Tuntuu siltä, että minun pitäisi pystyä tukemaan miestäni, joka välillä tuntuu kieltävän koko sairauteni sanomalla, että teeskentelen. Tuollainen koskee todella pahasti!!! Ymmärrän kyllä, että hänen on vaikea yhtäkkiä hyväksyä tilannettani ja sitä, että en noin vain voi lähteä sinne sun tänne. Minun pitäisi lähteä sivakoimaan upouusien sauvojeni kanssa, mutta olen niin masentunut, että pelkään "mukamas" unohtavani katsoa oikealle ja vasemmalle...En edes jaksa peseytyä, eikä se edes kiinnosta. Mitäs sitä turhaa...
En taida jaksaa enää
Jaanakka
9896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
oon täs ny 18 vuotta itseeni hoitanu ja palautellu,oon joutunu tuhannet kerrat elämään vaa itselleni,ennakkoluuloja ja tapoja on ihmisillä,kuinka mun pitäs toimia kussaki tilantees,mut mulla on omat tapani ja oma aikani mitä kulloinkin teen,se on sitä itsenäisyyttä
ne ennakkoluulot ja tavat ovat toisten ihmisten tapoja selvitä "epämääräisestä" tilanteesta ehkäpä sanomalla "nooh, mitä sinä nyt". Pahimmalta tuntuu, kun ei jaksa vastata toisten ihmisten kutsuun: minulle on ostettu liput konsertteihin, eikä ostaja ymmärrä, että en välttämättä voi tulla; en voi etukäteen luvata mitään. Seuraavaksi kuulen, että olen tylsä ihminen, kun en koskaan lupaa lähteä mihinkään...
moinen tekopyhyys,sairaan täytyy antaa olla omassa maailmassaan,itseensä täytyy tarkkailla,ettei mee jossain ylirasituksen puolelle,tarjois vaikka pitkää autoajelua kahdestaan ympäri suomen kaikes rauhas,mitää kiirettä pitämättä,istua järven rannalla ja metsässä kaatuneen puun päällä
Mulla on ihana mies, joka kyllä ymmärtää sairauteni, mutta monet tuttavat ei ymmärrä. Ne ihmettelee, kun en halua esim. käydä samana päivänä useassa paikassa kylässä. Mulla on tän epilepsian lisäksi vielä reuma ja siihen kuuluu väsymys myös yhtenä oireena. Neurologiset sairaudet on ilkeitä just sen takia, kun ulospäin usein näyttää ihan terveeltä, vaikka oma mieli on ihan musta ja muutenkin on paha olla.. Mutta tsemppiä sulle ja muista, että täällä kohtalotoverit ymmärtää sua!
...nimittäin ylä-ja alamäkiä.Joskus tuntuu että alaspäin mennään enemmän,mutta kyllä se siitä taas helpottaa.Paistaahan se aurinko risukasaankin :)
Joskus tuntuu että läheiset ajattelevat että taas tuo teeskentelee...eivät ajattele enää kun näkevät gm:n ja "pienet" kohtaukset siihen päälle.
Toivottavasti olet päässyt ulkoilemaan,itse en ole jaksanut...Yksin on niin tylsä lähteä ja ehkä vähän pelottavaakin.
Kyllä me jaksetaan :)
Tuo kaikkein mustin olotila meni pois nukkumalla. Tosin olen jo valmiiksi vihainen ja väsynyt huomista ajatellen. Te kylläkin autatte; ei kukaan muu kuin kanssasisar/-veli voi ymmärtää...
ollaan taistelus terveen huomisen puolesta,eikös ollukki komeesti lohkastu
lohkasit! Vaikka joskus joutuu taistelemaan huomisen puolesta tietäen, että ei se ehkä niin trve ole. But, väliäkö sillä! Ei muuta kuin eespäin (joku semmottinen laulu on, vai?).
sorron yöstä nouskaa