Suomalaisen Edward Westermarckin mukaan moraali on subjektiivista ja perustuu tunteisiin. Kun henkilö sanoo tietyn teon olevan moraalisesti väärin, se herättää hänessä tunteen, ettei teko ole oikein. Moraali on siis henkilökohtaista.
Eettisen realismin mukaan väite "Naisten ympärileikkaukset ovat väärin." ei siis tarkoita, että naisten ympärileikkaukset eivät olisi hyödyllisiä tai kenties vallitsevan kulttuurin hyväksymiä, vaan sitä tosiasiaa, että ne yksinkertaisesti ovat väärin. Eettisen realismin mukaan moraalisilla lauseilla on totuusarvo...
http://fi.wikipedia.org
Onko uskovaisella moraali vai onko se "korvaantunut" kristillisillä arvoilla? Eli onko uskovaisen moraali "korvaantunut" kristillisessä etiikassa olevilla moraalilauseilla joilla on totuus arvo? (Älä tapa = moraalisesti oikein)
Vai onko uskovaisella moraali jota ohjaa omatunto, tunne siitä mikä on oikein ja mikä on väärin?
Omatunto (usko) = moraali vai uskoton = moraaliton ?
Molemmat väittämät ovat jossaimäärin epätosia ja tosielämään kelpaamattomia. Väittämät voisi muotoilla monella muullakin tavalla mutta silti niistä ei tulisi totuuden mukaisia.
Uskovainen edeustaa perjaatteessa tiettyjä moraalikäsityksiä mutta käytännön elämässä moraali ja kristilliset arvot voivat olla myös ristiriitaisia keskenään.
Toisaalta uskoton ihminen ei ole moraaliton ja voi olla toisissa asioissa pahempi moralisti kuin uskovainen. (moralistilla tarkoitan ihmistä joka edustaa huomattavasti tiukkapipoisempaa linjausta asioissa)
Myös kakainaismoralisimi liityy aiheeseen ja mielestäni sitä kuvaa sanonta - teet niinkuin minä sanon et niinkuin minä teen...
Itse ajattelen että ihmisen oma moraali määrää viimekädessä sen mitä ihminen voi tai ei voi tehdä.
Eettisen realismin mukaan väite "Naisten ympärileikkaukset ovat väärin." ei siis tarkoita, että naisten ympärileikkaukset eivät olisi hyödyllisiä tai kenties vallitsevan kulttuurin hyväksymiä, vaan sitä tosiasiaa, että ne yksinkertaisesti ovat väärin. Eettisen realismin mukaan moraalisilla lauseilla on totuusarvo...
http://fi.wikipedia.org
Onko uskovaisella moraali vai onko se "korvaantunut" kristillisillä arvoilla? Eli onko uskovaisen moraali "korvaantunut" kristillisessä etiikassa olevilla moraalilauseilla joilla on totuus arvo? (Älä tapa = moraalisesti oikein)
Vai onko uskovaisella moraali jota ohjaa omatunto, tunne siitä mikä on oikein ja mikä on väärin?
Omatunto (usko) = moraali vai uskoton = moraaliton ?
Molemmat väittämät ovat jossaimäärin epätosia ja tosielämään kelpaamattomia. Väittämät voisi muotoilla monella muullakin tavalla mutta silti niistä ei tulisi totuuden mukaisia.
Uskovainen edeustaa perjaatteessa tiettyjä moraalikäsityksiä mutta käytännön elämässä moraali ja kristilliset arvot voivat olla myös ristiriitaisia keskenään.
Toisaalta uskoton ihminen ei ole moraaliton ja voi olla toisissa asioissa pahempi moralisti kuin uskovainen. (moralistilla tarkoitan ihmistä joka edustaa huomattavasti tiukkapipoisempaa linjausta asioissa)
Myös kakainaismoralisimi liityy aiheeseen ja mielestäni sitä kuvaa sanonta - teet niinkuin minä sanon et niinkuin minä teen...
Itse ajattelen että ihmisen oma moraali määrää viimekädessä sen mitä ihminen voi tai ei voi tehdä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus, näinhän sen pitäisi olla, jos toimii vastuullisen aikuisen ihmisen tavoin. Minusta kyllä tiukka elämäntapanormisto altistaa ihmisen helposti ulkoapäinohjatuvaksi suorittajaksi, näissä moraalisiisa kysymyksissäkin.
Kun joku on ajatellut sinun puolestasi mikä on oikein ja mikä väärin, ei tarvitse itse ajatella, mutta onko sellainen erillisen, aikuisen ihmisen elämää.
alistetuksi normeille joita on noudatettava. Tätä voisi sanoa yleiseksi moraalikäsitykseksi. Ajallinen laki on yksi tälläinen normisto jota jokainen noudataa enenmmän ja vähemmän tunnon tarkasti. Kuitenkin lain täydellinen noudattamatta jättäminen poikii aina sanktion jokka jokseenkin varmasti on jollain tasolla rikkojan itsensäkin tiedossa. Toisaalta yleinen moraali antaa kaikille suhteellisen vapauden ajatella asioista niin kuin haluaa.
Moraalin kulmakivia on sanan ja ajtusten vapaus ja myös yksilön oikeus (mutta myös velvollisuus) päätää omista asioistaan.
"Kun joku on ajatellut sinun puolestasi mikä on oikein ja mikä väärin, ei tarvitse itse ajatella, mutta onko sellainen erillisen, aikuisen ihmisen elämää?"
Tämä on erittäin hyvä kysymys. Ainakin itse olen omalla kohdallani tullut siihen lopputuluokseen ette se ei ole aikuisen ihmisen itsenäistä elämää vaan ihan muuta?
Voitaisiin vielä kysyä kuinka pitkälle tämä päätösvalta yksilön osalta voidaan viedä ilman että ihminen alkaa kapinoida siksi ettei hyvä ja paha enää vastaa omaa "sisäistä" moraalia?
Totesin jo kauan aikaa sitten, etten pysty elämään kaikkien niiden normien ja säädösten mukaisesti, jollai tosiuskovaisen tulisi elää.
Minulla lipsuu hyvin usein, mutta en revi siitä ressiä, sillä jos alkaisin itseäni piinaamaan sillä, etten ole pystynyt elämään oikean uskovaisen tavalla, olisin ollut hourulassa jo aikapäiviä sitten.
Lapsena tosin mietin aina iltaisin, ettei taaskaan mennyt päivä ilman synnin tekoja.
Yritin siis tosissani olla niinkuin Jeesus, synnittömästi. En silloin vielä tajunnut, että uskovalle ei lueta syyksi syntejä, vaikka hän niitä' tulis tahtomattaan tehneeksikin.
Halusin silti pelata varman päälle ja kävin pyytämässä ennen nukkumaan menoa syntejä anteeksi vanhemmilta ja sisaruksiltani.
Näin uskoin myös muiden kohdalla olevan, koskapa seuroissa vanhat tädit ja sedät pyysivät julkisesti anteeksi, ja ajattelin, että he pyytävät sen tähden, kun viikon ajalta tulleet synnit painaa ja pyhän seuroissa sitten asia hoidellaan sillä hetkellä, kun saarnamies kysyy, kuka haluaa uskoa syntisä anteeksi.
Lapsuudessa tuli tehtyä syntiä vuolemalla pyhänä puukolla, hätävalheita kertomalla, näpistelemällä kotona äidiltä salaa karkkeja tai muuta hyvää.
Koulussa ei kehdannut uskoaan tunnustaa ja rumia sanoja pääsi leikkien temmellyksissä usein ilmoille. Myös itsetyydytyksen opittuani koin siitä jatkuvaa omantunnon vaivaa.
Rippikoulussa syyllisyyden tunnot alkoivat painaa, sillä uskonelämä ei tuntunut yhtään onnistuneelta ja lopulta tuli tunne, että mitä sitä turhaa yrittää, ku ei tästä kuiteskaa mitää tuu.Televisoita käytiin naapureissa salaa katsomassa ja piti valehdella, että kuurupiiloa oltiin leikkimässä.
Kun ikää tuli enemmän, alkoi uskovaisen moraali höltyä aina vain enemmän.
Seuroissa käytiin tavan vuoksi ja muuna aikana käytiin elokuvissa, ja tietysti televisiota vahdattiin. Lopulta laitoin oman television ja kuskasin sen aina piiloon, kun joku uskovainen tuli käymään. Sanoin Jumalan tervettä ja rauhaa, vaikken ollut oikea uskovainen.
Niin jatkoin kaksoiselämääni, kunnes lopetin kokonaan seuroissa käynnin tai kävin vain ihan joskus. Sitten aloin viihtyä taas seuroissa enemmälti, koska tulin huomaamaan, etten löydä maailmasta kyllin hyvää ja luotettavaa elämänkumppania ja halusin päästä varmaan avioliittoon, jossa ei erota, eikä karata.
Niinpä sitten, Jumalako lie ollut vai oma taito, että löysin tosiuskovaisen aviopuolison ja alkoi kova opettelu uskovaiseen elämäntyyliin.
Se ei tälläiselle huihapelille ollut ensinkään helppoa, sillä toisen huikentelevaisuuden kyllä kumppani huomasi varsin pian.
Jo heti, kun aloin kuskata tavaroitani yhteiseen kämppäämme, puolisoni pani merkille, että siellä oli iskelmälaulukasetteja ja roskakirjallisuutta.
Eräänä päivänä, kun tulin töistä kotiin, olivat musiikkikokoelmani ja kirjani lähteneet uuteen osoitteeseen antikvariseen kirjakauppaan.
Minua harmittaa vieläkin ne hienot musiikkikasetit, joissa oli paljon taidemusiikkia iskelmien lisäksi.
Minun piti siis tottua kuuntelemaan vain seuralaulukasetteja.
Television olin jo ennakkoon myynyt pois, koska sotahan siitä olis syttynyt, jos olisin sellaisen tuonut uskovaiseen kotiimme.
Seurusteluaikana en kertonut itsestäni, millainen venkoilija olin, sillä sehän olisi loppunut, jos olisin antanut tulla tuutin täydeltä.
Ajattelin vain, että kaikki on luvallista sodassa, rakkaudessa ja kaupankäynnissä.
Haluatko kymmenen lasta, kysäisi seurustelukumppanini, ikäänkuin testatakseen, olenko aito uskovainen.
En vastannut mitään, joten kumppanini jäi kai siihen käsitykseen, että vaikeneminen on myöntymisen merkki.
Ei minulla ollut kyllä minkäänlaista moraalia, sillä kun lapsia oli jo tullut riittävästi, aloin venkoilemaan, ettei enää tulisi lisää.
Tästä puolisoni ei pitänyt, vaan suuttui joskus niin, että sain juosta karkuun keskellä yötä.
Elikkä moraalista senverran, ettei normaalia elämää pysty elämään, jos yrittää noudattaa täydellistä moraalisuutta
Totta vai tarua sillä sinänsä ei ole väliäsit kuitenkin selventää näitä ajatuksiasi.
"Totesin jo kauan aikaa sitten, etten pysty elämään kaikkien niiden normien ja säädösten mukaisesti, jollai tosiuskovaisen tulisi elää."
Mitä näillä normeilla ja säädoksillä tarkoitat?
"Elikkä moraalista senverran, ettei normaalia elämää pysty elämään, jos yrittää noudattaa täydellistä moraalisuutta"
Mikä sinusta on täydellistä moraalisuutta?
Minusta se on sitä että tuntee tekevänäsä oikein ajattelee muut siitä mitä tahansa. Mitä se sinusta on?
Koetko, että oli oikein puolisoasi kohtaa esittää jotain mitä et ole ja miten et ajattele ja avioitua hänen kanssaan? Motiivisi avioitumiseen olivat aika itsekkäät: Halusit liittoon, jossa ei erota eikä karata. Ajattelitko että tulevalla puolisollasi saattaisi olla jotain muitakin odotuksia avioliiton suhteen? Toisin sanoen tulkitsen tuon niin että halusit vaimon joka ei ota sinusta eroa, käyttäydyitpä millä lailla hyvänsä. Aika itsekästä ja lyhynäköistä ajattelua.
Tosin en usko että kukaan pystyisi niin hyvin näyttelemään että jotain aavistusta jo seurusteluaikana todellisesta ajatusmaailmasta ei tulisi läpi. Niinpä vaimosi todennäköisesti tiesi mitä on ottamassa, mutta hänellä oli ehkä omat intressinsä solmia tämä liitto siitä huolimatta.
En tarkoita että olisit vaimoasi huonompi ihminen, mutta mielestäni huijaukseen perustuva avioliitto ei voi olla kovin onnellinen. Ja sehän on ollut kirjoituksistasi luettavissakin.
Säännöt ja normit: ehkäisy, televisio, elokuvat, teatteri, musiikki, konsertit, kriittisyys, ulkonaiset merkit,korvakorut, meikkaus, jne.Vain me oppi, opilliset asiat, jne.
Täydellinen moraalisuus: tosiuskovainen, joka elää uskonsa mukaisesti tinkimättömän tarkasti asettamatta mitään opillisia asioita kyseenalaiseksi. Hän ottaa vastaan kaikki lapset, mitä Herra antaa ja noudattaa kirjaimellisesti uskovaisen elämäntapaohjeita.
No, uskovaisilla ja "ei uskovaisilla" on kyllä vähän erilaiset moraalit.
rakkauden neuvo, Jumalan lapsi ei ole kriittinen.
Kaikki arkielämän asiat on hengellistetty, ei siinä muuta tarvitse kuin SRK:n päivitetyt ohjeet niin kaikki selviää.
"Uskovainen ei ajattele", "Uskovainen ei käytä alkoholia", "Uskovainen ei valehtele", Uskovainen ei varasta", "Uskovainen on luotettava"...
Epäuskoiset ovat valehtelijoita, varkaita, epärehellisiä, juoppoja jne...
Uskovainen voi sentään sauhuta aivan samalla tavalla kuin maailman ihmiset.
On monia hyviä ominaisuuksia uskovaisissa ,kuten toit ilmi, mutta on niitä toki maailmankin ihmisissä.
Kuitenkin esim. alkoholin käyttö on maailman ihmisillä prosenteissa 80 ja uskovaisilla pelkkä nolla.
on Pyhän Hengen voimasta samanlainen. Uskovainen haluaa rakastaa lähimmäistä ja tämä sisältää kaikki uskovaisen moraalisäännöt. Toimitaan niin, kuin haluaisimme meitä kohtaan toimittavan.
Ei ole sääntöä älä tapa, vaan on halu ajatella lähimmäisen parasta ja useinpa lähimmäisen parhaus ei ole tappamista.
tätä kun sanot näin:
"Ei ole sääntöä älä tapa, vaan on halu ajatella lähimmäisen parasta ja useinpa lähimmäisen parhaus ei ole tappamista"
Hyväksytkö eutanasian? Koska joskus voisi olla armeliasta "tappaa" kuin antaa toisen kitua?
Elämä on itseisarvo.
Ei kukaan meistä omista omaa elämäämme. En voi sanoa, että tämä on minun elämäni ja saan päättää mitä sille tapahtuu. Ei näin, sillä me olemme kaikki kukkia Jumalan puutarhassa ja yksin hän tietää mikä on minkäkin kukan merkitys. Mikä tekee elämisestä elämisen arvoisen? Ei siihen tarvita mitään, sillä elämä itsessään on pyhä.
Emme voi tietää eri elämien merkitystä, jonka takia voimme vaan luottaa siihen tosiasiaan, että meillä ei ole oikeutta tuhota sellaista, mitä emme luoneet ja mitä emme omista.