Minulla on lehtolaukan, krookuksen, isokevättähden, narsissin, helmililjan ja tulppaanin kukkasipulilajitelma. Mutta nyt on ongelmana istutussyvyydet, tietäisittekö mihin syvyyteen nuo istutetaan? Paketissa ei ollut minkäänlaista ohjetta, paitsi jotain eestiläistä tekstiä????
Sipulien istutussyvyys
3
608
Vastaukset
- lissu
Vanha nyrkkisääntö sanoo, että n. kolme kertaa sipulin oma koko, näin saat oikean istutussyvyyden.
- olen kuullut
että kaksi kertaa sipulin oma koko, siis sipulin päälle jää maata sen verran. Hmm, kun ajattelen, se pohja on silloin kolme kertaa sipulin koon syvyydessä. Joo, siis sama ohje! Hih.
- erehdys
olen kuullut kirjoitti:
että kaksi kertaa sipulin oma koko, siis sipulin päälle jää maata sen verran. Hmm, kun ajattelen, se pohja on silloin kolme kertaa sipulin koon syvyydessä. Joo, siis sama ohje! Hih.
tulppaanini eivät kaikki kukkineet, vika oli asiantuntujan mukaan kuulemma siinä, että istutin ne liian syvälle.
eli älkää tehkö samaa virhettä kuin minä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.791435- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991039Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51912
- 42787
- 47772
- 113716