Yhteiset polttarit morsiamelle ja sulhaselle

Olisiko kenelläkään ehdotusta morsiamen ja sulhasen yhteisiin polttareihin. Meitä on ystäväjoukko ja haluaisimme järjestää hääparille yhteiset polttarit. Asumme täällä Suomussalmella joten mahdollisuuksia ei ole kovin paljon APUA, HÄÄT JO 14.10
2921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle ja miehelleni järjestettiinyhteiset polttarit, erittäin yksinkertaisella kaavalla ja mukavaa oli;)

Ysätävämme olivat vuokranneet hulppean huvilan naapurikunnasta johon kokoonnuimme illanviettoon. Jokainen toi omat juotavat ja syötävät ja vietimme mukavan illan jutustellen ja tanssien. Samalla saimme koko kaveripiirin kokoon, mikä sen parempaa. Ja mökilta ilta jatkui tietnekin baariin.

Mökistä meille oli varattu paras huone parisänkyineen, jossa oli ennen kavereiden tuloa ja sen jälkeen antautua toisen syleilyyn...

Äänestä

on hyvä juttu.

Järjestin ystävälleni kesällä polttarit yhdessä muun polttariporukan kanssa. Varsinainen päiväohjelma oli sulhaselle ja morsiamelle eri. Illaksi olimme vuokranneet mökin, johon sulhanen ja morsian seurueineen tulivat. Kumpikaan tulevasta hääparista eivät tienneet, että olisivat illan samassa paikassa. Yllätys oli suuri ja mieluinen kummallekin. Päivällä kumpikin porukka sai ensin tehdä omia juttujaan ja illalla saunottiin, grillattiin ja vietettiin mukavaa iltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Santra kirjoitti:

Olisiko kenelläkään ehdotusta morsiamen ja sulhasen yhteisiin polttareihin. Meitä on ystäväjoukko ja haluaisimme järjestää hääparille yhteiset polttarit. Asumme täällä Suomussalmella joten mahdollisuuksia ei ole kovin paljon APUA, HÄÄT JO 14.10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu