Sain tietää, 4-viikkoa sitten että olen raskaana. Tieto tuli shokkina, koska luulin, että minulla on vaikeuksia tulla raskaaksi.
Asun avoliitossa, kohta kaksi vuotta. Meillä oli keväällä aika paha kriisi, suhde oli jo melkein päättymässä ja olisikin, jos en olisi sitkeästi kestänyt sen läpi. Nyt kriisin jälkeen tuntui siltä, että olen vahvempi ja jos ei ymmärretä toisiamme pystyn helpommin kääntämään sivun elämässäni. Sitten kävi niin, että yksi lauantai ilta jouduin mennä yksin edustamaan meitä yksiin juhliin, jossa tapasin ihanan miehen. Meille synkkas heti, keskusteluaiheet oli loputtomia ja niin helppoa oli olla yhdessä, joten päädyimme pienessä hiprakassa sänkyyn. Se oli väärin, mutta asia ei kaduttanut ollenkaan, se ilta tuntui ihanalta. Sitten sain selville että olen raskaana, mun mielessä pyöri vaan että se voi olla kumman vaan, koska olin mieheni kanssa yhdynnässä päivä aikaisemmin. Tarkemman mietinnän ja lääkärin kanssa keskustelujen jälkeen olen varmempi, että lapsi on mieheni. Kerroin miehelleni raskaudesta ja hän ilahtui tosi paljon. Nyt hän käyttäytyy minua kohtaan paljon huomaavaisemmin ja hellemmin. Hän on kertonut vanhemmilleen myös ja he ovat hyvin iloisia asiasta. Minä olen taas epävarma. Ennen kuin tulin raskaaksi olin epävarma tästä suhteesta, nyt en ole varma enää tunteistani miestäni kohtaan (ne ovat muuttuneet kovasti)ja pelkään että hänen käyttäytyminsensä on väliaikaista, tulee huono omatuntokin, kun hän on nyt näin kiva ja minulla on ihan toisia ajatuksia. Mun mies ei halua aborttia, mutta ei tiedä asian toista osapuolta.
Me pidetään edelleen yhteyttä sen miehen kanssa, kummatkin ollaan hyvin ihastuneita toisiimme, mutta jos pidän vauvan, niin minun on lopetettava suhteemme siihen. Minua ahdistaa suunnattomasti, haluan kyllä lapsia, mutta ei nyt. En myöskään halua olla hirviö miehelleni. Minun pitää päättää ensi tiistaihin mennessä mitä tehdä.
Asun avoliitossa, kohta kaksi vuotta. Meillä oli keväällä aika paha kriisi, suhde oli jo melkein päättymässä ja olisikin, jos en olisi sitkeästi kestänyt sen läpi. Nyt kriisin jälkeen tuntui siltä, että olen vahvempi ja jos ei ymmärretä toisiamme pystyn helpommin kääntämään sivun elämässäni. Sitten kävi niin, että yksi lauantai ilta jouduin mennä yksin edustamaan meitä yksiin juhliin, jossa tapasin ihanan miehen. Meille synkkas heti, keskusteluaiheet oli loputtomia ja niin helppoa oli olla yhdessä, joten päädyimme pienessä hiprakassa sänkyyn. Se oli väärin, mutta asia ei kaduttanut ollenkaan, se ilta tuntui ihanalta. Sitten sain selville että olen raskaana, mun mielessä pyöri vaan että se voi olla kumman vaan, koska olin mieheni kanssa yhdynnässä päivä aikaisemmin. Tarkemman mietinnän ja lääkärin kanssa keskustelujen jälkeen olen varmempi, että lapsi on mieheni. Kerroin miehelleni raskaudesta ja hän ilahtui tosi paljon. Nyt hän käyttäytyy minua kohtaan paljon huomaavaisemmin ja hellemmin. Hän on kertonut vanhemmilleen myös ja he ovat hyvin iloisia asiasta. Minä olen taas epävarma. Ennen kuin tulin raskaaksi olin epävarma tästä suhteesta, nyt en ole varma enää tunteistani miestäni kohtaan (ne ovat muuttuneet kovasti)ja pelkään että hänen käyttäytyminsensä on väliaikaista, tulee huono omatuntokin, kun hän on nyt näin kiva ja minulla on ihan toisia ajatuksia. Mun mies ei halua aborttia, mutta ei tiedä asian toista osapuolta.
Me pidetään edelleen yhteyttä sen miehen kanssa, kummatkin ollaan hyvin ihastuneita toisiimme, mutta jos pidän vauvan, niin minun on lopetettava suhteemme siihen. Minua ahdistaa suunnattomasti, haluan kyllä lapsia, mutta ei nyt. En myöskään halua olla hirviö miehelleni. Minun pitää päättää ensi tiistaihin mennessä mitä tehdä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Wau. Noh.
Nyt kuitenkaan ei voida varmuudella sanoa kuka isä on. Jos vaikeutesi raskaakis tulemisessa johtuivatkin miehestäsi, on jopa todennäköistä että tuo tapaamasi mies olisi isä?
Ensinnäkin toki kannattaa miettiä voiko vanhaa, jo päättymässä ollutta suhdetta jatkaa vain raskauden takia. Ero olisi tottakai vaikeampi nyt, mutta täytyy katsoa vähän eteenpäin ja miettiä millaista elämästäsi tulee ja jos myöhemmin tahdot pois, se on takuulla vielä vaikeampaa.
Tuolle tapaamallesi miehelle tilanteesi ymmärtäminen on varmaankin helpompaa. Yleensä en ehkä näin sanoisi mutta jotenkin minusta tuntuu että joka osapuolella pitäisi nyt kertoa totuus ja tehdä päätökset sen mukaan. Eri asia olisi jos tuo toinen mies olisi ollut vain hairahdus ja haluaisit todella jatkaa suhdettasi mutta kuulostat siitä kovin epävarmalta, ilmeisesti jos raskautta ei olisi, yrittäisit tämän uuden miehen kanssa? Ja entä jos lapsi onkin hänen?
Helvatun vaikeaa se varmasti on mutta kertoa pitäisi, kaikkein eniten sen vuoksi että et voi olettaa lapsen isyyttä varmasti ja mennä sen mukaan, vaan on otettava huomioon että se voi olla kumman vain. Tuhoon tuomittua suhdetta tuskin kannattaa jatkaa raskauden takia? Jos lapsi osoittautuu miehesi alkuunpanemaksi, vaikka eroaisittekin, voisitte silti pitää huolta lapsesta yhteistuumin.
Mieti ensin valmiiksi mikä olisi se paras skenaario, mitä sinä todella haluaisit tehdä, ja mene sen mukaan. Älä mieti mitä muut tahtovat sinun tekevän. Kukaan muu ei sinun elämääsi joudu elämään...
En ottanut aborttia nyt tähän mietintöön ollenkaan, et kuulosta siltä että tekisit abprttia muuten kuin ihan paniikkiratkaisuna. Jos et ole varma, älä tee.
***
Sitten vaan päätöstä tekemään.
etköhän sä ole sen päätöksen jo tehnyt kerran omalle miehellesi ja hänen vanhemmilleen olette kertoneet?
vai ajattelitko jatkaa valehtelun tiellä ja "saada keskenmenon" jotta voit rauhassa jatkaa pelehtimistä uuden tuttavuutesi kanssa? tai ottaa eron ja sen jälkeen väittää tälle uudelle että lapsi onkin hänen? sehän olis kätevää: sais lapsen ja sille isän ihan joka tapauksessa, eikä tarvis kantaa vastuuta omista teoista?
niin tai näin, nyt on rehellisyyden paikka. mikä on sinulle tärkeintä elämässäsi? onko se parisuhde, jossa on käyty jo vakavakin kriisi ja siitä selvitty, eli sillä on kaikki mahdollisuudet? onko se lapsi, huolimatta siitä kuka on sen isä? (toki jos toinen on tumma ja toinen vaalea niin kehoitan rehellisyyteen omaa miestäsi kohtaan!!) onko se uusi suhde, josta et tiedä tuon taivaallista? jokainen ihanstus on sen 0,5-2 vuotta "se kaiken mullistava ja ainut oikea mulle"
kun sinulle itsellesi on selvää, mikä on elämäsi tärkeysjärjestys, tulee vastaus lapsen pitämiseenkin luonnostaan. mutta ÄLÄ VALEHTELE KENELLEKKÄÄN!!!!! se on pahinta mitä ikinä tässä maailmassa voi kenellekään tehdä!!! ja pahimman tempun teet lapsellesi, mikäli päätät hänen antaa syntyä.
nyt rehellisyyttä kehiin, niin omalle miehellesi kuin tälle "panopuullesi" (anteeksi ruma nimitys, mut semmosena mä sen näen: oman egon pönkityksenä ja "kostona" sitkeästä kestämisestä). sitten kun olet rehellinen KAIKILLE OSAPUOLILLE, on tilanteella mahdollisuus selvitä ja vaikka se kipeää tekee varmasti kaikkiin, niin vähimmällä siitä nyt pääsee kuin se että totuus tuleekin ilmi lapsen synnyttyä tai pahimmillaan ollessa muutaman vuoden ikäinen.
no, voin kuulostaa kyyniselle, mutta en ole koskaan voinut elämässäni sietää valehtelua. en varsinkaan tällaisessa asiassa. virheitä tekee jokainen, kukaan ei ole täydellinen. mutta virheistään on kannettava vastuu ja toimittava viimeistään siinä vaiheessa oikein ja rehellisesti kun tajuaa virheensä. luulen, että olet jo virheesi sisäistänyt?
Itse olin samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä. Mutta ONNEKSI ilman raskautta. Neuvoksi voin sanoa, että valheella on lyhyet jäljet ja että miehesi tulee olemaan todella katkera/suuttunut/loukattu kun saa tietää suhteestasi. Suosittelisin lopettamaan jommankumman suhteen, mieti mikä sinulle on tärkeintä ja mitä haluat todella tehdä.
Minä en saanut mahdollisuuttta päättää itse kun oli tuollaisessa tilanteessa ja kävi niin, että mieheni jätti minut. Tosin nyt kun asiaa ajattelee se on hyvä, koska en olisi itse pystynyt moista päätöstä tekemään. Yksin olo pelotti aluksi, mutta sekin on parempi kuin huono parisuhde. Ja mies jonka kanssa petin, eli se kolmas osapuoli olisi halunnut jatkaa suhdettamme. Minä en kuitenkaan heti eron jälkeen siihen pystynyt, vaan juttu loppui siihen.
..kaikille osapuolille. Oletko miettinyt vaihtoehtoa, että olisit yksin ja pitäisit vauvan? Muuttaisit yksin asumaan ja järjestelisit elämäsi uudelleen? Lapsen synnyttyä voisi tehdä DNA -testit ja sittenpähän tuo isä-kysymys olisi ratkaistu. Kumpi mies on sinulle sitten se oikea (tai ehkä kumpikaan ei ole) selviää ajan kuluessa kyllä. Voisit aloittaa puhtaalta -ei valheita, huijausta eikä syyllisyyttä. Muista, että jos uskottelet miehellesi hänen olevan isä ja jäät hänen kanssaan perustamaan perhettä, valehtelet mahdollisesti myös lapsellesi! Ja lapsesi ei sitä todellakaan ansaitse!! Jos tilanne tulee myöhemmin ilmi ja lapsellesi selviää että miehesi ei olekaan hänen biologinen isänsä, tilanne on jo huomattavasti vakavampi ja voi raunioittaa monen ihmisen elämän!!
lapselle, että kumpi on isä, jos lapsi ei kuitenkaan isäänsä saa? Jokatoinen viikonloppu vieraileva setä voi lapsen puolesta olla kuka tahansa, isä hän ei kuitenkaan ole. Isä on lapsen elämässä läsnä.
Esimerkiksi minulle kerran kuukaudessa vieraileva setä oli isä!! Vanhemmuus voi toteutua aivan hyvin vaikka ei asuisikaan lapsen kanssa!!! Tunnen myös yhden etä-äidin, jolla lapsiinsa hyvät suhteet vaikka onkin viikonloppuäiti. Eihän kukaan toki häneltäkään äitiyttä kiellä vaikka ei lasten kanssa asukaan! Huh huh!!!
Jokaikinen ihminen ansaitsee tietää totuuden taustastaan -ja mahdollisista lapsistaan. Lapselle voi ryhtyä 'isäksi' tai lapsi voi vaikka olla isäpuolensa kanssa läheisempi kuin oman isänsä, mutta tällaisen ratkaisun ja ihmissuhteiden täytyy olla kyseisten ihmisten OMA PÄÄTÖS! On järkyttävää, että joku tekisi tällaisia päätöksi toisten ihmisten puolesta!!!