Kerro kuulumisiasi

hilkkaliisa

Hei homeystävät mitä teille kuuluu?

Kertokaa miten voitte nyt kun on kosteaa ulkona?

Kuulumisiani vähän niinkuin essee-muodossa:

Minulle kuuluu taas huonoa. Olin eilisen päivän OYS:ssa. Noin kuukausi sittenhän minut jouduttiin tuomaan sen vatsatulehduksen vuoksi ambulanssilla Rokualta sairaalaan ja CRP silloin oli 90 (tulehdusarvo, joka normaalisti on alle 10).

Sain sillon ambulanssissa "tipassa" kipulääkettä ja sairaalahoidossa Tatsosiinia (en tiedä miten se kirjoitetaan - mutta se on antibiootti) suoraan suoneen. Minulla on Pensisilliini-allergia, mutta en saanut ainakaan heti Tatsosiinista reaktioita. Joillekin voi kuulemma tulla tällainen allerginen reaktio tuosta muuten hyvästä lääkkeestä, joka auttoi vatsatulehdukseenikin.

Kun pääsin noin kuukausi sitten sairaalasta "tippakäsi" turposi heti seuraavana päivänä ja kävin näyttämässä sitä silloin arvaukseskuksessa. Sanottiin, ettei siinä ole mitään. Käsi on ollut koko ajan kipeä ja saanut kättä enää koukkuun enkä suoraksi. Heräsin kovaan kipuun toissayönä.

Menin eilen uudelleen arvauskeskukseen ja lääkäri lähetti minut OYS:iin. Kädessä olikin veritulppa. Tukos näkyi heti ultraäänitutkimuksessa. Koko verisuoni (pintalaskimo) on ihan tuokossa ranteesta olkavarren ja kyynärvarren puoleenväliin asti. Tukos on pinnallinen, joten en kuole keuhkoveritulppaan - luultavasti. Käsi on hyvin kipeä ja lääkärin kertoman mukaan se saattaa olla monta viikkoa kipeä, mutta saan liikutella sitä kivun rajoissa - miten pystyn. Hoitona on kipulääkkeet (Ketorin 100mg ja Trombosal voide).

Aikuinen 20v poikani asuu tässä samassa talossa - eri rapussa kylläkin - morsiamensa kanssa. Hän kävi tänään auttamassa minua lakanoiden mankeloinnissa taloyhtiön pesutuvan mankelihuoneessa. Olen niin onnellinen pojastani ja hänen tyttöystävästään. Olen tietenkin onnellinen myös ensimmäisestä pojastani ja hänen vaimostaan. He asuvat Kuopiossa ja en tähän "hätään" saa heiltä apua.

Itse menin eilen illalla äitini luo yöksi kun kävin sairaalasta tultua ensin apteekissa. Bussit kulkevat niin harvoin illalla. Tänään olin äitini kanssa näkövammaisten porinakerhossa. Tulomatkalla kannoin terveellä kädelläni äitini kauppatavarat hänen kotiinsa.

Perjantaina lähdemme näkövammaisten leirille Kuusamoon. Kysyin luvan lääkäriltä ja saan mennä.

Auttelen äitiäni missä hän tarvitsee apua ja poikani auttelee minua missä minä nyt tarvitsen apua.

Terveisiä teille 123, Homeherkkä, Homekorva, Juho722, Homeahdistus1, Liisa/, Mammi, Allu, Ykä, Sunrise9 ja kaikki te toisetkin, jotka tänne kirjoittelette.

Mitä teille kuuluu ? Olisi kiva lukea täältä mitä teille toisille homesairaille ja Liisa/:lle kuuluu. Käytäthän omaa nimimerkkiäsi niin on helpompi tunnistaa.

Jatketaan kaikesta huolimatta toistemme neuvomista ja tukemista !

Terveisin hilkkaliisa
äitini omaishoitaja ja apua itsekin tarvitseva - ainakin tällä hetkellä joissakin kotitöissä.

23

6144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metsäläinen2

      Äitini omaishoidettava kuoli elokuussa lyhytaikaishoitopaikassa, kun hoitaja selitti toiselle hoitajalle, kuinka tätä "tapausta" syötetään (syötti samalla). Isovanhempani tukehtui ruokaansa; Oulussa tehdyn ruumiinavauksen mukaan viimeisimmätkin alveolit olivat ruokaa täynnä. Tämä on kuulemma nykyisin harvinaista, mutta joitakin tapauksia kuitenkin vuodessa tulee. Että sillai - kolmeen vuoteen äitini ei ollut "uskaltanut" (vaikea syötettävä - dementia) isovanhempaani juuri tuon pelkonsa vuoksi lomansa ajaksi laittaa (oli meillä käymässä) hoitoon - ja sitten kävi pahin pelko toteen. Alkupäivinä syöttö oli käynyt kuin tanssi, mutta sitten mokattiin. Imetty ei tarpeeksi, kun pelättiin limakalvojen rikkoontuvan. Päivystävä lääkäri totesi, että elvyttääkään ei saa, kun on niin iäkäs ihminen (ei ollut elvytyskieltosopimusta).

      Hirvittää monikin asia tulevassa viikonlopussa. Itselläni on leikkausta vaativa vaiva (kivut välillä kovat), mutta leikata ei voida toisen vaivan takia (ensin siis se kuntoon). Eli kumpikin vaiva reistailee ja pitkät automatkat ovat vaikeita. Toiseksi minä ja homelapseni kakomme kukkameren äärellä ja multauksessa (tapana itse sulkea hauta). Tosin yritämme olla "nurkassa" turhista ärsykkeistä. Hirvittää sitten myös sukulaisten hajuvesien käyttö, koska ainakin lapseni aivastelee niistä hyvin herkästi, minä taas "pyörin" ärsyttävän hajuaistimuksen ympärillä ja yritän "paeta". Jos joku on käyttänyt esim. Yves Rocherin kasvovoiteita runsaan puoleisesti, oirehdin. En ole koskaan vielä niitä voinut käyttää (nuorena piti aloittaa kokeilu). Oma lukunsa on sukulaiseni, jonka lähellä joudumme hautajaisissa olemaan, hänelle on ne k-vauriokorjaukset tulossa (hajut vaatteissa). Hänen luonaan emme voi yöpyä, joten kokeilemme olla koiratalossa, missä itse sain helmikuussa rajut oireet (kurkku turposi, 2 t. sai henkeä "etsiä", myöhemmin vesi-verierite nenästä ja prickit näyttivät, etten muka koiralle ole allerginen..), mutta lapseni ei ole toistaiseksi oireillut tuossa talossa. Hänelle ja ittelleni otan kasvoille suojaimet mukaan ja tietenkin paljon lääkettä. Syksy on, ja lapseni astma/astman kaltainen tila, on epävakaa; Micronefriniä voinemme jälleen joutua hengittelemään.

      Vihainen olen isovanhempani "turhasta" kuolemasta, pelkään hieman sormieni kohtaloa (lääkäriin soiteltu, vain yksi sormi on toisesta räpylästä poissa pelistä), koska tiedän, mitä reumasairauksia voi puhjeta pitkäaikaisesta altistuksesta. Maksa-arvoihin saanen lähetteen (tai sitten en, kun taas on eri lekuri), koska ne ovat olleet homealtistuksen aikana koholla. Siis todella pieniä murheita kun ajattelen vuotta taaksepäin, jolloin hätä (lue: hätä) oli käsittämätön, täysi shokki (eihän tällaista voi sattua, eihän tällainen voi edes olla totta); hätä ja pelko lasten altistumisesta ties mille, ja yksikään sukulainen ei lotkauttanut korviaan (nauroivat, kun yritin etsiä sijaisasuntoa) hädällemme. Vieläkin sisareni muuttaa puheenaihetta, kun nämä homeasiat tulevat keskusteluissamme esille ("ainahan niitä on, jokapaikassa, niihin pitää vain tottua, kaikki kouluthan ne lie homeessa"). Tunnen vanhentuneeni vuosilla ja se ei aina ole helppoa hyväksyä, kun on vielä aika pieniä lapsia. Toisaalta - kyky erottaa turha työ ja tehtävä, on erinomainen ja arki luistaa. Harmittaa, kun kaikki säästöt menivät "shokkeihin", mutta hitaasti hyvä tulee.. Harmittaa katsoa vierestä tuttavan homekämppätaistelua, kun tietää, mitä se on osaketalossa. Jo pahasti sairastuneelle (niin kuin hän) se on melkein kuin kuolemantuomio. Itse on päässyt kuitenkin aika helpolla, kun vain ei asu enää homekämpissä ja ravaa jatkuvien tulehdusten ja kohonneiden tulehdusarvojen ja kortisonipiikkien perässä arvauskeskuksessa. Työelämä on asia erikseen sitten parin vuoden kuluttua.

      Rikasta elämää pelkoineen kaikkineen, mielettömästi olisi paljon raporttien tekoa alan ihmisille (sosiaali-), joiden kanssa on kokemukset jaettu, mutta kun iltatähti näppäilee näitä näppäimiä ja polkee jalkaa, tietää, että alkuraportti alkaa lattialta maton rajasta palikoineen ja palloineen. Nyt nautitaan tästä! Kipu ja kärsimys opettaa.

      • 123

        Isovanhempien menetys on aina vaikeaa. Kuvailemallasi tavoin monin kerroin vaikeampaa. Itse mietin ihmisiä, jotka Pappani kuoleman johdosta ottivat osaa suuruun kertoen, että hyvä on vanhan ihmisen päästä täältä jo pois. HITTO jos eläkeikä on 67 - 70 mitä kaavaillaan, eläisimme sitten enää pari vuotta ja sehän olisikin sitten oikeudenmukaista kuolla, kun on jo ikääkin.

        Jokainen voi miettiä itse, jos jää eläkkeelle vaikka 65 vuotiaana, eläisi enää muutaman vuoden.. ja sitten olisikin jo aika poistua.

      • hilkkaliisa

        Lämmin osanottoni!

        Voimia hautajaisiin.

        Olen viikonlopun Kuusamossa, Juumassa, näkövammaisten leirillä. Ajattelin että jos olisin ollut Oulussa ja olisitte menneet ohi tästä niin olisi ollut kiva nähdä.

        Minä kokeilin kerran niitä Yves Rocherin "ryppyrasvoja". Siitä on jo melkein 20 vuotta. Silloin minulla ei ollut vielä astmaa eikä muitakaan allergioita (paitsi pensilliini ja jodiallergia). Sain vesirokkomaisen ihottuman ja kamalan kutinan kasvoihini. Reaktio tuli melko pian kun laitoin tuota ryppyrasvaa kasvoihini ja pesin sen heti pois. Posket punoittivat monta päivää. En ihmettele jos et kestä sen hajua.

        Voisittehan tehdä MUISTUTUKSEN hoitovirheestä. Ei se tuo omaistanne takaisin, mutta ehkä se estäsisi muiden vanhusten pikasyöttämiset ja kuolemantuottamukset.

        Voimia !

        [email protected]

      • Metsäläinen2
        hilkkaliisa kirjoitti:

        Puhuimme siitä jo aika alussa, että hoitohenkilökunnalla täytyy olla ensiapuvalmiudet (osattava imeä tukehtuva tarpeeksi syvältä) vanhustenhuollossakin. Äitini ei kolmeen vuoteen "uskaltanut" viedä läheistään lyhytaikaishoitoon, ja sitten kun tuumasi: syöminenhän on sujunut niin hyvin että "kyllä ne osaa" (opetettiin), niin sitten...... Elämä on.

    • sairastellut

      Pitäisi soittaa työpuheluita, vaan aina kun nostan luurin, tunnen, että pitää rykiä; en voi puhua, kun limaa on tänään niin paljon. Eilen nousi ranteisiin pieniä näppyjä, jotka syyhyävät. Yöllä niitä tuli lisää ja nyt syyhyää kämmenistä ja sormistakin. Öisin on oudon lämmin, lämpöilyä vissiin. Mutta muuten pyyhkii ok.

      Tuntuu siltä, että homeesta sairaustunutta yritetään estää pääsemästä tutkimuksiin. Viittaan edelliseen kirjoitukseeni sieniviljelystä. Kun sairastuu homeesta, joutuu kyllä eriskummalliseen asemaan. Viime talvena menin lääkäriin iskiashermon tulehtumisen vuoksi. Se oli vaivannut jo pari vuotta, mutta en viitsinyt mennä lääkäriin aiemmin. Kyllä ihmettelin, että voiko kohtelu tosiaan olla näin mukavaa. Heti röntgeniin, tutkittiin ja sairauslomillekin olisin päässyt, en tosin voinut ottaa vastaan.

      Ikävä tilanne sinulla. Jaksamista!

      • ...........................

        Sairastelua täälläkin piisaa. Pohdin, voiko sairas rakennus tuoda mikrobeja terveeseen rakennukseen, joka on rakennettu kiinni sairaaseen rakennukseen (sädesienet..).
        Oireitani on "terveessä" rakennuksessa esim. poskiontelojen kipu. Aika usein puhkeaa migreeniä parin tunnin vierailujen jälkeen.
        Onko teillä mielipiteitä? Työn puolesta käyn samana päivänä myös toisessa rakennuksessa, jonka vaurioista en ole ainakaan kuullut (tasakattoinen myös). Olisiko muutaman tunnin oleskelu näissä rakennuksissa syynä sairasteluuni?

        Terv. Eräs homesairas

      • hilkkaliisa
        ........................... kirjoitti:

        Jos "sairas rakennus" on kiinni "terveessä rakennuksessa" ja niissä on yhteinen ilmastointi ja / tai käytävä välillä niin voi "sairaan rakennuksen" homeet levittäytyä homeettomallekin puolelle. Minä saan hirvittävän päänsäryn ja silmäsäryn hometaloissa astmakohtauksen ja nenän vesinuhan ja tukkoisuuden lisäksi.

        Luin kerran jostain, että koko homeinen rakennus purettiin ja vanhan, homeisen kivijalan (betonia) päälle rakennettiin uusi talo. Luulisi, että siinäkin itiöt levittäytyvät uuteen rakennukseen. Tietääkseni maakin on vaihdettava homeisen, puretun rakennuksen kohdalla ja sitten vasta rakennettava uusi - puhtaalle alustalle.

        Toivottavasti syy oireiluusi löytyy. Toivottavasti siellä tehdään kunnollinen remontti.

      • ...................

        Homeet ovat kyllä paha riesa. En muuten välittäisi hometaloissa käymisestä, mutta kun terveys ei kestä enää. Ja alle kolmikymppinen olen.
        Mukavaa Kuusamon reissua. Toivottavasti on hyvät ruskailmat siellä.

      • ihottumaan

        ei tarvi reseptiä

        1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

        PIMAFUCIN 2 % emulsiovoide

        2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

        natamysiini 20 mg/g

        Apuaineet, ks. 6.1

        3. LÄÄKEMUOTO

        emulsiovoide

        Valmisteen kuvaus: valkoinen tai melkein valkoinen emulsiovoide

        4. KLIINISET TIEDOT

        4.1 Käyttöaiheet

        Dermatomykoosien hoitoon: akuutit ihon trichophyton-, microspora, epidermophyton jne.sieni-infektiot (tinea capitis, tinea corporis, tinea inguinalis, tinea manuum, tinea pedis jne.); ihon ja limakalvojen Candida (monilia)-infektiot (perléche, interdigitaaliset Candida-mykoosit, intertrigo, vaippaihottuma jne.); anogenitaaliset Candida-mykoosit (perianaalinen candidiasis, vulvitis, vulvovaginitis jne.); kynsien Candida-infektiot (krooninen paronychia, onychocandidiasis jne.).

        4.2 Annostus ja antotapa

        Levitetään ihon sairaille alueille 1-4 kertaa päivässä, kunnes leesiot ovat hävinneet. Tavallisesti riittää n. 2 viikon hoito. Kroonisessa paronychiassa tai onychocandidiasiksessa on hoitoa jatkettava useita kuukausia uusimisen ehkäisemiseksi.

        4.3 Vasta-aiheet

        Yliherkkyys jollekin valmisteen aineosalle.

        4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

        Ei erityistietoja.

        4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

        Interaktioita ei ole tiedossa.

        4.6 Raskaus ja imetys

        Pimafucin-valmistetta voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana.

        4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

        Tutkimustuloksia ei ole olemassa Pimafucin-valmisteen vaikutuksesta ajokykyyn tai koneiden käyttökykyyn, mutta valmisteella ei ole odotettavissa vaikutusta näihin.

        4.8 Haittavaikutukset

        Natamysiinin toksisuus on erittäin alhainen eikä allergisia reaktioita sille ole kuvattu. Applikaatiokohdassa saattaa esiintyä ärsytystä tai polttavaa tunnetta. Mikäli nämä oireet jatkuvat, syynä saattaa olla yliherkkyys valmisteen säilöntäaineille (parabeeneille).

        4.9 Yliannostus

        Pitkäänjatkunut Pimafucin-valmisteen yliannostus ei aiheuta haittavaikutuksia iholle tai limakalvoille. Systeemisten vaikutusten esiintyminen tällaisen käytön tuloksena on epätodennäköistä.

        Vahingossa tapahtunut pakkauksen sisällön nauttiminen ei todennäköisesti aiheuta toksisia vaikutuksia.

        5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

        5.1 Farmakodynamiikka

        Farmakoterapeuttinen ryhmä:

        Natamysiini on laajaspektrinen fungisidinen antibiootti.

        ATC-koodi: D01AA02

        Vaikutusmekanismi:

        Fungisidisen vaikutuksensa vuoksi natamysiini sitoutuu irreversiibelisti solumembraanin sterolikomponenttiin. Tämä johtaa solumembraanin toiminnan ja rakenteenmuutokseen tuhoten näin mikro-organismit.

        Melkein kaikki hiivasienilajit, erityisesti Candida albicans, ovat osoittautuneet hyvin herkiksi reagoimaan hoidolle. Myös monet sienet, kuten Aspergillus-, Trichophyton-, Microspora-, Epidermophyton-lajit ovat herkkiä natamysiinille.

        Keskimääräinen MRC on 1-10 μg/ml suurimmalle osalle näistä mikro-organismeista.

        Malassezia furfurin ja Trichomonas vaginaliksen herkkyys natamysiinille on osoitettu vain kliinisesti. Minkäänlaista in vitro tehokkuutta bakteereihin ja viruksiin ei sillä ole todettu olevan, joskin primaarisen kandidoosin paranemisen yhteydessä voi usein havaita myös sekundaarisen bakteeri-infektion katoavan. Kliinistä resistenssin kehittymistä natamysiinillä ei ole todettu.

        5.2 Farmakokinetiikka

        Pimafucin-valmisteet on tarkoitettu paikalliseen käyttöön; natamysiini ei imeydy lainkaan ruoansulatuskanavasta eikä normaalin ihon tai limakalvojen läpi.

        5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

        Ei erityistietoja.

        6. FARMASEUTTISET TIEDOT

        6.1 Apuaineet

        Cetiol V (dekyylioleaattia)

        setyyliesterivaha

        setostearyylialkoholi

        natriumlauryylisulfaatti

        metyyliparahydroksibentsoaatti (E 218)

        propyyliparahydroksibentsoaatti (E 216)

        propyleeniglykoli

        puhdistettu vesi.

        6.2 Yhteensopimattomuudet

        Ei oleellinen.

        6.3 Kestoaika

        4 vuotta

        6.4 Säilytys

        Säilytys huoneenlämmössä (15 - 25 °C).

        6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko

        30 g alumiiniputkilo

        6.6 Käyttö- ja käsittelyohjeet

        Ei erityisohjeita.

        7. MYYNTILUVAN HALTIJA

        Yamanouchi Europe B.V., Elisabethhof 19, P.O.Box 108, 2350 AC Leiderdorp, Hollanti

        8. MYYNTILUVAN NUMERO

        2005

        9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ / UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

        04.08.1965 / 17.10.2000

        10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

        26.9.2000

      • tämä,,,,,,

        ei tarvi reseptiä

        1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

        KLORHEXOL® 5 mg/ml, väritön liuos

        2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT

        Klooriheksidiinidiglukonaatti, 5 mg/ml

        Apuaineet, ks 6.1

        3. LÄÄKEMUOTO

        Liuos
        Kirkas, väritön, etanolinhajuinen liuos

        4. KLIINISET TIEDOT

        4.1 Käyttöaiheet

        Ihon desinfektio ennen injektiota, verinäytteen ottoa, infuusiota tai muita vastaavia lääkintätehtäviä. Leikkausta edeltävä käsien desinfektio tavanomaisen käsien pesun jälkeen.

        4.2 Annostus ja antotapa

        Desinfioitava ihoalue pyyhitään värittömällä Klorhexol-liuoksella. Ihon annetaan kuivua noin 30 sekuntia ennen läpäisyä.
        Käsiä desinfioitaessa levitetään saippualiuoksella pestyihin käsiin väritöntä Klorhexol-liuosta noin 3 - 5 ml. Liuosta hierotaan käsiin - tarvittaessa sitä toistuvasti lisäten - joko noin 3 minuutin ajan (työrupeaman ensimmäinen tai yli tunnin kestävä toimenpide) tai noin 1 minuutin ajan (välittömästi toisiaan seuraavat toimenpiteet tai alle tunnin kestävä toimenpide). Tämän jälkeen liuoksen annetaan haihtua, kunnes iho on kuiva.
        Liuosta käytetään laimentamattomana. Liuoksen pH on 6,5 - 8,5.

        4.3 Vasta-aiheet

        Yliherkkyys klooriheksidiinille tai apuaineille.

        4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

        Klorhexol-liuoksessa liotetut instrumentit on huuhdeltava huolellisesti steriilillä vedellä ennen käyttöä.
        Klooriheksidiinillä ei saa käsitellä aivoja, aivokalvoja, nivelkalvoja, rustoa eikä korvaa, joten liuos ei saa joutua kosketuksiin niiden kanssa.
        Klorhexol-liuoksen pääsyä silmiin ja korviin on varottava. Jos liuosta pääsee silmiin, silmät tulee huuhdella viipymättä ja huolellisesti vedellä.
        Liuoksen joutumista korviin voidaan estää panemalla vanutupot korviin hiusten- ja kasvojenpesun ajaksi.

        4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset

        Klorhexol-liuospakkausten sulkemiseen ei pidä käyttää korkkitulppia, sillä orgaaniset aineet vähentävät klooriheksidiinin tehoa.

        4.6 Raskaus ja imetys

        Klorhexol-liuosta voidaan käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana, sillä klooriheksidiini ei juurikaan imeydy iholta.

        4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

        Ei vaikutusta.

        4.8 Haittavaikutukset

        Klooriheksidiinin toksisuus on vähäistä, ja kliinisen käytön yhteydessä on havaittu hyvin harvoja haittavaikutuksia. Ihoärsytystä on ilmaantunut harvoin. Klooriheksidiinin on raportoitu aiheuttavan myös allergisia yleisreaktioita, mutta ne ovat erittäin harvinaisia. Klooriheksidiini on paikallisesti ototoksinen.

        4.9 Yliannostus

        Paikallisen käytön yhteydessä yliannoksen ei ole havaittu aiheuttavan haittavaikutuksia.
        Suun kautta otettu klooriheksidiini imeytyy heikosti. Jos klooriheksidiiniä on vahingossa otettu suun kautta, käytetään hoitona mahan huuhtelua maidolla, munanvalkuaisella, gelatiinilla tai miedolla saippualiuoksella. Tukitoimet tarpeen mukaan.

        5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET

        5.1 Farmakodynamiikka

        Farmakoterapeuttinen ryhmä: Biguanidit ja amidiinit, klooriheksidiini

        ATC-koodi: D08AC02

        Klooriheksidiini on antiseptinen aine, joka vaikuttaa sekä grampositiivisiin että gramnegatiivisiin bakteereihin ja myös tiettyihin sieniin. Klooriheksidiini ei vaikuta haponkestäviin bakteereihin, bakteeri-itiöihin eikä viruksiin. Se tappaa kuitenkin itiölliset bakteerit niiden vegetatiivisessa muodossa. Grampositiiviset bakteerit ovat yleensä herkempiä kuin gramnegatiiviset.
        Etanoli on tehokas ihoantisepti, joka tappaa sekä grampositiivisia että gramnegatiivisia bakteereita ja sieniä, tuberkuloosibakteereita sekä joitakin viruksia. Se ei kuitenkaan tehoa hepatiittiviruksiin eikä bakteeri-itiöihin. Etanolilla on nopea bakterisidinen vaikutus useimpiin vegetatiivisiin soluihin sen pitoisuuden ollessa 60 - 90 %. Etanoli haihtuu kuitenkin nopeasti iholta, joten vaikutus kestää hyvin lyhyen aikaa. Lisäämällä klooriheksidiiniä alkoholiliuokseen saadaan nopeasti vaikuttava tehokas desinfektioaine, joka jättää iholle ja pinnoille pitempiaikaisen antimikrobisen vaikutuksen kuin pelkkä etanoli.

        5.2 Farmakokinetiikka

        Paikallisesti iholle käytetty valmiste ei imeydy elimistöön merkittävässä määrin.

        5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

        Annettaessa klooriheksidiiniä eläinkokeissa oraalisesti ei ole todettu karsinogeenisuutta eikä teratogeenisuutta. Hiirillä klooriheksidiinin LD50 on oraalisen annon yhteydessä 1800 mg/kg ja iv-annon yhteydessä 22 mg/kg. Klooriheksidiiniä imeytyy vastasyntyneiden apinoiden ihon läpi niin vähän, että pitoisuudet veressä eivät ylitä määritysmenetelmän herkkyysrajaa 11 ng/ml. Myöskään ihmisillä ei ole pystytty toteamaan määritettäviä pitoisuuksia veressä, kun klooriheksidiiniä on käytetty iholle.
        Suoraan apinan subaraknoidaalitilaan injisoitu 0,1-prosenttinen klooriheksidiiniliuos on tappavaa, joten klooriheksidiini ei saa päästä kosketukseen aivojen eikä aivokalvojen kanssa. Marsuilla suoraan välikorvaan annettu klooriheksidiini on ototoksinen.

        6. FARMASEUTTISET TIEDOT

        6.1 Apuaineet

        Etanoli (96-prosenttinen), isopropanoli, tertiaarinen butyylialkoholi, puhdistettu vesi

        6.2 Yhteensopimattomuudet

        Ei oleellinen.

        6.3 Kestoaika

        2 vuotta.

        6.4 Säilytys

        Säilytä huoneenlämmössä (15-25°C).

        6.5 Pakkaustyypit ja pakkauskoot

        100 ml:n ja 500 ml:n polyeteenimuovipullo, 5 l:n polyeteenimuovikanisteri

        6.6 Käyttö- ja käsittelyohjeet

        Tulenarkaa

        7. MYYNTILUVAN HALTIJA

        Oy Leiras Finland Ab, PL 1406, 00101 Helsinki

        8. MYYNTILUVAN NUMERO

        8491

        9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

        20.4.1983 / 6.9.2006

        10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ

        19.1.2005

      • sairastellut
        tämä,,,,,, kirjoitti:

        No pahus, kun olisin päässyt nuo kummankin ohjeet lukemaan. En ole ollut tietokoneen äärellä pitkään aikaan, sillä sairastuin niin pahoin. Sain pienen pieniä rakkuloita leuasta varpaisiin. Kutina oli niin kauhea, etten voi sitä kuvailla. Etenkin iltaisin rakkulat/näppylät paisuivat ja alkoivat ikään kuin aktivoitua. Näytin kauhufilmin sankarilta!

        Nyt alkamisesta on viikko. Vieläkin on näppyjä, mutta aika rauhallisia ovat. Pari uutta tuli yöllä. Mutta - jottei elämästä liian mukavaa tulisi: eilen nousi lämpöä, joka jatkuu yhä. Vatsa huonona ja kauhean paha olo.

        Kävin lääkärissä viikonloppuna. Sanoi, että minulla oli viruksen aiheuttama ihottuma. Tiedä häntä, itse epäilin jopa vesirokkoa.

      • pimafuciinilla
        sairastellut kirjoitti:

        Eli auttaa näköjään ainaki jalkasieneen.

        Muita kokemuksia?

    • homeahdistus1

      kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Asun korjatussa hometalossa ja käyn töissä. Avioliittokin on jatkunut, toistaiseksi, vaikka se perustuu lähinnä siihen, että puolisoni oleskelee enemmän 10 000:n km:n päässä.

      Homeille herkistyminen on jäänyt pysyväksi eikä raskasta lääkitystä ikävä kyllä voi edelleenkään vähentää. Oireilen kotona, töissä ja ulkona. Parannusta on tapahtunut sen suhteen, että oireilu on tavallista astma-, allergiatyyppistä, ei kuumeilua eikä mitään alveoliittiin viittavaa.

      Fyysinen kuntoni on huono, pulssi korkea ja keuhkojen tilavuus on pienentynyt. Koska työni on kevyttä toimistotyötä, niin tästä ei kuitenkaan ole haittaa. Toki työssä jaksaminen olisi parempaa, jos olisi ihan terve, mutta siihen ei taida olla paluuta. Mitään akuuttia sairastelua ei ole nyt ollut, ei edes flunssaa.

      Hometalon korjaukset ovat ilmeisesti suurimmaksi osaksi onnistuneet, koska muut perheenjäsenet eivät oireile ollenkaan, ei edes astmaatikkolapsi. Ilmanäytteitä ei ole vielä otettu, mutta ne on tarkoitus tehdä talven aikana. Minun oireiluni on sen verran vahvaa ulkohomeistakin näin kosteilla keleillä, ettei sen perusteella voi tehdä päätelmiä kodin kunnosta.

      Hyviäkin puolia voi tästä tilanteesta löytää. Olen saanut uusia ystäviä muista homesairaista ja tietomääräni homeista ja rakennusten korjaamisesta on lisääntynyt huimasti.

      Elämän ympyrät ovat aika lailla pienentyneet, sillä jatkuva oireilu pitää paljon neljän seinän sisällä. En jaksa paljon liikkua, mutta omalla pihalla voi nauttia syyssäästä ja luonnonrauhasta. Shoppailun, kulkemisen julkisilla liikennevälineillä ja teatteri- ym. vierailut, joissa on paljon hajuvesiä käyttäviä ihmisiä, jätän minimiin.

      Voimia kaikille sairastuneille ja heidän läheisilleen, elämä jatkuu, tosin erilaisena kuin aikaisemmin.

    • itsekin

      ..muuten tänään töissä 4 ventolinea ja sitten olikin pakko istuskella kun tuli oireita lääkkeestä... ääni ei kestä puhumista... aika epätietoinen olotila.. onko pysyvä keuhkovaurio.. alveoliittia tutkittiin.. (BAL ei onnistunut kun meinasin tukehtua.. en tajua mistä sitä limaa lykkäs niin hirveesti..)
      töissä alkoi taas se sattuminen ja PEF laskee.. lääkkeitä lisää ja sisulla töihin..
      jospa sais edes jonkun ohjeen ("no astmahan sinulla on, nyt tutkitaan alveoliittia" -vastauksen lisäksi) .. työpaikalla ei siis muka mitään vikaa .. minun lisäkseni toinenkin vakavasti sairastunut..

    • hilkkaliisa

      Oli kiva lukea mitä teille kullekin tällä hetkellä kuuluu. Ikävää kun monilla on vaikea terveytensä kanssa.

      Voimia teille, joilla on tällä hetkellä vaikeaa homesairauksienne kanssa. Voimia antibioottikuurilaisille ja voimia Sunrise9, kun oireilet puhtaalla työpaikallasi hometalon hajuisista ihmisistä. Ymmärrän sinua, sillä minulla oli ihan sama juttu kun tein harjoittelujaksoa 2004 uudessa päiväkodissa. Yksi hometalossa asuva lapsi sairastutti limakalvoni, yskin ja sain hirvittäviä astmakohtauksia ja päätä ja silmiä särki ihan koko ajan - myös illalla työharjoittelupäivän jälkeen. Jouduin välillä sairauslomalle, ennenkuin sain pakollisen harjoittelujaksoni päätökseen. Toivottavasti teillä, Sunrise9, työpaikalla löytyy jokin "järkevä" ratkaisu niiden hometalohenkilöiden kanssa, ettet enää saa niitä anafylaktisia shokkeja hometaloihmisten vaatteiden mukana tulevista homeitiöistä. On sinulla rankkaa ja toivotan sinulle tervehtymistä.

      Kiitos "hyvän matkan toivotuksesta" sinulle, joka sitä toivotit minulle. Tulin ihan äsken Kuusamosta Juumasta näkövammaisten leiriltä. Jos joku ei tiedä miksi olin siellä niin kertaan, että olen näkövammaisen (silmänpohjan kostearappeuma) äitini omaishoitaja ja olin hänen avustajanaan leirillä.

      Kyllä silmäni lepäsivät ruskan eri sävyjä ihastellessani. Bussimatka kesti noin neljä tuntia ja matkalla näki kaikki kauniit syksyn värit: tummanpunaista, vihreän eri sävyjä, keltaisen eri sävyjä - kyllä oli kaunista.

      Leirin vetäjät ja vapaaehtoistyöntekijät ja kaikki leiriläiset olivat tosi sympaattisia. Leirikeskus oli todella puhdasilmainen ja siisti - ja mikä tärkeintä: SE OLI UUSI JA HOMEETON PAIKKA. Siellä oli helppo hengittää, enkä saanut yhtään astmakohtausta. Aamuisin tietenkin aina yskin, vaikka olisin missä. Ruoka oli erittäin monipuolista ja hyvää. Saunassakin kävin ja menin rantaan asti, mutta en uskaltanut mennä uimaan. Kävi siellä järvessä muutamat leiriläiset uimassakin.

      Hyvää alkavaa viikkoa kaikki "homeystävät". Ulkona on taas kosteaa ja homeet voivat hyvin ja moni meistä homesairaista voi nyt tai ehkä ainakin pian huonosti! Ihan kaikki homesairaat eivät onneksi oireile ulkohomeista (vielä).

      Voimia teille kaikille !

      terveisin Hilkka

      • Juho722

        Terve!

        Kun kuuntelee teitä, toteaa että mulla menee hyvin...

        Viime viikon torstaina elämä näytti hymyilevän!! Kunnes Sain saman viruksen joka tuli Vaimooni. Räkä tauti, En usko että liittyy homeeseen.
        Lääkäri määräsi Viime viikolla Antibooti kuurin ja katsotaan jos se vaikka vähentäsi oireita!

        No nyt kun on tää flunssa päällä niin vanhat oireet jää alle..

        Ja selkoa ei ole missä oireilen..
        Tällä viikolla pitäsi tulla tulokset IgG:stä ja kilpirauhasen vajaa toiminnasta...

        Oliko niin että IgG kertoo että olen altistunut, vai näkyykö se tästä??

        T:Juho722

      • hilkkaliisa
        Juho722 kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000018475676#22000000018475676

        Tuossa yllä olevassa osoitteessa on yksi Tuula Putuksen (entinen Husman) Silmun lääkäriliitteen teksti referoituna.

        Laita hakusanaksi tuohon alkuun "hakukohtaan" IgG niin tältä palstalta löytyy paljon kirjoituksia siitä.

        Minulla itselläni on alentuneet IgG alaluokat.

        Olin taas pari päivää poissa täältä ja on taas tullut niin paljon uusia kirjoituksia, etten varmaan ehdi ja jaksa lukea kaikkia.

        Eilen satoi ja sain aika inhottavan "tukehtumiskohtauksen" - eli minua yskitti ja ahdisti ihan hirveästi ulkona ja vielä kun pääsin äitini kotiin. Otin siellä Theofol comp yskänlääkettä (sisaltää Teofylliiniä - keuhkoputkia laajentavaa lääkettä). Minulla on yhdet lääkkeet äitini luona, ettei tarvitse raahata mukanaan isoa yskänlääkepulloa. Onneksi ahdistus ja yskiminen hellitti. Pelkkä astmalääke ei auttanut.

        Voimia teille Juho722 kun olette flunssassa vaimon kanssa. Onko tarttunut vauvaan?

        Voimia kaikille homesairaille ja teidän läheisillenne!

        Moi!

        Kiitos kysymästä.
        Itselläni Flunssa alkaa olemaan ohi, Kuume kyllä jaksaa muistuttaa 37.2 päivällä...

        Vaavi ei tainnut saada kuin hetkellisen kuume piikin ja muutaman päivien yskän.. Koska Räkää ei näy!

        IgG tulokset tulivat. Viitearvojen sisällä!
        Eli en siis kai kauhean Sairas OLE...
        Lääkäri ei pistä lähetettä eteenpäin..
        Katsotaan nyt

        Palaan asiaan kun olen tapellut asiani läpi! ;)

        Terve kun en ole T:Juho

      • ennen IgG ottoa?

        Mitä lääkkeitä olet ottanut IgG arvojen ottoa?

        Lääkkeistä ainakin osa vaikuttaa noihin tasoihin. Ja lisäksi on kyllä aika hirveää, että arvot pitäsi olla jo yli normaalin ennen kuin altistumista lopetetaan.

        Mitkä sun arvot olivat? Täällä voisi muut joilla on IgG arvot otettu laittaa omista arvoistaan viestiä. Ja lisäksi noita homeita on sairaan paljon, onko otettu oikeista homeista vasta-aineet? Eli mistä homeista sun vasta-aineet on?

        Hitto kun tää lääkärikunta tajuaisi että apua on annettava ENNEN vakavaa sairastumista!!!!

      • hilkkaliisa
        Juho722 kirjoitti:

        Moi!

        Kiitos kysymästä.
        Itselläni Flunssa alkaa olemaan ohi, Kuume kyllä jaksaa muistuttaa 37.2 päivällä...

        Vaavi ei tainnut saada kuin hetkellisen kuume piikin ja muutaman päivien yskän.. Koska Räkää ei näy!

        IgG tulokset tulivat. Viitearvojen sisällä!
        Eli en siis kai kauhean Sairas OLE...
        Lääkäri ei pistä lähetettä eteenpäin..
        Katsotaan nyt

        Palaan asiaan kun olen tapellut asiani läpi! ;)

        Terve kun en ole T:Juho

        Hyvä kun voit jo paremmin.

        Kerroppas sille työterveyslääkärille, että ennaltaehkäisy tulee huomattavasti halvemmaksi kuin jo syntyneiden vaurioiden korjaaminen (siis myös terveyden menetyksen korvaaminen).

        Minun normaalilämpöni on nykyisin se 36.2 - 36,3. Kun olin hometyöpaikalla ja homekoulussa, niin pieni ja väsyttävä lämpö oli koko ajan 37,2 - 37.8. Yleisimmin juuri tuo 37,2 ja sekin tuntui kuumeelta, kun normaalilämpöni kuitenkin on paljon alhaisempi. Väsytti ihan hirveästi ja nukahtelin istualleen työpaikallani. Työpaivän jälkeen piti maata sängyssä tunti tai pari ennenkuin jaksoin alkaa kotitöihin. Olin kahden pojan yksinhuoltaja ja useimmiten laitoin jotain pikaruokaa, kun tulin kotiin, ja kaikilla oli kova nälkä. Se väsymys oli ihan hirvittävä tunne.

        Onko sinulta otettu sitä ECP tutkimusta silloin kun/jos keuhkosi tuntuvat kipeiltä ja sinua ahdistaa?

        Voimia Juho722 sinulle ja perheellesi !

        Hilkka

    • Mammi

      ja välillä taas oireet niin pahana ettei pahemmasta väliä!Kävipä tuossa jokunen aika sitten tällä tavalla: tytär tuli kahville ja toi mukanaan erään kaupan tuote-esitteen jota selaili siinä kahvia juodessaan. Jonkin ajan kuluttua minua alkoi yskittämään kauheasti ja kasvot kutisi, silmät valui vettä ja nenä vuosi ihan kirkasta nestettä.
      Siinä vaiheessa havahduin ja kysyin , mistä hän oli kyseisen esitteen hakenut. Kävi ilmi , että esite oli peräisin juuri niissä samoissa tiloissa toimivasta liikeestä, joissa olin altistunut ja sairastunut. Loppupäivä olikin yhtä tuskaa; käsien ja jalkojen lihakset kramppasi ja oli ihan kivikovat , selkään sattui , keuhkojen "reunat" oli kipeät, kasvot ja silmäluomet tulipunaiset, kuume nousi (ja laski taas illalla pakkasen puolelle), näkö hävisi niin ettei pystynyt edes lukemaan, ääni hävisi ja oli lopun päivää käheä ja kaiken päälle iski taas se mahdoton väsymys johon olin tutustunut jo työssä ollessa!

      Ja sitten näistä homeista joku älypää vielä kehtaa sanoa ettei ne mitään aiheuta, niitähän on kaikkialla luonnossakin!

      On uskomatonta, että vaikka olen nyt ollut jo 4,5v pois niistä tiloista, niin ei tarvitse tulla kuin pieni kohtaaminen samojen lajien kanssa kuin työaikana, niin elimistö reagoi heti välittömästi aivan samoin kuin silloin! Eli näyttäisi siltä että elimistö ei unohda mitään siitä kurimuksesta eikä missään ajassa!

      Terveisiä kaikille palstalaisille ja toivokaamme kaikki että tulee kuiva syksy(vaikkei se luonnon kannalta olekaan mukava),että oireet pysyisi edes jollakin lailla aisoissa!

    • RAIVOSTUTTAVINTA

      Tällä palstalla, lukijoita näille meidän henk.koht. jutuille löytyy kyllä. Mutta lähinnä kyse tuntuu olevan tirkistelystä. Luulisi, että kun vain muutama on kirjoittanut mikä tilanne nyt terveydellisesti on, vain vähän yli muutama niitä lukisi. MUTTA EI kyllä tämä nyt kiinnostaa, vaikka

      http://www.adressit.com/allekirjoitukset/haistahome/

      allekirjoittajia on tällä hetkellä 204!

      Eli kyllä kiinnostaa, mutta mitään ei viitsitä tämänkään jutun eteen tehdä!

      • homesairaat saa

        ihan itseään syyttää siitä, että tälle asialle ei tapahdu mitään. Mites armas TYHOSAnne? mitä on tehnyt eteenne? Taitaa vastaus olla: ei mitään.

        Kuinka moni teistä on ottanut kynän käteen ja kirjoittanut mielipidetekstin? Kuinka moni on ollut ytheydessä ammattiliittoonsa? Kuinka moni uhrautuu pysymällä työssään, kun ei halua ottaa leimaa otsaansa? Hei haloo!! Tämä tilanne ei muutu koskaan miksikään, jos ette ala tehdä sille jotain. TUo adressi nyt olis eka askel aktiiviselle toiminnallenne. Ettehän te tosissanne voi hävetä sitä, että sairastuitte?? Eihän se ole teidän syynne.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      262
      3208
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1274
    3. 66
      1193
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      998
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      906
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      899
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      762
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      741
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      708
    Aihe