Olen ensimmäisen vuoden farmasiaopiskelija ja tarvitsisin tietoa kurssilla tehtävään raporttiin korkeasta verenpaineesta.
Jos voisit kertoa minulle, minkälaisia ongelmia olet kohdannut verenpaineen hoidon ja lääkityksen kanssa niin apteekeissa kuin muun terveydenhuollon piirissä. Lisäksi haluaisin tietää, mitä sinun mielestäsi apteekit voisivat tehdä, jotta verenpaineen hoidossa onnistuttaisi nykyistä paremmin.
Kiitoksia kaikista vastauksista!
kysely
8
1794
Vastaukset
- matalapainetta
Kuten tiedämme verenpainetta nostaa aniharvoin sairaus, yleisesti syytetään mörköä nimeltä stressi. Verenpaine nousee mikäli ihminen on huolestunut, vihainen, peloissaan jne. Mitä sitten tapahtuu, kun esimerkiksi tunnetaan suuttumusta? Adrelaniinin määrä nousee ensin, sitten verenpaine ja sen jälkeen veren hyytymisaste järkyttäviin lukemiin (jota ei tietenkään sinulle ole kerrottu). Verenpainelääkkeet hillitsevät adreneliinin tuotantoa. ( Ja on todella hyvä bisnes). Mikäli haluttaisiin parantaa ihmisiä ilman lääkkeitä pitäisi vain lisätä hyvinvointia. Adrenaliini aiheuttaa nämä veritulpat eli hyytymät, ei korkea kolestroli, vaikka bisneksen nimissä niin väitetään. Miksi meillä on sitten adrenaliinia? Elossapysymisen vuoksi, pelastuakseen haavoittuneenakin eli vaaraan joutuneen ihmisen veren paakkuuntumisaste nousee, jotta haavat menisivät umpeen. Nykyajan ihminen kulkee kiireessä liikenteessä, töissä jne. ja kokee päivittäin agressioita jotka pitää tukahduttaa (tosin kaikki eivät hillitse ja joutuvat vaikeusiin), josta adrenaliinin taso on ja pysyy korkealla, niin pysyy myös verenpaine sekä infarktien määrä. Tahdotko vielä tietää yhdestä suurimmasta "pisutuksesta" eli kolestrolilääkityksestä?
- Kappas vain
Jotain tällaista olen minäkin epäillyt!
Stressit on huipussaan, sietämättömien kipujen ja vuosia kestäneiden tuloksettomiksi osoittautuvien monien tutkimusten takia.
Alapainekkin on pitkälti toisella sadalla.
On ollut myös laskimotukos jalassa ym.ym.
Kolestrolilääkityksenhän kerrotaan olevan oikein jättikuplan terveydenhoidossa!
Tahtoo tietää lissää tästä jättipisutuksesta! - isoja mustelmia
Tuo oli uutta, adrenaliini vaikuttaa veren hyytymiseen.
Mitenkä, kun minulla on tuota verenpainetta, mutta minulle myös tulee toisinaan, ihan itsekseen, helposti isoja mustelmia. Mikä saa suonet ratkeamaan ja sitten veren valumaan kudoksiin, tuntuu kuin suoni olisi auki, eikä veri hyytyisi.
Normaalisti saa olla isokin isku, eikä mustelmia juurikaan tule. - Edith
Kappas vain kirjoitti:
Jotain tällaista olen minäkin epäillyt!
Stressit on huipussaan, sietämättömien kipujen ja vuosia kestäneiden tuloksettomiksi osoittautuvien monien tutkimusten takia.
Alapainekkin on pitkälti toisella sadalla.
On ollut myös laskimotukos jalassa ym.ym.
Kolestrolilääkityksenhän kerrotaan olevan oikein jättikuplan terveydenhoidossa!
Tahtoo tietää lissää tästä jättipisutuksesta!Tarkista nämä asiat, älä minua usko. Kolestrolista; kolestroli on solujen suoja-aine. Ihmisen rasittaessa itseään pitkään esim. maratoonarit, kestävyyslajien kilpailijat yms. heillä kolestroli on harvoin alle 10, eivätkä 15 lukemat ole mitään yllättäviä. Rasituksessa kehossa kolestroli lisääntyy suojatakseen soluja, veri kuljettaa sitä ja kaikessa hulluudessa se mitataan verestä. Jatkuva stressi, liian vaativa työ tai elämän olosuhteet vaikuttavat samoin kuin pitkäkestoinen fyysinen rasitus, ja tällöin keho yrittää suojata soluja nostamalla kolestrolin määrää. Ihmisen ollessa onnellinen, tyytyväinen elämäänsä, ovat kolestrolitkin mitattaessa "hyvin". Muistaakseni lääkityksen aloittamisen syynä oli se, että yritettiin ehkäistä 2 kuolemaa 10000 naista kohti. No, 10 vuotta on lääkitty ihmisiä ja vieläkin kuolee nämä 2 naista eli onko lääkityksellä saatu tulosta? (Miksi saataisiinkaan, kun se on adrenaliini joka verihyytymät saa aikaan). Raja-arvot missä kolestrolin pitäisi olla on vedetty ns. hatusta, nythän ne on niin, että 80% voidaan lääkitä. Pitäähän sitä olla markkinoita. Tiesitkö sitäkään, että kolestrolin (kokonais) laskiessa alle 4 lukeman niin itsemurhariski kasvaa 30%. Enpä antaisi itselleni lääkitystä määrätä ja sotkea elimistön omaa korjausta, vaan tavoittelisin tyytyväisyytä elämään.
- Muistelen
isoja mustelmia kirjoitti:
Tuo oli uutta, adrenaliini vaikuttaa veren hyytymiseen.
Mitenkä, kun minulla on tuota verenpainetta, mutta minulle myös tulee toisinaan, ihan itsekseen, helposti isoja mustelmia. Mikä saa suonet ratkeamaan ja sitten veren valumaan kudoksiin, tuntuu kuin suoni olisi auki, eikä veri hyytyisi.
Normaalisti saa olla isokin isku, eikä mustelmia juurikaan tule.että K-vitamiinin puutos aiheuttaisi herkkyyttä mustelmille!
- Edith
Edith kirjoitti:
Tarkista nämä asiat, älä minua usko. Kolestrolista; kolestroli on solujen suoja-aine. Ihmisen rasittaessa itseään pitkään esim. maratoonarit, kestävyyslajien kilpailijat yms. heillä kolestroli on harvoin alle 10, eivätkä 15 lukemat ole mitään yllättäviä. Rasituksessa kehossa kolestroli lisääntyy suojatakseen soluja, veri kuljettaa sitä ja kaikessa hulluudessa se mitataan verestä. Jatkuva stressi, liian vaativa työ tai elämän olosuhteet vaikuttavat samoin kuin pitkäkestoinen fyysinen rasitus, ja tällöin keho yrittää suojata soluja nostamalla kolestrolin määrää. Ihmisen ollessa onnellinen, tyytyväinen elämäänsä, ovat kolestrolitkin mitattaessa "hyvin". Muistaakseni lääkityksen aloittamisen syynä oli se, että yritettiin ehkäistä 2 kuolemaa 10000 naista kohti. No, 10 vuotta on lääkitty ihmisiä ja vieläkin kuolee nämä 2 naista eli onko lääkityksellä saatu tulosta? (Miksi saataisiinkaan, kun se on adrenaliini joka verihyytymät saa aikaan). Raja-arvot missä kolestrolin pitäisi olla on vedetty ns. hatusta, nythän ne on niin, että 80% voidaan lääkitä. Pitäähän sitä olla markkinoita. Tiesitkö sitäkään, että kolestrolin (kokonais) laskiessa alle 4 lukeman niin itsemurhariski kasvaa 30%. Enpä antaisi itselleni lääkitystä määrätä ja sotkea elimistön omaa korjausta, vaan tavoittelisin tyytyväisyytä elämään.
Joko tarkistit asiat? Pitävätkö paikkansa vai onko lisäämistä?
- fat-butterfly
Arvoisa Katharine. Minulla on verenpainearvot sellaisissa lukemissa kuin 120 - 125 / 95 - 100. Eli paineet on liian lähekkäin toisiaan ja ala paine on liian korkea.
Sairastan synnynnäistä sydänvikaa (reikä kammioiden väliseinässä) ja nyt tutkitaan myös läppävikaa (oireita ei 2 vuotta sitten vielä ollut, arvot uä - tutkimuksissa todettu).
Verenpainelääkitys on ollut minulla n. 15 vuotta.
Se on ollut välillä Amitrid Mite, joka laski Kalium - arvoja liian alas ja sitä jouduttiin nostamaan omilla lääkkeillä. Se ei vaikuttanut mun verenpaineeseeni millään tavalla.
Sitten mä sain Emconcorin, 5 mg. Se aluksi aiheutti huimausta ½ tabletilla ja se oli katkolla. Mutta sitten mä aloitin sen uudelleen käytön. Nyt siitä ei ollut minkäänlaista haittaa ja annostuskin muuttui rytmihäiriöiden myötä; se on nyt 5 mg aamulla, ½ tbl päivällä ja ½ tbl illalla, sekä ½ tbl tarvittaessa.
Mä käytin tässä välillä vain 5 mg aamulla, mutta nyt on tullut taas oireita ja olen ottanut nyt sen puolikkaan tabletin iltaisin.
Emconcor auttaa minulle (laajentaa suonia ja helpottaa sydämen taakkaa). Se on palauttanut sydämen väliseinän paksuuden suht. normaaliksi.
Se ei valitettavasti auta verenpaineen laskuun, mutta muuten se rauhoittaa pulssia.
Se on sydänlääkärin määräämä annos, mutta keuhko sairauksien lääkäri ( mulla on vaikea astma ja alveoliitti) on sitä mieltä, että mä en tarvitse verenpaine lääkkeitä; vaivat on vain psyykkisiä. Osastolla eivät antaneet kuin aamulääkkeen vastentahtoisesti, enkä saanut, vaikka pyysin kun olisin tarvinnut lääkettä.
Aiemmat keuhkolääkärit ovat suhtautuneet ihan ymmärtäväisesti ja hyväksyneet, sekä ymmärtäneet sen käytön.
Ja mitä farmaseutteihin tulee, he ovat olleet ymmärtäväisiä. Ja kun tässä tuli se lääkevaihto juttu, että on mahdollista valita halvempi rinnakkaisvalmiste, mä kieltäydyin vaihtamasta ja pysyin siis vanhassa lääkkeessäni. He ymmärsi täysin kantani, eivätkä ole kysenalaistaneet mun päätöstäni.
Olen sairauseläkkeellä.
Arvoisa Katharine, toivon että vastauksestani olisi apua Teidän raporttiinne korkeasta RR:stä.
Jos tarvitsette selvitystä lisää tai joku tahtoo tietää astmalääkkeiden käytöstä & ongelmista, voitte ottaa yhteyttä sähköpostiini, joka on...
[email protected]
Ystävällisin terveisin Fat - Butterfly - Atenolol
Mulla aloitettiin ennen muinoin rytmihäiriöiden hoito Atenololilla -- samaa ainetta lienee nykyisin Tenopriinit ja Tenoblockit. Sitten nousi verenpainekin -- sama lääke siihen säännöllisesti käytettynä 50 mg (nyt Tenoblock). Lääkäri määräsi toisen lisälääkkeeksi, kun paineet oli joskus liian korkealla. Aikaisemmin tiheälyöntisyyteen oli kokeiltu myös kalsiumsalpaajaa (Verapamil), joka ei sopinut lainkaan (esim. kuume ja vielä pahempi rytmihäiriö). Niinpä minulla on kielto, että kalsiumsalpaajaa ei saa antaa. Se on yleensä lääkäriasemien tiedostoissa. No, lääkäri oli kuitenkin kirjoittanut reseptin "verisuonia laajentavalle lääkkeelle" ei sanonut mulle, että se on kalsiumsalpaaja. Vasta lääkkeen apteekista otettuani huomasin, että se oli minulle sopimatonta. Kokeilin yhden, ja se sai aikaan tiheälyöntisyyden ja kasvojen punotuksen. Enpä käyttänyt enää. 100 mg Tenoblock jäi mulle voimaan. Mutta olen vähentänyt sen kuitenkin 50 mg:aan, koska verenpaine pysyy välillä hyvänä, ja on myös alenemiskohtauksia. Pelkään myös, että lääke aiheuttaa refluksitautia (tämä voi olla ihan tuulesta temmattu ajatus), siksi en käytä sitä 100 mg. No, verenpaine kuitenkin joskus heittelee paljonkin, nousee siis myös liikaa. Saatan silloin ottaa 50 mg lisää, jos tiedän paineen. Syytä suuriin vaihteluihin en tiedä. Niitä on joskus periodisesti. Tiheälyöntisyyttä ei ole.
En nyt ehdi enempää ja selkeämmin kirjoittamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559