Jonkin aikaa näitä keskusteluja pääasiassa vain lukeneena jään mietttimään seuraavia ajatelmia joita toistuvasti tulee vastaan keskusteluissa.
Musiikki asian ympärillä on kohistu viimeaikoina paljonkin ja niistä keskusteluista nousee esille ajatus siitä että musiikin ammatilaisten tulee pitäytyä tietyissä rajoissa pysyäkseen "yhteisen rakkauden piirissä".
Samoin ollaan suhtauduttu kritiikiin jota on esitetty päivämiehestä. Päivämiehen kritisointi on tulkittu suoraan yhteisen rakkauden rikkomisyritykeksi.
Niinkuin myös tämä netti kirjoittelu. Se katsotaan pyrkimykseksi repiä siionia.
Sekin on kiellettyä jos ihmettelee avoimesti miksi joku tekee sitä mitä yleisesti pahekutaan josta yleisesti nuhdellaan täysin ilman "sanktioita". "Eliittilestadioliset"?
Tätä aihetta on katsottu myös siitä vinkkelistä katsoen että yksilön kyky arvioida omaa tilaansa on vajavainen. Yhteisön kyky arvioida mikä on hyvää ja mikä on pahaa on katsottu aina pätevämmäksi kuin yksilön kyky peilata asiaa omaan omatuntoon. Oman omantunon kuunteleminen leimataan usein itsekyydeksi oman lihan himojen täyttämiseksi. Onkos se pohjimmiltaan sitä?
Kuuntelin tässä papin puhetta aiheesta rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siinä pappi toi selkeästi esille sen että kenestäkään ei ole rakastamaan lähimmäistä siinä tilanteessa jossa laiminlyö itseään. Itsestään huolenpitäminen ei ole itsekyyttä. Itseään voi laiminlyödä monella tapaa.
Myös ajatus siitä että yksilön etu on väärin silloin kun se ei ole enemmistön etu on väärin on erikoinen.
Jonkin laisena koosteena näistä ajatelmista jää päälimmäiseksi kysymykseksi se kuinka pitkälle ihmisen uskoa voidaan mitata yhteisen rakkaudessa pysymisellä?
Onko se ylipäätään uskon mittari?
Missä kohtaa mennään rakkaudesta omavanhurskaaseen laintäyttämiseen?
Onko yhteinen rakkaus aidosti sitä että jos joku ei pysytä näissä yhteisissä rakkauden rajoissa vedetään oikopäätä johtopäätös että henkilö on luopunut uskostaan?
Aitoa rakkautta ei tarvitse tehdä töiden kautta? Vain pitääkö?
Musiikki asian ympärillä on kohistu viimeaikoina paljonkin ja niistä keskusteluista nousee esille ajatus siitä että musiikin ammatilaisten tulee pitäytyä tietyissä rajoissa pysyäkseen "yhteisen rakkauden piirissä".
Samoin ollaan suhtauduttu kritiikiin jota on esitetty päivämiehestä. Päivämiehen kritisointi on tulkittu suoraan yhteisen rakkauden rikkomisyritykeksi.
Niinkuin myös tämä netti kirjoittelu. Se katsotaan pyrkimykseksi repiä siionia.
Sekin on kiellettyä jos ihmettelee avoimesti miksi joku tekee sitä mitä yleisesti pahekutaan josta yleisesti nuhdellaan täysin ilman "sanktioita". "Eliittilestadioliset"?
Tätä aihetta on katsottu myös siitä vinkkelistä katsoen että yksilön kyky arvioida omaa tilaansa on vajavainen. Yhteisön kyky arvioida mikä on hyvää ja mikä on pahaa on katsottu aina pätevämmäksi kuin yksilön kyky peilata asiaa omaan omatuntoon. Oman omantunon kuunteleminen leimataan usein itsekyydeksi oman lihan himojen täyttämiseksi. Onkos se pohjimmiltaan sitä?
Kuuntelin tässä papin puhetta aiheesta rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siinä pappi toi selkeästi esille sen että kenestäkään ei ole rakastamaan lähimmäistä siinä tilanteessa jossa laiminlyö itseään. Itsestään huolenpitäminen ei ole itsekyyttä. Itseään voi laiminlyödä monella tapaa.
Myös ajatus siitä että yksilön etu on väärin silloin kun se ei ole enemmistön etu on väärin on erikoinen.
Jonkin laisena koosteena näistä ajatelmista jää päälimmäiseksi kysymykseksi se kuinka pitkälle ihmisen uskoa voidaan mitata yhteisen rakkaudessa pysymisellä?
Onko se ylipäätään uskon mittari?
Missä kohtaa mennään rakkaudesta omavanhurskaaseen laintäyttämiseen?
Onko yhteinen rakkaus aidosti sitä että jos joku ei pysytä näissä yhteisissä rakkauden rajoissa vedetään oikopäätä johtopäätös että henkilö on luopunut uskostaan?
Aitoa rakkautta ei tarvitse tehdä töiden kautta? Vain pitääkö?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse tekisin selvän eron kristillisen rakkauden ja vl-rakkauden välille.
Kristillisenä rakkautena itse pitäisin ensisijaisesti lähimmäisen rakkautta, jolle ei ole asetettu ehtoja ja joka pohjautuu Raamatunlauseeseen: "Rakastakaa lähimmäistä niinkuin itseänne".
Vl-rakkaus puolestaan sisältää lähimmäisen rakkaudelle asetettuja tiettyjä ehtoja, jotka sulkevat pois ja syrjäyttävät puhtaan Raamatun mukaisen lähimmäisen rakkauden. Näitä ihmisten tekemiä lisäehtojahan ovat kaikki nämä, joita mainitsit ja paljon paljon muita. Vl-rakkaus on mielestäni yhteisörakkautta.
Vl-rakkaus on sitä, että jos et itse täytä kaikkia näitä lähimmäisen rakkaudelle asetettuja ehtoja tai et aseta näitä oman lähimmäisen rakkautesi ehdoiksi, olet menettänyt uskosi ja saat osaksesi suurta rakkaudettomuutta. Kukaan vl-yhteisön jäsen ei tämän jälkeen saa osoittaa sinulle lähimmäisen rakkautta, koska sinun ei katsota enää kuuluvan yhteisöön.
Tätäkin ajatusta ajoin takaa saamatta sitä kiinni :-)
"Vl-rakkaus on sitä, että jos et itse täytä kaikkia näitä lähimmäisen rakkaudelle asetettuja ehtoja tai et aseta näitä oman lähimmäisen rakkautesi ehdoiksi, olet menettänyt uskosi ja saat osaksesi suurta rakkaudettomuutta."
= ehdollista rakkautta = aitoa rakkautta?
Tätäkö on se rakkaus josta raamattu puhuu? (.... mailma tuntee teidät keskinäisestä rakkaudesta ...)
vahoillislaestadiolaisuudessa käytetään käsitettä rakkaus tietoisesti ja tarkoitushakuisesti väärin. Esimerkiksi "rakkaudella neuvominen" tarkoittaa vl-kielessä, että ellet hyväksy ehtojani, rakkauteni ei ole ulottuvillasi etkä pääse siitä osalliseksi.