Miksi Grande Punto hävisi suomistestit?

Miksiköhän Grande Punto meni häviämään suomitestit ? Ennen niiden lukemista olin jo päättänyt ostaa grande punton. Nyt vaaka kallistumassa samanhintaisten yariksen ja 207:n suuntaan.
122523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

suoraan tuulilasilta mitä niillä on Fiat merkkiä vastaan.

Äänestä

Et kai tosissaan perusta mielipidettäsi ja auton hankintaa suomalaisten asenteellisten lehtien testien perusteella??

Mikä tahansa auto pystytään jättämään vertailun hännille, jos testaajat päättävät olla siitä pitämättä tai maahantuoja ei ole järjestänyt kunnon saunailtaa, mainostanut tarpeeksi ko. lehdessä, jne... Usein asenteellisissa lehdissä ruvetaan etsimällä etsimään vikoja autoista, joista ei pidetä, ja asiat pystyy aina kirjoittamaan siihen muotoon, että jos tuhkakuppi on väärässä paikassa, niin se on aivan kamala asia. Taas vastaavasti jonkun toisen suosikkimerkin vastaava puute voidaan kaunistella ihan eri lailla. Ja ei olisi ensimmäinen kerta, kun esim. Tuulilasi aivan selvästi ei tosiaan pidä Fiatista ja sen testeissä usein korostetaan sellaisia asioita, joita ei voi mitata ja jotka perustuvat testaajan henkilökohtaiseen mielipiteeseen tai tuntemukseen. Mielipiteitä asioista esim. miltä vaihteensiirto, kytkin, tms. juttu tuntuu. Molemmat toimivat Grandessa hienosti oman koeajoni perusteella, mutta muistelisin jossain niitäkin jo moitittaneen ja pisteet laski heti ajettavuudesta, kaupunkiajosta, tms... Jokainen omia aivojaan käyttävä ihminen ei lue tällaisia testejä kuin raamattua tai ainakin osaa poimia sieltä ne oleelliset tiedot ja jättää "musta tuntuu" arviot omaan arvoonsa -> koeajaa itse auton.

Yksi mikä on Granden merkittävimmistä pisteenlaskua aiheuttavista tekijöistä (ja vieläpä faktaa) on kalliit huoltokustannukset, mikä taatusti laskee pisteitä. Tästä saamme kiittää Deltaa...

Grande on pärjännyt huomattavasti paremmin muiden Eurooppalaisten autolehtien testeissä, mutta testit on aina testejä... Nykyiset pikkuautot ovat kuitenkin niin kilpailtu autoluokka, että millään valmistajalla ei ole varaa työntää täyttä sutta markkinoille. Ja jos esim. TM:n pikkuauto testiä lukee, niin aika pienet erot siellä on loppujen lopuksi kun pisteitä katsotaan. Ja painottamalla itselle tärkeitä asioita pisteytyksestä saattaa lopputulos muuttua ihan toisenlaiseksi. Grande kuitenkin myy ympäri Eurooppaa kuin häkä, vaikka se ei ole kaikkein halvin. Se mielestäni kertoo jo jotakin, eli niin huono se ei voi olla kuin Tuulilasi sanoo. Ei kai sitä kukaan silloin ostaisi, jos kilpailijan saa samaan hintaan ja se on aikuisten oikeesti parempi?

Joka tapauksessa parhaiten automallin sopivuus itselle selviää koeajamalla eri kilpailijat ja painottamalla itselle tarkeitä asioita. Sillä tavoin se oikea itselle löytyy. Näitä testejä voi pitää vain viitteellisinä.

Äänestä

TM on selkeästi perustellut kantansa ja Granden puutteet, mutta silti se ei tee Grandesta huonoa autoa. Nyrkkisääntö auton ostoon: osta jos tykkäät hyvä ihminen. Testien erot on usein aika marginaalisia ja pienistä seikoista kiinni, mutta makuja on monia. Grande voi olla juuri sinun autosi, eli istuu sinun makuusi ja tyyliisi kuin kallis hanska, testien tuloksista huolimatta. Testejä voi lukea myös siten, että tarkoituksena on oppia tuntemaan auton ominaisuudet, jotka voi sitten ottaa huomioon ajossa. Itse en ostaisi aitoa pelkkien testien perusteella, sillä silloin en saisi personalisuuttami vastaava autoa koskaan. Auto on myös tunne asia! Grande on varmasti oiva auto, hyvännäköinen ja laadukkaan tuntuinen. Oli niitä puutteita 207:kin.

Äänestä

Toyotoita on Suomessa paljon enemmän kuin Fiatia,
johtuen mm. siitä että Toyotalla on enemmän automalleja.

Fiatit on aina keskittynyt pääasiassa pikkuautoihin.

Jos Toyota jäisi jälkeen,
siitä suuttuisi moni 10 vuotiaan Corollan omistajakin
ja harkitsisi tilauksiensa lopettamisista.

Artikkelit pitää laatia hyvin tarkkaan,
totuus ei saa näytellä suurinta osaa järjestyksessä.
En toki sano että Fiat olisi selvästi ja varmasti parempi, molempia minäkin harkitsisin.

Itse pitää harkita.
Huollon läheisyyden, tavaratilan, ajoäänen, ym suhteen.
Minä jopa mittaan etuosan pituuden,
aikoinaan Yariksessä oli nokka todella lyhyt.
-----------------------------------------------------
Jos olet eri mieltä,
kysele testien tuloksia, TM kaikkien koeajajien kohdalta erikseen.

Tiedän varmasti että hajonta on ollut tuloksissa uskomattoman suuri
ja lopputulos on vain sopivasti pyöristetty keskiarvo.

Näin varmasti on.

Enkä tiedä keskiarvoa, ko. testissä,
mutta sisareni lapset pääsivät 9 keskiarvoilla vain ammattikorkeakouluun,
meidän lapset 8,1 keskiarvoilla teknisiin yliopistoihin
ja naapurin poika 7,8 keskiarvolla lääkikseen.

Aikoinaan 10-20v takaperin oli ko. artikkeli Tekniikan Maailmassa.
Selvitti kuinka suuri hajonta oli, olisivatkohan silloin olleet kyseessä talvirenkaat?
Siinä testin ykkönenkin oli toisien kuskien ajamana testin viimeinen.
Loppupisteet ja arviot tehdään pyöristetyllä leskiarvolla.

Äänestä

Kannattaisi odottaa vielä hetki ja koeajaa tuo uusi Opel Corsa, joka tulee Suomeen lokakuun lopulla. Sitä ovat ulkomaiset lehdet kehuneet kilvan. Käypä katsomassa esittely: superminis car reviews-osastolta new Vauxhall Hatchback www.whatcar.com -sivustolla. On varmasti kova kilpailija Cliolle, 207:lle tai Yarikselle.

Äänestä

Hulluhan fiiatin ostaa samalla rahalla jolla saa toyotan!

Äänestä
  • Eihän samalla rahalla tojotaa saa, kun rahat menivät Fiatiin. Vertaillaan:
    Hinnaston halvimmat
    FIAT Grande Punto 1.2 65 Active 3d 1242 cm3 13990€

    Toyota Corolla 1.4 VVT-i Linea Terra 3ov Hatchback
    19620€

    Hinnastossa ei ole niin kallista Puntoa, että maksaisi enemmän kuin halvin tojota. Kallein Fiatin malli:
    FIAT Grande Punto 1.4 16V 95 Dynamic 5d 1368 cm3 17990 €

    Että se siitä samasta rahasta.

    Äänestä

  • Pikkuautoluokassa on parempiakin vaihtoehtoja kuin tuo Yaris.

    Äänestä

  • kuka hullu ostaa tojotan sillehän nauraa kaikki

    Äänestä

2000 Egeä enemmän kuin muut vastaavat autot. Pöljä oot jos sen ostat.

Äänestä

Käy www.whatcar.com-sivustolla ja sieltä car reviews-valikko, sieltä löytyvät kaikkien pikkuautoluokan autojen arvioinnit (myös uuden Vauxhall/Opel Corsan) ja koeajovideoleikkeet. Käypä vilkaisemassa: Yaris ei saanut läheskään parhaita arvioita vaan Corsa, 207, Clio ja Grande Punto.

Äänestä
  • kerran ajanut puntoa ja ennemmin tapan itseni kun ostan fiiatin. piste

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tm ja tuulilasi kirjoitti:

Miksiköhän Grande Punto meni häviämään suomitestit ? Ennen niiden lukemista olin jo päättänyt ostaa grande punton. Nyt vaaka kallistumassa samanhintaisten yariksen ja 207:n suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu