En kestä tätä enää. BED:ni on karannut käsistä pahemman kerran, enkä pysty pysäyttämään sitä. Tahdon olla taas normaali ihminen, normaalipainoinen, NORMAALI.
Sairastuin BEDiin ennen joulua, eli noin 9-10kk sitten. Nythän me menemme siis syyskuussa. Ja sairastuessani BEDiin painoin 54 kiloa ja olin 169 cm. Voi kunpa olisin noissa mitoissa vielä. Silloin vielä jaksoin liikkua, olla aktiivinen, olin iloinen ja elämänhaluinen. Minulla oli poikaystävä. Huh.. Nyt kaikki on toisin.
Joulun aikoihin rupesin huomaamaan, että sain kummallisia syömiskohtauksia. Söin söin ja söin. Ilman mitään syytä. Sain vain uskomatonta nautintoa kun sain syödä monta tuntia putkeen erilaisia ruokia ja makeisia. Olo oli ihana kun sai vain syödä. KUNNES, olin niin ähky että vatsaa koski ja oksetti. En kuitenkaan koskaan oppinut oksentamaan. En vieläkään osaa sitä. Yritetty on.
Nyt painoni on noussut hirveästi - painan 71 kg. Ja edelleen sitä pituutta löytyy se 169 cm. Joku voisi sanoa että "eihän tuo nyt ole paha, mittasi ovat vain hieman reilut". No minä en tyydy tuohon, koska olen lihonnut noin 9kk:ssa 17-18 kg! En jaksa enää liikkua, surettaa ulkonäkö, surettaa heikkouteni. Olen lihava minun silmissäni, ja olen myös saanut huomautuksia muilta. Ja eikä se mikään ihme ole - olen lihonnut silmissä.
Olen vasta 17-vuotias. Ja nyt jo sekaisin kaikessa. En tahdo enää lihoa. En tahdo. En tahdo ahmia. MUTTA EN PYSTY LOPETTAMAAN. Mistä apua? Miten pääsen tästä irti? Itsetuntoni laskee päivä päivältä, ja tuntuu että olen vain niin osaamaton ja saamaton.
Auttakaa kiltit.
Sairastuin BEDiin ennen joulua, eli noin 9-10kk sitten. Nythän me menemme siis syyskuussa. Ja sairastuessani BEDiin painoin 54 kiloa ja olin 169 cm. Voi kunpa olisin noissa mitoissa vielä. Silloin vielä jaksoin liikkua, olla aktiivinen, olin iloinen ja elämänhaluinen. Minulla oli poikaystävä. Huh.. Nyt kaikki on toisin.
Joulun aikoihin rupesin huomaamaan, että sain kummallisia syömiskohtauksia. Söin söin ja söin. Ilman mitään syytä. Sain vain uskomatonta nautintoa kun sain syödä monta tuntia putkeen erilaisia ruokia ja makeisia. Olo oli ihana kun sai vain syödä. KUNNES, olin niin ähky että vatsaa koski ja oksetti. En kuitenkaan koskaan oppinut oksentamaan. En vieläkään osaa sitä. Yritetty on.
Nyt painoni on noussut hirveästi - painan 71 kg. Ja edelleen sitä pituutta löytyy se 169 cm. Joku voisi sanoa että "eihän tuo nyt ole paha, mittasi ovat vain hieman reilut". No minä en tyydy tuohon, koska olen lihonnut noin 9kk:ssa 17-18 kg! En jaksa enää liikkua, surettaa ulkonäkö, surettaa heikkouteni. Olen lihava minun silmissäni, ja olen myös saanut huomautuksia muilta. Ja eikä se mikään ihme ole - olen lihonnut silmissä.
Olen vasta 17-vuotias. Ja nyt jo sekaisin kaikessa. En tahdo enää lihoa. En tahdo. En tahdo ahmia. MUTTA EN PYSTY LOPETTAMAAN. Mistä apua? Miten pääsen tästä irti? Itsetuntoni laskee päivä päivältä, ja tuntuu että olen vain niin osaamaton ja saamaton.
Auttakaa kiltit.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanoisin, että ongelman ydin piilee siinä poikaystäväasiassa jollakin tapaa. Tosin itsellänikin oli aivan valtava ruokahalu parikymppisenä.
Minäkin kärsin jatkuvasta syömishimosta. En edes uskalla mennä enää vaakalle ja katsoa, mitä se nykyisin näyttää. Painoa on tullut huimaa vauhtia lisää ja tiedän, että muutkin sen huomaavat mutta eivät kehtaa sanoa. Olen allapäin ja aloitan laihduttamisen joka aamu, jälleen huomenna...
Kannattaa yrittää ihan realistisesti ja vähän kuin "ulkopuolelta" miettiä omaa elämäänsä. Onko jotain ikävää tapahtunut? Muuttuiko jokin asia vuosi sitten?
Itselläni ei ollut vielä viime kesänäkään mitään ongelmia ruoan kanssa. Söin kun oli nälkä jne. Kirjoitusten ja pääsykokeiden jälkeen oli ihanaa rentoutua kavereiden kanssa. Nyt syksyllä kun kaverit muuttivat uusille paikkakunnille ja mä jatkoin (ja jatkan edelleen..) surkean työn parissa, ei tuo syöminenkään enää ole pysynyt kurissa. En ajattele muuta kuin ruokaa ja milloin pääsen taas syömään. Yleensä syönkin sitten niin paljon että napa meinaa haljeta ja hengittäminen on vaikeata. Pientä valoa tähän hommaan tulee syksyn haun pääsykokeista ja toivottavasti opiskelupaikan saannista. Jollain tavalla olen syönyt tylsyyteeni ja yrittänyt hankkia sisältöä elämääni sitä kautta.
Hei vain!!!!
Luin tuon viestin ja se oli melkein suoraan omasta elämästäni...Mulla syömisongelmat alkoivat jo n. viisi vuotta sitten parikymppisenä. Erosin poikaystävästäni ja tämän jälkeen alkoi pakko-oireinen ruuan tarkkailu ja urheilu. Laihduin (170/55kg) ja vaikka tämä "paperilla" saattaa näyttää normaalipainolta, minulle se ei sitä ollut.
Ja nyt, pari vuotta sitten alkaneet ahmimiskohtaukset ovat kulminoituneet jokapäiväiseksi ahmimiseksi..Tällähetkellä painoa 65kg ja nousee... =((
Itseinho, syyllisyys ja ystävien pois työntäminen, siinä ainakin mun päivien jatkuvia seuralaisia..Ennen niin positiivinen ja iloinen tyttö on nyt kuin elävä kuollut, pöhöttynyt ja aivan lamaantunut..
Olen nyt päättänyt hakea itselleni apua, en jaksa enää yksin ja suosittelen lämpimästi, että teet samoin..Tämän ahmimisen taustalla on kuitenkin se jokin asia mikä aiheuttaa tämän syömisen, se pitää kaivaa esiin ja POISTAA, että voimme taas elää normaalia elämää... ;)
Hiukan optimistista mutta joku syy sinunkin syömisellesi varmasti siellä taustalla on...
Tsemppiä ja hakeudu pian hoitoon, yksin et pysty tätä sairautta voittamaan!
Etkä ole saamaton etkä muutakaan, meitä on täällä paljon..Iso halaus vielä!
Mä en koskaan vastaile tänne, ihan sattumalta luin... Mutta kun kuule kulta sulla taitaa olla just sama kuin mulla oli 8 v sitten!Olin 18v ja itseasiassa viidessä kuukaudessa lihosin yhtäkkiä 16 kg. Olin n 59/172 syksyllä 1998 ja sitten 75 jouluna!!!huhhuh, se oli kauheeta, mutta:
kahden vuoden kuluttua sattumalata verikokeissa multa löydettiin epänormaalit hormoni-arvot. Jatkokokeisiin menin ja sain joitakin hormoni-lääkkeitä. Sain niitä pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen on paino ilman minkään näköisiä laihdutuksia palannut entiseen .
Nyt siis olen taas 60kiloa, ja syön täysin normaalisti.
Eli mene kulta pieni lääkäriin! Mä luulen et sulla on sama jutska.
t.isosisko
Itse olen kärsinyt myös viimeisen vuoden samasta sairaudesta.... Painoa on tullut n. 12 kg lisää :P Nyt (taas vaihteeksi...) päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja keitin itselleni kaalikeiton. Sitähän pitää syödä mahd paljon joten tämän luulisi hyvänä starttina toimivan koska mulle on ahmimiskohtauksen iskiessä tärkeintä että on jotain syötävää, ei mitään väliä mitä se on.. Jos nyt viikon tätä rataa jatkaisi ja sitten ystävien ja perheen tuella aloittaisi Hanna Partasen ruokavaliolla (koko suku ja lähipiiri innostunut kokeilemaan kyseistä dieettiä :D ), toivon nyt että pysyisin siinä....
Oletko pystynyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa?Vanhempien tai jos sitä mahdollisuutta ei ole niin ammattiauttajan kanssa?Ite en ole sen parempi neuvomaan,miten toi ahmiminen saataisiin kuriin tosta vaan,koska se ei ole niin yksinkertainen juttu...Mutta tiedän sanoa,että koska syömisongelmiin liittyy salailua,senkin takia,koska oma käytös tuntuu niin alhaiselta että siitä ei varmastikkaan halua kertoa kellekään mitään niin jotta ongelmaa voisi alkaa työstämään,niin ongelma on sanottava ääneen.Näin syömisongelma ei voi enää piiloutua,kun se on otettu esille.Ja ei,ei se ongelma katoa noin vaan kun se on sanottu ääneen,se on ensimmäinen askel ja tärkeä,kun halutaan tehdä päätös:suojelen omaa tuhoisaa käytöstäni tai tuon sen päivänvaloon,koska minun ei tarvitse kärsiä tällä tavalla ja antaa mieleni käyttäytyä ihan miten vaan kehoni kustannuksella.Mä toivon syvästi että teet sen mitä mielesi eniten pelkää:puhut ja tulet sitä kautta näkyväksi ongelmasi kanssa ja paras vaihtoehto olisi ammattiauttaja,vaikka niistä kaikkea pahaa sanotaankin,niin kyllä terapeuttikin katsoo kenen kanssa on valmis lähtemään työskentelemään,koska jos et itse halua,ei sinua siihen voi pakottaakaan ja jos pakotetaan,se näkyy siinä että terapiasta ei saada kaikkea hyötyä irti vaan se jää pintapuoliseksi. Sori jos tulee liikaa tekstiä,mutta tunnen myötätuntoa ja koska ite olen vihdoin uskaltanut puhua ongelmistani,niin olen alkanut tajuamaan,et vähänkin kun saa puhuttua jollekin niin jossain vaiheessa se alkaa auttamaan ja en minäkään ole päässyt eroon vielä vääristyneistä ajatuksistani ja siitä miten tunteittani käsittelen mutta suunta kumminkin on oikea ja se riittää.Ja kysehän ei ole ruuasta,osittain tietty,ei ole väärin haluta syödä suht terveellisesti,mutta kun se kääntyy sua vastaan et rupeatkin ahmimaan etkä pysty lopettamaan ja sehän ei ollut edes tarkoitus niin kyse on pitkälti siitä mitä siellä pään sisällä liikkuu.Syömiset(hallitsematon)on seuraus jostain syvemmästä
Oma terveyskeskuslääkäri voi otattaa kilpirauhaskokeet ja selvittää samalla, voiko painonnousua aiheuttaa piilevä/alkanut diabetes. Nämä on ne tavalliset nopean painonnousun fyysiset syyt.
On myös mahdollista, että syöt hallitaksesi ja säädelläkseksi ahdistuneisuuttasi. Ahdistuneisuuteen auttaa ongelmien selvittäminen esim. psykoterapiassa. Usein ihan muutamakin terapiakäynti voi korjata tilanteen.