Kannatko töitä kotiisi? Viekö työasioiden miettiminen yöunesi? Onko työilmapiiri sellainen, että vapaalla voi keskittyä olemaan vapaalla?
Itse teen nuorisotyötä. Työurani alussa tein kerho-ohjauksia, opettajansijaisuuksia ja nuorisotoimen töitä. Ne oli helppo jättää työpaikalle ja unohtaa vapaapäivinä. Nyt olen siirtynyt perhe-/nuorisokotityöhön. Täytyy myöntää, että työasioita tulee stressattua vapaalla liikaakin! Työpaikka on melkoisen ajomatkan päässä ja varsinainen työnohjaus vähäistä, joten asioita tulee puitua kotosalla ystävien tai perheenjäsenten kanssa (nimettömänä tietenkin). Edellisen työpaikan työilmapiiri oli niin sontaa, että unirytmini muuttui tyystin (huonoon suuntaan) ja itsetunto oli nollassa. Onneksi älysin vaihtaa parempaan.
Tapani nollata työpäivän jälkeen on kahvi, päivän lehti ja roolipeliharrastus. Mikä sinun? Vai tarvitseeko sinun edes nollata, voitko kellon lyödessä työpäivän päättyneeksi vain unohtaa työhuolet ja lähteä?
Itse teen nuorisotyötä. Työurani alussa tein kerho-ohjauksia, opettajansijaisuuksia ja nuorisotoimen töitä. Ne oli helppo jättää työpaikalle ja unohtaa vapaapäivinä. Nyt olen siirtynyt perhe-/nuorisokotityöhön. Täytyy myöntää, että työasioita tulee stressattua vapaalla liikaakin! Työpaikka on melkoisen ajomatkan päässä ja varsinainen työnohjaus vähäistä, joten asioita tulee puitua kotosalla ystävien tai perheenjäsenten kanssa (nimettömänä tietenkin). Edellisen työpaikan työilmapiiri oli niin sontaa, että unirytmini muuttui tyystin (huonoon suuntaan) ja itsetunto oli nollassa. Onneksi älysin vaihtaa parempaan.
Tapani nollata työpäivän jälkeen on kahvi, päivän lehti ja roolipeliharrastus. Mikä sinun? Vai tarvitseeko sinun edes nollata, voitko kellon lyödessä työpäivän päättyneeksi vain unohtaa työhuolet ja lähteä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
minulla nollaantuu työmuisti, kun istun työpäivän päätteeksi autoon ja lähden kotiin. ei tule kotona niinkään muisteltua.
Kyllä päivän tapahtumat ovat mielessä, mutta sopivan pitkä työmatka ( 47 km suunta ) on hyvä auttaa aamulla asennoitumaan päivän tapahtumiin ja iltapäivällä nollaamaan ajatukset. Kummasti kotia lähestyttäessa pyörähtää mieleen ruoanlaitto, lapset , siivous, kuntosali yms. yksityiselämäni ajatuksen.
Pidän todella epänormaalina, jos työt pystyy jättämään kokonaan töihin. Sehän on olennainen osa elämäämme. Kyse on vain siitä, miten tasaamme työn ja yksityiselämän itse.
Olen lähihoitaja ja töissä kotipalvelussa. Vaikka työpäivän jälkeen yrittää nollata ajatukset ja keskittyä vapaa-aikaan, tulee väkisinki mietittyä työasioita. Varsinkin silloin jos työpäivän aikana on sattunut jotain normaalista poikeavaa, kuten joku mummon on ollut vähän omituisen oloinen tai käyttäytynyt oudosti tms. Ne mietityttää vielä illallakin ja joskus vain on pakko soittaa iltavuorolaiselle ja kysyä, muuten nukkumisestakaan ei tule mitään.
Tässä eräänä päivänä määräsin käsimurtumaepäilypotilaalle kipulääkettä ja laitoin 16-vuotiaan aikuisen kokoisen pojan isän kyydissä keskussairaalaan omalla autolla. Hänen vointinsa oli todella hyvä, ainoastaan käsi oli kipeä, koska oli murtunut.
Isä oli tunnin päästä julmana ovelllani, ja sanoi että poika meinasi kuolla matkan aikana, koska antamani kipulääke oli niin vahvaa. Kymmenen minuuttia poika oli kuulemma kouristanut, ja ambulanssin olivat soittaneet paikalle. Hän sanoi myös, että syyte seuraa, ja oikeustoimet uhkaavat. Hän lähti ovet paukkuen pois vastaanotolta.
Illalla nukkumaan mennessä ei uni meinannut tulla. En itseäni ajatellut ja oikeustoimilla uhkaamista, vaan poikaa mietin, että mikähän kumma asiassa voi olla taustalla: allerginen reaktio? Jonkinlainen muu yliherkkyys? Sattuma, eli ihan sattumalta juuri nyt oli tullut tällainen kohtaus. Antamani lääkitys oli ihan normaali, se ei poikennut mitenkään aiemmista, mutta tietysti aina kaikki on tällä alalla mahdollista. Hoitajakin olisi voinut antaa väärin määräämäni lääkkeen.
No nukuin aika huonosti. Aamulla töissä ambulanssimiehet juttelivat pojasta, että olivat puhumalla saaneet "tärinäkohtauksen" laukeamaan. Kyseessä oli siis hyperventilaatio. Tajunta oli koko ajan säilynyt niormaalina, ainoastaan sormet hiukan kouristaneet niinkuin hyperventilointiin ja panikoimiseen kuuluu. Selvisi myös, että pojan isä kävi yhteen aikaan joka toinen päivä hyperventiloimassa ensiavussa, ja poti milloin minkäkinlaista tuntemusta, mutta mitään ei koskaan löytynyt. Nyt siis pojan isä oli säikähtänyt, koska antamani kipulääke oli hiukan rauhoittanut poikaa, ja tämä oli muuttunut rauhalliseksi ja leppoisaksi, isän paniikki oli tarttunut poikaan, ja sitten koko perhe (isä etunenässä, sitten äiti ja lopulta poika kunnes alkoi hyperventiloimaan) ulvoi apua autossaan ja uhkaili lääkäriä oikeustoimilla. Missään vaarassa poika ei missään vaiheessa ollut, mutta lääkärinkin univelka lisääntyi taas roimasti.
Tämä ylläoleva kertomus ei pidä paikkaansa, koska minulla on ehdoton vaitiolovelvollisuus, mutta pääpiirteittäin tällainen tapaus vei yöuneni kerran. Kyllä tässä hommassa yöunet menevät aina välillä.
Olen pitkään seurannut lääkärikunnan työtä, sillä toimin pitkään hoitajana.
Nostan hattua lääkäreille! Niin monenlaisia ja ylireagoivia potilaita on nykypäivänä. Toivon sulle ja kollegoillesi voimia ja jaksamista.
Itse vaihdoin alaa vähemmän vastuuta sisältävään työhön ja olen tyytyväinen. Sain laatua elämääni.
Yhdyn mielipiteeseesi täysin, lääkäreillä ei todellakaan ole helppoa ja potilaat kun vielä ovat monisairaita ja vaikeasti hoidettavia ja usein ovat omaiset vielä "hämmentämässä". Itse olen sairaanhoitaja, eikä se meidänkään homma herkkua ole, kun on ne samat potilaat ja lääkäri pitäisi paikalle saada vaan kun ei kuulu eikä näy missään vaikka miten usein soittelisi perään! Aluksi syyttelin lääkäreitä, mutta eivät hekään tahallaan viivyttele vaan heillä on kädet täynnä töitä eivätkä kaikkeen kerkeä. Kiitos tästä kuuluu viisaille päättäjille, jotka ajattelevat vain rahaa!!!
paikassa töissä ettei vuoden poissaolokaan sieltä ole saanut minua unohtamaan sitä mestaa.Voihan per..
Vaihdoin työpaikkaa tänä syksynä. Ennen olin nuorisotoimessa ja se oli stressaavaa. Työasiat alkoivat viedä yöunet. Työ itsessään ei ollut stressaavaa, mutta sitä oli liikaa ja vatimukset ylimitoitetut. Työilmapiiri oli myrkyllinen. Tosin mukaviakin kavereita oli, ja niiden kanssa pidetään yhteyttä vieläkin. Eli nyt on uusia mukavia työkavereita ja entisen työpaikan kivat kaverit lisäksi.
Nykyistä hyvää mieltä ei himmennä edes se, että entinen esimies sanoi että se oli minun vika kun en selvinnyt töistäni.