AMK:sta yliopistoon jatkaneita?

Olen itse kolmannen vuoden sosionomiopiskelija (jäljellä siis puolentoista vuoden opinnot) ja mietin että jos pyrkisin vielä ammattikorkeakoulun jälkeen yliopistoon lukemaan esimerkiksi sosiaalityötä tai jotakin muuta yhteiskuntatieteellistä ainetta. Olen opiskellut aikaisemmin avoimessa yliopistossa mm. psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa melkein kokonaiset approt sekä muita pienempiä opintoja pääasiallisten opintojen ohessa.

Haluaisinkin tietää että onko keskustelupalstalla muita opiskelijoita, jotka ovat jatkaneet ammattirkorkakoulun jälkeen yliopistossa. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi sosiaalityöntekijän pätevyydessä se, että koen työn haastavammaksi, saan opinnoista yleissivistystä tehtävään ja palkkaus on parempi kuin sosionomeilla.

Mitkä olivat ne syyt miksi päätit jatkaa yliopistoon ja miten ovat opinnot siellä sujuneet ammattikorkeakoulun jälkeen?

Kiitoksia jo näin etukäteen vastauksistanne! :-)
112273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Valmistuin sosionomiksi (AMK) viime vuoden puolella ja nyt aloittelen sosiaalityön opintoja yliopistossa. Jo sosionomiksi opiskellessa minulle oli varsin selvää, että haluan jatkaa opintojani. Koen vahvasti, että olen nyt oikeassa paikassa...Ammattikorkeassa sellaisesta tunnetta ei ollut, vaikka sieltä valmistuinkin. Ehkä hieman teoreettisempi opiskelu sopii minulle paremmin...

Syitä opiskelujen jatkamiselle oli monia. Olen vielä aika nuori, joten työelämä ei sijaisuuksia lukuunottamatta houkuttanut. Olen myös aina halunnut opiskella laajasti yhteiskunnallisia aineita ja saada jonkinlaista "yhteiskunnallista ymmärräystä". Lisäksi uskon, että tulevaisuudessa asemani työmarkkinoilla on parempi. Pystyn hakeutumaan monipuolisempiin tehtäviin ja palkkaus on ainakin hivenen parempi. Sosiaalityötä pääaineenaan lukeneita yhteiskuntatieteilijöitä työskentelee myös muualla kuin sosiaalitoimistoissa.

Opiskelut ovat ainakin toistaiseksi sujuneet hyvin. Luennot ovat mielenkiintoisia ja valinnan varaa riittää - kaikkea kiintoisaa olisi tarjolla!
Ammattikorkeassa kyllästyin totaalisesti ryhmätöihin. Massaluennot ja kirjatentit tuntuvat luksukselta, vaikka tietenkin myös ryhmätöitä tulee :)

Jos vain intoa riittää, niin suosittelen kyllä lämpimästi yliopistoon hakeutumista. Ehkä kannattaa miettiä sitä, minkälaisista työtehtävistä olet tulevaisuudessa kiinnostunut. Antaako sosionomin (AMK) koulutus niihin tehtäviin valmiudet?

Toivottavasti tästä oli sinulle jotain hyötyä. Sen vielä haluan sanoa, että meitä AMK-tutkinnon suorittaneita kyllä löytyy ainakin sosiaalityön opiskelijoiden joukosta yllättävän monta :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi! :-)

    Tuntui kuin olisin lukenut ihan omia ajatuksiani, niin kohdallaan olivat. Ammattikorkeakoulussa ryhmätyöt pitkästyttävät ennen pitkään. Pidän paljon lukemisesta ja teoreettisesta ajattelusta. Yritin yliopistoon pari kertaa ennen kuin tyydyin osaani amk:ssa.

    Kirjatenttejä hieman pelkään, sillä lukutyylini on hidas (mutta syvällinen) ja en tiedä millainen lukutahti yliopistossa on. Avoimessa kun voi sovittaa nuo opinnot aika hyvin muuhun elämään ja tenttiä vaikka kurssin pari vuodessa opintojen ohella. Kaipaan kyllä haasteita, mutta välillä pelkään, että yliopistossa niitä olisi liikaakin. Itsetunto on murentunut hieman noista epäonnistuneista pääsykokeista, vaikka avoimessa olenkin saanut hyviä arvosanoja. Kirjatentti osio meni ihan hyvin, mutta se aineisto takkuili joka kerta.. 15 sivua aineistoa on vaikea tiivistää parissa tunnissa kun se yhtäkkiä ryöpsähtää eteesi. ;-D

    En ole varma jatkaisinko juuri sosiaalityössä, vaikka se toki kiinnostaakin minua. Etsin vielä sellaista ammattialaa joka antaisi nautintoa ja jossa haluaisin kehittää itseäni. Sen tiedän, että tavallisissa sosionomin tehtävissä (päiväkodit, lähityö, laitosten ohjaajat) en todellakaan viihtyisi.

    Viestini ei ollut tarkoitettu pelkästään sosiaalialan korkeakoulutetuille, vaan haluan kuulla kaikkien alojen ammattikorkeakouluopiskelijoista, jotka ovat jatkaneet yliopistoon. Kaikkien kokemukset ovat arvokkaita. :-)

    Äänestä

  • Sosionomista sosiaalityönte... kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi! :-)

    Kiva, että vastaukseni hyödytti sinua. Itsekin hain useamman kerran yliopistoon eri aloja lukemaan jo sosinomiksi opiskellessa...lukuaika vain ei riittänyt :) Sosiaalityö sitten natsasi kerralla kun oli aikaa paneutua asiaan. Eli tsemppiä sinulle. Aikaisemmista "epäonnistumisista" ei kannata välittää!

    Sinulla on kuitenkin kokemusta yliopistossa opiskelusta, joten uskon kyllä että pärjäät. Voit kuitenkin itse määrä etenemisvauhdin. Luku- ja opiskelutekniikkaa voi aina kehittää. Aineistokoe voi todella olla kompastuskivi. Itsekin luulin, että oma sisäänpääsyni olisi siihen kariutunut, mutta sainkin siitä hyvät pisteet. Ehkäpä erilaisia artikkeleita yms. lukemalla omaa omaksumista voisi kehittää...En tiedä.

    Onnea sen oman alan etsimiselle! :)

    Äänestä

  • ja nyt yliopistossa... kirjoitti:

    jatkaa yliopistossa sosionomitutkinnon jatkeeksi - tänä päivänä esim. sosiaalityöntekijöinä toimii AMK sosionomeja samalla palkalla.

    Äänestä

  • sosiaalityötä kirjoitti:

    jatkaa yliopistossa sosionomitutkinnon jatkeeksi - tänä päivänä esim. sosiaalityöntekijöinä toimii AMK sosionomeja samalla palkalla.

    sosiaalityöntekijän viranSIJAISENA korkeintaan MÄÄRÄAJAn voi toimia vaikka lettutieteen vihtori. Pysyvää sosiaalityöntekijän ja sosiaalijohdon virkaa ei voi saada millään amk-koulutuksella (ei perus eikä ylemmällä).

    Jos sos.puolelle haluat virkaan ja/tai johtotehtäviin niin ainoa tie on akateemisen sivistyksen kautta.

    Ja em. on suoraan laista.

    Äänestä

  • Teppo Tietävä kirjoitti:

    Puhun nyt kyllä asiasta, jonka henkilökohtaisesti tiedän. Minulla on sosionomi AMK-koulutus ja vakinainen virka sos.työntekijänä. Ei siis mikään määräaikainen sijaisuus.

    Äänestä

  • Teppo Tietävä! kirjoitti:

    sinun kohdalla on sitten rikottu lakia. Onko kelpoisuuslaki sinulle tuttu?

    Äänestä

  • Teppo Tietävä! kirjoitti:

    Puhun nyt kyllä asiasta, jonka henkilökohtaisesti tiedän. Minulla on sosionomi AMK-koulutus ja vakinainen virka sos.työntekijänä. Ei siis mikään määräaikainen sijaisuus.

    missä kunnassa lakia rikotaan. Hoidetaan asia heti kuntoon!

    Äänestä

  • Teppo Tietävä kirjoitti:

    missä kunnassa lakia rikotaan. Hoidetaan asia heti kuntoon!

    purtavaa!!!

    Äänestä

Tiedän itsekin tuon lain, että sosiaalityöntekijän vakinaisen viran voi saada ainoastaan sosiaalityöntekijä. Kuitenkin moni sosionomi työskentelee tällä hetkellä esimerkiksi laitossosiaalityöntekijän viransijaisena. Itse en kuitenkaan haluaisi jäädä pelkäksi viransijaiseksi ja ihan yleissivistyksen vuoksikin olen pohtinut tuota yliopistoon hakemista.

Otan vieläkin mielenkiinnolla vastaan kokemuksia kaikkien alojen opiskelijoilta, jotka ovat jatkaneet yliopistossa. :-)

Äänestä
  • ja lähdin lukemaan hoitotiedettä melkein saman tien. Itse en ainakaan kadu valintaani tippaakaan, töitä ehtii tässä elämässä vielä tehdä joten kannattaa opiskella kun on vielä sen verran nuori.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sosionomista sosiaalityönte... kirjoitti:

Olen itse kolmannen vuoden sosionomiopiskelija (jäljellä siis puolentoista vuoden opinnot) ja mietin että jos pyrkisin vielä ammattikorkeakoulun jälkeen yliopistoon lukemaan esimerkiksi sosiaalityötä tai jotakin muuta yhteiskuntatieteellistä ainetta. Olen opiskellut aikaisemmin avoimessa yliopistossa mm. psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa melkein kokonaiset approt sekä muita pienempiä opintoja pääasiallisten opintojen ohessa.

Haluaisinkin tietää että onko keskustelupalstalla muita opiskelijoita, jotka ovat jatkaneet ammattirkorkakoulun jälkeen yliopistossa. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi sosiaalityöntekijän pätevyydessä se, että koen työn haastavammaksi, saan opinnoista yleissivistystä tehtävään ja palkkaus on parempi kuin sosionomeilla.

Mitkä olivat ne syyt miksi päätit jatkaa yliopistoon ja miten ovat opinnot siellä sujuneet ammattikorkeakoulun jälkeen?

Kiitoksia jo näin etukäteen vastauksistanne! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu