Riihimäkeläisen Päivi Räsäsen puolue

KD:sta on tullut minipuolue. Ensi vaaleissa se todennäköisesti tippuu pienimmäksi. Mistä syöksykierre johtuu? Yksi syy on puolueen suvaitsematon asenne ympäröivään maailmaan ja fundamentaaliskristittyjen valta-asema puolueessa sekä autoritäärinen johtaminen. Sellainen karkottaa puolueen omat jäsenet ja lopulta äänestäjät.

Eikös se Raamattukin opeta, että rakasta lähimmäistäsi, mutta miksi KD on unohtanut tämän? Nykyisin KD:n ja Päivi Räsäsen aika menee viinan ja pornon vastustamiseen, jolloin köyhät ja kärsivät unohtuvat. Tosin heidän asiansa ei ole koskaan kiinnostanut "Jumalan" puoluetta.

Jeesuskin pesi porton jalat, mutta KD pesee kätensä ja lyö porttoa Päivi Räsäsellä.
8826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

KD:n ehdokasta, joka läpi menikin. Oma surkea kuvitelmani oli se, että KD:läiset ovat heikoimpien luusereiden puolella valtaeliittiä vastaan.

Paskanmarjat. Seuraavissa vaaleissa kokeilen kommareita: taitavat olla lähempänä Jeesuksen opetuksia kuin arvaavatkaan.

On hassua, että ne jotka Jeesuksen nimellä ratsastavat, ovat pahimpia oikeistomenestyjiä. Ja ne jumalankieltäjät ovat nykyään ainoita, joita kiinnostaa pienen surkean ihmisen elämä.

Taitaa olla sitä laupias samarialainen -juttua tämä. Eipähän sen piestyn äijän kohtalo siinäkään kertomuksessa järin tosiuskovia kiinnostanut: oli kiire temppeliin...

Räsästä en äänestä enää ikinä eduskuntaan.

Äänestä

Kun katsoo kirkon pihaa sunnuntai-aamuna, näkee yhdellä silmäyksellä kymmeniä 50-100 tuhannen euron arvoisia autoja parkissa. Tuskin sellaiset ihmiset päästävät kotiinsa haisevia köyhiä ja tarjoaisivat näille auttavan kätensä. Itselleen ne käyvät kirkossa rukoilemassa lisää rahaa ja onnea. Sitä on uskovaisuus nykySuomessa.

Äänestä
  • päivi on taas niin ystävällinen kun on vaalit tulossa.kelpaa tervehtiä tavallistakin ihmistä.kristilliset on porvaripuolue vaikkei ne sitä mainostakkaan näin vaalien alla vaalien jälkeen vasta.

    Äänestä

  • kirka kirjoitti:

    päivi on taas niin ystävällinen kun on vaalit tulossa.kelpaa tervehtiä tavallistakin ihmistä.kristilliset on porvaripuolue vaikkei ne sitä mainostakkaan näin vaalien alla vaalien jälkeen vasta.

    Päivi Räsänen ei ole kiinnostunut köyhistä kuin vaalien alla.

    Äänestä

  • Ahläpunkti kirjoitti:

    Päivi Räsänen ei ole kiinnostunut köyhistä kuin vaalien alla.

    KD:tä ja olen hyvin pienituloinen. Koko perheemme elää pienillä tuloilla. Silti en halua olla katkera kenellekään ja moiti KD:tä. Kaikenlainen riisto on kaikissa puolueissa. Kristillisten asioita kannatan.

    Äänestä

  • äänestän kirjoitti:

    KD:tä ja olen hyvin pienituloinen. Koko perheemme elää pienillä tuloilla. Silti en halua olla katkera kenellekään ja moiti KD:tä. Kaikenlainen riisto on kaikissa puolueissa. Kristillisten asioita kannatan.

    arvoja päivi vaalii muita kun tuomitsemalla esim yksinhuoltajat ja abortit.mitähän pitäis päivin
    mielestä tehdä yksinäisen naisen jos vahinko käy.sitten tämä pedofilialla pelottelu ei vaan ottanut päivin puheet tuulta purjeisiin haluamallaan tavalla.

    Äänestä

On väärin ja harhaanjohtavaa käyttää kristinuskoa tai uskontoa yleensäkin politiikantekovälineenä.

Uskonto on ihmisen henkilökohtainen asia, ja sillä pelaaminen ja poliittisten tavoitteiden ajaminen loukkaa uskovia ihmisiä.

Äänestä
  • uskonto on pelkkä ponnahduslauta omien etujen tavoitteluun.mummot äänestää sitä kun luulee uskovaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus Riihimäkeläinen kirjoitti:

KD:sta on tullut minipuolue. Ensi vaaleissa se todennäköisesti tippuu pienimmäksi. Mistä syöksykierre johtuu? Yksi syy on puolueen suvaitsematon asenne ympäröivään maailmaan ja fundamentaaliskristittyjen valta-asema puolueessa sekä autoritäärinen johtaminen. Sellainen karkottaa puolueen omat jäsenet ja lopulta äänestäjät.

Eikös se Raamattukin opeta, että rakasta lähimmäistäsi, mutta miksi KD on unohtanut tämän? Nykyisin KD:n ja Päivi Räsäsen aika menee viinan ja pornon vastustamiseen, jolloin köyhät ja kärsivät unohtuvat. Tosin heidän asiansa ei ole koskaan kiinnostanut "Jumalan" puoluetta.

Jeesuskin pesi porton jalat, mutta KD pesee kätensä ja lyö porttoa Päivi Räsäsellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu