"Sisäasianministeriö on 21.9.2006 alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla kuullut Helsingin kaupungin, Sipoon kunnan ja Vantaan kaupungin edustajia kuntajakoselvittäjän asettamisesta laatimaan erityinen selvitys näiden kuntien välisestä kuntajaon muuttamisesta.
Sisäasiainministeriö esittää kuntajakoselvittäjäksi valtiotieteen maisteri Pekka Myllyniemeä.
Kuulemistilaisuudessa Helsingin kaupungilla ja Vantaan kaupungilla ei ollut huomautettavaa kuntajakoselvittäjästä. Sipoon kunnan edustajat toivoivat voivansa käsitellä asiaa ensi maanantaina kokoontuvassa kunnanhallituksen kokouksessa. Tämän jälkeen sisäasiainministeriö tulee tekemään päätöksen erityisen selvityksen toimittamisesta ja kuntajakoselvittäjästä."
Lähde: Ote Sipoon kunnanhallituksen kokouksen esityslistasta.
---------------------------------
...vastaan ja teki tänään kunnanhallituksessaan päätöksen, ettei hyväksy kuntajakoselvitysmieheksi Pekka Myllyniemeä (sd), epäilevät että Myllyniemi tulisi toimimaan puolueellisesti.
Korhonenkin tuolla pari sivua sitten kehui Myllyniemen maasta taivaisiin, liekö sipoolaiset lukeneet Korhosen kirjoituksia, kun noin tyrmäävät Myllyniemen.
Samainen Sipoon kunnanhallitus on aiemmin tehnyt päätöksen, että tilaa mielipidekyselyn, jossa Sipoon asukkailta kysytään mielipidettä kuntarajojen muuttamiseen.
Sisäasiainministeriö esittää kuntajakoselvittäjäksi valtiotieteen maisteri Pekka Myllyniemeä.
Kuulemistilaisuudessa Helsingin kaupungilla ja Vantaan kaupungilla ei ollut huomautettavaa kuntajakoselvittäjästä. Sipoon kunnan edustajat toivoivat voivansa käsitellä asiaa ensi maanantaina kokoontuvassa kunnanhallituksen kokouksessa. Tämän jälkeen sisäasiainministeriö tulee tekemään päätöksen erityisen selvityksen toimittamisesta ja kuntajakoselvittäjästä."
Lähde: Ote Sipoon kunnanhallituksen kokouksen esityslistasta.
---------------------------------
...vastaan ja teki tänään kunnanhallituksessaan päätöksen, ettei hyväksy kuntajakoselvitysmieheksi Pekka Myllyniemeä (sd), epäilevät että Myllyniemi tulisi toimimaan puolueellisesti.
Korhonenkin tuolla pari sivua sitten kehui Myllyniemen maasta taivaisiin, liekö sipoolaiset lukeneet Korhosen kirjoituksia, kun noin tyrmäävät Myllyniemen.
Samainen Sipoon kunnanhallitus on aiemmin tehnyt päätöksen, että tilaa mielipidekyselyn, jossa Sipoon asukkailta kysytään mielipidettä kuntarajojen muuttamiseen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sipoo voisi aivan hyvin kaavoittaa itse alueensa, asuttaa ja saada alueensa verokertymät itselleen. Järkevästi ja rauhalliseen väestökasvuun perustuen.
Helsinki on ahne.
Ikävää.
Sipoolla on vuosikymmeniä ollut aikaa kaavoittaa alueensa, mutta suomenkielisten pelossa eivät ole sitä tehneet. Vielä vaan jarruttavat.
Kuten tuohonkin asiaan, jotka eivät mitenkään kuulu jollekin Pirkanmaan takaperäläiselle ja mistä Kitunevan Römpsänperältä Keskustalainenkin lienee. Et kuitenkaan näy tietävän ja ymmärtävän asiasta mitään.
Sipoolla olisi ollut aikaa kymmeniä vuosia kaavoittaa Helsingin kupeessa olevaa aluettaan, ja siihen sitä on joka taholta patisteltu, mutta ei vain ole ryhtynyt, kun ihan oikein pelkää, että sinne tulisi valtaosin suomenkielisiä, ja kunnan kielisuhteet muuttuisivat. Nythän Sipoossa on RKP:llä samanlainen tyrannia kuin kepulla teidän kunnissanne. Ja samanlaisia ovat olleet tuloksetkin, taantumista vaan.
Mutta siihen tulee nyt loppu. Ei siinä auta enää Sipoon venkoilut. Myllyniemeä parempaa (asiantuntevampaa ja puolueettomampaa) selvitysmiestä he eivät saa, joten valtiovalta tehnee liitoksen pakkotoimin. Siinähän myös kepulaiset pääministeri ja kuntaministeri ovat Helsingin tukena.
Sipoo haluaa pitää alueensa rikkaiden ruotsinsuomalaisten rannikkoparatiisina ilman, että tontteja kaavoitettaisi suomenkielisille duunareille, jotka vielä kaataisivat Sipoon kunnanvaltuuston rkp-enemmistön.
Tässä ilmeisesti menee ahneuden raja.
On kuule Suomalaisia. Kun vaan oppisivat hankkimaan yhtä suuren äänestysaktiivisuuden kuin ruotsinkieliset niin rkp olis äkkiä kammettu vallasta. Tietysti suomalaiset myös jakavat ääniään useammalle puolueelle mutta sitähän se parlamentarismi on. Ei kaikki ruotsalaistkaan rkp-tä äänestä...
Kyllä Sipoolla ja sipoolaisilla on ihan oikeus itse päättää omista kaavottamisistaan. Helsinki voisi vähän katsella peiliin.
Katsotaan nyt mitä selvitysmies saa aikaan, kun asia näyttää menneen jumiin.
..kun kepulaisten ministerien pitää tuokin asia panna kuntoon vaikka te kuinka haukutte niitä.
kuitenkin olemassaolonsa oikeudesta taistelee.
-39 Suomi pisti hanttiin laajentumishaluiselle, aggressiiviselle ja uhkaavalle naapurille.
- Herran vuonna 2006 Sipoo on vähän samanlaisen naapurin puristuksessa.
Sotiemme jälkeen Suomi joutui asuttamaan satojatuhansia karjalaisia evakoita ja löytämään maata sotiemme maattomille veteraaneille.
Sipoo, muutaman muun ruotsinkielisen rannikkokunnan tavoin, vältti asutustoiminnan alueelleen kielikysymykseen vedoten. Ruotsinkielisiin kuntiin ei haluttu suomea äidinkielenään puhuvia. Asutustoiminnasta vastasivat maalaislittolaiset ministerit ja virkamiehet.
Sipoon ökyrikkaiden maanomistajien maita ei pakkolunastettu asutustoimintaan kuten tehtiin muualla maassa. Sipoon raharikkaat onnistuivat säilyttämään maalaisliiton tuella läänityksensä ja ovat myyneet maitaan korkeintaan toisille rikkaille, pääkaupunkiseudun hyvätuloisimmille.
Näitä ökyrikaita niin Emeritus kuin muutkin kepulaiset nyt kauhella vimmalla puolustavat, mikä onkin hyvin ymmärrettävää kepun politiikan tuntien, siellähän vähäosaisista puhutaan vain vaalien alla ääniää kalasteltaessa. Kepu on ökyisäntien ja nyt näemmä myös rannikon raharikkaiden asialla.
Kalvaako "herraviha" ja ruotsalaispelko? Tai ehkä enemmänkin tunnet alemmuutta?
Minä en ole sen enempää Sipoolainen kuin "ökyrikas" ruotsalainenkaan. Kepua en ole koskaan äänestänyt eikä minulla ole mitään Helsinki-kammoa. Siltikin vatsaa vääntää koko Helsinkiläisten "alueneuvttelijoiden" ylimielisyys ja aggressiivisuus.
-39 Suomalaiset rauhanneuvottelijat saivat Moskovassa vastaansa vihamielisen vastapuolen, joka vaati Suomelta alueluovutuksia ja joka uhkasi vastatoimina Suomen menettävän paljon enemmän maita jos eivät tähän vaatimukseen suostu.
- Herran vuonna 2006 Sipoon neuvottelijat kohtasivat aggressiivisen naapurinsa neuvottelijat, jotka uhkaavan ilmapiirin vallitessa vaativat Sipoolaisilta maa-aloja uhaten, että jos Sipoo ei tähän vapaaehtoisesti alistu, he tulevat kostotoimenpiteinä menettämään vielä enemmän maata.
Missähän on kansainliitto kun sitä tarvittaisiin antamaan edes moraalista tukea?
Alueliitos oli esillä jo 80-luvun lopun selvityksissä ja siitä on keskusteltu monet kerrat Helsingin ja Sipoon päättäjien kesken.
Sipoon neuvottelijat ovat ylimielisesti torjuneet kaikki esitykset jopa esittämättä niitä muiden valtuustopuolueiden kuin RKP:n tarkasteltavaksi.
Jos et ole Sipoolainen tai kepulainen niin ihmettelen ykisnkertaisuuttasi, vai onko kysymys vain Helsinki vihamielisyydestä joka on kepulandialle tunnusomaista
....suuntaan, että Sipoo olisi joku suurikin uhka.
Niinhän se yleensä alkaa.
Ihmettelee nyt kyllä vähän eikä niin vähääkään, että ylipäänsä joku tommonen Vanhanen ja hallitus sun muut ovat niin kiinnostuneita Helsingin ja Sipoon keskinäisistä asioista.
Saisi Helsinki nyt kyllä hoitaa omat asiansa sekoittamatta asiaankuulumattomia omiin laajenemissuunnitelmiinsa.
Kykeneekö se siihen ollenkaan.
...Neuvostoliiton valtaamilta alueilta toistamiseeen lähtemään joutuneilta ihan samoin kuin muiltakin missä tahansa uuden asunnon ja työpaikan löytyminen käynyt sodan jälkeen uudessa tilanteessa ihan normaalisti sen kummemmitta järjestelyittä - niinkuin pitääkin.
Kyllähän koko maa niinkuin koko Eurooppa oli silloin liikekannalla uusia sijoja etsimässä ja rakentamassa, mikä nyt tietenkin on aina niitä sodan jälkeisiä riemuja ja on aina hauskaa.
En nyt voi ymmärtää, että joistakin ryhmistä sitten on täytynyt pitää niin valtava meteliä ja erikseen taata sitä sun tätä mutta se nyt oli mitä oli. Perustuslainvastaistahan se kaikenkaikkiaan oli.
Kollaa ja Taipaleenjoki kestivät, koska vastassa ei ollut kuin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto ja Josif Stalin.
Nyt ovat kuitenkin vastassa korkeammat voimat, Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen ja sisäasiainministeri Kari "Karski" Rajamäki.
Sipoolla ei ole paljoa muuta toivoa kuin vedota Yhdistyneisiin kansakuntiin ja pyytää Yhdysvaltoja suorittamaan ennalta ehkäisevän iskun Hakaniemeen.
Kollaa ja Taipaleenjoki kestivät, koska vastassa ei ollut kuin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto ja Josif Stalin.
Nyt ovat kuitenkin vastassa korkeammat voimat, Tornion kaupunginjohtaja Hannes Manninen ja sisäasiainministeri Kari "Karski" Rajamäki.
Sipoolla ei ole paljoa muuta toivoa kuin vedota Yhdistyneisiin kansakuntiin ja pyytää Yhdysvaltoja suorittamaan ennalta ehkäisevän iskun Hakaniemeen.
Vain Ahtisaari voisi olla epäreilumpi ja puolueellisempi.
...Helsingin rajalla.
Uskaltaako sinnepäin ollenkaan mennä.
Kai sisä-asiainministeriön sivulla sitten on sen alueen matkustus- ja retkeilytiedostus.
Onkohan niitä hallituksen joukkoja jo siirretty sinne rajan tuntumaan.
Vaikka epäilen, että tuskin siinä Sipoon puolella
mitään vastarintaa on ja kaikki käy verettömästi niin kuin alunalkaen Helsinki on Sipoon kanssa sopinut.
Onhan se ikävää, että kaikki Suomessa on vaan jotakin neuvottelukysymyksiä, vaikka nyt ei mitään neuvoteltavaa olekaan.
Taidanpa minäkin muuten tässä digitoida itselleni jonkun alueen rajat sieltä Sipoon saaristosta ja lähetän sen kartan sitten Helsinkiin tai Sipooseen.
Kaartin pataljoona on ajettu asemiin Sipoon rajalle. Ellei Sipoo luovu alueestaan 48 tunnin kuluessa, annetaan sotilaiden ratkaista asia.
virittämään jalkaväkimiinoja vastaanottamaan ensimmäiset invaasiojoukot. Sissipataljoona valmistautuu sitten motitustaktiikalla tuhoamaan loput maahan tunkeutuvasta miehitysarmeijasta.
Jokohan olisi aika aloittaa keräykset Sipoolaisille?