Depressio - kansantautiko?

Enkä todellakaan pidä hulluina.Itselläni on ollut vain sellaista lievää depistä,mitä ei varmaan, voi edes sanoa ihan masennukseksi...sellaiseksi oikeaksi,mutta voin ymmärtää,että se on totinen paikka,kun se iskee....

Joskus,kun julkkisten masennusjuttuja lukee,tulee pieni epäilys,onko se ihan aitoa ollut...

Ehkä sitä masennussairautta ei tosiaankaan ennen ollut. Oltiin vain joko järjissään tai sitten hullun kirjoissa.

Mutta ei hyvinvointi laskenut ole. Keskimääräinen elinikä pitenee vuosi vuodelta ja yhä uusia sairauksia pystytään hoitamaan; parhaana esimerkkinä syöpä joka vielä 1970-luvulla tappoi lähes poikkeuksetta.

Mielenterveys mättää kyllä yhdellä sun toisella. On stressilomaa, burn-outia ja mielialalääkitystä. Eivät nämä mitään hys-hys-juttuja ole tavistenkaan keskuudessa. Masennus on mielenterveysongelma mutta ei "hulluutta".

Vaikeasti masentuneista päätyy itsemurhaan 20 %.
Ei siis ole mikään leikkitauti.

Toisaalta, usein huomaa että moni itseään "masentuneeksi" luonnehtiva ei ole ikinä kokenut mitään masennukseen liittyvääkään....

Ennen masentuneita kutsuttiin pelkästään psykoottisiksi, hermoheikoiksi tai puhuttiin hermoromahduksesta. Sama tauti kyseessä.

Kyllä masennusta on ollut ennenkin,siitä ei vain ole puhuttu.
Ja tämä julkkisten masennus nyt on aivan omaa luokkaansa...
Kummasti selviävät siitä ykskaks,varsinkin kun rustaavat kirjan tai antavat haastatteluja niin että aivan hengästyy tavallinen ihminen.
Uskallan veikata että seuraava masennukseen kourissa pyörivä on Viivi.
Joka kirjoittaa uuden kirjan ja selviää näin ankarasta alakulosta.

Ymmärrän masennuksesta kärsivää.
Olen oppinut ymmärtämään.
Mikä tai kuka on "hullu",ei ainakaan depressiota sairastava.

julkkisten masiksista. Susanna Sievinen on vaikeasti masentunut. Hitsi, jos ihminen on todella vaikeasti masentunut, niin ei hän pääse edes sängystä. Tai ehkä heitä on moneksi.

Nuorten masennuksen kertovat lisääntyneen. Se on ihme juttu. Mistä se sitten kielii, who knows. Pitääkö kaiken olla kivaa tai muuten tulee masis...

Onhan se totta, että maailma on kova ja työelämä samoin. Siinä kyydissä palaa pohjaan moni jne. Masennus on sikäli "huono" sairaus, että sínulla ei ole konkreettista näyttöä tilastasi. Jos on jalka kipsissä, niin se kyllä ymmärretään.

itse sairastanut keskivaikean masennuksen.
Se ei ole leikkiä eikä huuhaata. Se ei ole normaalia alakuloa, vaan lamaannustila. Minulla se alkoi työuupumisesta.

Olen nyt vaihtanut tyystin toiselle alalle, enkä usko sairauteni uusivan.

Aina kun aletaan vertaamaan ennenvanhaa ja nykyaikaa, on muistettava että silloin ei ollut aikaa funtsata mitään tuollasta! Oli kokopäiväjobi hommata se safka ja asuminen siihen malliin, että talven yli pärjäis. Välillä suomalaiset oli Ruotsin vallan alla, sitten sotien kautta Venäjän alla ja siinä ohessa moni kartanon alla torpparina tai mäkitupalaisena. Ja kaikkein kurjimmat mierolaisina. Täyttä työtä koko elämä!
Suurimpiin terveyshuoliin tais kuulua rutto ja keuhkotauti, tai sitten jokin tapaturmainen vammautuminen (kirveellä koipeen).
Rättiväsyneinä kaatuivat sänkyihinsä, keillä nyt sitten sellanen oli.

Mutta kuinkas meillä, nykyihmisillä? Iso osa kansasta yhä työttömänä, tiedotusvälineet työntää koko ajan nuorisolle inhaa infoa maailman pahuudesta ja vanhemmat ja koulujärjestelmä kannustavat/pakottavat aina vaan parempiin suorituksiin, joten kultaista nuoruutta ei enää edes ole!

Kun joku alkaa funtsia enemmänkin kaiken suorittamisen tarpeellisuutta ja toteaa yksinään olevansa voimaton asioiden muuttamiseen, se varmaan on kans sitä masennusta.

Summa summarum - nykyihmisellä on liikaa aikaa funtsata.

...on aika väärinkäytetty sana ja sillä tarkoitetaan joskus tilanteita elämässä, jotka kuuluvat normaaliin elämään. On ihmisiä, jotka eivät käsitä että joskus on normaalia olla surullinen, ahdistunut, masentunut jonkun aikaa, mutta jos olotila vain jatkuu tai jää pysyväksi, niin silloin sen pitäisi olla vasta masennusta eri asteista. Sen vuoksi en oikein luota julkkisten masennuksiin, koska jos on todella masentunut niin vaikea kuvitella löpisemässä siitä jonkun toimittajan kanssa täysmeikit naamalla.Äh, taidan olla tosi kyyninen, koska masennus on kansantauti ja moni jää hoitamatta.

Olen jotenkin ymmärtänyt, että masennusta on ollut aina, vaan eri käsitteillä ja ajan kuluessa se vain osataan määritellä nopeammin sekä auttaa.Ehkä ihmiset ovat ennen olleet kollektiivisempia esim. sodan traumoja on hoidettu veteraanitapaamisissa ja sulkeuduttu omaan porukkaan muistelemaan sekä siinä sivussa edelleenkin auttamaan kaveria.Näin siis asiantuntijat kertovat, mutta liekö totta? Ennen myös riitti, että opit ammatin ja teet sitä lopun ikääsi, jolloin elämä oli selkeämpää. Tänään joutuu kouluttamaan ja kehittämään itseään yhtenään, sopeutumaan muutoksiin kohtuuttoman useasti, eivätkä kaikki jaksa koko ajan sellaistakaan. Masennuksen aiheita on jo siinä ihan tarpeeksi.