86 prosenttia kyselyyn vastanneista pitivät

äärimmäisen tärkeänä ohituksia kilpailuissa.
Joten alkaakohan se FIA pian heräilemään kunnolla tämän asian suhteen.
Ohituksia helpottavia muutoksia tulee ehkä 2009 vasta.
12522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

FIA on jo tiedostanut asian ja linjannut, että ajoavut on mahdollisuuksien mukaan poistettava ja aerodynaamista pitoa vähennettävä radikaalisti ja mekaanista lisättävä.

2008 poistuvat elektroniset ajoavut. Renkaanlämmittäjät poistuvat. Kaikille tulee sama rengas (jo ensi vuonna, mutta 2008 sääntöjenkin puitteissa), sekä sama eletroninen keskusyksikkö. Testaamista rajoitetaan entisestään.

Nämä korostavat kuskien taitoa samalla kun vähentävät autojen tasoeroa. Lisäksi laaditaan suunnitelmia siipien pienentämiseksi ja slicksien palauttamiseksi. Nämä mahdollistaisivat peesaamisen myös nopeissa mutkissa.

Mikäli vielä Bridgestonen ehdotus kahden eri rengasseoksen käyttöpakosta kisassa toteutuu, luulisi ohitusten lisääntyvän entisestään.

Näiden uudistusten toteutuminen ja lopullinen ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta joka tapauksessa suurempi sääntöremontti on tulossa vuodeksi 2008. Siitä sitten mennään vuoteen 2010 suht samoilla säännöillä.

Äänestä
  • Näiden uudistusten toteutuminen ja lopullinen *muoto* ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

    Äänestä

  • Ratti ja polkimetkin ovat "ajoapuja".

    FIA on myös linjannut, että F1:n teknologian tulee olla relevanttia - siispä tuskin mennään tilanteeseen, jossa kyseisissä kilpa-autoissa on vähemmän sofistikoitunutta tekniikkaa kuin naapurin Lada Nivassa. Jos mennään, niin autoteollisuuden kiinnostus sarjaan tulee romahtamaan nopeasti.

    Nk. "ajoavut" eivät tee F1:n ajamista helpommaksi, ne vain muuttavat niiden taitojen kenttää, jolla auto saadaan nopeimmin ajettua läpi kilpailun. Elektroniset ajoavut 100% tietokoneohjelmalla toteutettavaa kaasuttimeen liitettyä luistonestoa lukuunottamatta eivät poistu 2008. Microsoftin ohjelmoima ohjausyksikkö tulee tarjoamaan valtavan määrän optioita tiimien käyttöön. Kyse on enemmän kustannuksista ja PRstä kuin mistään muusta.

    Siipien pinta-alaa ei tulla pienentämään kaupallisista syistä. Tiimit tulevat myöhemmin esittämään vaihtoehtonsa FIAn CDGlle, joka on itse asiassa käyttökelvoton (renkaat ovat auton aerodynaamisesti heikoin lenkki ja takasiiven sijoittaminen sen yhteyteen ilman kompensoivia ratkaisuja ei toimi) ja ilmeisesti oli vain tapa saada tiimit itse suunnittelemaan vaihtoehtoja.

    Luultavimmin suurempi osa downforcesta tullaan tuottamaan rungon alaosan muodoilla - laajat pinnat aiheuttavat vähemmän turbulenssia auton taakse ja yhtenäisemmän ja ennustettavamman virtauksen kuin jyrkän profiilin siivet ja siivekkeet. Auton maavara säädeltäneen kuitenkin sellaiseksi, että helmoilla ei saada aikaan menneiden vuosien "tyhjiöefektiä", mikä on yhtäkkiä jostain syystä kadotessaan erittäin vaarallinen auton kontrollin muoto.

    Yhden toimittajan renkaat tulevat olemaan keskimäärin vähemmän pitäviä kuin nykyiset. Slicksien ja urarenkaiden vertailu on parhaimmillaankin näennäistä, kehitys on mennyt eteenpäin niin paljon, että nykyiset versiot ovat jo pitävämpiä kuin vanhat sileät. Mekaanista pitoa ei sitä kautta ole näköpiirissä lisää merkittäviä määriä.

    Rengasseosten vaihtelu olisi tietenkin kaikille kuskeille sama, mutta ChampCaria vähänkin seuraavalle myös järjestelmän ongelmat (varikkotaktiikka yms.) ovat liankin selviä. Pääosin kyseessä on vain kilpailutilanteen tuoman julkisuuden poistumisen kompensointi - selostajat saadaan puhumaan renkaista: "Hän otti punareunaiset pehmeat Bridgestonet, kun taas tuolla toisella on mustakylkiset kovemmat Bridgestonet."

    Saattaapa jonkun tilillekin päätyä muutama roponen, kun sitä riittävästi toistelee. F1:n pelimiehet eivät paljoa perusta julkisuuteen pääsevistä muutosehdotuksista. Mosley päätyy pian eläkkeelle ja viimeistään silloin kortteja jaetaan taas uudestaan - silloin vetojen pitää olla jo asioiden suhteen asetettuna. Voittaminen on aina voittamista.

    Äänestä

ovat valehtelijoita.

Äänestä
  • joitain nörttejä jotka kädet täristen seuraavat vain FYkkösten tekniikkaa.

    Äänestä

  • Rantojen K kirjoitti:

    joitain nörttejä jotka kädet täristen seuraavat vain FYkkösten tekniikkaa.

    muodostaa myös kateellisten suomiteinijunttien väestö, joille tärkeintä on se etteivät suomalaiset menesty. mutta jos kerran tuohon kyselyyn on jotain 50 miljoonaa ihmistä osallistunut niin teinijunttien määrä on noin 0,00001% eli ei tee kovin kummoista eroa.

    Äänestä

  • pienen murto-osan kirjoitti:

    muodostaa myös kateellisten suomiteinijunttien väestö, joille tärkeintä on se etteivät suomalaiset menesty. mutta jos kerran tuohon kyselyyn on jotain 50 miljoonaa ihmistä osallistunut niin teinijunttien määrä on noin 0,00001% eli ei tee kovin kummoista eroa.

    opit koulussa aloittamaan lauseet isoilla kirjaimilla.

    Äänestä

  • Rantojen K kirjoitti:

    joitain nörttejä jotka kädet täristen seuraavat vain FYkkösten tekniikkaa.

    Ei ole ollenkaan sanottua,

    että "nödet" eivät haluaisi nähdä ohituksia vaikka olisivatkin tekniikkapuolesta kiinnostuneita. Epäilen, että ne jotka eivät halua lisää ohituksia pelkäävät niitä tulevan liikaa. Helppoahan se ei saa olla, mitä järkeä kisaamisessa huipputasolla sitten olisi?

    Itse olen sitä mieltä, että ohituksia saisi olla jonkin verran enemmän. Jos kaikki ohittelevat koko ajan kaikkia (NASCAR, yäk), ei joukosta enää erota parhaita suorituksia. Nyt erinomaiset näytökset muistetaan tähtihetkinä, esim. vaikkapa Häkkisen ohitus Schumista Spassa.

    Ratojen suunnittelussa on myös viime aikoina menty enemmän metsään kuin saatu aikaan hyviä ohituspaikkoja. Turkin uusi rata on poikkeus joka vahvistaa säännön - tänäkin vuonna siellä oli huomattavan paljon tiukkoja kamppailuja ja ohituksia.

    Äänestä

  • DigiPeeveli kirjoitti:

    Olisikin jo aika taas että ei olisi mika hakkisen aikaan saamia apulaitteita koneet täynnä. Poika ajoi suoralla seinään ja harmiksemme jäi olemaan ja kehittämään apulaitteita autourheiluun jotta vammainenkin pärjäisi. Nyt kun mikan tuomat apuvälineet poistetaan niin se tietää alkolistille lähtöä ajohommista.kimi matias on siis työtön kohta, jippii!

    Äänestä

  • Jesus kirjoitti:

    joku seinä mania ,kun jaksat aina vai siitä ruikuttaa.

    Äänestä

  • Jesus kirjoitti:

    Olisikin jo aika taas että ei olisi mika hakkisen aikaan saamia apulaitteita koneet täynnä. Poika ajoi suoralla seinään ja harmiksemme jäi olemaan ja kehittämään apulaitteita autourheiluun jotta vammainenkin pärjäisi. Nyt kun mikan tuomat apuvälineet poistetaan niin se tietää alkolistille lähtöä ajohommista.kimi matias on siis työtön kohta, jippii!

    En tiennytkään Häkkisen

    Mikan olevan sellainen yleisnero, että toimi myös McLarenin teknisenä johtajana ja korkeimman omakätisesti suunnitteli autonsa! Sellaista ne kolarit teettävät, jos silloinen design oli ihan susi, täytyi kai Suomipojan käydä se korjaamassa. Jos näin, onpa aivan "Ihmemies" tosiaan! ;)

    Mutta mikä ihme on "alkolisti"? Jokin äärimmäinen raittiusmies, joka käy ihmisten baarikaapeista mehua vahvemmat listimässä? Kyllä sellaisilta ajokortti pitääkin poistaa, aivan maanista käytöstä tuollainen.

    Kimi Matias taasen saattaa hyvinkin päättää kolmen vuoden pätkätyönsä jälkeen Ferrarilla, voitettuaan pari mestaruutta siinä sivussa, ryhtyä "työttömäksi vapaaherraksi". Bernie kun ei varmaan kaupallisista syistä tykkää, että suomalaiset voittavat ihan koko ajan. Täytyy välillä muillekin mahdollisuus antaa, eikös vain? Alonson pojallekin piti saada massavaimennin, että sai ajaa miten sattui kanttikivien yli kun ei muuten pärjännyt. Ei siinä mitään, että koko systeemi oli alusta asti sääntöjen vastainen. ;)

    Älä kuitenkaan morkaa "vammaisia". Kaikilla on omat lahjansa, ja yksi jos toinenkin jollain tavalla rajoitteinen pesee minut ja sinutkin, Jesus, aika monessa hommassa ja kyvyssä.

    Äänestä

  • Jesus kirjoitti:

    Olisikin jo aika taas että ei olisi mika hakkisen aikaan saamia apulaitteita koneet täynnä. Poika ajoi suoralla seinään ja harmiksemme jäi olemaan ja kehittämään apulaitteita autourheiluun jotta vammainenkin pärjäisi. Nyt kun mikan tuomat apuvälineet poistetaan niin se tietää alkolistille lähtöä ajohommista.kimi matias on siis työtön kohta, jippii!

    jesus nähtävästi myöntää toivovansa häkkisen olevan kuollut: "Poika ajoi suoralla seinään ja harmiksemme jäi olemaan", hän sanoo vaikka kovasti jaksaa täällä valittaa muille, kun toivovat alonsodiazille epäonnea.

    ja vielä yksi kummallisuus: jos "alkolistille" tulee lähtö ajohommista, miten ihmeessä sitten "kimi matiaksesta" tulee kohta työtön?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

survey kirjoitti:

äärimmäisen tärkeänä ohituksia kilpailuissa.
Joten alkaakohan se FIA pian heräilemään kunnolla tämän asian suhteen.
Ohituksia helpottavia muutoksia tulee ehkä 2009 vasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu