Lääkärin vastaanotolle tuli uusi potilas, joka oli silmin nähden murheellinen.
Lääkärille potilas sitten kertoi; Elämä tuntuu raskaalta, mikään ei kiinnosta, missään ei ole mitään mieltä. Olen elämässäni paljon kokenut ja nähnyt, mistään en löydy enää iloa.
Kyllä olen terve, perhe on terve, talousasiat ovat hyvin, on hyvä työpaikka ja hyvät suhteet kaikkiin.
Mutta, aamuisin ei jaksaisi sängystä nousta, en tunne mistään iloa, ei niin mitään toivoa hyvästä mielestä.
Lääkäri ehdotteli monenlaista: ulkoile (joo, minä lenkkeilen säännöllisesti), hanki koira (meillä on), matkusta jonnekin (vasta tultiin ulkomaan matkalta), hanki uusi harrastus, tarkasta ruokavalio, asunnon vaihto, masentuneiden vertaistukiryhmä jne. Mutta kaikkea potilas oli kokeillut, eikä mikään auttanut.
Vaikea tapaus, lääkärikin mietti, hän muisti: ”Meillähän on kaupungissa parhaillaan maankuulu sirkus! Siellä on aivan loistava Sirkuspelle, hän jos kuka saa yleisön hyvälle mielelle! Menkää ihmeessä katsomaan häntä, toista yhtä nerokasta hauskuuttajaa ette ole nähneet! Viisaus, iloisuus, myönteisyys ja syvällisyys ovat kaiken esiintymisensä, huumorinsa, sekä sketsiensä pohjana.”
Potilas huokaisi ja vajosi kuin entistäkin murheellisemmaksi, hiljaa Hän sopersi: ”Minä olen se Pelle.”
Mielestäni tarinassa on kyse juuri stressistä josta kehittyy burnout.
Stressi on syy ja burnout on seuraus.
Antaa kaikkensa ehdoitta, ympäristö ja ihmissuhteet pyytävät lisää. Henkilö on kierteestä, josta ei pääse eroon.
Miettikääpä ja kommentoikaa.
Lääkärille potilas sitten kertoi; Elämä tuntuu raskaalta, mikään ei kiinnosta, missään ei ole mitään mieltä. Olen elämässäni paljon kokenut ja nähnyt, mistään en löydy enää iloa.
Kyllä olen terve, perhe on terve, talousasiat ovat hyvin, on hyvä työpaikka ja hyvät suhteet kaikkiin.
Mutta, aamuisin ei jaksaisi sängystä nousta, en tunne mistään iloa, ei niin mitään toivoa hyvästä mielestä.
Lääkäri ehdotteli monenlaista: ulkoile (joo, minä lenkkeilen säännöllisesti), hanki koira (meillä on), matkusta jonnekin (vasta tultiin ulkomaan matkalta), hanki uusi harrastus, tarkasta ruokavalio, asunnon vaihto, masentuneiden vertaistukiryhmä jne. Mutta kaikkea potilas oli kokeillut, eikä mikään auttanut.
Vaikea tapaus, lääkärikin mietti, hän muisti: ”Meillähän on kaupungissa parhaillaan maankuulu sirkus! Siellä on aivan loistava Sirkuspelle, hän jos kuka saa yleisön hyvälle mielelle! Menkää ihmeessä katsomaan häntä, toista yhtä nerokasta hauskuuttajaa ette ole nähneet! Viisaus, iloisuus, myönteisyys ja syvällisyys ovat kaiken esiintymisensä, huumorinsa, sekä sketsiensä pohjana.”
Potilas huokaisi ja vajosi kuin entistäkin murheellisemmaksi, hiljaa Hän sopersi: ”Minä olen se Pelle.”
Mielestäni tarinassa on kyse juuri stressistä josta kehittyy burnout.
Stressi on syy ja burnout on seuraus.
Antaa kaikkensa ehdoitta, ympäristö ja ihmissuhteet pyytävät lisää. Henkilö on kierteestä, josta ei pääse eroon.
Miettikääpä ja kommentoikaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikkihan me tavallaan olemme pellejä, jotka pyrkivät olemaan toisille "mieliksi". Eikö ole aivan normaalia olla välillä hieman apea, iloinen, surullinen, pakahtua onneen ja nauttia hyvästä seurasta. Annetaan kaikille oikeus tunteisiin. Työt on jokaisen itse tasattava, yksinhän me täällä kuitenkin olemme ja oma elämää elämme.
Tivolityöntekijä, Lastentivoli, Pori
Haetaan tivolityöhön henkilöä, joka voi olla työssä myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Työtehtävinä lähinnä tivolin kokoaminen, pito ja purku. Kuorma-auton ajokortti suotava. Tarkemmat tiedot suoraan työnantajalta.Näin se menee intissäkin...
Tarina on ihan hyvä, ikävää, että se luettiin keskustelun TAPPAJANA, ei pohjana.
Ihminen ottaa tai hän saa roolin, eri rooleja eri aluilla. Yksi rooli on tuo hauskuuttaja, mutta siitä ei ollut tarkoitus keskustella, vaan yleensä roolista jonka saat.
Otitko itsellesi roolin vai saitko sen?
Kiltin tytönroolin tuntee varmaan moni.
Hyvä äiti on rooli, siinä on uhrautuva perheensä eteen kaikkensa tekevä äiti.
Tunsin -70 luvun alussa; hyvä vaimo roolin omaavia naisia, makasivat kuin mahot lehmät pellon ojassa, kun vartaloa hyväsi käytettiin. (tämän paljastuksen kertoivat elämän tulevana tosi asiana meille tyttösille)
sitten burn out.
Tuo tarina oli sitä, mitä tänä päivänä voisi kutsua "psykopaattiseksi hyvyydeksi" eli tarinan Pelle oli vahvuuteen sairastunut. Kaikki hyvin, mutta jotakin puuttui: ehkä henkisyys? ... kaiken materian/toiminnan keskellä.
Miten tuosta parantuu ja pitääkö edes parantua? Jokaisen "Pellen" oma sisin siihen lopulta vastaa itse. Ehkä vaan pieni "jarrutus riittää", ei kokonaan elämän vaihto.
Kirjoitat ihan totta.
Olen silti sitä mieltä ja TAHDON uskoa, että sairaudesta voi parantua.
Pöljää kirjoittaa tällälailla, sillä itse kärsin tosi kovasta outista. Olenkin tästä puolen tunnin päästä istumassa onneksi (kai), psykiatrin vastaanotolla.
Elämä on kovaa. Se ei ole koskaan helppoa mutta vaikeuksien kautta sitä varmasti osaa nauttia elämän pienistä hetkistä ja iloita niistä.
Toivossa on hyvä elää!