Hei. Olen pitkään pähkäillyt kahden vaihtoehdon välillä; Lääkis vai psyka. Haluan työkseni auttaa ihmisiä, ja nimenomaan psykologin/terapeutin työ on aina kiinnostanut. Lääkiksestähän voisi erikoistua psykiatriksi ja toimia myös samansuuntaisissa tehtävissä. Psykologiksi valmistuminen olisi kyllä nopeampaa, mutta taas psykiatrin palkka puolet suurempi. Raha ei kylläkään ole tärkeimpiä asioita työssä, mutta mukava lisähän tuo olisi. Psykologia itse aineena kiinnostaa ehkä enemmän kuin lääkis, mutta..Mitähän tuohon psykiatriaan erikoistumiseen sitten kuuluu?
Ajattelin aloittaa nyt valmistautumisen pääsykokeisiin (Lukea edellisen vuoden pääsykoekirjat jne.) Mutta alkaakko sitten lukea tilastotiedettä vaiko Galenosta?
Kokemuksia ja vinkkejä kaipailisin alan opiskelijoilta, ja miksei muiltakin.
Ajattelin aloittaa nyt valmistautumisen pääsykokeisiin (Lukea edellisen vuoden pääsykoekirjat jne.) Mutta alkaakko sitten lukea tilastotiedettä vaiko Galenosta?
Kokemuksia ja vinkkejä kaipailisin alan opiskelijoilta, ja miksei muiltakin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
oletko ikinä harkinnut logopediaa opiskelemaan? Siinä on pakollisena sivuaineena psykaa ja lääketiedettä. työ nimenomaan ihmisten auttamista, monipuoliset mahdollisuudet työskennellä erilaisten kommunikoinnin häiriöiden parissa.
Jos lääkis todella kohdallasi olisi järkevä vaihtoehto, et edes miettisi mitään muita. Eli mene vain sinne psykaan. Lääkäriopintoihin kun kuuluu niin paljon muuta kun vain psykiatriaa.
Kuuden vuoden perusopintojen aikana et nimittäin kovin paljoa perusasioita syvemmälle psykiatriaan pääse; perusopintojenkin päälle on vielä tehtävä eurovaihe jossa tuskin puhdasta psykiatriaa pääset harrastamaan, ja vasta sen jälkeen aukeavat ovet erikoistumiseen. Eikä psykiatrikaan saa suoraan terapiaa antaa, psykiatrinkin täytyy käydä terapiakoulutus siinä missä psykologinkin. Eli jos haluat vain ja ainoastaan työskennellä mielenterveyden parissa, helpompi tie on lukea psykologiaa.
No, aloittajalle voin minäkin huomauttaa, että varsinaisesti lääkärin ja psykologin ammatin välillä ei kannata oikein edes vertailla noin tasaisina vaihtoehtoina, ovat ne sen verran erilaisia töitä kuitenkin, vaikka olisi psykiatrian erikoislääkäri vertailtavana psykologiin. Mutta edelliselle kirjoittajalle voisin huomauttaa, että ns. europalvelua ei oloe kyllä mikään pakko suorittaa. Nimittäin voi lisensiaatiksi valmistumisensa jälkeen lähteä suoraan erikoistumaan, kaikki lääkärithän ovat laillistettuja lääkäreitä jo heti anottuaan sitä, vaikka olisi ne europalvelut tekemättäkin, olet tosin laillistettu toimimaan vain toisen johdon ja valvonnan alla, eli esim. sellaista virkaa et voi hakea ja ottaa vastaan jossa vaaditaan kelpoisuusehdoksi itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettua yleislääkäriä. Etkä saa toimia yksityislääkärinä yksin ilman että on olemassa jonkinlainen ylilääkäri ainakin paperilla. Mutta: jos erikoistut, niin valmiina erikoislääkärinä voit anoa laillistamista toimimaan yksityisesti ammattia harjoittamaan oikeutettuna erikoislääkärinä ja se myönnetään. Siis voit olla psykiatri, joka on laillistettu toimimaan yksin ja itsenäisesti, MUTTA saat hoitaa tällöin ilman johtoa ja valvontaa vain ja ainoastaan oman erikoisalasi potilaita. Siis tässä tapauksessa psykiatrisia tapauksia. Katso vaikka tarkemmin Duodecimin kirja "Lääkärintyö ja laki". Saat siis toimia laillistettuna yksityisenä erikoislääkärinä, muttet yleislääkärinä esimerkiksi.
Sitten vielä: jo peruskoulutuksen psykiatrian kliininen kurssi sisältää erittäin paljon sellaista mitä psykologeille ei opeteta, eli kaikki muutkin hoidot kuin vain keskusteluhoidon. Siis yleislääkäri tietää psykiatristen sairauksien lääkehoidon, jonkin verran niiden hoidosta erilaisin toimenpitein, kuten leikkauksin (marginaalinen, lähes olematon hoitotapa, tiedän) ja sähköhoidosta ja ennen kaikkea LÄÄKEHOIDOSTA. Psykologihan voi auttaa potilasta vain ja ainoastaan keskustelemalla tämän kanssa. Itse asiassa eipä taida psykologilla olla oikeutta edes diagnostiikkaan. Siis varsin erilainen työnkuva kaikenkaikkiaan, psykiatri kuitenkin joutuu miettimään erittäin paljon lääkityksiä, joilla vaikeimmat häiriöt ja todelliset mielisairaudet hoidetaan oikeastaan täysin. Ei skitsofreenikko tai maanis-depressiivinen hyödy keskustelusta käytännössä ollenkaan, kun taas lääkehoidolla paranee lähes varmasti. Lääkehoidosta päättäminen ja sen määrääminen ja säätelyt ja yhteisvaikutusten ja vaikutuksen pohtiminen potilaan kokonaishoitoon jne., siinä sitä on sarkaa. Tätä psykologi ei tee laisin. Lisäksi kaikki lausunnot, kannanotot työkykyyn, asiantuntijamielipiteet Kelalle jne, niihin on oikeus vain lääkärillä käytännössä. Ei taida olla SV-numeroa psykologilla. Ei ole mieltä vertailla psykiatria psykologiin jotenkin rinnasteisina, niin erilaista on heidän työnsä ja vastuunsa, valtansa ja velvoitteensa. Ja jo lääkärin peruskoulutuksessa tulee myös psykiatriaan perusasiat kaikesta tuosta, siten, että voi jopa mennä töihin psykiatrialle vaikka jo kandina, kunhan psykiatrian klinikan on käynyt. Voi siis mennä vaikka päivystämään ja päättämään ihmisten pakkohoidosta. Ihan sillä pelkällä lääkärin peruskoulutuksella. Psykologit lukevat niin paljon enemmän teoriaa ja niin erilaisilla lähtökohdilla, että voidaan koko psykologian tavoitteen olevan aivan eri kuin psykiatrian, psykologi voi olla psykologian asiantuntija kykenemättä juurikaan auttamaan potilasta (jos potilas sanaa voi käyttää psykologin vastaanotolle menevistä ihmisistä), kun taas psykiatrin päätavoite on parantaa potilaan mieli.
Unohdit kuitenkin tyystin mainita kaikkein sujuvimman vaihtoehdon, eli europalvelun SISÄLLYTTÄMISEN erikoistumiseen. Onnistuu meinaan useimmiten mainiosti, eikä edes pidennä erikoistumista.