Juuri palasin liikelounaalta. Noutopöytään mennessäni huomioni kiinnittyi seisovanpöydän viereisessä pöydässä istuvaan kahteen puku päälliseen herraan. Papereita oli pöytä täynnä ja tikku-ukko piirrustuksia myös. En hirveän kauaa viitsinyt muka ruokia valita, jotta olisin kuullut mistä firmasta oli kysymys. Seuraavan lauseen kuulin esittäjän suusta (yllättävän iäkäs n. 35 v, värvättävä vähän yli 20 v.): Värvättyäni uuden edustajan, puoli vuotta tarkkailen, onko hänestä meidän busineksessä menestyjäksi. Sitten jatkoi, että en toki yhtään epäile, sinusta sen näkee jo päältä, mutta se vaan on mun käytäntö. Puolen vuoden kuluttua, jos kaikki menee hyvin ja ehdot täyttyy pannaan sitten iso remmi päälle ja aletaan tekemään rahaa tosissaan.
En tiedä mikä verkosto oli kysymyksessä, mutta teki mieli käydä värvättävälle neuvomassa muutama näistä legendaarisista kysymyksistä esitettäväksi.
Halutti myös sanoa, etä todennäköisesti puolen vuoden kuluttua haluat jo erota ja hän toteaa vain, sinussa olisi kyllä ollut ainesta, mutta et tehnyt tarpeeksi töitä menestyksesi eteen.
En tiedä mikä verkosto oli kysymyksessä, mutta teki mieli käydä värvättävälle neuvomassa muutama näistä legendaarisista kysymyksistä esitettäväksi.
Halutti myös sanoa, etä todennäköisesti puolen vuoden kuluttua haluat jo erota ja hän toteaa vain, sinussa olisi kyllä ollut ainesta, mutta et tehnyt tarpeeksi töitä menestyksesi eteen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meinaan, kuulosti ärsyttävän tutulta!
Isäukko(movettaja) hypetyksissään tuli toukokuun lopulla omituinen,itsevarma,suorastaan "ovela" virne naamallaan(puhuin juuri yrittämisen ongelmista ja rahahuolista) puhelemaan tyyliin-
"Odota vielä puoli vuotta"
En tiedä miten tämä aasinsilta edes muodostui.Mitä minun rahaongelmani hänen "movehypetykseensä liittyi?"
Menestyi hän sitten tai ei, miten hänen asiansa
minun pisnekseen oikein liittyisi!
Oleellista tähän juttuun on, että elokuun lopulla mies ilmestyi taas eteeni, yhtä hypetettynä, kuin ennenkin.Puheenaiheeni liityi taas yrittämisen ongelmiin ja rahahuoliin!Taas tuli(pyytämättä) tämä rohkaiseva ennustus-odota kuule vielä puoli vuotta..niin!Tässä vaiheessa teki mieleni nolata vanha mies(mutten raaskinut)ja muistuttaa-"sanoit tuon saman aikamääritteen jo toukokuun lopulla!-nythän sinun pitäisi sanoa "odota vielä 3 kuukautta!
Mutta tätähän tämä MOVE-paska on.Kokoajan vain siirretään lupauksia tulevaisuuteen!
Kiinnosti vain tietää, onko tämä puoli vuotta MOVESSA joku ´"movetusyksikkö"(vrt.krediitti) tms.
t.Make
Ilmeisesti kysymyksessä on "movetusyksikkö", joka on 1/2-vuoden mittainen. Vaikka alkuperäiselle ei selvinnytkään oliko kyseessä juuri Move, niin hyvin todennäköisesti.
kehtaat vanhalta mieheltä vaatia yrityksellesi rahaa mee töihin ja vaivata rahahuolilla
samalla irvailet sellaiselle joka jo tienaa.
olet aika hassu kaveri.