Keskusteluissa, chatissa, treffeissä ja galleriassa saattaa tapahtua sääntöjenvastaista kirjoittelua, jonka kohteena ovat yksityiset henkilöt tai yritykset. Usein kyse voi olla kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Kunnianloukkauksella tarkoitetaan henkilöstä esitettäviä valheellisia tietoja tai vihjauksia, jotka aiheuttavat kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa loukatulle. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisellä tarkoitetaan toisen henkilön yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä oikeudettomasti siten, että teko aiheuttaa loukatulle kärsimystä, vahinkoa tai halveksuntaa. Tällaiset rikkomukset on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa, ja niistä voidaan tehdä rikosilmoitus. Asiattoman ja lainvastaisen viestin kirjoittaja on aina itse vastuussa kirjoittamastaan viestistä ja voi joutua siitä oikeudelliseen vastuuseen.
Lisää aiheesta:
http://turvallisuus.suomi24.fi/uhrit/
Ja onko tällä kenties osuutta asiaan:
http://www.adressit.com/suomi24
Mielestäni myös Suomi24:llä on vastuu siitä mitä tänne kirjoitetaan, sheriffit varmasti tekevät parhaansa mutta eivät hekään koko vuorokautta voi olla hereillä.
Lisäksi yksi sheriffi voi valvoa montaa eri keskustelupalstaa eikä ennätä aina kaikkialle.
Omasta mielestäni pitäisi rankaista juuri Suomi 24:ää jos kerran kirjoittajiakin rankaistaan.
Yksi hyvä asia olisi jos ylläpito poistaisi koko politiikkapalstansa koska yhdelläkään saitilla ei asiallisia kirjoituksia ole, jos on välillä joku hieman asiallisempi kirjoitus niin sekin on joku mielikuvitusloru tai omaelämänkertanovelli, eivät ne kuulu politiikkapalstalle.
Samalla saisi poistaa kyllä monta muutakin saittia jossa päivittäin kehoitetaan rikollisuuteen ja solvataan ihmisiä.
KOKO SUOMI24 BOIKOTTIIN !!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.