Ajattelin hankkia uuden lemmikin. Ensin mietin rottia, mutta koska itselläni on jo jyrsijä, niin ajattelin ottaakin jonkun erilaisemman lemmikin. Vielä en ole varma, että otanko lemmikkiä, mutta ainakin tällä hetkellä olen tutustunut kaneihin, kilpikonniin ja undulaattiin. Kuitenkin haluaisin kuulla mielipiteitä ihmisiltä, jotka omistavat jonkun noista lemmikeistä. Eli miten helppo tämä lemmikki on? Minkälainen ravinto? Häkin/terraarion koko? Kuinka kalliiksi eläin tulee? Pitääkö eläin paljon ääntä? Kuinka paljon eläimen tulee olla vapaana päivässä? Tekeekö eläin tarpeensa lattialle jos eläin on jaloittelemassa? Jne.
Perheelläni on kissa, joka tosin "asuu" olohuoneessa, mutta jos hankin linnun, kuten undulaatin, niin lintu oli minun huoneessa, johon kissa ei tule. Mutta häiritseekö lintua/kissaa linnun/kissan olo samassa talossa? Huoneessani asuu myös hiiri, häiriintyykö hiiri/tämä toinen eläin toisistaan?
Kaikenlainen tieto olisi mukavaa. :)
Ai niin, joskus olin hankkimassa akvaariota kaloineen, mutta sitten päätinkin, että voin hankkia sen myöhemmin. Myös akvaariosta kaipaisin tietoa vaikka tähän yhteenaikaan jo sain ja etsin paljon tietoa. Jos nyt päätän, että akvaario on minulle se paras valinta, niin luultavasti ostan n.80 litraisen akvaarion ja sinne haluaisin urostaistelukalan. Mitkä kalat kävisi tuon kokoiseen akvaarioon ja taistelukalauroksen seuraksi?
Perheelläni on kissa, joka tosin "asuu" olohuoneessa, mutta jos hankin linnun, kuten undulaatin, niin lintu oli minun huoneessa, johon kissa ei tule. Mutta häiritseekö lintua/kissaa linnun/kissan olo samassa talossa? Huoneessani asuu myös hiiri, häiriintyykö hiiri/tämä toinen eläin toisistaan?
Kaikenlainen tieto olisi mukavaa. :)
Ai niin, joskus olin hankkimassa akvaariota kaloineen, mutta sitten päätinkin, että voin hankkia sen myöhemmin. Myös akvaariosta kaipaisin tietoa vaikka tähän yhteenaikaan jo sain ja etsin paljon tietoa. Jos nyt päätän, että akvaario on minulle se paras valinta, niin luultavasti ostan n.80 litraisen akvaarion ja sinne haluaisin urostaistelukalan. Mitkä kalat kävisi tuon kokoiseen akvaarioon ja taistelukalauroksen seuraksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Linnut ovat tosi sotkuisia. Undulaatti rääpii kaiken noin metrin säteelle häkkinsä ympärille. Lisäksi, vaikkei mulla ole mitään allergioita, niin undulaatti ahdisti henkeä. Lisäksi kissan kanssa on tylsää sitten olla aina varomassa, jääkö ovi auki. Ja joku kerta se jää.
Kani on helppo ja mukava. Kissasta riippuen tulee toimeen myös kissan kanssa, jopa leikkivät. Kanin voi myös opettaa käymään hiekkalaatikolla, kaverini kani on aina vapaana.
Kilpikonnaa en kissan kanssa ottaisi. Konna on liian huononäköinen ja hidas varoakseen kissaa.
Harkitse sitä kania, voisi olla sopiva. Tai sitten toinen kissa :-)
Undulaatti metelöi aamuyöstä(tiedän kokemuksesta)Oli pentuna useampi.Ja sotkee ympäristön,...siementen kuoret,höyhenet ym.Ja sitä ois hyvä lennättää joskus,ja yks kerta se on kissan hampaissa.Kilpikonna,liian ilmeetön,pitkästyttävä.Pupu ehdottomasti,ja kun opetat sen kissan hyväksymään sen,muutenkin kuin saaliina,on hauska seurata niiden leikkiä.Meillä puput oikein menevät kissan lähelle,ja kun kissa lähtee perään,tehdään täyskäännös,ja jäädään oottamaan kun kissa tekee saman.Kissa myös nuolee korvia ym.(Tosin kissa kasvoi niiden kanssa,ja meni jonkin aikaa,ennenkuin huomasi ettei olekaan pupu vaan Kissa.Vieläkin nakertaa näkkäriä,tai OSKU-raksuja pupujen kiposta.Porkkanaa tms.ei suostu maistamaan.
Undulaatti:
- metelöi varsinkin valoisina öinä (kesällä)
-sotkee ympäristön
-vapaana ollessaan kakkii jokapaikkaan eikä sitä saa oikein millään pois jos pääsee kuivumaan
-kesyyntyy yleensä aika helposti
-helppo saada pesimään myös kotioloissa
-mukava ja seurallinen lintu
pitää päästä päivittäin lentämään vapaana ja parempi olisi hankkia ainakin kaksi undulaattia yhdessä, varsinkin jos ei itsellä ole tarpeeksi aikaa seurustella koko ajan linnun kanssa.
Ravinto: (eläin)kaupassa myytävät siemensekoitukset, hedelmät yms.
Häkki:Minimikoko yhden undulaatin häkille on 70x45x60 cm (pituus x leveys x korkeus) (mitä suurempi, sen parempi)
Huom. Voi elää jopa 15 vuotta.
Kissan kanssa pitää olla tarkkana.
Kani:
Ravinto: kaikenlaiset ulkoa kerättävät kasvit, mm. puun oksat, voikukan lehdet, ruoho ym. Pelletti tai siemenseos, kuiva heinä, raikas vesi.. Kanin hampaat kasvat jatkuvasti joten se tarvitsee myös kovaa purtavaa jotta hampaat pysyvät lyhyenä (esim. kuivaa leipää, oksia)
Häkki: Häkin minimikoko pienillä roduilla on n.60-100 cm (pituus). Esim. belgianjättikanit jotka painavat jopa 10 kg tarvitsevat todella suuren häkin
Ei pidä ääntä, voi joskus kolistella vähän.
Pitää olla vapaana päivittäin, mahdollisimman paljon. Ja varsinkin jos on pieni häkki. Mieluiten koko ajan irti.
Kissa on tai ei ole vaaraksi, riippuu kissasta.
Voi sattua vahinkoja mutta yleensä tekee tarpeensa yhteen nurkkaan häkissä. Siihen nurkkaan kannattaa laittaa vessalaatikko jota kani oppii käyttämään, se on helppo puhdistaa.
Hyvä kanihäkki maksaa yleensä yli 100e, kani voi olla ilmainen tai maksaa n.50e (yli tai ali). Ylläpito kustannukset riippuvat myös siitä, mitä käyttää häkin kuivikkeena. Minulla on matto, ja se on halvin ja kätevin minun mielestäni, sillä sitä ei tarvitse ostaa aina uudelleen (kuten puruja)vaan häkissä voi "kierrättää" muutamia mattoja, eli aina kun joku on pesussa siellä on puhdas ja kun se likaantuu on seuraava pestynä odottamassa jne :D eikä matto moskaa kuten esim. purut, kanin turkkiin helposti tarttuu puruja ja ne kulkeutuvat ympäri huoneita kanin mukana, tai niitä voi lentää myös häkin laitojen yli. Vessalaatikossa pidän kuivikkeena puupellettiä (joka on tarkoitettu kissan/muun eläimen vessalaatikon kuivikkeeksi) koska se sitoo hajua eikä pölyä.
Akvaario:
urostaistiksen kanssa sopii vaikkapa naarastaistelukaloja :D ja pohjakaloja, sekä jotain pieniä kaloja jotka eivät ärsytä taistista liehuvilla pyrstöillään, tai joita taistelukala ei ärsytä. Kysy lemmikkieläinkaupasta kun olet kaloja ostamassa, varmasti osataan neuvoa.