Kyllähän se niin on, että näkemämme Sorella/Mika episodi on mitä tyypillisin juopposeurueessa esiintyvä ilmiö. Näitä tapahtuu joka viikonloppuna satoja samanlaisia tapauksia. Tämä oli lievemmästä päästä. Muistan esim. 70-luvulta tapauksen, jossa 30-40 ikähaarukassa oleva ns. vanhapoika alkoi kiljupäissään lähennellä, samaan tapaan, nukkuvaa veljensä vaimoa. Silloin ei ollut Big Brother pysäyttämässä tapahtumasarjaa, mutta vaimo sattui heräämään kesken lähentely-yritysten, jonka vuoksi yllättynyt ja pelästynyt lankomies, hetken mielijohteesta, hakkasi velipojan vaimon paloiksi. Sitten tulivat lapset ihmettelemään melua, jolloin velipoika hakkasi nekin hengiltä. En nyt muista oliko tämä naisen mies paikalla ja miten hänen lopulta kävi. Jokatapauksessa aamulla tämä velipoika ei tietenkään muistanut tapauksesta mitään, mutta todisteet tukivat vahvasti hänen syyllisyyttään ja häkkihän siinä heilahti. Ei hän kuitenkaan ehtinyt kakkuaan kovin kauaa istua, kun jo riisti hengen itseltään. Seksuaalinen halu teki miehestä pirunriivaamaan ja karu oli koko perhekunnan kohtalo. Näitä tapauksiahan on sitten miljoonia, joissa juoppoporukan naispuoliset jäsenet sammuvat johonkin nurkkaan, jonka jälkeen monipäinen miesporukka käy tuikkaamassa tiedotonta naisparkaa vuorotellen sinne haaroväliin ja nauravat räkäisesti päällle. Kovin on ankeaa näidenkin ihmisten poloisten elämä. Sama kuvio jatkuu BB:ssä, vaikka lavasteet ovatkin hienommat. Viinanhimo ja sen liika nauttiminen johtaa eläimelliseen käytökseen, joka sinänsä ei ole ihme, koska todennäköisesti itsekin polveudumme alemmista lajeista. Olkaamme kuitenkin onnellisia, että tapaus sattui valvotuissa oloissa ja mitään vahinkoa ei näin ollen päässyt syntymään.
Oikeata faktaa ns. raiskauksesta!
Lakinainen -58
51301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa tekstiä, mut eihän tuota jaksa hullukaan lukea.
Eiks se Bodom-järvikin ole jossain siellä päin.?
Onneksi tämä koko kuvamateriaali löytyy tuottajilta. He toimittaa tapahtumasarjan Poliisille. Ystävä tausta-tiimissä. Tästä syystä Mikan tuomiosta ei vielä puhuta. Itse googlen kautta katsoin koko 22min. kuvamateriaalin. Tv lähetyksessä siitä näytettiin minuutin kooste. Kokonaisuuden nähneenä uskon poliisilta tulevan Mikalle kuulustelu kutsu.
Katsos ku meillä on 24/7.
Lisäksiko 22 min kuvamateriali on täällä pyörinyt jo pitkään.
Ei siis mitään pelkoa, että Mikaa rangaistaan, katsos ku todisteet puuttuvat.
tooosi hurrjija juttuja... eihän se edes ottanut housuja siltä soneralta pois.
hitto teidän muksujen kanssa.