Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ongelmia

Mitä tehdä kun rakkaani on pyytänyt minua peppuseksiin, mutta koskaan "se" ei ole mahtunut sinne??! Olemme käyttäneet monia voiteita ja aina aluksi anustappia. En uskalla painaa alussa kovaa, jottei rakkaaseeni sattuisi.
85720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä edessä on sulkijalihas ja sen yli on varovasti nylkytettävä, se ei jousta heti. Heti kun naiseen sattuu vedät ihan vähän taaksepäin ja sit pikkusen kerrallaan sisälle uudestaan. Ja nainen rentouttaa itseään samalla, tuntuu tiukalle alkuun, mutta heti kun nainen rentoutuu, lihaskin alkaa antaa myöten.

Sit vasta kun pääsee tosta ohi, voi panna kunnolla.

Äänestä
  • just noin, ja samalla voit lirputella pillua toisella kädelläsi, että neitosi rentoutuisi ja sitä himottaisi, eikä se panisi niin hitosti hanttiin!

    Äänestä

Poikakaveriasi taitaa varmaankin jännittää?

Äänestä
  • Jos ja kun ottava osapuoli on tarpeeksi kiihoittuneessa tilassa ja liukastimet kohdallaan onnistuu varmasti.Näin ainakin meillä.

    Äänestä

Nythän sun kannattaa kysyä tähän mutsiltas neuvoa! Pyydä siltä vaikka myös jotain vazeliinia!!!

Äänestä

se siis on ruosteessa, joten se pitää ensin hoitaa....heh hehh

Äänestä

kun terska on sellainen möykky, niin se pitää vaan pikkuhiljaa venyttää sulkijalihaksesta ohi. toinen mahdollisuus on ostaa pikkuanustapin kaveriksi vähän paksumpi ja niiden avulla venyttää asteittain peppureikää vastaanottavaisemmaksi.

voimaa tarvitsee jonkin verran käyttää että terska liikkuu lihasrenkaan läpi, mutta kun teet sen milli kerrallaan nykyttäen, niin kyllä se onnistuu. ensin pää sisään ja sitten pari milliä syvemmälle ja milli taaksepäin ja taas pari milliä syvemmälle.

tärkeintä on ettei tyttö jännitä lihaksiaan. jos jännittää, tekee kipeää. rentona on oltava.

nautinnollisia hetkiä : ) pääsisipä itsekin pian hommiin...

Äänestä
  • kuuntele tyttöäsi. kyllä hän sanoo kun painat liian lujaa. tai sitten pysy sinä paikallasi pitäen kädelläsi kyrpää hollilla tytön anuksella ja anna tytön työntyä omaan tahtiinsa sinua päin. niin voit olla varma ettet käytä liian rajuja otteita. näin meillä tehtiin ekat kerrat kun b-rappua harjoiteltiin ; )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peppuseksissä kirjoitti:

Mitä tehdä kun rakkaani on pyytänyt minua peppuseksiin, mutta koskaan "se" ei ole mahtunut sinne??! Olemme käyttäneet monia voiteita ja aina aluksi anustappia. En uskalla painaa alussa kovaa, jottei rakkaaseeni sattuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu