Ekaluokkalaisemme lähtee aamuisin yksin kouluun, kun me olemme jo menneet aikaisemmin töihin. Illalla huolehditaan yhdessä, että reppu on pakatttu ja läksyt tehty. Aamulla herätän hänet joko lähtiessäni töihin, tai jos hänellä alkaa koulu myöhemmin, laitan herätyskellon soimaan. Vaatteet olen laittanut valmiiksi tuolille, ihan alusvaatteita ja sukkia myöden. Poika syö itse aamupalan, yleensä leipää, jogurttia tjms. Toinen kello on soimassa merkiksi, kun pitää pukea ulkovaatteet ja lähteä kouluun. Poika ymmärtää kellon päälle, mutta ei MUISTA katsoa koska olisi aika lähteä. Ulkovaatteet on eteisen penkillä valmiina.
Mutta AINA, kun kaikki vaatteet eivät olekaan juuri siinä, missä normaalisti, niin omaa aivotoimintaa ei ole lainkaan! Yhtenä aamuna pikkusisko herätti poikaa ja tyrkytti tälle sukkia; sukat jäivät sitten jonnekin peiton kulmaan ja kun eivät oleet siinä totutussa pinossa, niin sitä lähdettiin kouluun avoinjaloin - kumpparit vaan jalkaan ja sinne mentiin!
Parina aamuna takki on ollut penkin sijaan naulakossa, josta olen lähtiessä maininnut, mutta silti on kouluun pyöräilty ilman takkia!
Tuntuu niin toivottomalta, enkä tiedä mitä tehdä. Poika tietää aivan hyvin, mistä kaapista mitäkin vaatetta löytyy, mutta hänelle ei tule mieleen hakea niitä sieltä.
Muutoin poitsu pärjää koulussa mainiosti, on osannut täysin lukea,kirjoittaa ja laskeakin jo melkein pari vuotta ennen kouluunmenoa. Mutta tällainen arkinen järjenkäyttö on aivan olematonta. Olenko yksin asian kanssa ja huolehdinko aivan turhaan? Eri asia, jos kysmyksessä olisi sormikkaiden, kirjojen, kypärän, repun unohtelu - nehän ovat jokapäiväistä, mutta jos pukeutuminen unohtuu, niin ihmetellä täytyy.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Poika on jo kolmannella, joten luulisi että vaatteet tulee päälle, mutta ei. Koulu menee muuten hyvin, mutta ongelma on tuo unohtelu, vai sanoisinkon suorastaan laiskuus. Enään en vihti pahemmin huolehtia, kun ei opi oma-aloitteiseksi ikinä, jos laitan kaiken valmiiksi. Siinäpä sitten palelluttaa itsensä. (näin olen ajatellut)
Ei päivääkään, ettei jotain unohtaisi ja onpa käynyt niinkin, että reppu on jäänyt avainten kanssa sisälle ja poika ulkona...ja sitten eilen, kun tulin vähän myöhemmin kotia, niin siellähän se äitin muru pyöräili keskellä ajotietä vastaan (vieressä pyörätie) ilman lakkia, ilman takkia, ilman hanskoja, ilman kypärää...arvaa vaan paloiko äidillä käämit. Herra oli lähtenyt kavereille ja isällensä huikannut, että lähtee ulos. No iskä ei ollut tullut tarkistaneeksi vaatetilannetta, oli olettanut, että iso poika osaa jo pukea vaatteensa päälle, mutta ei. Ja tätä on jatkunut aina, varmaan pitäisi vielä sortseja jos ei niitä ois varastoitu ensi kesää varten.
Itse olen sitä mieltä, että olen ollut liian passaava vanhempi (kaikki valmiina aina), joten lapsellemme ei ole kasvanut vastuuta, niin kuin esikoisellemme, joka on aina joutunut laittamaan itse aamupalat ja huolehtimaan vaatteensa ekaluokasta lähtien..nyt on sitten kova homma opettaa. No meillä poika saa lähtä vaikka "paljain takapuolin" tätä nykyä, mutta päättänyt olen, että itse täytyy vaatteet oppia kaapista hekemaan, muuten vielä armejaiässä huomaan hoitavani isoa lasta tehden kaiken hänelle valmiiksi.
Edistystä on sen verran tapahtunut, että aamupalan jo hoitaa itse, mutta maidot sun muut tahtoo sitten välistä löytyä keittiön pöydältä, kun muu perhe tulee kotiin.
Ihan sama meininki meillä tokaluokkalaisen pojan kanssa. Isosisko ja pikkusisko huolehtii tavaroistaan erinomaisesti, mutta pojalle se tuntuu olevan mahdoton tehtävä.
Kouluun lähtisi ilman reppua, koulusta tullaan ilman takkia, uintipäivän jälkeen uikkarikassi jää koululle..
Ei viitsi tehdä välipalaa itselleen.. on mielummin nälissään, kuin tekee itse (herkut kyllä osaa ottaa).