Olen lukenut näitä kirjoituksia sekä isovanhempien näkökulmasta, että vanhempien kannalta enkä oikein todellakaan enää tiedä minkälaisia meidän isovanhempien kuuluisi olla.
Jos yritämme olla hyviä ja näemme vaivaa lapsien eteen, niin silloin jo melkein ryöstämme lapset vanhemmiltaan.
No jos taas annamme lasten olla vanhempiensa hoidossa emmekä tyrkytä itseämme niin silloin olemme taas erittäin huonoja isovanhempia ja sanotaan ettemme välitä lapsista.
Kukahan kertoisi tälläiselle ihan tavalliselle mummolle, että miten teidän lapsianne oikein pitäisi kohdella että se ei olisi liikaa eikä liian vähän.
Toinen haluaa että lapsille täytyy laittaa rajat ja toinen taas suuttuu jos vähänkin laittaa niitä rajoja.
Mikähän olisi se kultainen keskitie, jota me kaikki osaisimme kulkea ?
Jos yritämme olla hyviä ja näemme vaivaa lapsien eteen, niin silloin jo melkein ryöstämme lapset vanhemmiltaan.
No jos taas annamme lasten olla vanhempiensa hoidossa emmekä tyrkytä itseämme niin silloin olemme taas erittäin huonoja isovanhempia ja sanotaan ettemme välitä lapsista.
Kukahan kertoisi tälläiselle ihan tavalliselle mummolle, että miten teidän lapsianne oikein pitäisi kohdella että se ei olisi liikaa eikä liian vähän.
Toinen haluaa että lapsille täytyy laittaa rajat ja toinen taas suuttuu jos vähänkin laittaa niitä rajoja.
Mikähän olisi se kultainen keskitie, jota me kaikki osaisimme kulkea ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näitä' palstoja kun olen lukenut, niin aivan sama asia on tullut mieleen. Olen ollut iloinen tullessani mummiksi, mutta nyt on tullut vähän pelko siitä että mikähän olisi se kultainen keskitie että kaikki sujuisi hyvin loppuun saakka.
Säännöistä sovitaan puolin ja toisin ja kunnioitetaan toisia.
mummeli myös ja samaa olen miettinyt mutta tullut siihen tulokseen että kun kaikkien kanssa on välit kunnossa niin hyvin menee, en ota paineita ...kyllähän jokainen virheitä tekee ja tyttäret ja miniät on vuorostaan "meidän" tilanteessa ja kun jokaisen antaa elää omaa elämää...käy kylässä ja antaa apua kun pyydetään niin on se kumma jos ei pärjää....
Ei muuta kun eletään niin että jokaisella on tilaa hengittää...
eli lastemme mummo ei halua nähdä lapsiamme, eikä minua. Hän mielellään soittelee miehelleni ja kyselee kuulumiset, että osaa olla ajan tasalla asioistamme, jotta osaa kertoa jos joku kysyy. (liian noloa sanoa ettei tiedä)
Hän ei käy luonamme, se on aina jotenkin niin vaikeaa, eikä heille voi mennä, ilman että sovitaan etukäteen aika.
Hän on sanonut että kokee olevansa epäonnistunut mummo, mutta olen sanonut hänelle ettei kukaan häneltä vaadi mitään. Myös minun äidilleni hän on ihmetellyt, kuinka hän "osasi" olla mummo heti. Eihän sitä minun mielestäni noin voi ajatella.
Hän on varakas nainen, eikä asu kaukana. Lapsemme saivat viime synttärilahjaksi 20 e.
Minulla oli mummo, joka ei ollut varakas, mutta hän antoi sirkusrahaa, leffarahaa, ja vei joskus kauppaankin ostamaan minulle jotakin pientä kivaa.
Mieheni äiti lupasi kaksi kesää sitten kolmevuotiaalle tyttärelleni, että hän pääsee mummille yökylään. Koskaan se ei käynyt, tyttäreni soitti itse mummille ja kysyi, kun hän oli aikansa kysynyt sitä minulta. Vastailin vain että mummilla on kai kiire, muuta sellaista.
Mieheni soitteli ja kyseli useaan otteeseen äidiltänsä, että sopiiko se yöjuttu. Joulunakaan se ei sopinut, vaan sitten hän sanoi että katsotaan sitten joulun jälkeen.
Vuoden jälkeen tyttäreni unohti onneksi asian, eikä ole enää kysellyt.
Mutta miksi mummi lupaa lapselle jotakin kivaa, eikä sitten pidäkään lupausta.
Hän myös lupasi lapsilleni viedä heidät sirkukseen. Sirkus tuli, ja minä sitten vein lapset sirkukseen, koska ei mummista taaskaan kuulunut mitään. Ajattelin silloin, ettemme enää kysele mummilta mitään, koska kaikki tuntuu niin vaikealta.
en ymmärrä häntä. Inhoaako hän miniäänsä (minua) niin paljon, että sen vuoksi käyttäytyy noin. en kertakaikkiaan käsitä.
Mutta en halua häntä tuomita, sillä en tiedä mitkä ovat oikeita syitä. ehkä hän vierastaa olla mummi?
Olen ajatellut niin, etten odota häneltä mitään, vaan jos sieltä päin joskus jotakin kivaa tulisi, otan sen kaiken iloisena ja positiivisena yllätyksenä.
Hän on ihminen, ja vapaa tekemään valintojaan. mutta luulisi, että ihminen, jonka kaksi omaa lasta ovat aikaihmisiä, olisi jo iloinen saadessaan pieniä lapsenlapsia. Ihmiset ovat erilaisia, niin mummitkin.
ei meidänkään mummi ole kertaakaan halunnut lastamme luokseen. Lapsemme on jo kuusi vuotias. Luulimme, että pelkää aluksi mummina olemista, mutta ei se taida olla syynä.
Olemme jo tottuneet ajatukseen, ettei lapsellamme ole mummia. Surullista.
mutta mummulle ei ole olemassa sitä kultaista keskitietä. On totuus, että kaikki menee sen mukaan mikä sattuu olemaan miniän mieliala.
Mummu on joskus kiva ja useimmiten hankala ja vastenmielinen vain sen takia, että miniä on niin tuulella käyvä ja ailahtelevainen, että koskaan ei voi olla hyvin.
Tämä on minun kokemukseni mummuna.
Ei kai tuohon voi mitään patenttivastausta antaa. Ihmiset ja tilanteet on erilaisia. Toiset on sosiaalisesti taitavampia kuin toiset, ei kai sille oikein mitään voi.