Masenutunut tietää ja ymmärtää että millään ei ole mitää merkitystä ja millään ei ole mitään väliä.
Masentuneet/Valaistuneet tuntuvat paljon viisaammilta kuin ketkään muut ihmiset maan päällä, he ovat nykyajan filosofeja ja mietiskelijöitä. Vain rojahtamalla pohjalle ja pysymällä siellä tiedät mitä maailma on oikeasti. Tavalliset ihmiset jaksavat murehtia mitä typerimmistä ja turhimmista asioista joka heidän silmissään näyttää tärkeältä. Ja he jaksavat elää pinnallista elämäänsä ja valehdella itsellensä päivästä toiseen miksi jatkaa elämäänsä. Kaikki ovat sokeita! Vain pahat ja itsekkäät ihmiset menestyvät ja voivat hyvin ja rikkaasti tässä maailmassa.
Mielestäni masentunut mieli on valaistunut mieli. Silloin todellakin tiedät mitä kaikki on oikeasti. Elämästä voi nauttia vain jos pystyt valehtelemaan itsellesi ja uskoa sen valheen. Minäkin käyn psykologilla joka viikko oppiakseni taas valehtelemaan itselleni ja tulemaan osaksi tätä aivotonta typerää karjaa joka jahtaa olemattomia turhuuksia läpi elämiensä.
Eli lyhyesti viestini:
MASENTUNUT ON VALAISTUNUT
Masentuneet/Valaistuneet tuntuvat paljon viisaammilta kuin ketkään muut ihmiset maan päällä, he ovat nykyajan filosofeja ja mietiskelijöitä. Vain rojahtamalla pohjalle ja pysymällä siellä tiedät mitä maailma on oikeasti. Tavalliset ihmiset jaksavat murehtia mitä typerimmistä ja turhimmista asioista joka heidän silmissään näyttää tärkeältä. Ja he jaksavat elää pinnallista elämäänsä ja valehdella itsellensä päivästä toiseen miksi jatkaa elämäänsä. Kaikki ovat sokeita! Vain pahat ja itsekkäät ihmiset menestyvät ja voivat hyvin ja rikkaasti tässä maailmassa.
Mielestäni masentunut mieli on valaistunut mieli. Silloin todellakin tiedät mitä kaikki on oikeasti. Elämästä voi nauttia vain jos pystyt valehtelemaan itsellesi ja uskoa sen valheen. Minäkin käyn psykologilla joka viikko oppiakseni taas valehtelemaan itselleni ja tulemaan osaksi tätä aivotonta typerää karjaa joka jahtaa olemattomia turhuuksia läpi elämiensä.
Eli lyhyesti viestini:
MASENTUNUT ON VALAISTUNUT
Vastaukset 35
Vanhimmat
Jos saavuttaa valaistumisen ei pidä viipyä siinä. Kun harhakäsitykset ja tietämättömyys häviää, häviää valaistuminenkin ja myös päinvastainen on totta.
Mitä ajattelemme kasvaa ajatuksistamme.
Ajatuksillamme teemme maailman.
Puhu ja toimi epäpuhtain mielin ja huoli on kannoillasi kuin pyörä joka seuraa vankkureita vetävää härkää.
Mitä ajattelemme sitä olemme. Mitä olemme kasvaa kokonaan ajatuksistamme. Ajatuksillamme teemme maailman. Puhu ja toimi puhtain mielin, ja onni seuraa sinua kuin varjo. Miten voisi huolestunut mieli ymmärtää tietä.
Sinua ei pahin vihamiehesi vahingoita yhtä pahoin kuin omat ajatuksesi vailla valvontaa. Mutta heti kun ne hallitsee, ei suurempaa apua voi antaa kukaan ei edes oma isä tai äiti.
No johan nyt, kuule minä olen ollut "valaistunut" jo niin pitkään että haluaisin jo pois. Ei tämä ole normaali olotila ihminenhän on sillon aivan toiminta kyvytön. Tämänkin kirjoitin kun join 3 kuppia kahvia ja mielialalääke alkoi vaikuttaa. Jos kaikki rojahtaisi pohjalle kuka hoitaisi lapset ym. muut asiat, eikä niitä lapsiakaan kyllä tulisi. Nyt lopeta tuo viisastelu kun et näytä ymmärtävän mistä on kyse.
Ymmärrän hyvin ap:n näkemyksen siitä, että masentunut olisi valaistunut. Olen itse sairastanut vaikean masennuksen ja on totta, että se tavallaan "valaisee" ihmisen näkemään kaiken maallisen elämän turhuuden ja tarkoituksettomuuden - tietyllä tavalla.
Mielestäni siitä tilasta on kuitenkin pitkä matka oikeaan valaistumiseen, sillä depressiohan vie kaiken toimintakyvyn ja -halun ja johtaa myös fyysiseen pahoinvointii ja joskus jopa psykoosiin... Kun taas valaistumisen tila sinänsä lienee jotain autuutta ja onnellisuutta?!
Mene ja tiedä. Valhettahan kaikki ihmismielen tuote loppuen lopuksi on, joten lienee parasta koettaa kertoa itselleen rakentavia ja valoisia valheita, jotta kykenee kokemaan elämän mahdollisimman mielekkäänä.
Anthony DeMellon `Havahtuminen` on hyvä kirja tällaiseen masentuneisuus-valaistuminen- pohdintaan.
minun käsittääkseni "valaistuminen" on jotenkin HYVÄ olotila. on tasapainossa ja on hyvä olla. masentuneella taas on PAHA olla.
eli ei taida masennus sinänsä mitään valaistumista olla..:)
joo, masentunut kyllä näkee monien asioiden typeryyden ja turhuuden, mutta masennus ei silti mielestäni ole mikään tavoiteltava olotila.
"valaistuminen" ehkä sitten on.
Masentunut ei ole valaistunut, ainoastaan ymmärtää että tämän maailman asioilla ei pysyvää onnentilaa saavuteta.
On kuitenkin yksi ainoa tie, tie joka antaa enemmän ja vie perille, Jeesus.
Kristittynä ymmärtää että onni ei ole tästä maailmasta.
Suosittelen nyt hylkäämään kaikki meditaatiot sun muut jos niitä harrastat, ja ryhdy kyselemään Jeesukselta apua.
En ole koskaan ollut masentunut, ja tiedän silti tämän maailman raakuuden ja kovuuden. En kuitenkaan voi jäädä sängyn pohjalle makaamaan ja voivottelemaan, sillä silloin lähimmäiseni alkaisivat kärsiä. Lapsi jäisi heitteille ym.
Se nyt vaan on pakko jaksaa, kun kukaan muu ei tule tekemään näitä hommia puolestani. Ärsyttää tämä maailman meno, mutta menen mukana kun en keksi muutakaan vaihtoehtoa.
Kerrotko mitä vaihtoehtoja sinä näet ?
Kyllä minäkin olen valaistunut ja tajunnut että elämä on turhaa. Olen myös tajunnut sen että mitään ei voi pitää absoluuttisena totuutena ja aina on se pieni mahdollisuus että asiat voivat olla toisin. En aio kuluttaa elämääni pohtimalla elämän tarkoitusta ja sitä kuinka turhaa kaikki on. Täällä me kaikki ollaan ja pois päästään/joudutaan kun sen aika on. Siihen asti ajattelin pitää mahdollisimman hauskaa toki kohtuuden rajoissa.
tuo oli kirjoituksesi "ydin" = en ole koskaan ollut masentunut ...
Masennus on sairaus, mitä kukaan ei toivo itselleen tai läheiselleen. Jos kuitenkin sairastuu, niin silloin se ei ole "viitseliäisyydestä kiinni", vaan silloin vaan sairastuu. Jotkut ihmiset sairastuvat helpommin kuin toiset. Sillekään emme kuitenkaan voi itse mitään (perimä ja ympäristö vaikuttavat sairastumisalttiuteen).
Paranemisen eteen kuitenkin voimme tehdä itsekin paljon, toivottavasti omaisten tukemana. Masentuminen on eräänlainen valaistuminen, jonka aikana oivallamme jotakin uutta elämästä. Siihen tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, vaan hetken, kun olemme siellä "valaistuksessa" olleet ja seurailleet omaa ja muiden elämää ulkopuolisin silmin, on aika tarttua tekoihin: poistaa masennuksen aiheuttajat järjestelemällä elämämme uudelleen, mahdollisesti uusilla arvomaailmoilla.
Masennus on yleensä seuraus kriisistä ja kriisi on myös esim. kiinan kielessä MAHDOLLISUUS MUUTOKSEEN. Eläminen maistuu taas hyvältä MUUTOS UUDISTUMISEN JÄLKEEN. Se on siis se tavoteltava olotila eli OLEMME LÖYTÄNEET ITSEMME, elämällämme on merkitys iloineen ja suruineen. Mustan puolen ( = masennus) valaistuminen on valaissut myös sen ARVOKKAAN, positiivisen puolen ... ja näin meillä on mahdollisuus elää onnellista, valaistunutta elämää.
Tähän tarvitaan kuitenkin MUUTOS, mikä ei luonnollisestikaan ole ihmiselle aina helppoa ... vaikka ihminen onkin aika sopeutuvainen eläin. Todettuhan myös on, että yhden laumanjäsenen muutos ja kriisi vaikuttaa myös koko "laumaan". Tämä on kuitenkin otettava vaan osana elämää. Yleensä kukaan ei valitse kriisejään ja sairastumisiaan itse vaan ne tulevat, kun tulevat. Vahvuutta on selvitä niistä, kukin omalla tavallaan.
Ystäväni on ollut masentunut, joten tiedän kyllä mitä se on eli tarvitse selittää. Aloittajan kirjoituksesta kuulsi mielipide, että muut kuin masentuneet eivät tajua synkkyydestä mitään ja se on täyttä potaskaa. Ei masentunutkin ihminen ymmärtää maailman kauheuden.
Ymmärsitkö sinä aloittajan kirjoituksen ?
jokainen ymmärtää tavallaan ja etsii kirjoituksista sen oman "näkemyksen", jolla sitten vastaa.
Kyllä elämän "synkkyyden" voi tajuta ilman masennustakin - varsinkin, jos on elämässä kokenut paljon kovia asioita pienestä pitäen - siitä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta se, valitseeko joku masennuksen silloin vaan, kun siihen on varaa, niin se ei yleensä ole ihmisen itsensä päätettävissä.
Sinä olet kestänyt masentumatta ja olen iloinen siitä. Sinullekin voi kuitenkin tulla joskus tilanne, mikä vaan on kertakaikkiaan kestämätön/ylittämätön ja silloin sairastut ehkä. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. Usein silloin nimittäin muutkin ongelmat kasaantuvat ... siis silloin, kun ihminen sairastuu joko psyykkisesti tai fyysisesti vakavasti, koska silloin on "elämän perustat" mm. toimeentulo ja selviytyminen arkiaskareista uhattuna. Silloin on onni, jos ympärillä on luotettavia lähi-ihmisiä eli omaisia ja ystäviä, joihin voi tukeutua. Useinhan esim. vakavan sairauden kohtaamana ihminen joutuu omaistensa elätettäväksi.
Silloin, kun vakavasti sairastuu, ei yleensä kysytä, että onko siihen varaa vai ei. Sen kertovat jo monet ihmisten omakohtaiset kertomukset. "Valaistunut" voi olla, vaikka ei olisi koskaan ollut masentunut. Positiivinen "elämän valaistuminen" alkaa vasta masennuksen jälkeen, jos sen voittaa. Nämä ovat minun mielipiteitäni.
lapsi asiasta niin totta on, että esim. yksinhuoltajat vakavasti sairastuessaan joutuvat yrittämään todella rankasti, koska ovat yksin. Tästä on tehty tutkimuksiakin: yksinhuoltajat joutuvat useimmin sairaalahoitoon sairastuessaan vakavasti kuin kaksinhuoltajat, koska kaksinhuotajilla terve puoliso alkaa tehdä toisenkin hommia. Tässä on vaarana, pitkään jatkuessaan, myös toisen puolison uupuminen. Kuitenkin se fakta on olemassa, että "samantasoisessa masennuksessa" (vaikka jokaisella onkin oma masennuksensa eikä ne koskaan ole vertauskelpoisia) yksinhuoltajat joutuvat useimmin sairaalakiesteeseen, kun taas "kaksinhuoltajamasentunut" selviää masennuksesta sairauslomalla ja lääkityksellä kotona.
siitä olen erimieltä kuin ap kirjoittaja, että sinne masennukseen kannattaisi jäädä "lepäämään", jotta näkisi sen synkän ihmisyyden "valaistuneena" loppuelämän.
Päinvastoin koen, että parantumien, elämän uudelleen arvottaminen ---> MUUTOS kannattaa aina tehdä ja siihen kaikin keinoin pyrkiä. Tämän jälkeen palaaminen yhteisön piiriin kantamaan kortensa kekoon. Tämähän on vaan sitä ihmisen normaalia kasvua. Itseään vastaan ei kannata elää vaan omia arvoja kunnioittaen ja ne arvot teoiksi muuttaen - muiden ihmisten kanssa. Samaa venettä kuitenkin yhdessä soudetaan ... niin kauan, kun pallo pyörii.
masentunut/valaistunut ei koe olevansa osa mitään YHTEISÖÄ tai kokee yhteisöjen olevan pelkkiä kollektiivisen psykoosin tuotteita? Pitäisikö hänen ottaa osaa psykopaattien piirileikkeihin vain siksi ettei olisi erilainen kuin muut. Sitäpaitsi "erilaisuudella" ja muilla leimoilla ei ole valaistuneelle mitään merkitystä.
Masentunut ei ole terve! Terve voi olla "valaistunut".
EI kenenkään tarvitse ottaa osaa mihinkään, mihin ei halua - voi sitten elää vaikka erakkona, ilman ketään ihmistä. Mutta toimeentulonsa pitää jokaisen hankkia eli itsensä on elätettävä ... on sitten masentunut tai terve. Se, ettei halua parantua masennuksesta sen tähden, että saa/voi olla kotona, koska muut ovat "psykopaatteja" maailmassa ei mielestäni ole tervettä ja tavoteltavaa.
Jos on varaa, niin voi jäädä pois oravanpyörästä ja elää elämäänsä omien arvojen perusteella. Jos on kuitenkin itsensä kanssa "sinut" eli on hyvä itsetunto, terve ihminen, niin silloin ei välitä siitä, mitä muut ovat tai ajattelevat - eikä myöskään ole tarvetta arvostella toisia heidän valinnoistaan. Silti voi tehdä muiden ihmisten kanssa jotakin, mikä liipasee omaa arvomaailmaa. Yleensä ihminen ei halua normaalisti erakoitua (jos haluaa, niin ok).
"Erilaisuus" on todellisuutta eli ei ole olemassa mitään standardi-ihmistä, vaan kaikilla meillä on erilaisia ominaisuuksia eli olemme kaikki ainutlaatuisia ihmisiä. Ei kukaan muukaan ole enemmän tai vähemmän erilainen kuin sinä. Nyt teet itsestäsi jotenkin erikoisen "erilaisen", mikä ei mielestäni pidä paikkaansa.
Se on hienoa, jos itsetuntosi ( = itsesi arvostaminen) ihmisenä on niin vahva, että et provosoidu mistään leimoista. Älä kuitenkaan itsekään leimaa muita ihmisiä esim. psykopaateiksi. Siihen me mielenterveyskuntoutujat juuri yhdistyksissä panostamme: elämään ILMAN STIGMOJA - ainutlaatuisina, erilaisina ihmisinä - sellaisina, kun olemme!
MASENNUKSESTA VOI PARANTUA/PARANTUU - eikä se masennuksen kokemuksena tuoma "valaistuminen" siitä mihinkään häviä.
Tämä olkoon jokaisen kuntoutujan tavoite. Ei kai kukaan pidäkään sairaudesta kiinni sen tähden, että olisi jotenkin HUIPPU valaistunut lopun elämää?? Jos pitää, niin elatus pitää kuitenkin tavalla tai toisella hankkia.
masennuksesta parantuminen johtaa itseään arvostavan ihmisen mielekkääseen, oman arvomaailman valitsemaan arvokkaaseen tekemiseen - toisia ihmisiä arvostaen:
Katso tätä päivää
sillä se on elämä, elämä itse.
Sen lyhyessä juoksussa ovat kaikki
elämäsi todellisuudet:
kasvun siunaus,
toiminnan kunnia,
aikaansaannoksen loisto.
Sillä tämä päivä hyvin elettynä
tekee eilisestä onnellisen unelman
ja huomisesta näyn täynnä toivoa.
Katsele siis hyvin tätä päivää.
HUOMENNA TV 2 klo 15.50 Inhimillinen tekijä: hoidossa vai heitteillä -uusinta
Siihen omaan arvomaailmaan ei kuulu toisten ihmisten arvostaminen itseisarvona, esim. henkilö on sisäistänyt vaikka linkolalaisen maailmankatsomuksen => ihminen on pelkkä tuholaislaji, joita on yksinkertaisesti pallolla liikaa aiheuttamassa ongelmia => ihmisen on kontrolloita omaa väestömääräänsä => jonkun on päätettävä kuka saa lisääntyä ja kenen on kuoltava. Tämän agendan mukaan toimiminen voi olla täysin linjassa henkilön omien arvojen kanssa ja johtaa subjektiivisen itsearvostuksen lisääntymiseen.
elää kuten Linkola :)
Minusta masennuksen kautta näkee maailman yhden puolen, se yksistään ei ole koko "totuus". Liikuttaessa tosi/epätosi-akselilla, voisin sanoa että kaikki näkökulmat tähän maailmaan ovat totta ja toisaalta mikään ei ole totta. Se mitä mieltä maailmasta, sen rumuudesta ja kauneudesta, tai turhuudesta ja tärkeydestä on, riippuu aivan henkilön omista lähtökohdista ja luonteesta. Masennus on vain yksi ajattelun tasoista, ja sekin on jokaiselle kokemuksena erilainen, vaikka pääpiirteet ovatkin aika lailla samat. Toisille masennuksesta on enemmän hyötyä kuin toisille, kun puhutaan masennuksesta elämän eri puolia valottavana tekijänä. Varsinkin paljon pohtiva ja herkkä mieli voi löytää masennuksen kautta uudenlaista ymmärrystä. Silloin masennus ei ole enää pelkkä "onnettomuus", vaan se antaa myös tietoa ja laajentaa tuntemusten kirjoa.
Toisaalta kun mietin, masennus ei kerro mitään suurta totuutta maailmasta. Tämä sairaushan vääristää koko minäkuvan ja sitä kautta myös näkemyksen kaikkeen ympäröivään. Miksi kielteiset asiat olisivat enemmän totta kuin positiiviset asiat? Tätä olen joutunut miettimään omalla kohdallanikin. Esim jos yhdeksän kymmenestä sanoisi minua kauniiksi ja yksi rumaksi, uskoisin vain sitä yhtä. Se mitä itse ajattelee muuttuu totuudeksi, mutta näitä totuuksia on mahdollista muuttaa. Masennus häivyttää hyvät asiat aivan läpinäkyviksi ja saa maailman huonot puolet korostumaan. Elämän turhuus, rumuus ja kurjuus nousevat niin pintaan ja tuntemus on niin voimakas että nuo asiast muuttuvat ainoaksi olemassa olevaksi totuudeksi. Masennus kyllä valaisee henkisen kärsimyksen maaperää, mutta paljon muutakin valaistavaa löytyy! Pitkäaikaisena masennus on ainoastaan haitallinen, en näe mitään hyvää tai valaistunutta siinä että ihminen muuttuu kyvyttömäksi saamaan nautintoa. Siksi olisi ehdottoman tärkeää hakea apua (ja myös saada apua!!), vaikka elämällä ei olisi mitään merkitystä, vaikka olisi aivan sama jos maapallo räjähtää huomenna. Ajatus elämän merkityksettömyydestä on melko raskas ja se voi olla todella ahdistava, mutta ajatusta on vain opittava käsittelemään ja se on opittava kestämään. Tuon ajatuksen ei tarvitse olla tekijä, joka tiputtaa olemassaololta pohjan pois.
Jos ajatellaan todella suuressa mittakaavassa tätä olemista ja elämistä, niin ei millään tosiaan ole mitään väliä. Ihmisten kärsimyksellä ja onnella ei ole mitään väliä, koska me olemme vain pieniä välähdyksiä maailmankaikkeuden valtavassa energiavirrassa, mutta sitten päästään kysymykseen: Miksi elämällä pitäisi olla jokin merkitys?
Minusta asioiden miettiminen on jo yksistään niin hauskaa ja mielenkiintoista, etten minä tarvitse elämälleni mitään suurta tarkoitusta. Olen erittäin tyytyväinen että sairastuin masennukseen ja siitä että olen sairaudesta huolimatta edelleen elossa!
Mitä ovat elämän "olemattomat turhuudet" joita jahtaamme? Minä olen keskittynyt vain pyörittämään ajatusmyllyä päässäni, kasvamaan ja muuttumaan henkisellä tasolla. Maailma on pullollaan rikkauksia, enkä puhu nyt materiasta vaan aivan jostain muusta. Minusta ymmärrystä maailmaan on syytäkin jahdata ja ajatteluaan kannattaa muokata, koska se on todella antoisaa. Ja vaikka me kaikki kuolemme joskus, minäkin ajatuksineni katoan, se ei haittaa minua lainkaan. Minä haluan kuolla sitten kun sen aika on, mutta on turha kiirehtiä. Elämä on matka jonka haluan kulkea alusta loppuun kaikkine tuskineen ja onnen hetkineen. Tämä yksinkertaisesti on sen arvoista. Eläkää ihmiset!!
" Ajatus elämän merkityksettömyydestä on melko raskas ja se voi olla todella ahdistava, mutta ajatusta on vain opittava käsittelemään ja se on opittava kestämään. Tuon ajatuksen ei tarvitse olla tekijä, joka tiputtaa olemassaololta pohjan pois."
-Mutta elämähän ei oikeasti ole tippaakaan merkityksetöntä.
Jokaisella meillä on merkitys ja Herra tuntee meidät täydellisesti.
Kamalaa jos ihmiset ajattelevat noin lohduttomasti, kun tilanne ei oikeasti ole tuollainen millään mitään väliä-tilanne.
Jokaisen ihmisen elämän tarkoitus täällä on löytää Jeesus.
Meidät on luotu, emme ole sattumalta tänne ties mistä ötököistä kehittyneet.
Aamen, tuohon mitä sanot. Itse olen kai maanis-depressiivinen, mutta niinä parempinakin, hullunhilpeinä aikoina pidän kirkkaana mielessä että parempi olisi olla olematta. Joku tuossa aiemmin sanoi että lapsista on huolehdittava ja ettei lapsia tulisi jos kaikki ajattelisivat noin- pitääkö lapsia sitten tulla? Itse en ainakaan koskaan laita tätä omalle kohdalle sattunutta onnettomuutta, olemassaoloa, kiertämään.
-"Maailma on jotain, mitä ei saisi olla olemassa."
Arthur Schopenhauer
Kyllä lapsia pitää tähän maailamaan tulla.Lasten takia on ainakin pakko yrittää, ja ihmisille kasvaa vastuu myös muista kuin itsestään. Minä toivonkin omille lapsilleni ainakin parempaa elämää mitä minulla on ollut. Kysypäs viellä vanhemmiltasi tai ystäviltäsi olisiko parempi olla olematta, minä en voi kysellä kun kumpiakaan ei ole. Kai, saatko muuten lääkitystä "kai" vaivaasi. Minulla on.
Vastaan ensin kysymykseesi: minulla ei ole lääkitystä, enkä sellaista kaipaa. Tiedä vaikka hämärtyisi tämä saavuttamani näkemys.
Vanhempieni ja ystävieni minun olemassaoloani koskevat preferenssit ovat yhdentekeviä. Tärkeää on mitä MINÄ olen olemassaolostani mieltä. Tämä ei ole ollenkaan niin itsekästä kuin miltä kuulostaa. Soisin kaikkien pohtivan vain omalta kantiltaan onko elämä elämisen arvoista. Elämä ei ole minulle mikään arvo. Päinvastoin, elämä on maailmankaikkeuden erehdys. On toivottoman HÖLMÖÄ pakottaa itsensä jatkamaan elämää hankkimalla lapsia.
Kaikkein eniten minua vituttaa se tieto, että jos joskus saan kerättyä rohkeutta itsemurhaan minua säälitään, minua pidetään itsemurhan "uhrina", ihmiset syyttelevät itseään etteivät huomanneet tai osanneet auttaa minua. Jos me ihmiset jotain apua tarvitsemme niin kuolinapua, vaivattomia keinoja ja rohkaisua päiviemme päättämiseen. Jos sitä rohkeutta jostain löydän niin lähden tavalla joka toivon mukaan innoittaa muitakin samaan.
Jos kerran noin on, että kukaan ei jää kaipaamaan eikä muutakaan estettä ole niin menoksi. En sano mihin mutta yritä ymmärtää. Syksyisin on heikkoja jäitä, voi luiskahtaa kaljolta, luonto tarjoaa monia mahdollisuuksia. Siellä voi joutua tapaturmiin,ja ne näkyvät vain tilastoissa. Vaivatonta eikö totta. Alan tuntea itseni terveeksi sinun kommenttejasi lukiessani, kiitos vaan ei sinunkaan elämäsi sitten aivan turha ollut. Moi vaan!
...ilo olla avuksi...
"Kyllä lapsia pitää tähän maailamaan tulla."
Miksi?
Jos et näe arvoa elämässäsi, mikset käyttäisi voimavarasi muiden auttamiseen?
Vanhukselle on todella merkityksellistä päästä vaikka kävelylle jos ei ole kuukauteen ulos päässyt.
Tai auta kodittomia eläimiä.
On merkittävää aina auttaa kärsivää.
Jos itse olet kivuissa tai nälässä, onko tärkeää auttaako joku sinua vai ei?
Onko sekin sinusta merkityksetöntä? Kärsimyksen vähentäminen.
Ajattelin joskus nuorena masentuneena(jolloin elämäni oli todella hyvää, niin paljon parempaa oikeasti kuin nytja silti olin silloin masenunut) että en välitä elämästäni.
Että jos voisin, antaisin elämäni vaihdossa jollekin kuolevalle lapselle.
Ikää tullessa ja elämän lähetessä pikku hiljaa loppuuaan, elämää alkaakin arvostaa.
Löysin myös tarkoituksen elämälle, se ei ole tässä maailmassa mutta ratkaisu pitää tehdä tässä ajassa mikä meillä maan päällä on.
Elämän tarkoitus on tulevassa elämässä, Taivaassa ja sinne kuljemme käsi Jeesuksen kädessä.
Näin meillä on tehtävämme maan päälläkin, tarkoitus ja toivo paremmasta jonka tiedämme täyttyvän.
Siunausta.
Kuten sanoit, se on sinun mielipiteesi, ja mielenkiintoinen onkin.
Uskon jollain lailla ymmärtäväni näkökantasi, mutta toisaalta en kuitenkaan ole ainakaan aivan samaa mieltä. Kyllähän masennus pakottaa ihmisen ajattelemaan paljon kaikenlaista, ja siitä taas saattaa aueta uudenlaisia tietoisuuksia, mutta uskon myös, ettei tarvitse ole masentunut irroittaakseen silmilleen sidotun siteen, melankolisuus ym. saattaa riittää... Vai olenkohan vain väsynyt?
Masennus ei ole valaistuneisuutta, sillä asioilla on väliä. Pienikin teko saattaa tehdä valtavan eron.
Niissä suhteissa missä asioilla ei todellakaan ole väliä miten ne ovat, oikeasti valaistunut ihminen ei olisi tästä masentunut.
Valitse tiesi ja kulje se.
Miksi hyökkäät sairasta ihmistä vastaan ?
Sama kuin kaataisit pöyrätuolissa olevan ojaan.
Olen samaa mieltä siitä että aito muutos ihmisessä tapahtuu vain riittävän kärsimyksen kautta. Vasta kun olemme hakanneet päätämme riittävästi Turhuuden Seinään pystymme luopumaan harhaluuloistamme.
>Vain pahat ja itsekkäät ihmiset menestyvät ja voivat hyvin ja rikkaasti tässä maailmassa.
Tuosta olisin eri mieltä, epämoraalisesti toimimalla voi kylläkin saada lyhytnäköistä etua (mitä se sitten kunkin arvoperustalla merkitseekään), mutta sosiaalinen pääoma tulee kulutettua loppuun ennen pitkää. Katso vaikka miten Frykmanille kävi kaikista tempuistaan huolimatta. Ja mitä sillä rahallakaan tekee jos elämän tärkeimmät asiat eivät ole rahalla ostettavissa?
>Mielestäni masentunut mieli on valaistunut mieli. Silloin todellakin tiedät mitä kaikki on oikeasti. Elämästä voi nauttia vain jos pystyt valehtelemaan itsellesi ja uskoa sen valheen.
Mutta valaistunut mielihän tietää että valhe on valhetta, joten miksi valehdella? Onni on harhakuvitelmista luopumista.
>Minäkin käyn psykologilla joka viikko oppiakseni taas valehtelemaan itselleni ja tulemaan osaksi tätä aivotonta typerää karjaa joka jahtaa olemattomia turhuuksia läpi elämiensä.
Herää kysymys miksi? Jos et halua tulla naudaksi nautojen joukkoon niin miksi haaskaat siellä aikaasi, kun kerran jo tiedostat kaiken?
Masentunut on täynnä pelkoa, huolta, tuskaa, häpeää, arvottomuutta. Nämä ovat kaikki egosta lähtöisin ja valaistunut on purkanut ne kaikki, purkanut egonsa ja elää täällä "henkenä".
Tyhjänä kuorena, kauan sitten kuolleena, pystyyn kuivuneena runkona. Päivä kerralaan, aamusta iltaan, samaa paskaa, aivot jauhaa. Valaistunut? No ei. Valaistuneella on rauha. Vaan kirotulla ikuinen tuska. Millään ei väliä, miksi täällä vielä olen?