Tanja Saarela sairastaa. Toki hän on oikeutettu maksamaamme sairauspäivärahaan työsopimuksensa päättymiseen saakka, mutta meidän työnantajina ei pidä tehdä uutta työsopimusta henkilön kanssa, jonka terveys ei kestä kansanedustajan tehtävissä.
Uudelleenkoulutus ja esim. kuntouttava työtoiminta on hänenkin mahdollisuus hyödyntää omassa elämässään.
Suomi on sentään hyvinvointivaltio, täällä kansalaisista pidetään hyvää huolta, aivan yhteisvastuullisesti.
On vain niin, että työnantajien on pakko ajatella tehokkuutta ja tuottavuutta. Työpaikat eivät ole sosiaalitoimistoja. Työvoimatoimistojen monipuolisesta tarjonnasta löytyy myös ammatinvalintapsygologit avuksi tilanteissa, joissa uravalinta on vielä epäselvä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Saatanan tollo prolekokkare.
... lopputili sairauden takia niin kuin muillekin työntekijöille vasta sitten, kun lääkärit toteavat sairauden tehneet hänet pysyvästi kykenemättömäksi tekemään työtään. Tanja ei vaikuta olevan lähelläkään tuota tilaa.
Tosin poliitikolle voidaan antaa "lopputili" vaaleissa, mutta Tanja ei ole lähelläkään tuota tilannetta.
Osaat äijä pahalainen heittäytä tarvittaessa tyhmemmäksi kuin olet. Tiedät varsin hyvin, että kun määräaikainen työsopimus on päättynyt, se on päättynyt. Elikkä, kun virat ovat haussa, niin silloin työnantajalla on oikeus valita uusiin työ-tai virkasuhteisiin parhaimmiksi katsomansa henkilöt.
Jos sinä olet henkilö, joka lupaa töitä hakijoille, jotka edellisissä työsuhteissaan on ollut suuremman ajan sairauslomalla, kuin edes näennäesti töissä, niin takaan, että jos oikeesti olisit työnantaja, niin ovellasi olisi jono joka ulottuisi espoon metrosta muonioon.
Inhimmillinen tekijä. Ihana Saarela, älä välitä, vaikka saitti ja työpaikkakiusaaminen ovat huipussaan. Me täällä ainakin äänestetään Saarelaa, puoluekannasta riippumatta!