Hoitajaa hevoselle

Löytyisikö silloin tällöin hoitajaa/rapsuttelijaa tms. Vaasan alueelta? Ratsastellakin saa, jos on kokemusta ja pärjää/osaa hevosta käsitellä. Hevonen on kiltti, mutta ihan aloittelijaa ei uskalla yksin maastoilemaan päästää. (Kenttää ei ole)

Viestejä ensin tänne, jos löytyisi mukava hevosista aidosti kiinnostunut ja muutenkin eläinrakas henkilö pidemmäksi ajaksi paapomaan ihan mukavaa hevosta omistajan lisäksi. Ihan aina ei oma aika riitä, ja hevosella olisi hyvin tarmoa toisellekin ratsastajalle.
1182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen tänä kesänä kaivanut 5 vuotta sitten lopahtaneen heppaharrastukseni uudelleen esiin.
Olen 25 vuotias ja ratsastellut 10 vuotta. tunneilla en ole käynyt, koska olen maalta (siellä ei ollut mahdollisuutta) mutta olen hyppinyt myös esteitä.

Missäpäin vaasaa hevonen mahtaa sijaita??
Ratsastellakin voin välillä, mutta se ei ole tärkeää minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaasan ympäristö? kirjoitti:

Löytyisikö silloin tällöin hoitajaa/rapsuttelijaa tms. Vaasan alueelta? Ratsastellakin saa, jos on kokemusta ja pärjää/osaa hevosta käsitellä. Hevonen on kiltti, mutta ihan aloittelijaa ei uskalla yksin maastoilemaan päästää. (Kenttää ei ole)

Viestejä ensin tänne, jos löytyisi mukava hevosista aidosti kiinnostunut ja muutenkin eläinrakas henkilö pidemmäksi ajaksi paapomaan ihan mukavaa hevosta omistajan lisäksi. Ihan aina ei oma aika riitä, ja hevosella olisi hyvin tarmoa toisellekin ratsastajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu