Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta Suomelle

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta Suomelle langettava tuomio
Julkaistu: 26.9.2006 15:47



Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle langettavan tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn isän kohtelusta.

EIT antoi päätöksen asiassa tiistaina.

Suomalaisisän nelivuotias tytär otettiin huostaan vuonna 1995 seksuaalisten hyväksikäyttöepäilyjen takia. Isää vastaan nostetut syytteet hylättiin myöhemmin perusteettomina. Isän valitus EIT:een koski hänen tyttärensä huostaanottoa sekä tapaamisoikeuden rajoittamista.

EIT:n mukaan lapsen sijoittaminen pois isänsä luota ilman virallista päätöstä sekä tapaamisoikeuden rajoittaminen neljänä eri ajankohtana loukkasivat isän oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Tämän oikeuden takaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artikla.

EIT velvoitti Suomen valtion maksamaan isälle korvauksena 5 000 euroa sekä 13 000 euroa oikeudenkäyntikuluista.


STT
4228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

juttuja EIT:ssä, melkeinpä enemmän kuin muut Pohjoismaat yhteensä.

Äänestä
  • Lopeta Leo höpinäsi!

    Äänestä

Miten tämä liityy poliisiin?

Äänestä
  • ilmeisesti ei tutki vaan hutkii insestillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


langettava tuomio kirjoitti:

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta Suomelle langettava tuomio
Julkaistu: 26.9.2006 15:47



Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle langettavan tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn isän kohtelusta.

EIT antoi päätöksen asiassa tiistaina.

Suomalaisisän nelivuotias tytär otettiin huostaan vuonna 1995 seksuaalisten hyväksikäyttöepäilyjen takia. Isää vastaan nostetut syytteet hylättiin myöhemmin perusteettomina. Isän valitus EIT:een koski hänen tyttärensä huostaanottoa sekä tapaamisoikeuden rajoittamista.

EIT:n mukaan lapsen sijoittaminen pois isänsä luota ilman virallista päätöstä sekä tapaamisoikeuden rajoittaminen neljänä eri ajankohtana loukkasivat isän oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Tämän oikeuden takaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artikla.

EIT velvoitti Suomen valtion maksamaan isälle korvauksena 5 000 euroa sekä 13 000 euroa oikeudenkäyntikuluista.


STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu