olen 20 vuotias nainen. Masennukseni alkoi jo ala-asteella,nyt syön mietoja lääkkeitä,olen syönyt jo noin vuoden verran.olen pääsemässä hyvin yli jo masennuksestani,vaikka sain hoitoa sairauteeni vasta viime vuonna.Kiitos läheisten ihmisten ym.ansiosta.
Mutta nyt ongelmani on seuraava: en mielestäni pysty tuntemaan enää asioita niin kuin ennen. en ole kylmä ihminen,olen hyvin sosiaalinen,ystävällinen,ja yritän aina hymyillä kaikille.
Tahtoisin tuntea esim.Kukkien tuoksun ja nauttia vielä tästä upeasta syksyn alusta,siitä että saan viettää aikaani aivan mahtavassa maaaseutu-asunnossa ihanan miesystäväni kanssa järven rannalla aina kuin vain haluan.Olen löytänyt todella kivan työharjoittelu-paikan eräältä vanhainkodilta.ja tuntuu että tulevaisuuden alani voisi ehkä olla lähihoitaja.Mutta mutta...joku mättää.Ihan kuin mikään ei tuntuisi miltään,en osaa enää nauttia mistään niinkuin joskus.Koska nuorempana osasin elää hyvin tunteideni mukaan,itkin herkästi,kuten itken vieläkin,mutta en ole enää se sama ihminen kuin ennen joka tahtoisin taas olla.ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitin??
Tiedän,ihminen muuttuu koko ajan,ja pelkään lisäksi aikuistumista,ihan kuin en olisi vielä valmis siihen,aivan kuin jotain olisi jäänyt välistä pois..
Onko lääkitys väärä ,vai mitä tää on?! Haluan parantua kunnolla! vai vaatiiko se tosiaan niin paljon aikaa?
Mutta nyt ongelmani on seuraava: en mielestäni pysty tuntemaan enää asioita niin kuin ennen. en ole kylmä ihminen,olen hyvin sosiaalinen,ystävällinen,ja yritän aina hymyillä kaikille.
Tahtoisin tuntea esim.Kukkien tuoksun ja nauttia vielä tästä upeasta syksyn alusta,siitä että saan viettää aikaani aivan mahtavassa maaaseutu-asunnossa ihanan miesystäväni kanssa järven rannalla aina kuin vain haluan.Olen löytänyt todella kivan työharjoittelu-paikan eräältä vanhainkodilta.ja tuntuu että tulevaisuuden alani voisi ehkä olla lähihoitaja.Mutta mutta...joku mättää.Ihan kuin mikään ei tuntuisi miltään,en osaa enää nauttia mistään niinkuin joskus.Koska nuorempana osasin elää hyvin tunteideni mukaan,itkin herkästi,kuten itken vieläkin,mutta en ole enää se sama ihminen kuin ennen joka tahtoisin taas olla.ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitin??
Tiedän,ihminen muuttuu koko ajan,ja pelkään lisäksi aikuistumista,ihan kuin en olisi vielä valmis siihen,aivan kuin jotain olisi jäänyt välistä pois..
Onko lääkitys väärä ,vai mitä tää on?! Haluan parantua kunnolla! vai vaatiiko se tosiaan niin paljon aikaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heippa!
Sinä olet samanlainen luonnonlapsi kuin minäkin,älä murehdi turhia,keskity vain oikeisiin asioihin,pidä itsestäsi aina huolta ja anna ajan kulua.Saat jonain päivänä huomata että teit juuri oikein.