vesimies-mies on nyt sekottanu mun pään täysin.
ollaan tunnettu monta vuotta, meidän välillä on aina ollut sähköä. olen välissä ollut ihastunut muihinkin, mutta aina musta on tuntunut että me kuulutaan yhteen. ollaan käyty samoja kouluja, ja vasta vähän aikaa sitten uskalsin kysyä haluaisko vesimies ehkä mahdollisesti joskus nähdä. yritin kysyä kysymyksen kevyesti ja epämääräisesti, että herralla olisi vapaus päättää halusiko vai ei. no, veska totesi vain, että mennään kahville.
oltiin sit kahvilla, meillä oli ihania syvällisiä keskusteluja ja tosi hauskaa niinkuin aina. tuntuu että huomaan aina puhuvani hänen kanssaan sisimmästäni, asioista jotka tiedän mutta jotka tajuan vasta sanoessani ne ääneen, ja veska ymmärtää.
olin lähdössä kahvitteluista seuraavana päivänä viikoksi pois kaupungista, ja mainitsin lomastani ohimennen, veska kysyi tunnin aikana 3 kertaa, milloin tulen takaisin. treffit olivat ehkä erikoisimmat ikinä, puhuimme kaikesta ja yhtäkkiä hän kysyy, onko minulla ollut jotain kesäkundeja. (emme olleet nähneet muutamaan kuukauteen) olin häkeltynyt, mutta koska olen todella suora, vastasin että on. hän ei luultavasti uskonut minun vastaavan. kysyin häneltä, haluaako hän kuulla yksityiskohtia ja hymyilin. hän meni lukkoon, kohautti olkiaan.treffit onnistuivat mielestäni hyvin, veska sanoi että oli hauskaa. sovittiin soittelevamme. olin ihan fiiliksissä.
mitään soittoa ei kuitenkaan ole kuulunut.
missä vika?
viikko sitten törmäsin häneen sattumalta. hän oli ihana, katsoi huuliani kuten aina kun jutskaamme. taas muistin millainen yhteys meidän välillä on. hän tuntui rennommalta kuin kahveilla. tekstailin veskan kanssa vähän aikaa sitten, kyselin kuulumisia. hän kertoi koordinaattinsa, kysyi missä olen ja toivotti lopulta hyvää yötä. olin taivaissa. olen vieläkin.
anteeks kauhee tilitys, ja kiitos jos joku jaksoi lukea näin pitkälle.
ovatko vesimiehen yllättävät kommentit jotain testausta?
haluaako hän minusta ensin ystävän?
haluaako hän edes nähdä minua enää?
pitäiskö minun ottaa häneen yhteyttä, haluaisin nähdä häntä vaikka ihan ystävänä?
ehkä joku osais jeesata?
vesimies-m + oinas-n =
5
905
Vastaukset
- v.n.
Saat tarpeeksi tietoa omiin kysymyksiin kun luet muitten ihmisten kirjoittamia juttuja aikaisemmin. Samankaltaisia tarinoita on paljon, myös vastauksia. Mukavia lukuhetkiä :)
- _vesimies
mutta varoen. Luin tuota juttua omalle kohdalleni ajatellen ja tulin tulokseen että kysymyksessä on jo aitoa tunnetta. Kun "ihmettelit" sitä mikä sai miehen poistumaan hetkeksi, niin sen aiheutti ehkä vastaukesi kysymykseen kesäkundeista. Itselläni aivan sama vika, kun oma paikka ei olekaan oma, annan asian olla ja katson sitten asiaa niin että toki hän on vapaa tekemään ja menemään niin kuin tahtoo. Ei tarkoita ettei häntä kiinnostaisi, jonkinlaista mustasukkaisuutta kai=)
- muotti
jep olin häkeltynyt hänen kysymyksestään, mutta yhden veskaystäväni mielestä kysymys oli ihan normaali. en kadu siltikään suoraa vastaustani, tajuaapa että mulla riittää kyllä vientiä, haluan että mua jahdataan hemmetti! :D
- muotti
muotti kirjoitti:
jep olin häkeltynyt hänen kysymyksestään, mutta yhden veskaystäväni mielestä kysymys oli ihan normaali. en kadu siltikään suoraa vastaustani, tajuaapa että mulla riittää kyllä vientiä, haluan että mua jahdataan hemmetti! :D
tänään kokosin itseni ja uskalsin kysyä haluaisko herra nähdä.
vastaus tuli, kyllä. huhhuh en nyt tiedä mitä pitäisi ajatella. haluan kyllä nähdä, mutta en tiedä millä asenteella hän on tapaamassa minut:onko kiinnostunut vai ei.
ollaan viestitelty jotain ja aina kun ollaan sattumalta törmätty viime päivinä, minulla on ollut tuttu tunne.
olen ollut kahvilla tässä välissä yhden toisen pojan kanssa, joka olis kiinnostunut näkemään minua uudelleen, mutta kun tulin verranneeksi häntä tähän veskariin hän tuntui tylsältä, enkä ollut hänen kanssaan yhtään samalla aaltopituudella.
toisaalta tuskin veskari sanoisi haluavansa nähdä minut jos ei oikeasti halua?
miten minun kannattaisi menetellä? en halua pelata mitään pelejä mutten halua säikyttää häntä poiskaan kysymällä missä mennään. - Sarah228
muotti kirjoitti:
tänään kokosin itseni ja uskalsin kysyä haluaisko herra nähdä.
vastaus tuli, kyllä. huhhuh en nyt tiedä mitä pitäisi ajatella. haluan kyllä nähdä, mutta en tiedä millä asenteella hän on tapaamassa minut:onko kiinnostunut vai ei.
ollaan viestitelty jotain ja aina kun ollaan sattumalta törmätty viime päivinä, minulla on ollut tuttu tunne.
olen ollut kahvilla tässä välissä yhden toisen pojan kanssa, joka olis kiinnostunut näkemään minua uudelleen, mutta kun tulin verranneeksi häntä tähän veskariin hän tuntui tylsältä, enkä ollut hänen kanssaan yhtään samalla aaltopituudella.
toisaalta tuskin veskari sanoisi haluavansa nähdä minut jos ei oikeasti halua?
miten minun kannattaisi menetellä? en halua pelata mitään pelejä mutten halua säikyttää häntä poiskaan kysymällä missä mennään.Itse olen leijonanatar ja joudun olemaan se, joka vetää veskaria deitille ja keksimään tekemiset. Biljardia ja keilailua viimeiset deittimme..ja sama tunne ku sulla, että ihan kuin olisi meinattu ja ihan kuin ois sähköistä välillä.. Hänkin kysyi jos minulla on ollut kesällä vientiä ja sanoin niinkuin sinä, että on. Välillä koitan olla välittämättä ollenkaan kun sitten mies lopulta ottaa taas yhteyttä kun ei voi olla ilmankaan. Sanovat, että me tulimerkit ollaan niiden vastakohtia, että parasta yrittää olla kärsivällinen jos niiden kanssa ruvetaan jotain kehittelemään. Tämä sanoo hieman liikaa vähän väliä ja pakittaa sitten taas.. sanoo, että tarvii paljon omaa aikaa. Niin minäkin, että olen sanonut,että sopii hyvin. Ainoa juttu meillä oinailla ja leijonilla on se,että on jumalaton huomiontarve ja se ei ole varma,että tältä merkiltä sitä täysin saa. Jatkan sen kanssa tapailua ja katson miten asiat menee..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1297716Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937244Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t76400Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736321Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465458Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475180Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195125