Olipa kerran

Olipa kerran eräs krapulasunnuntai, kun Suomen äärioikeiston nokkamiehet alkoivat laulamaan toisiaan suohon. Yksi sanoi: "vaalit on jo käyty ja minä tiedän tuloksen." Muut ihmettelivät mistä oli kysymys. Mutta kyse oli siitä että yksi yritti kauempaa huudella leikkikavereita itselleen, mutta kun ei saanut joutui loikkaamaan punalippuineen hyiseen kylpyyn kylmään Aura-jokeen kun meinasi jäädä HKLn sinivalkoisen bussin alle.

PS tämä tarina on tosi.
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tarina on tosi ja käde varma läpimenijä.

Äänestä

Mäenpäällä ei ole mahdollisuuksia, eikä myöskään KÄDEllä. HKL:n sinivalkoinen luottaa Halla-ahoon, jonka logiikka ei petä. Siellä ei risupakettien kanssa pelehditä, vaan kansamme kohtalonkysymysten. KÄDElle vinkkinä, että kannattaa keskittyä maahanmuuttoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sosialisti II kirjoitti:

Olipa kerran eräs krapulasunnuntai, kun Suomen äärioikeiston nokkamiehet alkoivat laulamaan toisiaan suohon. Yksi sanoi: "vaalit on jo käyty ja minä tiedän tuloksen." Muut ihmettelivät mistä oli kysymys. Mutta kyse oli siitä että yksi yritti kauempaa huudella leikkikavereita itselleen, mutta kun ei saanut joutui loikkaamaan punalippuineen hyiseen kylpyyn kylmään Aura-jokeen kun meinasi jäädä HKLn sinivalkoisen bussin alle.

PS tämä tarina on tosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu