On täysin mahdollista se, että tulevasta Hurriganes leffasta tulee hyvä. Ei luulisi olevan vaikeaa luoda 1970 fiilis ja kulissit leffaan. Jos kässäri on ok, niin mikä estää hyvän leffan toteutumisen
Käsitykseni mukaan elokuvan näyttelijät ovat rautaisia ammattilaisia ja vielä hyviä muusikoita. Mikä voisi mennä pieleen.
Elokuvan ohjaamisen tulee tietysti hoitaa ammattilainen.
Remun ei pidä antaa liikaa touhuta elekuvan ympärillä. Toki Remun mielipidettä tulee kuunnella ja myös Ile Kallion. Kai elokuvassa on mukana myös Kallion osioita, eikä ainoastaan Albert Järvisen.
Ile Kalliohan oli Hurriganes bändin ensimmäinen kitaristi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pieleen. Ohjaaja on takuulla joku tumppi, näyttelijät pässejä, lavastajat ja äänittäjät ja puvustajat jotain rupusakkia.
Lopputulos tulee olemaan 100% sontaa!
ja suomalaiset elokuvaräpeltäjät osaavat ne kaikki.
onneks sentään hallivuutin sedät osaa tehä kunnon leffoi.