Taxikeskustelua 90-luvun lopulta

Tein tuossa keikkatyötä jostain 98 - 00 alkuun asti. IT-ala oli kuumimmillaan ja istuin taxin takapenkillä (99 puoliväli) matkalla Enontekiöillä. Taxikuski sanoi että olenko sijoittanut IT-osakkeisiin kun itsekin olet alalla ja XXXXXXXXXXXX yrityksessä. Mietin asiaa ja sanoin että en ole. Tuolla hetkellä minulla oli säästöjäkin sievoiset 50 000mk. Sijoitin myöhemmin 2/2000 ko rahat isoon TurboDiesel autoon. Samoihin aikoihin koko IT-ala rommasi pahan kerran.

Eli osaksi se on totta mitä täällä puhutaan: kun tavallinen kansa, taksit yms. alkaa puhumaan sijoittamisesta tai olkoon tässä tapauksessa ASUNNON OSTOSTA - saattaa olla liian myöhäistä ja parempi olla tekemättä mitään.

ps. Tuo Diesel-auto rommasi arvoaan 1,5 vuodessa 40 000mk eli ei sekään mikään sijoitus ollut...

BUAHAHAHAHA BUBUAHAHAHAH
1338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Silloin kun massat lähtevät liikkeelle esim. tavallinen kansa alkaa puhua osakkeista tai ostamaan homeluukkuja hintaan mihin tahansa (ettei vaan ostettava lopu), on parempi vetää vyötä tiukemmalle ja pelätä pahinta. Tarkoitan sitä, että kun duunari kuvittelee voivansa rikastua, täytyy hälytyskellojen alkaa soida, koska sellainenhan ei yksinkertaisesti voi toteutua, vaan duunari ja keskiluokka maksaa pelin...aina.

Pelkästään vain seuraamalla esim. näitä asioita välttyy jo monelta ikävyydeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J0rmaBelli kirjoitti:

Tein tuossa keikkatyötä jostain 98 - 00 alkuun asti. IT-ala oli kuumimmillaan ja istuin taxin takapenkillä (99 puoliväli) matkalla Enontekiöillä. Taxikuski sanoi että olenko sijoittanut IT-osakkeisiin kun itsekin olet alalla ja XXXXXXXXXXXX yrityksessä. Mietin asiaa ja sanoin että en ole. Tuolla hetkellä minulla oli säästöjäkin sievoiset 50 000mk. Sijoitin myöhemmin 2/2000 ko rahat isoon TurboDiesel autoon. Samoihin aikoihin koko IT-ala rommasi pahan kerran.

Eli osaksi se on totta mitä täällä puhutaan: kun tavallinen kansa, taksit yms. alkaa puhumaan sijoittamisesta tai olkoon tässä tapauksessa ASUNNON OSTOSTA - saattaa olla liian myöhäistä ja parempi olla tekemättä mitään.

ps. Tuo Diesel-auto rommasi arvoaan 1,5 vuodessa 40 000mk eli ei sekään mikään sijoitus ollut...

BUAHAHAHAHA BUBUAHAHAHAH

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu