Niin...

Onhan se oikeasti todella hyvä, että maataloustuet saadaan lopultakin julkisiksi.
Niinhän ne muutkin yritystuet ovat olleet jo aikojen alusta.
Nyt MTK ja muut vetoavat, ”voihan ne laskea”.
No just joo kaikki voidaan laskea, mutta kuinka moni siihen oikeasti pystyy, koska tukimuotoja maataloudelle on niin monia?
Osaisitko laskea esim. kehitysmaatuet, jos niitä ei olisi julkisesti jo valmiiksi laskettu? Ja myös julkistettu.
Aina on kerrottu esim. telakkatuet jopa aluskohtaisesti.
No ei enää aikoihin, koska Suomi ei maksa telakkatukia.
Maatalouden tukeminen Suomenmaassa maksaa n. 2 miljardia euroa per vuosi, siis kaksituhatta miljoonaa euroa.
Se on yritystukea ei mitään sosiaalitukea.
Mutta se summa ulosmitataan jokainen vuosi Suomalaiselta veronmaksajalta.
Sillä summalla saisi monta muutakin asiaa hoidettua.
Mm. teiden kunnossapitoon ja rakentamiseen kuluu vuosittain 0,8 miljardia euroa.
Joten sen julkituominen on vaan demokratian mukaista.
Jos se olisikin suoraan hädänalaiseen ihmiseen kohdistuvaa, niin se ; haettaisiin kai sosiaaliluukulta, sitä ei silloin pitäisikään julkistaa, koska se kohdistuisi aidosti persoonaan, henkilöön.
Nyt se kohdistuu yritystoimintaan.
Sen vielä haluan julkituoda, että Suomalainen teollisuus on siivonnut päästönsä jo –80 luvulla. Saattaa olla jopa ollut tukiakin mukana, mutta tulokset ovat olleet myöskin kiitettäviä.
Miten onkaan oikeasti maatalouden laita?
Nyt kaikki ympäristötuet kohdistuvat 75 th. tilaan, mutta he ovat pilanneet lähes kaikki Suomen järvet uimakelvottomiksi ja kalastuskelvottomiksi.
Samaten ovat lähes yksin vastuussa Itämeren saastekuormituksesta Suomen osalta.
Koska syntyy oikeasti puolue tai muu taho, joka uskaltaa kyseenalaistaa tämän demokratiaan sopimattoman tulonsiirron varakkaille?
Toki ymmärrän, että tätä rahastusautomaattia varjelee ne, joiden elintaso riippuu siitä.
Mutta en voi mitenkään käsittää miksi keskusta puolueena on vielä ”isojen” joukossa?
Onko siis niin, että (kuten jo Göppels sanoi); mitä suurempi vale, sitä paremmin kansa uskoo?
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on Suomen kansalle valehdeltu jo niin kauan ja paljon, ettei kukaan enää erota totuutta valheesta. Olisiko nyt aika laittaa muutos alulle tässä yhteiskunnassa, tai sen rippeissä, mitä siitä enää onkaan jäljellä?
Surettaa oikein, kun noita paljastuksia alkaa nyt tulla ja saamme huomata, millaisessa valheen maassa olemme joutuneet elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jokaeuron maksaja kirjoitti:

Onhan se oikeasti todella hyvä, että maataloustuet saadaan lopultakin julkisiksi.
Niinhän ne muutkin yritystuet ovat olleet jo aikojen alusta.
Nyt MTK ja muut vetoavat, ”voihan ne laskea”.
No just joo kaikki voidaan laskea, mutta kuinka moni siihen oikeasti pystyy, koska tukimuotoja maataloudelle on niin monia?
Osaisitko laskea esim. kehitysmaatuet, jos niitä ei olisi julkisesti jo valmiiksi laskettu? Ja myös julkistettu.
Aina on kerrottu esim. telakkatuet jopa aluskohtaisesti.
No ei enää aikoihin, koska Suomi ei maksa telakkatukia.
Maatalouden tukeminen Suomenmaassa maksaa n. 2 miljardia euroa per vuosi, siis kaksituhatta miljoonaa euroa.
Se on yritystukea ei mitään sosiaalitukea.
Mutta se summa ulosmitataan jokainen vuosi Suomalaiselta veronmaksajalta.
Sillä summalla saisi monta muutakin asiaa hoidettua.
Mm. teiden kunnossapitoon ja rakentamiseen kuluu vuosittain 0,8 miljardia euroa.
Joten sen julkituominen on vaan demokratian mukaista.
Jos se olisikin suoraan hädänalaiseen ihmiseen kohdistuvaa, niin se ; haettaisiin kai sosiaaliluukulta, sitä ei silloin pitäisikään julkistaa, koska se kohdistuisi aidosti persoonaan, henkilöön.
Nyt se kohdistuu yritystoimintaan.
Sen vielä haluan julkituoda, että Suomalainen teollisuus on siivonnut päästönsä jo –80 luvulla. Saattaa olla jopa ollut tukiakin mukana, mutta tulokset ovat olleet myöskin kiitettäviä.
Miten onkaan oikeasti maatalouden laita?
Nyt kaikki ympäristötuet kohdistuvat 75 th. tilaan, mutta he ovat pilanneet lähes kaikki Suomen järvet uimakelvottomiksi ja kalastuskelvottomiksi.
Samaten ovat lähes yksin vastuussa Itämeren saastekuormituksesta Suomen osalta.
Koska syntyy oikeasti puolue tai muu taho, joka uskaltaa kyseenalaistaa tämän demokratiaan sopimattoman tulonsiirron varakkaille?
Toki ymmärrän, että tätä rahastusautomaattia varjelee ne, joiden elintaso riippuu siitä.
Mutta en voi mitenkään käsittää miksi keskusta puolueena on vielä ”isojen” joukossa?
Onko siis niin, että (kuten jo Göppels sanoi); mitä suurempi vale, sitä paremmin kansa uskoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu