Isovanhemmille kertominen

isovanhemmat ei ole edes halunneet tavata miestäni, niin en koe heidän olevan sen arvoisia että kertoisin ilouutisena heille lapsenlapsesta. Ei se mikään iloinen perhetapahtuma tulisi olemaan heille... Lähinnä ilmoitusluontoisesti ajattelin kertoa viestillä.

jos kirjoitti:

isovanhemmat ei ole edes halunneet tavata miestäni, niin en koe heidän olevan sen arvoisia että kertoisin ilouutisena heille lapsenlapsesta. Ei se mikään iloinen perhetapahtuma tulisi olemaan heille... Lähinnä ilmoitusluontoisesti ajattelin kertoa viestillä.

tavata miestäsi, ei tarkoita sitä etteivätkö he olisi iloisia lapsenlapsesta!!

tarkemmin taustoja tuntematta lämpöisesti suosittelen edes sitä puhelinsoittoa. ota se vaikka ensiaskeleena parempaan keskinäiseen suhteeseenne jo vauvankin vuoksi. jospa he siitä lämpenisivät miestäsikin kohtaan?

sanon tämän siksi, että joskus vanhemmilla vaan on vaikeuksia sulattaa sitä että se oma vauva kasvaa aikuiseksi ja tekee omat päätökset. silloin lapsen vakavakin seurustelukumppani voidaan kokea tunkeilijaksi ja "lapsen ryöstäjäksi". itsellä esim. vielä kun meidät mieheni kanssa vihittiin (neljän vuoden avoliiton jälkeen) anoppi ei voinut sietää "poikaansa jallittanutta vanhaa akkaa" (olen 2 vuotta vanhempi). mitään sen kummempia perusteluja hänellä ei ollut/voinut olla, koska emme tunteneet ennestään, ei ollut edes yhteisiä tuttuja, eikä häntä haluttanut edes tutustua minuun. en mitenkään tehnyt itseäni tykö, annoin olla kaikki nuo vuodet koska en nähnyt mitään tarvetta väkisin koittaa häntä miellyttää. toki minulla oli mieheni täysi tuki, hän teki selväksi äidilleen että ellei minun mustamaalaamiseni lopu ja perusteeton huono kohtelu niin ei näy häntäkään eikä tulevaa lastenlasta (saimme juuri tietää odotuksestani)

ilmeisesti tämä sai anopinkin rattaat loksahtamaan kohdalleen, koska muutama päivä tuon keskustelun jälkeen hän itse soitti minulle ja kutsui meidät syömään. siitä alkoi meidän tutustumisemme (viiden vuoden yhdessä olon jälkeen) ja vaikka vielä tänä päivänäkin suhtaudun häneen tietyllä varauksella, enkä edelleenkään pidä välejämme mitenkään läheisinä niin poikamme on heille tosi tärkeä ja mekin tulemme ihan hyvin juttuun. koska minä päätin, että vaikka hän olisi käytökseltään miten lapsellinen, niin olkoon. päätin itse käyttäytyä kuten aikuinen ja yrittää mahdollistaa lapseni hyvät välit isovanhempiinsa. siitäkin huolimatta ettei hän olisi vieläkään minua hyväksynyt. koska itselläni ei ole ollut koskaan mahdollisuutta isovanhempiin, niin tiedän miten kovin heitä voi kaivata...

koita löytää itsestäsi anteeksi annon pala ja yritä edes. elleivät he halua vieläkään ottaa sitä seuraavaa askelta, se on heidän valintansa. mutta ainakin voit olla itsestäsi ylpeä että olet yrittänyt =))

onnea odotukselle ja toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin =)

jos kirjoitti:

isovanhemmat ei ole edes halunneet tavata miestäni, niin en koe heidän olevan sen arvoisia että kertoisin ilouutisena heille lapsenlapsesta. Ei se mikään iloinen perhetapahtuma tulisi olemaan heille... Lähinnä ilmoitusluontoisesti ajattelin kertoa viestillä.

Höh, no mikäs heillä on miestäsi vastaan?

Kunnioittaisin kaikesta huolimatta kuitenkin sen verran, että soittaisin, mutta jos katsot parhaaksi, että viesti riittää, niin sitten niin...

realniina kirjoitti:

Höh, no mikäs heillä on miestäsi vastaan?

Kunnioittaisin kaikesta huolimatta kuitenkin sen verran, että soittaisin, mutta jos katsot parhaaksi, että viesti riittää, niin sitten niin...

Tilanne vain on hyvin arka ja vaikea, mieheni on ihanin maailmassa, ei mikään rikollinen linnakundi, mutta vanhemmillani vain on vähän vaikeuksia hyväksyä koko tilannetta. Ja elämäni ikävimmätkin uutiset viime talvena kerroin heille viestillä kun en pystynyt kasvotusten ja he ymmärsivät kyllä miksi olin viestillä kertonut. Toivon että ymmärtäisivät nytkin... Meillä vain ei välit ole kovin läheiset..

hoodee kirjoitti:

Tilanne vain on hyvin arka ja vaikea, mieheni on ihanin maailmassa, ei mikään rikollinen linnakundi, mutta vanhemmillani vain on vähän vaikeuksia hyväksyä koko tilannetta. Ja elämäni ikävimmätkin uutiset viime talvena kerroin heille viestillä kun en pystynyt kasvotusten ja he ymmärsivät kyllä miksi olin viestillä kertonut. Toivon että ymmärtäisivät nytkin... Meillä vain ei välit ole kovin läheiset..

jos olet ennenkin sillä tavalla toiminut. Sinä itse päätät miten kenellekin asian kerrot.