Kysymys isovanhemmille

En missään tapauksessa kannata ruumiillista kuritusta.
Itse sain aikoinani kuitenkin pari kertaa äidiltäni selkäsaunan. Ei minulle niistä mitään traumoja jäänyt.
Sen sijaan minua jotenkin vieläkin harmittaa, kun isäni veteli minua kädellään korville silloin tällöin. Kyllä ne miehen antamat korvapuustit tekivät kipeää, enkä ollut mikään kauhukakara, vaan pieni hiljainen tyttö, yleensä.

Omille lapsilleni en ole antanut ruumiillista kuritusta.
Hoidin paljon lapsenlapsiani eikä mieleenikään olisi tullut millään lailla ruumiilisesti heitä kurittaa. Paitsi kerran... Kiitän Luojaa, että sain hillityksi itseni kuitenkin. Kaikki tapahtui niin äkkiä, etten ehtinyt ajatella. Ilmeisesti mieleeni tuli vain isäni antamat korvapuustit ja vaistomaisesti sekunnin murto-osan mielessäni reagoin samalla tavalla. Sen jälkeen kauhistuin ajatustakin ja huokaisin helpoituksesta, ettei tyttö edes huomannut reaktiotani.
Tapaus oli seuraavanlainen. Lapset olivat olleet hoidossa toisten isovanhempien luona ja poika, joka oli n. 3-vuotias, oli piirtänyt makuuhuoneen vasta tapetoituun seinään. Olimme käyneet siellä kylässä ja nähneet taideteoksen. Sitä sitten mietittiin pitäisikö koko huone uudelleen tapetoida.
No, poikamme perhe oli muuttanut juuri uuteen omakotitaloon ja olohuone oli vasta tapetoitu.
Lapset olivat siinä iässä, ettei oikein mikään pyyntö tai kielto mennyt perille. Olin väsynyt jatkuvaan meteliin ja tappeluun. Sitten n. 4-vuotias tyttö tuli luokseni olohuoneeseen suuren värikynälaatikon kanssa. En ensin siihen mitenkään reagoinut, mutta yht´äkkiä havahduin, että hän aikoo ruveta piirtämään värikynillä olohuoneen seinään. Pelästyneenä tietysti kielsin, mutta kiellot kaikuivat kuuroille korville. En myöskään saanut häneltä kaikkia värikyniä pois ja hän huusi kurkkusuorana saavansa, ja myös piirtävänsä seiniin.
Silloin minulla naksahti ja oli hiuskarvan varassa, että järki voitti, enkä läpsäissyt. Tyttökin luovutti, eikä seiniin piirretty.

Olen jälkeenpäin kauhistunut reaktiotani. Miten ihmeessä sellaista voi tapahtua. En osaa selittää sitä muuten kuin sillä, että olin jo ennestään väsynyt ja mielessäni kummittelivat pojan seinäpiirrokset. Miehelleni kerroin järkyttyneenä tapauksesta, mutta en kenellekään muulle.
Ikinä sen jälkeen ei ole tullut vastaavaa tilannetta, eikä tule. Lapset ovat jo niin isoja, etten enää heidän kanssaan hermostu, mutta vaikka eivät olisikaan, osaisin pitää varani.

Kerroin tämän vain sen vuoksi, että niin kamalaa kuin se onkin, niin tällaistakin voi sattua, vaikka ei ikimaailmassa ollut tarkoitus.

Ota asia puheeksi ja kerro että et hyväksy sellaista ja se on peräti laissakin kiellettyä. Jos mummo pitää ruummillista rangasitusta hyvänä kasvatuskeinona, niin anna hänelle korvatillikka ;)

on kyllä isovanhempien toteltava vanhempia ja heidän tahtoaan. Ruumiillinen kuritus on sen verran vakava asia ja siinä kun on kaksi eri ääripäätä. Ja todellakin olisi tärkeää kertoa vanhemmille heti jos on jotain kahnausta ollut.
Tuossa ei auta muu kuin tehdä mummolle pelisäännöt selviksi kertaalleen.

Meillä oli niin, että kotona sai aina tukkapöllyä isältä milloin mistäkin. Harvemmin me tytöt, mutta pikkuveli varsinkin varmaan joka päivä. Itse en sitä hyväksy missään mielessä omien lapseni kohdalla, vaikka kieltämättä joskus tuntee kiusausta kevyesti läpsäyttää kun ei vain poika tottele. Mutta onneksi tuota ongelmaa ei ole isovanhempien kohdalla tullut. Tein jo kauan sitten selväksi vanhemmilleni, että minun lapsiani ei lyödä vaikka he olisivat mitä tehneet. Toisaalta heillä on aivan erilainen ja paljon lempeämpi suhtautuminenkin lapsenlapsiin kuin omiinsa. Mummoni pitää vähän enemmän kuria lapsilleni, mutta lempeästi. Laittaa pojan nurkkaan seisomaan, kun kiukuttelee ja muistan kyllä itse lapsuudesta, että silloin rauhottui äkkiä joten sen olen hyväksynyt. Appivanhemmat eivät tietääkseni ole koskaan kurittaneet omaa poikaansakaan vaan siellä on kasvettu kirjaimellisesti pellossa...