TYÖTTÖMYYSTILASTOT

Työttömyystilastojen kaunistelu on saanut surkuhupaisia piirteitä. Ei kertakaikkiaan voi olla nauramatta tuolle haalituksen kekseliäisyydelle. Keksittiin ns. kuntouttova työtoiminta. Työttömät ihmiset, jotka eivät enää ole edes työkykyisiäkään, laitetaan orjatyöhön. Hienosti sanottuna tämä on sitä työmarkkinatuen vastikkellisuutta.
Ensin firmat viedään kiinaan ja väki potkitaan pellolle-pörssikurssit nousevat kohisten. No eihän hallitus sille mitään voi, mutta työttömyys on luvattu puolittaa niin laitetaan nuo pihallepotkitut ongelmajätteiksi käyneet ihmiset maton alle piiloon. Nimikkeeksi petokselle kelpaa mikä tahansa. Kuten nyt tuo tosihärski orjatyö.
Tilastot kaunistuvat uskottavuudesta on mennyt viimeisetkin rippeet. Kurjinta on kuitenkin täydellinen välinpitämättömyys ihmisistä.
LAITTAKAA PUOLUEELLENNE OSUVAMPI NIMI. ESIM. HÄIKÄYLEMÄTTÖMYYDEN HEDELMIEN SEURAUSTEN SALAAJAT.
0191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HUIJAUSTA kirjoitti:

Työttömyystilastojen kaunistelu on saanut surkuhupaisia piirteitä. Ei kertakaikkiaan voi olla nauramatta tuolle haalituksen kekseliäisyydelle. Keksittiin ns. kuntouttova työtoiminta. Työttömät ihmiset, jotka eivät enää ole edes työkykyisiäkään, laitetaan orjatyöhön. Hienosti sanottuna tämä on sitä työmarkkinatuen vastikkellisuutta.
Ensin firmat viedään kiinaan ja väki potkitaan pellolle-pörssikurssit nousevat kohisten. No eihän hallitus sille mitään voi, mutta työttömyys on luvattu puolittaa niin laitetaan nuo pihallepotkitut ongelmajätteiksi käyneet ihmiset maton alle piiloon. Nimikkeeksi petokselle kelpaa mikä tahansa. Kuten nyt tuo tosihärski orjatyö.
Tilastot kaunistuvat uskottavuudesta on mennyt viimeisetkin rippeet. Kurjinta on kuitenkin täydellinen välinpitämättömyys ihmisistä.
LAITTAKAA PUOLUEELLENNE OSUVAMPI NIMI. ESIM. HÄIKÄYLEMÄTTÖMYYDEN HEDELMIEN SEURAUSTEN SALAAJAT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu