muutettiin heinäkuussa uuteen paikkaan ja kuvittelin että kun koulu alkaa niin poikani löytää kavereita mutta toisin on.Kaikki luokassa ovat jo vanhoja tuttuja ja kaikilla on omat kaverit.poikani on välitunnit yksin,kyselee kyllä aina toisilta että ootko mun kans mutta vastaus on aina ei.on kyse sit välitunneista tai koulun jälkeen olemisesta.hän ei ole ujo ja eskarissakin kavereita sai helposti.Oma sydämeni on niin painava tämän asian tähden,on raskasta nähdä lapsen ilme kun näkee toisia lapsia yhdessä leikkimässä.
lapseni on aina yksin kotona ja koulussa
särkynyt äidin sydän
103442
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Otan yhteys pojan opeen heti. Hän osaa "ohjailla" kaveriasioita. Omassa luokassani on sääntö, että koulun välitunneilla on pakko leikkiä kaikkien kanssa, jotka noudattavat leikin säntöjä. Välkkä on niin lyhyt aika, että siinä ei ole aikaa valita kaveria. Kerroin juuro tänään oppilaille, että monesti kaverin valitsija ja ulkopuolelle jättäjä on aluksi suosittu, mutta jääpian yksin. Kutsu itse luokan lapsia teille leikkimään päivän jälkeen
opettajalle ja hän lupasi jutella oppilaille ystävyydestä.Tänään aamulla oli puhellut heille että kaikkien kanssa oltaisiin,ja anteeksi pyydetään jos on aihetta ym. mutta välitunnit oli kuitenkin ollut yksin kävelyä kun kaikki oli sanoneet vaan että en nyt oi olla.Voi kun olisi tämä vain väliaikaista.Yhtenä päivänä sattumaltanäin kaupassa pojan eskari open ja kerroin hänelle tämän kun kyseli miten koulu on alkanut.ihmetteli suuresti kun on niin hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin.
Mielestäni poikasi ope voisi vielä ehkä voimakkaammin puhua, että aklla luokalla ketään ei jätetä yksin. Miltä sinusta tuntuisi ehdottaa opelle, että olisi esim tunnin lopuksi aina "välkkäparin tarkastus". Minulla oli sellainen omassa luokassa, kun koulut alkoi n viikon ajan ja siinä oppilaat valitsevat kaverin tai ryhmän seuraavaksi välkäksi ja ovat sitten koko välkän samalla porukalla. Näin kukaan ei jää yksin, ei edes uutena luokkaan tulleet. Lapset saavat tutustua toisiinsa ja katsoa, keistä muodostuu sydänystäviä
Arvottu istumajärjestys parijonossa, viereinen rivi siirtyy joka viikko yhden paikan eteenpäin, ryhmätyöt, parityöt, tehtävärastit ystävyydestä, koulun jälkeinen harrastus (partio?)
Tuon ikäiset vaatii kyllä enemmän toimintaa, pelkkä puhe ei riitä vielä kantamaan. Keksi itse keinoja, jotka mielestäsi voisivat auttaa ja puhu uudestaan opelle. Mun äiti teki niin, kun muutettiin toiselle paikkakunnalle olessani 8v., että hän kutsui koko luokan kylään ja leikitti ja tarjosi jätskiä. Sitten sain kavereita, leikin lomassa, vaikka koulussa kaikki oli enemmän pareittain ja joukkoon vaikea päästä.
Ymmärtää kyllä, että sydäntä särkee. Yritäthän rauhoitella poikaa kuitenkin, ettei hän huomaa huoltasi, koska alkaa pian uskoa, että hän aiheuttaa harmia sinullekin paitsi että on itse surullinen.
Koulussa kaiken toimivuuden kannalta on a ja o että kaikilla on joku kaveri. Yllä mainitut ehdotukset ovat kaikki hyviä! Lapset ovat pieninä niin ajattelemattomia, että välillä aikuista puistattaa. Kysymys ei ollenkaan välttämättä ole mistään "todellisesta" yksinjättämisestä siinä mielessä, että joku edes ajattelisi, että poikasi kanssa ei voisi leikkiä. Mutta pojallesihan se tietysti on kamalan todellista ja ikävää.
Olisiko pojallasi esim. joku korttikokoelma tai ötökkäharrastus, jonka voisi ottaa kouluun mukaan ja esitellä kavereille? Tai todellakin, järjestäkää lettukestit kotona, ota ensin vaikka yhteyttä muutamiin vanhempiin, niin että saat varmistettua muutaman kivan vieraan ja sittenhän talo saakin jo täyttyä muistakin vieraista!
Opettajan/koulun/muiden vanhempien täytyy puuttua asiaan; koulutyö on niin kiireistä, että joskus täytyy vanhemman uudelleen ottaa yhteyttä, jos näyttää, ettei asia etene.
Olen aivan varma, että asia järjestyy, jos aikuiset nyt puhaltavat yhteen hiileen. Jokainen toinenkin äiti ja isä tajuaisi tilanteen vakavuuden ja tuntuisi että tällöin löytyisi luokasta halua lähteä mukaan. Kysy vaikka opelta joidenkin avoinmielisten vanhempien yhteystietoja.
Ennen kaikkea vala uskoa poikaasi, että hän on kelpo kaveri ja toivo, että yrittää jaksaa hymyillä ja tervehtiä luokkakavereita kaikesta huolimatta joka aamu. Uskon, että onnistutte!
Samojen ongelmien kanssa olemme taistelleet 3 vuotta (!) nuorimmaisemme kanssa (tyttö, nyt neljännellä) ja edelleen on vaikeuksia. Tiedän miltä tuntuu lähettää lapsi kouluun ja sydän syrjällään miettiä koko päivä mitenkähän tänään menee. Kaikkea yritettiin 1. luokasta asti jolloin syrjiminen tuli ilmi. Mutta vasta kolmannella opettajan vaihduttua tiukaksi miesopettajaksi tilanne vähän parani. Edelleen on yksinäisiä päiviä mutta tytön mukaan "häntä ei enää haittaa koska on jo tottunut olemaan yksin" ... :(
Samanlaisia kommentteja "ei me nyt olla sun kanssa" ym. myös tyttö joutui kuulemaan jatkuvasti. Tuonikäsilllä (varsinkin tytöillä) on jo vahvat kaveruussuhteet ja ei edes opettaja voi pakottaa ketään olemaan kenenkään kaveri. Ainakaan meillä se ei onnistunut. Toki opettaja voi yrittää ohjailla lapsia ryhmäleikkeihin, seurata leikkejä välitunnilla, oppitunneilla muodostaa erilaisia ryhmiä ryhmätöihin, jne. Kunnolla toiseen tutustumalla voi syntyä hyviäkin kaveruussuhteita. Mielestäni sinun kannattaa ottaa uudelleen yhteyttä kouluun ja jutella opettajan kanssa tilanteesta. On opettajien ja muun kouluhenkilökunnan velvollisuus huolehtia että kaikilla lapsilla olisi koulussa hyvä olla.
Olisiko poikasi kiinnostunut jostain harrastuksesta ? Sieltä voisi löytyä uusia samanhenkisiä kavereita. Entä asuuko naapurustossa samanikäisiä lapsia ?
En osaa sinulle muita neuvoja antaa noiden muiden vastaajien lisäksi. Meillä ollaan koitettu lähes kaikki keinot ja edelleenkin samat ongelmat nousevat pintaan silloin tällöin.
Tsempiä ja voimia ! Muista kertoa pojallesi kuinka ihana ja tärkeä hän on. Lapsesi tarvitsee nyt extramäärän huolenpitoa. Toivottavasti niitä kavereita pian löytyy, ellei koulusta niin vaikka sitten harrastuksista tai lähiympäristöstä.
Meillä opet on puuttuneet aina ekalla ja tokalla luokalla siihen että kukaan ei ole yksin ja jos joskus joku joutui olemaan yksin välitunnin niin seuraavan tunnin alussa riitti kun opettajalle ilmoitti ettei ollut kavereita välitunnilla.
Sen jälkeen opettaja jututti koko luokkaa ja mietittiin yhdessä minkälaista olisi olla ilman kaveria itse.(totta kai kurjaa)
Ja näin ollen kun kaverit huomasi että yksi oli joutunut olemaan ilman kaveria ja se olisi itsestäänkin ollut kurjaa olla yksin.....ja näkivät luokkatoverin pahan mielen hänelle löytyi heti kavereita ja hän pääsi aina mukaan leikkeihin...siis opettajat puuttuivat heti aina tollaiseen tilanteeseen,ainakin meidän koulussa.
Soita opettajalle ja kysy mitä hän voisi tehdä:)
Itse olin hyvin yksinäinen lapsi. Koko peruskouluaikana ei minulla ollut ystäviä. Kotiolot olivat kaameat, joten kökin kotona kaikki illat ja viikonloput. Välitunnit koulussa olivat hirveitä kun joutui yksin nojailemaan seinään.
Mutta niinpä vain peruskoulun jälkeen sain kavereita kun pääsin vanhoista paikoista eroon ja nyt aikuisena olen aivan normaali nainen, vaikka lapsuuteni yksinäinen ja kaveriton olikin.
Nyt poikani on myös aika yksinäinen, mutta lukee kirjoja paljon, enkä ole hirveän huolissani, koska vaikuttaa muuten tasapainoiselta.
koulussa ja muualla lapsille järjestää ja sitä kautta saada tutustumaan ja ystävystymään.
Tutkimusten mukaan kuitenkin jo päiväkoti-ikäiset valikoivat seuransa itse, eli kaveruuteen ei voi pakottaa, ei äiti eikä opettaja.
Joskus liika yritys ja ohjailu saattavat jopa pahentaa tilannetta, koska lapset ymmärtävät läpinäkyvät yritykset ja saattavat alkaa kiinnittää negatiivista huomiota yksinäiseen oppilaaseen.
Tilanne on oikeasti surullinen ja hankala. Löytyisikö lapselle harrastusta tms., jonka parista löytyisi ystäviä? Joskus jossain harrastusasiassa pätemisellä saa myös koulussa kiinnostavuutta, jota kautta ystävystyy helpommin.
..ja ekaluokkalaisellesi myös! Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu.
Minulla myös on ekaluokkalainen poika, joka aloitti nyt syksyllä koulunkäynnin uudella paikkakunnalla. Kavereita hänellä mielestäni on, mutta nyt on käynyt ilmi että välitunneilla hän kokee olonsa yksinäiseksi. Lisäksi häntä kiusaavat kolmasluokkaliset! haukkuvat pieneksi yms.. En tiedä vielä miten vakasvasta asiasta on kyse, mutta huomenna otan yhteytta opettajaan.
Iloinen,sosiaalinen poika on alkanut vihata koulupäiviä. Ja olen huomannut myös, että hän on huonotuulinen hyvin usein. Ajattelin ensin, että tämä on vain jonkilainen "murrosvaihe" kehityksissä, nyt kiusaamisesta kuultuani uskoisin syyn olevan siinä. Sydän on vereslihalla siis tälläkin äidillä.