Olen 23-vuotias as-nainen ja ongelmanani on se, etteivät vanhempani hyväksy minua sellaisena kuin olen. Isälläni on itselläänkin huomattavan paljon aspergeriin viittaavia oireita ja kun tein as-testin isästäni, oli tulos 133 pistettä! En tietenkään voi tietää hänen lapsuudestaan ym., mutta mielestäni tulos on kuitenkin hyvin suuntaa antava.
Vanhempani, etenkin äitini tekee kaikkensa muuttaakseen minut "normaaliksi". Koko ikäni olen käynyt ties millä terapeuteilla ym. ja ollessani pieni, pinua yritettiin parantaa jopa väkivallalla, mm tukistamalla minua monta kertaa viikossa. Äitini on myös haukkunut minua kamalaksi ihmiseksi ja sanonut häpeävänsä minua, vain muutamia loukkauksia mainitakseni. Viimeksi eilen äitini sanoi puhelimessa, että hänen ja muiden on vaikea suvaita minua sellaisena kuin olen...
Vanhempani, etenkin äitini tekee kaikkensa muuttaakseen minut "normaaliksi". Koko ikäni olen käynyt ties millä terapeuteilla ym. ja ollessani pieni, pinua yritettiin parantaa jopa väkivallalla, mm tukistamalla minua monta kertaa viikossa. Äitini on myös haukkunut minua kamalaksi ihmiseksi ja sanonut häpeävänsä minua, vain muutamia loukkauksia mainitakseni. Viimeksi eilen äitini sanoi puhelimessa, että hänen ja muiden on vaikea suvaita minua sellaisena kuin olen...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt kuullostaa siltä että äidilläsi on paha ongelma! Sinullahan on asiat malliillaan,olet kihloissa ja omassa elämässä kiinni.Joskus vaan joilekkin vanhemmille on vaikeata hyväksyä eetä oma lapsi on eilainen..mitä se sitten nykyään pitääkään sisällään.Jos tuntuu että on mahdotonta keskustella äitisi kanssa,niin kokeile kirjoittaa hänelle kirje,jossa kerrot miltä tuntuu kun oma äiti noi suhtautuu ja kyseessä on tosiaankin neurologinen vaiva joka on tuonut sinulle omat vaikeudet mutta myös elän kantavat vahvuudet! ehkäpä äitisi tarvitsee terapiaa hyväksyäkseen asiat tosiasioina.Elä elämääsi täysillä kuitenkin! Ei meidän tarvitse ollakaan toistemme klooneja vaan jokainen on ainutkertainen! Hyvää jatkoa Sinulle ja kihlatullesi!
Tosi surullinen juttu ! Meillä poika 9.v, ukin traumaattisen kuoleman jälkeen alkoi unettomuus ja kaikenlainen asioiden varmistaminen, päädyimme psyk.polille. Nyt reilu vuosi käyty, tämä oireilu saatu "kuriin", mutta uusia pakkomielteitä tullut esiin. Kun asiaa on enemmän tutkittu, oireita as:sta on ollu ihan vauvaiästä alkaen,mm. rutiini käyttäytymistä,syömättömyyttä, tarkkaavaisuus ongelmia, kuullun ymmärtämisen puutetta, syvää paneutumista yksittäisiin asioihin jotka itseä kiinnostaa, tapahtuneen jälkeen kyseiset oireet voimistuneet. Nyt ollaan menossa tutkimusjaksolle osastolle, pelottaa, ikävää jättää lapsi useaksi viikoksi. Rakastan lastani yli kaiken, vieläkin enemmän hänen "erikoisuutensa" johdosta. Valmis olen tekemään ihan mitä tahansa jotta voisin turvata hänelle hyvän tulevaisuuden mahd. sairautensa kanssa. Totuttelua asia vaatii, mutta EI saa olla este lapsesta välittämiselle !
Onnittelut sinulle pärjäämisestä, olet selvästi kypsempi kuin äitisi, joka käyttäytyy halpamaisesti.
Voimia!
Tuo ongelma lienee toisillekkin tuttu. Olen käsittänyt, että äidit eivät usein osaa suhtautua assi-lapseensa.
Myös minulle tuttu asia. Olen huomannut, että harva ihminen pystyy tosiaan ymmärtämään aspergerin luonnetta. Tuntuu, että ihmiset ymmärtävät, että ainoat vajavuutta kuvaavat sanat ovat tyhmyys ja pahuus. Ja nämä sitten ovat jotain stereotypisiä käsitteitä.
Aspergerin vajavuutta, joka siis ilmenee esim. hahmottamisongelmana, pidetään vaikkapa pahuutena.
Monet ihmiset saattavat ajatella, että assi on sellainen, kuin on, kiusallaan. Ja voidaan kuvitella, että siitä voi parantua, jos haluaa.
Jollain tasolla ei vain kyetä ymmärtämään asioiden oikeaa luonnetta.
Suhtautuminen aspergeriin liittyy paljolti oman persoonan rajoitteisiin. Jos on rajoittunut persoona, eikä pysty hyväksymään, että oma lapsi on assi, niin on helpompi hyväksyä, että syy lapsen erikoisuuteen on lapsessa itsessään.
Ovatko muut ihmiset yleensä suhtautuneet assiin asiallisesti?
Voit kuitenkin olla onnellinen, että sinulla hyviä asioita ja kannustetta elämässäsi. Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka as-diagnoosista voi olla haittaa, kun sen saa nuorena ja ympäristö ei osaa suhtautua siihen.
on parempi mitä nuorempana diagnoosin saa. Meidän perheessä vanhin nyt 16v. sai diagnoosin jo aloitettuaan koulun ja hyöty on ollut valtava. tietoa on saatu ja yhteistyö koulun kanssa varsinkin yläasteella oli tosi hyvä. Lisäksi hänelle kela kustansi n.6 vuotta tukihenkilön joka on neuropsygologi. Hän auttoi muös tosi paljon, joistakin asioista on helpompi puhua ulkopuolisen kanssa kuin vanhempien.
Nyt nuorempi 5v. on testeissä ja tod.näk. myös AS. Onneksi tämä on meidän jokapäiväistä elämää joten meidän on helppo ymmärtää toisiamme.
Myös itse olin psygolokin testeissä joissa selkeästi tulos viittasi siihen että olen itsekin AS, helpottavaa koska olen tuntenut itseni kummajaiseksi koko elämäni ajan ja sairastunut sen vuoksi jopa masennukseen.
Kaikkea hyvää teille jatkossa joilla on joko itsellä tai perheessä Asperger ihmisiä. AS on loppujen lopuksi rikkaus. PErsoonallisia ihmisiä. :)