Uskallus olla onnellinen

lempi

tämä keskustelunavaus on suunnattu kaikille tietysti, mutta erityisesti kiinnostaisi lukea näkemyksiä ihmisiltä, joilla on joskus ollut vaikeitakin aikoja. Koetteko, että vaatii rohkeutta olla onnellinen? erityisesti jonkin vaikean ajanjakson jatkuttua pidempään. Ja mikä, ja millaiset asiat ehkä ihmiset ovat saaneet teidät jälleen uskaltamaan olla onnellinen?

2

515

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lempi

      vielä, että millaiset asiat tekevät sinut onnelliseksi ylipäätään? ja yritätkö ihan aidosti toimia niin, että sinulle tärkeät ihmiset ja itse olisit onnellinen? :)

    • pisaras

      Vähän aikaa sitten lähdin pidempi aikaisesta, tukahduttavasta suhteesta. Kadotin itseni yrittäessäni olla mieliksi toiselle. Kestin kaiken itseeni kohdistuvan "väkivallan -pettämiset ja tönimiset, pohjattoman yksinäisyyden ja syyllistämisen. Pahinta kaikessa on se että aivan pohjalla ollessani pidin sitä normaalina ja uskoin että jollain tasolla ansaitsin kaiken mielipahan minkä sain. Kaverit ja asiat joista nautin aiemmin suunnattomasti katosivat arjestani lähes täysin.

      Nyt eron jälkeen olen alkanut nauttimaan itsestäni ja omista asioistani. Olen vihdoinkin vapaa olemaan minä! Mielestäni onnellisuus vaatii tietyn verran rohkeutta, uskallusta luottaa itseensä ja siihen että on onnen arvoinen.. Menneestä itselleni jäi vain tunne siitä ettei minua voi rakastaa. Jo suhteessa olin masenutnut, sulkeutunut ja itkin paljon -pienistäkin asioista.

      Edelleen opettelen tulemaan toimeen itseni kanssa ja painisekelen suurtenkin itsetunto-ongelmien parissa. Tie on kivinen, mutta rinnaltani arjesta löytyy ihminen jollaista en koskaan uskonut löytäväni. Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä ja oikealta! Vielä on pitkä matka siihen että itsetuntoni on jälleen ehjä ja osaan elää itseni kanssa omilla ehdoillani. Rakkaani kanssaan olen tehnyt suuria askelia eteenpäin ja hänen kanssaan haluan tallata askeleeni jatkossakin. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen voin sanoa että todella luotan siihen etten jää yksin.. Uskon ja luotan siihen että hänkään ei ihan helpolla minusta irrota vaikeimpina aikoinakaan. Ainakin toivon kovasti niin.. ;)

      Onnelliseksi saa yhteenkuuluvuuden tunne ja avoimuus, ehdoton rakkaus. Se että toinen yrittää ymmärtää vaikkei se olisikaan helppoa (tai edes mahdollista). Tukeminen kaikessa ja kyky myötäelää niin ilossa kuin (tärkeä!) surussakin, vikojen ja eroavaisuuksien hyväksyminen, yhteinen harrastaminen, läheisyys ja hyvänäpito, pieni mustasukkaisuuskin ja omistamisen halu.. :D ja kuinka onnelliseksi tulinkaan kun hän vei minut kotiinsa ensimmäistä kertaa ja esitteli itselleen rakkaimmat paikat; puhumattakaan siitä kuinka täynnä ylpeyttä olin esitellessäni hänet omalle perheelleni ja parhaalle ystävälleni! Kaikki hänessä tekee onnelliseksi ja saa perhoset lepattelemaan vatsassani. :)

      Mieheni ja kaiken hänen tuoman lisäksi minut tekee hurjan onnelliseksi omat jutut (jotka voin nekin suurilta osin jakaa mieheni kanssa ;)), takaisin tulleet kaverit, tyttöjen illat, tulevaisuuden suunnitelmat, hetket perheeni kanssa, Omat valmiudet ja taidot, ulkonäkö, lupa epäonnistua ja tehdä asiat niinkuin itse haluaa,.. Pieniä, itsestäänselviäkin asioita, mutta minulle enemmän kuin kukaan arvaakaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1646
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      136
      938
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      764
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      475
    Aihe