SM-liigan tuomari työskentely on kyllä aivan naurettavaa.Joukkueita on kentällä kaksi,mutta ihmettelen kovasti että TPS-Kärpät pelissä tuomari on antanut vain ja ainoastaan TPS -jäähyjä.Ihanku Muka Käppyrät ei tekis siel mitää jäähyjen arvosta.Varmasti tekee,mutta tuomari on päättänyt auttaa Käppyröitä antamalla vain TPS -jäähyjä.Naurettavaa touhua.Tulee jotenkin mieleen että ne ei muuten pärjää ku tuomareitten avulla!!!
Tuomarit
joku vaan
1402669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 140
Vanhimmat
Kyllä Tps:n ongelmat on ihan muualla kuin Kärppien jäähymäärissä. Voitte katsoa herraan nimeltä Jortikka.Jotain on pahasti vialla perinteisessä ja hienossa Tps:ssä.
harjotteleen;)
kyllä tuo tuomarilinja tuntuu tällä kaudella olevan ihmeen per***stä. melkein joka pelistä löytyy valittamista vihellyksistä, eikä aina edes sen takia että on omiensa puolella.
otetaan esimerkiksi tapaus laaksonen. jopa jatkoajassa on kirjoitettu kolumni jossa kritisoidaan laaksosen vihellyksiä: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=5124
kyllähän päätuomari varmasti viheltää myös syystä, mutta jos kaukalossa on 2 joukkuetta, joista toiselle vihelletään rangaistus pienimmästäkin virheestä (tai "virheestä") ja toiselle joukkueelle ei yhtään vaikka tämä rikkoisikin (poikittaista selkään, sitomista), on tuomarilla selvästi säntökirja hukassa tai oma lehmä ojassa. (laaksosella ilmeisesti kalpan kotiotteluissa pitkävetokuponkiin rastittuna 2..)
tarkka linja tuomareilla on hyvä asia, mutta jos linja ei pysy samana koko peliä tai puoltaa toista joukkuetta niin ei tule kesää! ja sitten ihmetellään miksi katsomosta sataa roinaa jäälle..
Luulis,ku linkinki laitoit!
Joo..SELI SELI SELI SELI SELI SELI MARKUS SELIN..Kyllä Kärpät pelasi hyvin.Koita ny AIKUINEN MIES antaa tunnustusta ees silloin,ku se kuuluu antaa!*murisee suorastaan*
Huomenna sitten on Bluesin ainut paikka voittaa.Raksilassa se ei sitä tuu tekemään,se on vissi se. Jos nyt Kärpät voittaa länskärilläkin,niin se on smör smör..surumielinen Blues. Toisaalta Bluesille on kyllä hieno saavutus,jos se sais pronssit kaulaansa.Ny vaan tuntuu,että kohtuutta ei missään.Hyvä ettei koko porukka ole lähös Nhl:ään taitojensa puolesta,ku Kärpät on NIIIIIN paska;)
Kärpät tekee nöyrästi töitä ja se tullaan palkitsemaan. Rinta rottingilla ei luistella,vaikka moni muu voisi heidän sijassaan jo niin tehdäkin.Kärpillä on järki ja tunne sopusoinnussa.Siitä hyvä osoitus 6 sekkaa ennen loppua yritetty "valssaus"Bluesin puolelta.Voi hyvän tähen sentään=)Noo..pitäähän sitä jonku välillä naurattaakin.
Jännittämisiin huomiseen.Kauniita unia Heikki:)
ps.ARI MENEE FINAALIIN.Tytöt epäonnistu kumpikin, sun Krisses pahemmin.Sen eka veto oli ihan suolesta.Mulla on musiikkikorvaa riittävästi huomatakseni,kuka osaa laulaa kuka ei.Siinä ei auta onko kv.poptähden näköinen tai blondi tai pelaako lätkää.Persoonalliseen ääneensä pitää saada hallintaa mukaan ja melodiassa pysymistä.Siinä työsarkaa Krissellä enemmän ku Annalla. Ei siis kypsä idoliksi se tyttö.Ari on kyllä mainio=)
Ei se oo mitää seliseli,eka erä oli jotenki viel lätkää...mut sen jälkee Siniset lopetti pelaamisen! Eikä siin ollu Kärpäsil mitää ansioo,5vastaan5 pelis ei tapahtunu kummaltakaa jengilt mitään! Ei se ollut Kärpästen hyvyyttä vaa Sinisten huonoutta ett Kärpäset voitti.Kärpäset pelas sillä tasol ku koko kausi menny mut jos Siniset pääsee omalle tasolleen nii huomenna/tänään voittavat selkeesti!
Kohnin temppu lopus oli kyl nolo:) ,ei oikee istu tollane rooli sille.Muutenkaa en ymmärrä esim. ton Lostedtin hankintaa,eilenki laitettiin kentälle lopus ilmeisesti vaa haastaa riitaa!
Sä sitt jätit mut yksikseni veikkauksen kaa taas!No laitan sitt Siniset-Kärpäset 1.;)
Kerho-Narrit 2.
No nii meni Ari finaaliin,senverran ku vilasin tänään nii sille ei sovi laulaa suomex,Kristiinan ei olis pitäny laulaa Lontoon-kielel ku taas Anna pitää laulaa sillä.
Näist ei kyll kukaan tuu menestyy yhtää paremmi ku Ilkka! Outoo ett ekast Idolist jäi 4 julkisuuteen,kai taso oli sitt sillon paras? Viime vuodest ei jääny ku Katri.
Joo,huomen jatketaa,toivottavasti TV-peli H-linnast o parempi ku eiline!
Mä taidan lintsata tän vklopun taas:) ,la tulis Liverpool-Arsenal ja sen perää Kärpäsii nöyrytetää;)
Jos tekis huomenna pizzan ja ottais pitkäst aikaa muutaman olusen...jos sopii?
Päivänjatkoi/illanjatkoi/lohdutushali/öitä;)
Moro!
sä nyt et pärjää millään mun jengii vastaan,vaik kuin siel piruilet:) Tuu tänne mun viereen ni mä paijaan pahan mielen pois;)
Huomenna Kärpät antaa armoniskun.Raksilassa Blues ei voita täs vaihees.Se on saletti. Ei ees Hanneksen puuttuminen vaikuta siihen faktaan. Naurettava rangaistus muuten sekin.Mut pitihän Japan yrittää tukea makkaramestarin jengiä.Ei se auta,kun on valiojengi vastassa=)
*KÄRPÄT ON RRRRRAUTAAAA*
Kauniita unia.Vaikka ne sinisiä unia kuulemma onki,niin ei tarkoita Bluesia;)
ps.Ai nii..en jätä sua yksin veikkailun kans.Sanon,että Kärpät voittaa 3-1.Se on sit siinä toi vaihe.
olkoon finaalipaikast!Huomenna kuiteskaa ei Kärpäset voita,ei ole koko kaudel voittanu ku pelannu peräkkäisinä päivinä eikä voita nytkää!
Sääli vaa ett meidän joukkueeet päättää kauden tappiopeliin,toi toinen pari on valovuosia meijän joukkueiden edellä kaikil osaalueil! Aivan eri tasoist peliä,vauhtia ja älyttömän hyvää maalivahtipelaamista,varsinki Riksmanilt.
Turha dumareit on täss vaihees enää haukkua,ei pidä antaa niil mahiksia tuomita väärin. Hyvönen auko päätä ku Sinisten maali siirty paikoiltaan ja Leino näytti keskaria Favorinille,tuomiot oli iha sääntöjen mukaiset.
Paljon oli taas iloa tost Lostedtist,3 jäähyy, jost vikast Kärpäset rankaisi,oikee Heikkilän älyväläys!
Huomenna sitt näet säkin vihdoinki liigapelin telkust,mä ny katon viel sen meijän pelin,vaik pelinä toinen ois parempi.
Veikkaukseen pistän:
Kärpäset-Siniset 2
Narrit-Kerho 1 ,nää nauttii nii pelaamisest ett ne ei millää malttais lopettaa:)
Päivänjatkoi
Morjens!
No, sä ny oot sitten mullekin suuttunu ihan lopullisesti.Yleensä sulla hymiöitä piisaa:)
Mut ku Bluesin pelit loppuu tähän,niin kiitän sua tästä ajasta.Tuskinpa sä enää sitten kirjoittelet v..eiku ärsytykseltäsi.Edelleenkään sä et sitten miehen lailla voinu mitään hyvää löytää Kärpistä.Bluesilla sentään oli kovaa yritystä päällä,josta propsit.Eihän se sille mitään voi,että Kärpät oli oikeesti parempi.Se kahden pelin peräkkäinen häviö-juttu katkee ny.
Japa puhalsi uskomattomia jäähyjä Kärpille ja sen totesi reiluimmat Blues-fanitkin,mutta sä..ei..ei sit millään voi sanoa..no, ei jäähä ootteleen ihmettä;)
Katotaan ens kaudella,jos sä jaksat sit paremmin mun kans,ku Blues ja Tappura on taas kuvioissa.Tarkki on hieno mokke,joten turhaan sitä on epäilty. Narrien juttu lepäsi täysin oman mokkensa varassa.Jos Juuso ois pettäny,niin lukemat ois ollu rumat.Hpk:ta käy sääliksi todella.Sen pitää taistella tuomareitakin vastaan.JJ:n rehelliset mielipiteet tulee näin seeprojen taholta kostettua.Lapsellista sakkia!
Toivottavasti tulee hieno kesä.Koita nauttia siitäkin raadannan lomassa.
Palataan syksyllä,jos tahot.Jos et,niin kiitos kaikesta.
jokos riittää?:)
Ai ku nyt Kärpäset tiputtaa Siniset nii sitt samal sä viskaat mut nurkkan:(
Kyl mä oon myöntäny ett Pesonen,ja ketju Ujcik-Bros-Pesonen on hyvä!Loput nyt vaa pelaa sellasta virkamieskiekkoa joka perustuu yv-pelaamiseen ja joka ei vetoa muhun. Mä oon sentää täll kaudell nähny monta Kärpäs peliä ku sä vaa oot kuunnellu niit siit puolueellisest ratiokanavalt;)
Huvittavaa oli ku tän päivän Hesariski luki ett "Kärpät oli ylivoimainen runkosarjassa eikä meno näytä hyytyvän pudotuspeleissä" ,hei haloo...YLIVOIMAINEN?????,voitti Narrit 4p:llä! Ja vaik väität vastaa nii ne pisteet tuli välisarjast!!:)
Myönnän ett eilisest pelist ei oo paljon tietoo,mä nukahdin pizzan voimal toka erän jälkee:),kax erää nukuin mut heräsin sopivasti(karseel pääsäryl) toiseen jatkoerään joten näin ratkaisuhetket:)
Jeps,ny pitää vähä leipoo ku kaveri tulee katoo ekax futist lämmikkeeks ja sitt jatketaan lätkäl:)
Yritä kestää;)päivänjatkoi/illanjatkoi
Moro!
ps.ei SM-liiga anna näit pelejä mennä 3:sta poikki,voit syyttää sitä ku Siniset voittaa tänää;) ,jatketaa siit;)
liigas meinaan..ku meniki poikki ny molemmat;)
Ehän mä sua kultipieni hylkää,ällös pelkää;)Höpötetään sitten vaikka mm-jutuista jatkos,ku liiga on päättyny.KÄRPPIEN VOITTOON=)
Nyt ei sitten runkkarit auta mitään täs vaihees ja tuo sun jatkuvasti nalkuttama helppo vastus Kärpillä runkkareis ei päde.JOs ja kun Kärpät voittaa narrit niin vieläkö väität samaa?Joko silloin vihdoin ja viimein annat Kärpille JOUKKUEENA sille kuuluvan arvon? Tietenki makuasia,mutta kyl mää kauhiast paljo ihmettelen,ettet arvosta Pikua ja Spedeä!!Ulkomailla heille ainakin on kovaa kysyntää.Siitäki voi jotain päätellä.
Mitä sä leivoit muuten?Sä taidatki olla monitoimimies.Mitä sä naisella tehet yleensäkään..ai joo..kröhm..
Hyvää yötä:)
ps.mä saan sen anaaliplussan ilmaiseksi 18 pv:ksi,kun kaveri laitto tulemaan mulle:)Mut ny taitaa pelit mennä eri kanavalle vaan,ettei tää enää hyödytä..
tuu paljon fyffee jaettavax tänä vuonna ku pelit menee poikki nii äkkiä eikä kansa käy halleil.
Kyll mun puolest ne vois häipyäki ulkomaille;)
Pääsiäistorttuja väsäsin,ja kaik män jo:)
Ei kuulu oikee tänne,mut toi Fordin selitys Grönholmin auton alipainosta hymyilyttää ja vois varmaa käyttää kiekossaki jotenki:) "Grönholmin auto oli 5kg alipainoinen mut tuomaristo hyväksyi selityksen ett reitille oli pudonnu osia 7kg edestä":)
8.4 näet Toronto-Montrealin,ja sen yhen;)
Virvon varvon sulle hyvää päivänjatkoi:)
Nähään,moro:)
ps.ai nii,kuulitko jo ett finaalit aloitetaan Jaffa-areenal?
Kärppien kotietuhan se jyllää=)
Joo..täytyy kattoo,jos Janne pääsee ruutuun.Sehän peräti syötti maalin täs viime pelis!Hyvältä näyttää=)
Ni varmasti sais sun mielestä painua Piku ja Spede muille maille=)Jotkut muiden jengien kannattajathan tykkäävätkin,että ovat liian hyviä tähän liigaan;)
Olikos sulla rahkatorttuja oikeen?Pitäsköhän alkaa tehä.No,mä leivon pizzoja myyjäisiin,joten katotaan mis välis tekis niitä rahkapullia.
Hauska toi Ford-juttu=)) =)) Vähän ku Hölmölässä..hmm..
Virvon varvon vaan sulleki..palkka mulle..suukko sulle..eh..joo..mukavaa ja aurinkoista palmusunnuntaita sinne vaan.Mä jatkan kaikesta huolimatta kevätsuursiivousta,jonka eilen aloitin:)
Eka pelin arvaukset sitten ois näin:
Kärpät voittaa Raksilassa. Vähämaalisia varmasti kaikki pelit!2-1.Katotaan peli kerrallaan,kun voi noita loukkaantumisia tulla ja muuttaa kenties jotain.Sitä se ei kuitenkaa muuta,että KÄRPÄT ON SM 2007!
ps.nii..se meidän veikkausrahastohan oli ny 40 euroo,vai?
marssi tääl oven takana:) ,no viel on munia riittäny;)
Sul päivä pelastettu,syöttöpiste ja 1,enää 56 miinuksel;)
Joooo,pois vaa ja nuoria Hokista tilalle,tulis noihi Kärpäsiiki vähän liikettä ja yritystä!No,Viuhkola ilmeisesti häipyyki:)
En mä ny hätäsest mitää rahkatorttuja ruvennu tekee,luumuhillon vaihdoin appelsiinimarmelaadiin joulutortuist;)
Mä yritän olla pääsiäisen raksal jote ei jaksa siivoo,ikkunoihi joku on kyll laittanu jonku harmaan kalvon talven aikana,sille pitäis varmaa tehä jotain:)
Katotaa ny mitä vaihtoehtoja Veikkaus laittaa noihi finaaleihi,tollaset 2X kertoimet o vähä tylsiä yksikseen.Potti on vaa 25,80..ku sä annat nii huonoi vihjeit;)
Ny mä rupeen tekee tarjouspyyntöjä sisäportaist ja keittiöist:)
Aurinkoist päivänjatkoo/illanjatkoi/öitä
Moro!
Kyllähän mä sun aiemmasta viestistä tiesin ton summan tarkkaan;))Saimpahan ees jollain tavoin sua narratuksi=)
Virpojia on täälläki käyny ja ite vein poikaa kaverinsa kans autolla,että pysty vähän seuraamaan tilanteita.Mä en oikein tykkää,että lapset menee sisälle taloihin,kun tämä aika on sitä mitä on,eikä aina kaikilla hyvät mielessä.Kyyninenki täs on kai jo vähän.Suklaamunia tuli kyllä hurjasti,joten taitaa ruokapuoli mennä tänään uusiksi:)
Mä teetauolla ny..mutta kohta mennään taas..ohan se kiva,että paikat tuoksuu puhtaalle.Pitää saunaki lämmittää,että hiki lähtee.Sen verran kovaa hommaa tuo kunnollinen siivoominen on.Mä kun en oo neuroottinen rätti kädessä kulkija,joka jatkuvasti syynää paikkoja.Tosin en kuulu siihenkään ryhmään,joka vois osallistua Sillä siisti-ohjelmaan=) Eli ihan tavallisen pulliaisen tapaan siivoan ku ehin.
Palataan!
halpaan menin;)
Mullekki jäi muutama Kinderi:)
Ny ku kaik mielenkiinto o SM-liigast ohi arvaillaan sitt MM-kisoja ootellessa NHL:ää:)
Kuha löydän ottelut jostain:)
Tuol rallis on varsinaist tuomaripelii,luulin aprillipilax mut kyll vissiin Ford-kuskit sai 5min aikasakon ku takalasi oli 0,5mm liian ohut! Toi on jo pahempaa ku Shumin suosiminen vormulois!
Hyvää viikonalkuu,palaillaan:)
Moro!
Vai loppu mielenkiinto..ny kyllä pakkia äijä puheista!Jos haluut mun kans eelleen kirjoitella;) *uhkaa*Nythän ne pelit alkaa vasta.Tulee olemaan mieluista pistää narrifaneille luu kurkkuun ihan sen vuoksi,että näyttävät olevan mediaa myöten suurin osa sellaisia,jotka ei anna vastustajalle minkäänlaista arvoa.Kärpät arvioidaan kärpässarjalaiseksi:)Hpk:lle buuattiin voitonkin jälkeen,eikä siihen syyksi riitä,että JJ vei porukkansa siivouksen ajaksi pukukoppiin.Lapsellista.Kaiken lisäksi särkivät Rinkelinmäen hallia melkoisesti.Voitonkin jälkeen!!Tulee ihan pirut mieleen ja ajatus,että onko ne niin itseriittoisia,että naivatkin vain toisiaan.No, senhän tietää mitä geenit siitä tykkää,jos sukulaisuus alkaa olla liian läheistä;)Pahoittelen vaan sitä vähemmistöä jokrufaneista,joka on ok.Jäävät varjoon idioottien sikaillessa.
Joo..mä huomasin kans sen takalasijutun!!Eihän toi voi olla todellista=)) =)) Kyllä alkaa tosiaan näyttää siltä,että jotakuta suositaan ja koitetaan saada ykköseksi. Mitähän ne on väittäneet hyödyksi tollasesta takalasista?
Jos oikein katoin,niin Montreali on hilkulla jatkoon.Kovaa vääntöä useammanki joukkueen kans.Jännittää, että tuleeko Saku maajoukkueeseen.Sitä ihmettä en odota,että Janne pääsis.Hyvinhän se on pelannu ny vähällä peliajallaankin.Toivottavasti johto huomaa asian.Janne on sitkeästi ollu täysillä harkoissa ja toivonu jääaikaa.Suomalaista sisua, nääs!
Joo..palaillaanpa taas.Mä lomilla Pääsiäisen.Siivoustalkoot omin voimin jatkuu.Turhaa roinaa pois pölyä keräämästä.Mattoja pitäs pestä ja kaikenlaista muuta puurtamista.Joten moro ny hetkeksi:)
pusipusi,Kärpäset o rautaa;)
Mä löysin tällasii pelejä:
Washington-Florida 2 ,Floridal enää teoreettiset mahikset mennä jatkoon,saadaan Peltonen ja OJ maajoukkueeseen.
Montreal-Boston 1 ,Montreal taistelee viel,Boston ulkona.
Nashville-Chicago 1 ,Nashville taistelee koko liigan kärkipaikast,Chicagost saadaan T.Ruutu,vaik se voi taas pimahtaa.
Calgary-Colorado X ,Calgary varmistaa voitol jatkopaikan.
Arvaile sä ny vuorostas,pikku vihjeenä ett tulee paljon tasureit.
Mäki lomal pääsiäisen,niiku moni muuki,vai tarkoititko ett oot pääsiäiseen asti?:)
Älä rehki,viel o talvee jäljel:)
Illanjatkoi/öitä
Moro!
Kärpät ON rautaaaa!!
Siis mitä arvailla?Jos kyse Hpk:n ja Bluesin pelistä,niin jatkolle menee.Olikos tos vaihees rankkarikisaa?Vanha ei ny muista..joka tapauksessa veikkaan,että Blues kuitenkin hivenen nälkäisempi.Toisaalta JJ haluaa päättää voittoon.Pirskatti ku vaikiaaa!!Mä heitän lanttia: kruuna tuli eli sittenki Hpk voittaa!Sanotaan et lopputulos 3-2.
Mikäli kyselet Kärppien peliä,niin Raksilas aletaan ja se meinaa sitä,että Kärpät voittaa varmasti!Raksilan peli siis pikkupedoille tiukan ja huikean matsin jälkeen 2-1.Jos oon jottai muuta arvellu jossain vaihees,niin naisen mieli saa muuttua;)Toisaalta, tuskin olen laittanu mihkään narreja voittamaan Raksilan peliä.
Dallas ei taida olla saatavilla:( Ois hienoo nähä Jokisen Jussin kuvioita!Toivottavasti Flyersin Pitkänen valitaan.Hullujahan ne on,jos eivät valitte!! Mokeista en ossaa sit sanoa,et kuka ois paras.Niittymäki menee käsittääkseni leikkaukseen kauden jälkeen.Varmaan syytäkin,eikös se ole ollu pitkään jo puolteholla väliin?Antero ois ollu suosikkini. Kipru ei tulis,vaikka pääsiski.Se on tehny hommansa selväksi.Mut taitaa jatkaa pitkälle..en oo seurannu noita rapakon juttuja niin tiiviisti olleskaan,joten saat valaista tietämätöntä edelleen:)
Mä oon koko viikon "lomalla".Järjetön määrä turhaa krääsää,jota lajittelin sen mukaan minne minkäkin aion laittaa, keräykseen,roskiin vai tuttaville. Enkä mä ole edes mikään ostohullu!!Olo aika naatti,ku nyt vasta istahdin. Kohta tutimaan,että jaksaa huomenna jatkaa.
Pakko rehkiä,jos haluaa puhtaan huushollin.Mukavanhan se on,kun nenään tuntuu raikas tuoksu,hiukan sitruunainen:)
Hyvää yötä Heikkiseni.Huomiseen taas:)
arvaile noit Änäri otteluit jotka pistin tohon;)
Öitä ja lomanjatkoja /huomenta/päivänjatkoi:)
Mä en tiedä paljoo mitään Nhl:n joukkueista,joten emmä ala arvaileen edes.Sori.
luistaa:) Noita NHL-pelejä veikkailaan nimenomaan mutu-tunteel,ku ne vast pelaaki miten sattuu:)Valitsin tollasii suomalaiskohteit sulle. Äkkiä ny arvailut kehii,ne pitää laittaa sisään enne klo 22.00
katot illal ku Väyrysen PSV kohtaa Hyypiän Liverpoolin! Päästää futistki arvaileen;)
En ehtiny aiemmin koneelle ja ny on myöhästä sokkoillakaan noita arvauksia.Sori sori!
Mä en tiä jaksanko kattoo jotain potkupalloo..no siellähän on yks suomalainen,joten alan pian toljottaan..ainaki vähän aikaa..jos on oikein pitkäveteistä,niii krooh..
ne niiku viestis oli,arvelen ett olit hengessä mukana;)
Pool voittaa!:)
Öitä/huomenta
Moro!
Flunssa sai otteen meikästä ja täs kärvistellään.Mikähän siinäki on,että ku on lomalla,niin eiköhän silloin sairastu,jos yleensä sairastuu.Mä oon muutoin kyllä terve, työpaikalta olen harvoin pois minkään sairastelun takia.
Olipa upea uutinen toi,että Piku jatkaa Kärpissä!Huvittavaa on se,että osa ihmisistä aattelee,et Piku on pelannu korttinsa väärin ja ny ei enää ikuna pääse Nhl:ään.Ihan ku se vieläki ois kaikkivoipa jumala.Pikullakin on haave pelata vielä joskus siellä,mutta se ei ole pääasia. Hän haluaa kunnollisen sopimuksen ja se on ihan hyvä.Jos ei saa,niin mitä pirua perheellinen mies lähtee huonommalla palkalla rämpimään ö-sarjoja rapakon taakse,kun kotomaassa ja Oulussa hän on ihailtu. En mä jaksa aina ymmärtää näitä Nhl:n palvojia,en.
Pitiks mun taas jottai veikata vai?
Mukavaa kiirastorstaita!
tänne! Sä liikaa siivonnu,nielly pöpöjä. Tollaihan sitä pitääki sairastella,omalla ajalla;)
Mä en kommentoi tota Viuhkolaa;) Se on kyll totta ett kyll siel pärjää meikäläiset yhtä hyvin ku joku Canukki jos vaa saa peliaikaa yht paljon!
Tänää pronssipeli,mut ei siin paljon veikkaamist,oota ku katon............... no en katokaa,meni sähköt! Mut katon meille nhl-pelejä aamuks,niis sun tunteel arvailu pääsee oikeuksiin;)
Mukavaa pääsiäsenalkuja sinneki,koeta parantua.
Moro!
takki tyhjä,vaik kiriki vähä. No,mähän sanoin ett se toinen pari oli kovempi(vihje lauantaisex) ;)
Veikkaappa näit:
Carolina-Atlanta
Tampa Bay-Florida
Dallas-Anaheim
mä en arvaa mitää,ny tunteel pistä:)
Meinaatko kattoo ykkösen Gibsonin ohjaaman leffan klo 23.00? On kuulema aika ahdistava pätkä.
Jep,H-linnas tehää vaa yv/sr-maalei,5-2 jo.
Katellaa taas:) ,illanjatkoi/öitä
Morjens!
mite sä koneel olit?*viisastelee*
Ymmärsin yskäsi, ota lääkettä, meinasit siis,että Jokrut ja Hpk oli kovempi välieräpari kuin Blues ja Kärpät.Nooooo..kohtahan se lauantaina nähhään miten oikeeseen osut=)Varaudu nielemään katkeraa kalkkia;)Nyt näyttäs pronssit menevän niin selkeesti ritareille,ettei kahta sanaa. Olisihan se toisaalta ollu hienoa Bluesillekin eka mitali,mutta tais olla asennevammoja..kyllä mä ihmettelen ihmisiä,jotka ei pidä pronssipeliä minään.Minusta se on hieno ja sen voittaja on sentään sarjan kolmanneksi paras joukkue.Kantsii miettiä sitä!
Jaa..oon mä kuullu tommosia nimiä,mutta en tiä ku joitain suomalaisia pelaajia joissain joukkueissa,joten arvailu on sen mukaista:
Carolina-Atlanta Eiks Atlantalla ollu suomalainen mokke vai?(laiskottaa,enkä jaksa lähtee hakemaan tietoja)Siinä tapauksessa jos on,niin sanotaan 3-5.
Tampa Bay-Florida Olikos se savolainen "päällikkö"Floridas?Käsittääkseni Olli on pelannu hyvin,jos tos joukkuees on.Eli oisko 3-5 mitään?
Dallas-Anaheim NO, tästä tiijän,et Tallasilla on paljon suomalaisia ja siellä myös JOOOOOKIIIISEEEENN JUUUUUSSSSSIIIII!!!Teemu-paran maila mitattu kuulemma ja Ana menetti voiton sillä jäähyllä.Onko niin,että Teemu on pelannu kaikki loistokkaat pelinsä laittomalla mailalla?Huh!Tekeekö se noin paljon,ku oli tekstitv:n mukaan munannu rankkarin.
Voin mä vilkasta sitä leffaa,ku siitä on aikoinaan niin paljon kohistu,mutta mä en hirveesti tykkää raaóista filmeistä.Jos tuntuu pahalta,niin pistän kii.Olen kauheen ihastunu katselemaan paremminkin erilaisia dokkareita,mutta jos tulee aihe pedofiliasta,niin mä en kestä kattoo.Tuntuu että vois tappaa sellaiset hullut ja mieli on paha kaikesta niin,että ei saa oikein nukuttuakaan.Tekis vaan mieli sulkee silmänsä ja korvansa ja ajatella,etät kaikki on hyvin vaikkei olekaan.Maailma on oikeesti liian monille paska paikka ja paskaksi sen tekevät toiset ihmiset, sellaiset,jotka eivät kunnioita toisen oikeuksia.
Mut nyt lämmitän kuumaa glögiä,kun sitä on vieläkin jäljellä ja käperryn sohvan nurkkaan peitto ympärilläni ja yritän katella pian sitä leffaa. Onhan se loppujen lopuksi se oleellinen asia Pääsiäisessä,vaikka monet ei sitä niin aattelekkaan. Ei tekis pahaa kellekään varmaan väliin muistaa. Vaikken mä mikään kirkkouskis ookkaan.Kuljen omia teitäni ja uskon omia henkiäni,joilla ei ole valmiita kaavoja:)
Hyvää yötä.Kauniita unia!
innostuit tost Dallasist nii ett unohit arvailla sen;)Arvelen kuiteski ett Dallasil sydän sykkii?:)
Mä raksal,kyll tää GSM-sydeemi toimii akul,TxtTV vaa pimeni:)
Mä oon iha tyytväine Sinisiin,ne petras huomattavasti viime pronssipelist,sillo tuli nokkiin 6-0:) Eikä ne halunu pilata noit Jalosen jäähyväisjuhlii.
Kyll meilki,ku tyttö oli pieni,ja koulus varoitettii jostain ukost pakuautos nii rupes niskakarvat nousee pystyy ett tollasii on olemas.
Nii sä usot siihe Kelt/mustaan henkeen;)
Jeps,kurkataan leffaa.
Moro!
Heh..näytin tosiaan unohtaneen ton tuloksen Dallasilta!Dallas tietenki voittaa suomalaisvoimin 4-2.Melkeen kaikki suomalaiset touhuavat tulostehois.
Ai, ne oli niin gentlemanneja nää Bluesit,että huomioivat JJ:n.Sehän hienoa;)Tuol Hpk:n palstal joku jo kirjoitti,että Hpk ois ton pelin perusteella kuulunu finaaliin eikä Kärpät.Joka peli omanlaisensa.Oisko Kärppien pitäny iskeä hampaat irvessä 10-0 lukemat,ennenku kelpuutettais oikeana finaaliin.Kyllähän fakta on,että parhaat siellä ny on ja kaikki muu on seli-seliä.Piste.
Joo..kelta-mustahengeshän mää..tosin kyllä mä uskon olevan jotain henkisiä puolia,joista me ei tääl taaperrellessa tiedetä yhtikäs mittää.Ei tää kaikki järjestys maailmassa voi olla satsumaa=)Kivi siellä toinen täällä.Muutenhan tänne ois jo useampiki planeetta tms.törmäilly jo ajat sitte.Lisäksi miks täällä on elinkelpoiset olosuhteet ja muut on mitä on.Mä en kuulu siihen yksinkertaisten sakkiin,joiden mielestä me pukataan vaan koiranputkee kuoltuamme.Kroppa sitä tekee,mutta se tärkein jatkaa matkaa:)
Mun on sanottava,että nukahdin jossain vaihees leffaa.Oli aika tylsän oloinen alku ainakin.Kai täs flunssa ja ahertaminen vaati veronsa.Ny pirteempänä uuteen päivään. Pitää alkaa leipomaan jossain vaihees,vaik kuin on pyhä päivä.Myyjäiset vaatii!
Lunta näemmä tullu vähän.Heti pirteemmän näköstä,ku se ankee kuollut maisema.
Palaamme taas, eikö niin;)
Siis näin sitt:
Carolina-Atlanta 2
Tampa-Florida 2
Dallas-Anaheim 1
hmmm....kyll noil voittaa;)
Joo,Sinisten eka mitsku tulee olemaan kultane:) liiga oli maksanu Salonojalle ett Jalosel saatiin juhlat;)
Aattele...pääset kattoo kauden aikana kokonaist 3 Kärpästen pelii telkust...ikävä vaa ett sull joka pelin jälkee paha mieli;)
Mä e taija uskoo mihikää henkisee...kuha oon yrittäny elää niitten kivitauluihi rapustettuihi 10tekstiin:)
Sama vika,Hetekka vaivutti uneen joskus ku se raahas sitä ristiä....tosin pätki jo enne sitäki:)
Tääl näyttäis oleva pilvist,maa paljaana ja pari astet plussaa.
Jeps,palaillaan:)
Ny vasara heilumaa:) ,päivänjatkoi,älä hyvä tyttö rehki,muista huilii kaa!
Moro!
Älä sie luule,että peli katkee noin vaan kummallekkaan!Kyllä taistosta tulee tasaista,olen siitä varma.Mutta tärkeintä on se,että poika pohjoisen vie pojan pohjoiseen=)
Koskas noi pelit sitten niinku on?*ei jaksa vääntää tekstitv:n tietylle osiolle*
Mitä tulee noihin kymmeneen käskyyn,niin sanoisin, et pääpiirteittäin niissä on ihan hyvät ohjeet kelle tahansa,vaikkei uskois jumalaan pätkääkään.Jos niitä noudattas,nii maailma ois aika kiva paikka elää jokaiselle.Näin se on.
Kyl tulikin paljon pizzaa ja namskis..vieläpä hyviä.Kokeilin uutta reseptiä.Toivottavasti menevät kaupaksikin:)
Koita säki huilata sen vasaras kans, paraski neuvoja=) Huomenna sit kihelmöivä iltapäivä..huih..äläkä nähtä sitten sitruunanaamaa..ai nii..onneksi en sitä näekään,mutta älä sit kirjoitakaan happamia=))
Huomiseen ystäväin:)
kolmest halki poikki ja pinoon;) Lupaatko sitt analysoida pelin pelinä,voittajast viis? Kosk me tykätään vauhdikaast lätkäst,nii voitto huonol pelil ei oo minkään arvone,eiks nii?:)
Aamuyöl noi pelataan,kerroin oli vajaa 15:) ,meijän potti kasvo eile ja toissapvnä 10%!;)
Jep,jotku vaa tulkitsee niit oman hyödyn mukaa:(
Eikai niit kukaa pääse ostaan jos popsit kaik;)
Juuu,mull mikää hoppu:)
Mä tiä viitinks kattoo koko pelii......paitti jos lupasit analysoida sen mun kaa;)
Illanjatkoi/öitä/huomenta:)
Moro ja palaillaan!
Huomenna ku vielä Kärpät vie narreja,nii A VOT!
Voinhan mä koittaa analysoida,mutta katotaan ny.täytyypi aamulla katsastaa txt-tv ja noi rapakkoleikit:)Mul ei ehtiny tulla sitä anaalikorttia,mutta eikös se peli näkynykki nelose,joten ei hätiä.Ois vaan kiva päästä kattoon ihan livenä eikä töllöttää,mutta aina se ei oo mahollista.Ei ainakaan mulla.
Ny katot sen pelin jumaliste mies!*Justiinana*ja tässä sulle alkulämpimäisiä,ettei tarvi muualta ettii ;)
http://www.youtube.com/watch?v=KLaPSSTi4rs
tunnusta ny, ettet kattonu loppuun eikö nii?
Mut unia kauniita silti jääräpäälle;)Huomiseen!
en kattonu loppuun.......mut vaa six ett se ei pyöriny täss GSM-sydeemis;)
Ny nukkuun!
Päivänjatkoi:)
Morjens!
Pitikö ton tallasin ny voittaa vasta rankuilla!!!!Ois ollu muuten oikeen.Harmillista.
Kuuntele ja katsele välittömästi ku voit toi linkki;)
Olipas aamu-uutisissa euroviisuista taas suomalaista tietotaitoa parhaimmillaan=)Kolme isoa työmaata just samaan aikaan ku viisut vedetään. No, sehän antaa ahkeran kuvan meistä miljoonille ja taas miljoonille töllääjille,puhumattakaan näistä vierailijoista,jotka saavat ns.rakennustyömaalla luovia parhaansa mukaan;)))Vähän hävettää tollainen suunnittelemattomuus ajankohtaan nähden.Eihän Suomella mitään mahkuja ole tolla biisillä,mutta silti olisivat voineet vähän paremmin suunnitella rakentamisen ajankohdan.Tulee ruma kuva pääkaupungista maailmalle.No,eipä tarvi pelätä turistilaumoja=)Toisaalta..piru vie..nehän suuntaaki Lappiin taas.Nykki jo ihan riittävästi jengiä lappaa siellä.
Jahas..tänään sitten Kärpät näyttää kuka on isäntä=) Palataanpa sitten joskus illalla aiheeseen. Mukavaa lauantaita sulle:)
Aivan upea tulkinta:
http://www.youtube.com/watch?v=rbSBCa3mZso
Jos sulla on musakorvaa,niin tuskin voit olla eri mieltä?
toimi tääl!:)
Joo,Teemu vastas joukkueellisen Dallas-suomalaisii;) ,mut siin nähtii,noi sopii sull veikattavax,ei tarvi tietää mitää;)
No noi tietyömaat on aloitettu jo enneku Lordi voitti,tuskin kukaan uso ett Suomi voittaa Euroviisut:)
Kattelen ny sitt tota peli,digikuva ja ääni pätkii,analogisel viel huonompi:) ,puut tekee häiriöt ku karsee tuuli taas.
Narrit on taas näköjään unessa tauon jälkee niiku aina,Riksman pitää ny pystys Narrei.
Löysin sulle taas veikattavaa:)
Boston-Ottawa
Toronto-Montreal
Columbus-Anaheim
Oho,Kärpäset teki maalin!
Palaillaan:)
Moro!
*mieli hyvänä rallattaa*Niin sitä vaan kylmä pohjoispuhuri tekee temppunsa monis asiois=)
Mä en sit nähny digin kautta peliä,ku pätki puheen nii pahasti,ettei selvää kunnolla saanu.Katoin sitten ilman digiä "haamukuvana"mut kuulipa selostuksen.Tietysti ois voinu laittaa tytön koneesta megan selostuksen ja äänen tv:stä pois digin kautta katsoen,mutta tyttö tarvi koneensa ihan muuhun enkä hennonnu vallata sitä:)
Kyllä nokka on saanu Kärpät mukavaan iskuun,ainut huoli on ny Bumesta.Jukopliut,jos sen pelit on ny pelattu!Toivottavasti on lievä ja toipuu tiistaiksi.Bume on äärettömän tärkee joukkueelle,vaikka Kärpät pelasikin hyvin myös ilman häntä.Ois kauheen kiva joskus nähdä,että narrit antais arvoa Kärppien pelille.Harvinaista herkkua sieltä taholta saada tunnustusta,jos on parempi.Aina löytyy selittelyä.No, katotaan mitä ruikutetaan tiistaina Mä tosin uskon,että ei tää silti 3-0 mee, vaikka Kärpistä mestari tuleekin.Shedde pistää tiistaina kovat otteet peliin,kun muu ei auta.Riippuu si Japasta miten paljon konnuuksia antaa tehä.Favorin selvisi ihan ok pelistä.
Se oli hauskaa,kun yleisö aloitti Maamme-laulun,ku tekniikka vähän reistaili=)
ÄÄÄH, noita rapakkoleikkejä taas..toivottavasti ees muistan keitä kaikkia pelas missäki joukkuees!
Noh,laitetaan ny näin:
Boston-Ottawa Noloa,mut en muista näistä yhtään suomalaista pelaajaa:( Sanotaan ny vaikka et 3-4.
Toronto-Montreal Eiks Montrealin jatkoonpääsy ole jo stopissa?Saku ja Janne ei ihmeitä voi enää tehä.Toronto..hmm..onko siel suomalaisia?En muista millään.Ei aavistustakaan miten Toronto on sijoittunu täl hetkel ja niin paljo ei noi Nhl-pelit kiinnosta,et lähtisin ees pelaajia etsimään jostain.Loogisesti aatellen,et jos Montrealin näytöt alkaa olla täs,niin kenties Toronto on sit vahvempi.Motiiviki,jos vaikka sattus olemaan enemmän mahiksia ku Montrealilla jatkoon.Eli laitetaan vaikkapa 5-3.
Columbus-Anaheim Teemu on kyl iskussa.Columbuskaan ei sano mitään.Kauheeta!!Mä en muista tostakaan yhtään suomalaispelaajaa.Tietenki siel sit on joitain,jotka pitäs tietää=))Onko mul jotenki hämärärtyny, väärä kuva,että jossain nois joukkueis on suomalaisvahti pelaamas?En ny vaan muista missä,jos onkaan.Heitetään sit tohon sokkona Teemun puolesta 2-4.
Mä en oikeesti tiä mittää noista peleistä.Muutamaa pelaajaa seurailen vähän,mutta en ees oo kiinnostunu muista pelaajista ja niiden tekemisistä tai kauheesti ees joukkueenkaan.Ehkä Dallas suomalaispainotteisena on vähän kiinnostavampi kuitenkin. Anaheim taitaa olla lähellä sitä mestaruutta vai?Jotenki oon siinä luulos,että Teemulla ois kenties viimeinen mahis päästä siihen,ku tota ikää tulee lisää.KEnties ei onnistu enää seur.vuonna,jos pelaa vielä.
Mä ny funtsin,että kai sulla kotonas on kone,jolla voit noita linkkejä kuunnella ja katella?Sulla siis rakennuksella joku gsm-yhteys.Mä en oo mikää tekniikkanero ja omasta kännystäkään en tiä ku pakolliset peruskuviot.Eikä rehellisesti sanoen paljoo ees kiinnostakaan.Mä en semmosil lisähienouksil tee yhtikäs mitään:)
Hyvää yötä Heikki.Kauniita unia:)
ps.Toivottavasti tiistaihin mennessä pettymyksesi on nielty;)..jaksat sitten niellä taas uuden;))
ett voitto huonol pelil ei oo minkää arvone;) Sä sitt syytät huonoo kuvaa siit ett et nähny kui huono peli oli:)
Kärpäset pelas hyvin ekaan maaliin asti,tai Narrit oli iha unes,senjälkee alko taas virkamieskiekko joka perustuu siihe ett odotetaan vastustajan virhettä tai hankitaan vastustajalle jäähy!Aaltonen oli energinen,mut mix pitää tehä se ylimääräinen loikka ku toinen hipaisee!!Ei jaksa ymmärtää sellaist! Riksmanil tuli yx lapsus,muute piti Narreja pelis mukana. Mitäs mieltä olit Tarkista?Futiksest puhutaan saranasormist ku veskaril lipsuu pallo yli sormien.....Tarkki keksi uuden lätkään sopivan,räpyläsaranan;) ,siis se oli pihalla koko pelin,sille ei tullut yhtään kunnon vetoo,ainoot vedot tuli suoraan syliin,muuten se oli polvillaan jämähtäneenä ja toivoi ett laukaukset menis ohi:)
Narreil on aina taukojen jälkeen ihmeen vaikeet päästä pelirytmist kii,nytki ne heräs vast 3-eräs.Kyll pelirakentelu oli parempaa ku Kärpäsil,yv pyöri,mutt laukaukset puuttu! No,toivottavasti pelit paranee,ei tollast viitti kattoo Erkkikää,saati Heikki;)
Noi sun veikkaukset tuli vähä myöhäs,peliaika loppuu klo.22.00:) ,mut iha hyvilt noi näytti;) Änärin runkosarja loppuu ny alkuviikost,katon sulle viel jos löydän jokusen pelin:)
Juu,kotona o 'supernopea Elisan laajakaista':)
Kyll tääki pitäis olla nopee,mutku tääl metäs ei oo sitä kenttää:)
Mikä pettymys?Pelistkö? No jooo,jos ei SM.finaalin taso tost parane nii sitt oon,tossa ei ollut mitää hienouksia!
Mä siirryn ny Hetekkaan,sulle hyvää aamun/päivänjatkoi:)
Palataan taas taisteleen;)
Moro!
KÄRPÄT PELAS KUULE PERKELE HYVIN!!!!Mää en kohta kirjoita sulle,jos sä et tajua pelistä mittääääääää!Mun mielestä Kärpät pelas hyvin.Vauhtia riitti ja yritystä.Ei todellakaan mitään virkamieskiekkoo.Häppeisit!
Jokerit pelkäs Kärppiä ekas eräs ihan niinku selostajat toteski.Eivät uskaltaneet avautua kunnolla,vaan menivät miten Kärpät tahto.Toises eräs Jokerit oli kohtuuhyviä.Mitä tulee Tarkkiin,niin varmasti eka finaali jännitti,mutta ottipa poika komean kopinkin!Ei Riksmannillakaan välillä niin kauheen glooriaa se pelaaminen ollu,vaikka on todettava,että Kärppien hyökkäykset olivat väliin kyllä tosi vaarallisia ja Riksmanni oikeesti piti aika ajoin täysin yksin narreja pystys.Ilman häntä lukemat ois ollu rumemmat.Tarkki petraa,usko pois.Ihan kohtuuhyvin pelasi nytkin, vaikka se "sarana"juttu pitikin paikkansa munkin silmin.
Joko ny tajuat Pikun hienoudet kentällä?Sillä kaverilla on aivot ja se käyttää sitä keskusyksikköö komeesti.Vaikka kuin narreja kannatatki ny,niin yritä olla sen verran "ammattimainen"että osaat nauttia vastapuolen pelaajankin hyvistä otteista.Kyllä lätkäs pitää tunnustus antaa silloin ku on sen paikka.Mä en arvosta pätkääkään sellaisia lätkäfaneja,jotka vaan etsii syitä ja selityksiä turhasta,kun vastustaja vaan on ollu yksinkertaisesti parempi!Varo,ettet joudu tolle listalleni.Mä en nääs ala ees kirjoitteleen sellaisten kanssa, paitsi voin vähän v..illa,jos fiilis on sellainen,mut en kauaa sitäkään jaksa=)
Kyllä Kärpät rakenteli peliä paremmin.En ymmärrä miten pystyt ees kattoon asiaa noin!
Mulla oli sit kaikki noi veikkaukset oikein.Sori,et unohin ton aikarajan täysin.Ei voi mittää.
Nii..mä kyl huomaan noi silmäniskus nois tietyis kohis.Mut ny mä en sula, ettäs tiijät=o
Koska uskon,että peleistä tulee tasaisia,niin taitaa olla niin,että narrit voittaa tiistaina.Pakkohan se on,tai Kärpät vie kyllä sitten.Ei edes Shedden psyykkaus enää auta sen jälkeen,jos Kärpät tiistaina voittaa.Tää on faktaa!
Palataanpa siis,jos uskallat=)
ärtsynä heti aamust;) KÄRPÄSET PELAS OMAA PELII KELEN HYVIN;) ,mutt..mutt:)
Ja mähä en Narreja mitää kannata,sun takia voin vaik olla Kärpästen puolel,mutt mä voin kans six kattoo pelii sillä silmäl ett mikä siin tökkii!
Pahoin pelkään vaa ett Kärpäset pelas nii hyvi ku pystyvät mut Narrit parantaa omaa peliään.
Emmää usko ett Narrit mitää pelkäs ekas eräs,se o vaa koko kauden tilastojen mukaan menny nii ett taukojen jälkee niitte peli ei toimi,eilenki mitä pidemmäl ottelu eteni nii sitä paremmi ne pääs peliin mukaa.Jalone varmaa tiesi tän ja siihe satsaski.
Tarkkii sä ett saa mun silmis millää huippuveskaks!Otas seuraavaan peliin kynä ja paperi viereen ja ruksaa aina ku se ottaa kii vedon joka ei tuu syliin.....tai sylkäse kiekkoo eteensä,..ei tuu monta ruksii:)
Eilenki yv:ssä laukaukset jäi Kärpästen puolustajiin,..sä näet asian nii ett ne puolusti hienosti,mä ett Narrien laukaukset oli luokattomii. Molemmat ollaa siis osax oikees;)
Viuhkola o ku Raipe,yht hidas mut pelisilmää löytyy,joku tykkää joku ei;)
Kärpäsist mä oon koko kaudel pitäny Pesosen pelist,SIIN on vauhtii ja energiaa!Eilen tosiaan Aaltonenki aiheutti Narri-pakeil harmaata hiuksii liikkeellään...muttmutt pisteet väheni siihe kaatuiluun! Se näkyi NIIIIIIII selvästi hidastuskuvist ett ku toine ei koskenukaa enää siihe nii loikkas viel puol metrii ilmaan!!
Pelin rakenteluun.....onko se sun mielest rakentelua ku vastustaja tekee keskialueel/omal alueel virheen,..syötön katko-syöttö-maali?? Mä taas tykkään ku lähetään oman maalin takaa koko kentällisen voimal,hassutetaan vastustaja kebab-kiskal ja pannaan limppu maaliin,siin o jotain:)
Karvauspeli on sitt eriksee,seki tärkee hyvässä pelissä,mut niiku Pesosen ratkasu maali eile ku Narri-pakit ihmetteli kumpi ottais kiekon ja toine tulee vauhdil niitte välist,ottaa kiekon ja pistää sisään,niin se oli enemmän pakkien sekoilua ku Pesosen karvausta:)
Saman pelin voi kato tyttö hyvä nähä eri taval,ei siit pidä pahoittaa mieltään. Jotta pelistä tulis hyvä nii MOLEMPIEN joukkueitten pitää pelata hyvin,se ett toinen sitt voittaa pitää perustua siihen ett on onnistunu pelissä,ei siihe ett vastustaja on sortunu virheisiin:) siit tulee HYVÄ peli;)
Joo,sä oot iha haka nois Änäri veikkauksis;) eile olis tullu 6e:)
Arveles ny nää sitt viel:
Dallas-Chicago
Philadelphia-Buffalo
Colorado-Galgary
Saku pääsis sitt MM-kisoihi,ja OJ/Peltonen,ne oli viime yönä taas tehokkaina.
Onnex tän kauden jälkee voi taas kannustaa Jellonii täysi ku Juudaksest päästään!
Ny alkais vormulat...mutt eihä tää Starsportkaa pyöri.....no katon sitt txtTV:st tulokset,maikkarin jälkilähetykset ei kiinnosta!
Aurinkoist päivänjatkoi:)
Moro!
ps.noi änärikohteet sulkeutuu tänään jo 19.55;)
Ärtsy tai kärtsy..sun syy;))
Ny heti noi rapakkoveikkaukset, ku kerta mulla tatsia niihin on;)
Dallas-Chicago Kyllä tää on Dallasin heiniä.NYT suomalaiset tapetilla!5-2.
Philadelphia-Buffalo Voivoi..Anteroinen on tuolla Flyersissä,samaten ku Pitkänen ja Kukkonen.Tekis mieli tunteen mukaan laittaa ykkönen,mutta sen verran oon tietoinen,että Buffalo taitaa olla ihan mestariehdokas,joten eiköhän kuitenki mene kakkoselle.Kaiken lisäksi siellä on ihailemani Teppo,jolle sois todella sen hemmetin sormuksen,jota noi kaikki kuolaa.Noh, kauheeta..kyllähän Teemuki ansaitsis sen.Mut eikös Teppo lopeta varmasti nyt muutenki,joten sen takia Tepolle soisin sen parhaiten.Buffalo siis voittaa.2-3.Ei kai noihin piä laittaa tuliko ratkaisu millä ajalla ja olikos ne rankkarit kans mukana?
Coloradon kuoriainen-Galgary Jotenki on alkanu tökkimään tämä herra Kiprusoff.Ei mitään paloa synnyinmaansa edustustehtäviin vaan löhölomille Tahitille vai minne helvettiin se menikään viimeksi..jonneki kuumaan kuitenki.Eikä taitais nytkään olla käytettävis,mikäli sellainen paikka olisi.Mut pakko niellä ylpeytensä ja todeta,että kyllä se taitaa kakkoseen mennä toi peli.3-4.
Kyllähän kaikes rakentelus väliin kämmejäki tulee,ei ne semmosii koneita ole ja koneetki muuten erehtyy,ihminenhän niitäki ohjaa.Nii että kyl eilisen perusteella Kärpät oli parempi kaikin puolin.Toki on sanottava,että oli tilanteita,joissa on nostettava narreilleki hattua sikäli,että periksi eivät antaneet ja käyttivät kyllä aika hyvin paikkansa,jos niitä sattu ilmaantuun.Eli Kärppien ei pidä herpaantua hetkeksikään herhiläisiltä,niin hyvä tulee jatkossakin:)
Mulla on luotto Tarkkiin.Hän ei ole pettäny pahasti kertaakaan vielä.Eikä Kärppien puolustus parempi Jokereita ole.Mikkola on välillä ihan hirvee ja pelaa viel ykköses.Tottahan hän on mukana hyväs ja pahas,mutta sen verran on muninu konkariksi,että häneen mun luotto ei pelaa täysillä.Laamanenkin on jotenki hiipunu.
Aaltonen oli kyl hyvä,eikä sen päälaji ollu sukeltelu,jos siihen vihjaat.Kyllä se pelipuoli oli se,jolla se loisti. Kyllä siinä Varikset näytti Hollywoodille ihan toista mallia=)
Pesonen on ny menny jotenki mun silmis vähän alaspäin.Mut jos tekee ratkaisumaalit näil ajoil,niin nostan hänen sijoitustaan silmissäni melkoisesti:)Pitkään on ollu kaveri tosi vaisu.Nythän ne pelit pitäs tosiaan todellisella pelimiehellä alkaakin.Sama koskee Hannesta.Piku ja Spede ovat olleet hyviä koko ajan,eikä ihan pieniä notkahduksia runkkiksessa lasketa mihkään.Semmosia tulee kaikilla.No joo..oo sä mitä mieltä tahot Pikusta,mutta joka joukkue tollasen kaverin riveihinsä tahtoopi!
Hassua toi sun näkemys karvauksesta,kun narritki oli sitä mieltä,että Kärpät otti just ton aseen heiltä pois,eli karvasivat kovaa!Mut eihän tää eka asia oo,jossa näkemykset eroaa.Olihan joidenki mielestä koko matsi surkee ja toisten mielestä upee,jopa osan hävinneistäkin.
Mut joo..ny täs nää..palataanpa taas Heikkiseni:)
ps.vai laitoit sä niin pienil panoksil.Tai oliko siinä veikkaukses vaan osa mulle annettu arvauksista?Jos kaikki oli tos,niin tarkista sukujuures,jos ois laihialaista verta tippa pari mukana;)))
Tänne mentiin!
Joo..kyllä Konna oli hyvä,ei auta kiistäminen. Taitaa pojalla olla kova himo rapakon taa ja haluaa varmistaa,että sinne kans pääsee.
Mäkin voin jo muistaa väärin,mutta semmonen muisti mul on,että Konna pelas hyvin yhteen just Ipan Pesosen kans!Oli ihan hyvä muidenki kans,mutta täs erityisesti. Rehellisesti sanottava,että Piku ei ole ollu niin vahva kv.kisois,että muistaisin hänen pelinsä Konnan kans. Nähtävästi ei oo muisteltavaa;))
Nii et ollu watson?Mis asias?*taitaa väsy viedä voiton siitä kenties ainoasta aivosolusta,joka jotenkuten yrittää päässäni liikkua*
Mut palaillaan. Yritän ehtiä huomenna koneelle illalla.
ps.emmä lähe Nhl-pelejä kattoon.Mähän oon sanonu,ettei ne nappaa yhtä paljon ku kotoinen liigamme.Digi on yläkerras ja lapset nukkuu siel.En herätä pelin takia.Antaa niiden nukkua rauhas.Mun silmis Nhl on ennen kaikkea pilleriliiga. Ikävä kyllä.Täs koitan epätoivoisesti ajatella,että ei meijän pojat kuitenkaan..eihän?
ÖItä!
änäri veikkauksis:) ,tai sitt käännän ne täysin toisinpäin sun arveluist;) Paljon vapautui taas pelaajii maajoukkueelle,se o byebye ny Viuhkolal:) Kaivelin vähä kauden aikaisempia kokoonpanoja,Kontiolal oli Kärpäne molemmis käes Moskovan turnaukses,Pesonen&Pyörälä.Eli Kontiola pelaa hyvin kenekaa vaa:)
Mä kattelin aamul Ana-Min pelin alun ku olin kerran ylhääl,tapahtu paljon jo ennen ku aloituskiekko ees pudotettiin jäähän,Teemu sai kiekon ottaan ja tikkejä ja lämmittelys porukka tappeli jo:),ne ei vissii tykäneet toisistaan?;)
Sähä alat nähä Kärpäs-palstan samal taval ku toine puol Suomea;)
Mä raksal,ny tarvis saada inspis jostain:) ,no voinha mä täss istua ja suunnitella.....eiks sellane sanonta oo ett hyvin suunniteltu on puolix tehty;)
Niii.....ei Watsonni ollu sitt kuiteskaa tarpeeks terävä,kusti ei polje:)
Illanjatkoi/kauniit unii:)
Moro!
Mä oon ihan onneton ton Nhl:n kans. Mut viel tosta Konnasta..eikös se just Ipan Pesosen kans pelannu parhaiten yhteen? En kai mä noin väärin muista, vai muistanko?En millään jaksa lähtee penkomaan tilastoja.En tykkää niistä yhtään!
Eihän Kärppä-palstalla oo ku muutama tollo,jotka ei kertakaikkiaan voi pysyä erossa minusta=) Ovatko ko kärpäset hunajan kimpus=)))Antaa pörrätä.Mä lopetan aina,kun menee jankutukses.Jos "käänteispsykkaa"oli olevinaan,niin se on kyllä niin,että sen taitajat ei alennu tolle tasolle=)Kyl mä kuule pesunkestävä Kärppä oon, ei siinä mikään auta.Vaikka Kärpät uppois joskus "ö-sarjaan"niin mä en lakkaa kannattamasta.Se on mun sydämen ykkösjoukkue ja tulee olemaan niin kauan ku minussa henki pihisee:)
Mä kans luin,että Teemun pelis oli sattunu ja tapahtunu. Tais olla hermot vastustajilla pinnas ja piti yrittää eliminoida paras pelaaja pois.En usko,etteivätkö tiedä kuka sen teki.Uskon,että joka sekunti on kuvattu tossa vaiheessa kautta!Joo..eivät mee käsikynkkyä liverrellen,mutta kenties toisiinsa tympiintyneiden väkivaltaisten puoliskojen tavoin nuijivat toisiaan=)*huh*
Kyl Pikun peli täytyy nousta,jos saa lauantaina viel tilaisuuden. Ei sillä,etteikö hän osaa,mutta ketju on kokonaisuus ja sen on toimittava yhteen.Kumpa Erkka ois osannu laittaa jonku toisen kokelaan Salmelaisen tilalle. Uskon,että se vois vaikuttaa.Luitko Urheilulehden?Siellä Petteri uskoo Pikun olevan vuoden päästä kuuma sana Nhl:ssä!Oli muutenki tosi mielenkiintoinen kirjoitus.Kaikenkaikkiaan Viuhkolan Jari on hienoimpia pelaajia Suomessa. Uskon,että häntä kunnioittavat kaikki,joilla edes vähä älli päässä kiertelee:)
Mulle on ny oikeesti hepreaa toi sun Kusti. Väännä rautalangasta;)
Tervetuloa kerhoon.Meinaan,että inspikset vähis.Mullakin on työn ohes aikuisopiskelua yhen jutun suhteen ja teettää pirusti töitä. Loppumetreillä ollaan vuosien työstä,mutta ny on tullu parin viimeisen kuukauden kohdalle sellainen väsymyspiikki,etten tiä miten potkisin itteeni persuuksiin,että saan ne paperit,mitkä tahon.On enää vähästä kii,mutta et arvaakaan minkä työmäärän oon tähän mennessä jo tehny!Mut emmä sen enempiä paljastele siitä. Uskon tästä olevan kuitenkin lisää apua työtäni ajatellen:)
Huomenna Leijonat ottaa sit pronssin. Täytyy ehtiä saunoa ennen peliä,ottaa pullo Lapin Kultaa ja NAUTTIA PELISTÄ:)
Hyvää yötä sinnekin.Palaillaan:)
http://80.248.243.180/jaakiekko_mm/rt_event_frame.pl?GAMEID=246&LANG=EN&TYPE=81 ,sielt 'line-up' Juudas olis voinu antaa ton trion yrittää viel yhes!Kärpäskaksikko sais jotain aikasex ku ne sais kunnon Centterin:)
Joojoo,sytämmes o kelt/musta.....mutt saan mä yrittää käännyttä sua silt;)
Ana-Min pelis oli vähä kostoa ku Ankka tinttas sen Ruottalaisen unten maille edellises pelis.
Sull on viel työmaata enneku saat mut vakuuttuneex ett Viuhkolast o pelimies kansainvälisii peliin;)
En mä ny voi täss vääntää mitää rautalankaa..... sanotaa ny ett se mitä Watson selvitti yx aamu nii se yritti pistää Kustin asialle,osoite ei kuiteskaa osunu:) Mutt oon mä päässy tutustuu sun sielunelämää:) Och samma på heprea;)
Joo se on joku ihme homma toi ett ensin tekee hirveen työn,sitt loppumetreil tulee täys tyhjä ja voimaton olotila! Edellises taloprojektis kävi sama homma,mut silloin se oli iha loppuvaihees.Samoin kerran ku kuntoututin itteäni kuntopyöräl,tarkotus oli polkea 50km,48 meni iha hyvi mut sitt ku rupes ajattelee yli kahen tunnin yhtäjaksoisen polkemisen jälkee ett koht loppuu nii reilun 49km jälkee puhti loppu täysi,ei poljin noussu enää kierrostakaa:) Paras neuvo minkä voin antaa ett unohda se opiskelu täysin vähäx aikaa jos voit,puhti palaa yllättävän nopeest takas:)
Saas nähä miten ronssin käy,tärkeempää olis löytää toimivat ketjut.....ja lähettää Viuhkola kotiin;)
Ny kannattaa osta varastoon Lapparii,ne meinaa pilata sen muuttamalla makua!
Pitäis varmaa kömpiä toho Hetekkaan,viime yönä tuli otettuu vaa vajaa 4h unet:)
Huoment/sateist päivänjatkoi.*ennustaa*
Palaillaan ja Moro poro:)!
Ensiksikin huono toi muisti mulla näemmä,ku ne muistanu tota linkkijuttuus:)Menikös mulla sit Pesoset sekasin;))
Illan pelistä:
Sellainen mielikuva jäi,että hohhoijakkaa.Ei vakuuttanut muiden kuin Sinuhen osalta.Kaks asiaa,joihin Leijonat tulee näillä näkymin mielestäni kaatumaan,jos kaatuu ovat 1.JÄÄHYT!!Ei tota määrää ei.Jatkossa tulee muuten tosi rumaa jälkeä.
2.PAKIT!!Nyt ei ollu yhtään hyvää pakkia. Onko kisat pian Kukkosen ja Bergin varassa siltä osin. Kyllä tosiaan tarvitaan lisää jengiä rapakon takaa tohon!!Hemmetin Pitkänen ku kieltäyty!
Kaiken kaikkiaan ihan hyvä,että on vielä tulossa lissää miehiä kehiin. Numppaa kaipaan erityisesti. Muuten..toi T.Ruutu ei kyllä täs pelis ollu ollenkaan vakuuttava.Anto muutaman todella pahan kämmin. Kontiola on ansainnu pääsyn kisoihin, samaten voi mennä kenties Pesonenkin. Paransi kovasti täs matsis. Pyörälä oli aika näkymätön,vaikka pelastikin kai useamman kerran vajaalla kiekon tulemasta omaan päätyyn.
Ainut,jonka voi sanoa onnistuneen täs pelis oli ehdottomasti Sinuhe. Jatkoajan maalissa osoittaisin syyttävän sormen kyllä muille pelaajille. Katsoin,että siinä oli maalin edes peräti 4 suomalaista ja siltikin tsekki läpi!!Todella karmea moka! Tollasia ku jatkuu MM-kisois ni se on hellurei ja kotimatka!
Sinuhen laittaisin kokeilemaan vielä tiistaina sen takia,että jos Nikke ois tulossa,niin nähtäs vielä kerran Sinuhen peli,että onko hän kolmosvahti vai peräti kakkonen. Jos pelais silloin hyvän pelin,niin oon sitä mieltä,et mitä sitä enää muita hakemaan,niin Nikke kuin kyseessä oiski!Kolmosena vois sit olla vaikka Rask odottelemassa. Noita Nhl-vahteja tuskin kannattaa odotuttaa ilman lupausta peliajasta,luulisin.
Paljon on parannettava peliä ja tiistai kertoo todella paljon,kun mukana taitaa olla silloin se jengi,joka loppukädessäkin pelaa kisois.Viuhkola on muuten varmasti kokoonpanossa. Ei tuos pelis löytyny samanlaista pelisilmää keltään muulta.Pikun sentterinpaikkaa tuskin kukaan muu asettaa kyseenalaiseksi sua lukuunottamatta. Kyllähän hän on ketjunsa aivot, pelasi sitten missä ketjussa hyvänsä.Neloseen veikkaan,että laitetaan.
Ai olikos Teemun lyöminen joku kosto? Oliko hän siis mukana jossain josta en tiedä?Lisäksi oliko se vastapuolen loukkaantunu pelaaja kuin arvokaskin verrattuna Teemuun?Ei sillä,että hyväksyisin väkivallan niin,että siinä tahallisesti halutaan toista vahingoittaa.
Nyt sitten hyvää yötä Heikki. Kauniita unia:)
Kai Pesone ny parans ku pääsi kunnon Centterin kaa pelaan:) Kontiolan trio oli taas paras....vaik ei nekää mitää saanu aikasex,mutt olivat vähiten huonoja:) Kyll Laatikainen-Aalto puolusti iha jees,Lepistö-Malmivaaran voi pistää heti kotiin! Timonen/Nummeliin tulee varmaan tilalle.
Sinuhe pelas hyvän pelin,mut ei etukulmast saa päästää sisää...viel ilma maskii! Norrena&Lehtonen ois mun valinnat.
Mix ihmees Viuhkola pitäis ottaa kisoihi??? Sill on ollu paikkoja näyttää ett pärjää kansanvälisis peleis mut jäänny näytöt vähiin! Sano ykski maajoukkue peli miss se olis onnistunu! Kontiolast näkee ett sen voi laittaa mihi tahans ja laidoille ketkä tahans nii paras ketju on! M.Koivu,Kontiola,T.Ruutu,Kapanen..siin sentterit.
Ei Teemua lyöty,kiekon sai ottaan.Kukaan ruottalaine ei oo nii arvokas ett vetäis vertoja Teemulle:)
Pyhäpäivänjatkoi:)
Moro!
heittää tänne:)
Mä e mitää uhkapeliä rupee harrastaan,se o 1e panos joll mennää;) ,joha sä olisit pistäny mut konkkaan sun sm-liiga veikkailullasi;)
Kyll nois änäri peleiski pitäis arvata jos menee jatkoil,tulos on aina 60min jälkee. Olis pitäny veikata vaa näit NHL-pelei näköjää:)*ny ku kehuu nii huomen yhtää oikeen*;)
Väitäx ett luotat Tarkkii nii täysin ett ku Narrit pyöritti yv:tä,et meinannu pissiä housuus?;)
Nyt ku pitäis kax parasta jengiä olla finaalis,ja omat joukkueet lomil,voi kriittisesti kattoa peliä.Tason pitäis olla vähintään MM-tason välierien luokkaa,eilen ei ollu:)
Kyll mä uson ett peli paranee tiistaina,alku verryttelyt o tehty ny!
Jeps,McLarenitki rupes kulkee ku pääsivät Kimist,mahtaa Kimiä ny pikkase harmittaa:)
Se linkki jonka sulle laitoin nii ei se toiminu,ne otti viel sen kanavan pois enne kisaa. Mä löysin uuen,selostus kuulu kokoajan mut kuva ei oikee pyöriny,tuli still-kuvia:)
Mä jouduin lopettaa vähä aikasemmi tänää,kyykkiny nii ett selkä iha jumis.Ei löydy enää notkeutta:)
Mites sull,saitko pizzat kaupax?
Palaillaan taas,illanjatkoi/rauhallisii unia:)
Moro!
ps.kertoimex tuli 7,10;)
Noista veikkauksista siis olit vai?
Ehän mä tosissaan tota panosmäärää yllyttäny laittaan.Ehän mä mikkää naispuolinen Ismo Laitela sentäs oo=)!Lottoo laitan ite joka viikko sen kolme riviä.Ny venanu yli 10 v että se pirun tilastomatikka pitäs kutinsa ja tulis kunnolla pätäkkää=)Ei oo tullu korkeimmillaan ku se pienin määrä:(
Ei tarvinnu tenaleidejä ei.Tietenki Tarkki on näis geimeis noviisi,mutta joskus se tähtikin syttyy.Kenties nyt on Tarkin aika tulla parrasvaloihin.Näin uskon.
Mitä tullee McLääreneihin,niin mites selität sen,että Kimi tuli kolmanneksi VAJAATEHOISELLA MOOTTORILLA.Jos vihjailusi siitä,että Kimi rikkoo koneet ois totta,niin eikös silloin ois Ferrarinki pitäny hyytyä?Hähää..tähän sä kelmi et sit löydäkään sujuvaa vastausta;)))
Jeps..joka kipene meni kaupaksi.Kumma myyjä olen,ku vähän harmitti.Ois pitäny jättää itellekki jotain talteen.Kai niitä pittää jossain vaihees leipoo ihan ittee ja perhettä varten.
Koitas ny ystäväiseni pitää parempaa huolta siitä selästäs.Tiedän kyl et se on kansallistauti,mutta aika moni vois tehdä paljonki sen eteen,että ei pahentais tilannetta.Oma selkä on hyväs kunnos*koputtaa puupäätä*
Hyvää yötä H, kauniita unia:)
Buhvalo hävis! Ala ny sitt sua kehuun;)
*kömpis pettyneenä Hetekaan*
Öitä/huoment:)
Ei ollu tarkoitus munia vaikka Päästäises ollaanki=)Menihän toi loppuki sit harakoille,joten se siitä arvailusta.Ei näemmä sittenkään kannata kysyä multa=)
Mukavaa kakkos-Pääsiäispäivää!
ei aina voi voittaa,ei ees joka kerta;)
Tuol ei näköjää parhaat ees pelanu,Teppo ja J.Lehtinen huilas ainaski,ethä sä voinnu tietää;)
Ny alkaa pleijarit siellki,Teemu sai M.Koivun vastaansa,paha paikka!
Ny pitää mennä tekee loppukirii tonne palatsiin ett pääsee ajois tänää kotiin ja saunaan,o vähä tunkkane olo:)
Aurinkoist päivänjatkoi!
Moro!
Peukalo jäi vasaran ja taltan välii...älä naura siell,mä jouduin lyömää vaikeest asennost:)
Joo,ny kotia päin,eiköhä tää pääsiäine ollu täss.
Huomenna otat sitt kynän ja paperin vierees ja vedät rukseja,(siis ei tuu yhtää),mä otan Viuhkolan erikois syyniin!;) Mä ruksaan syötöt omille/vastustajil,kiekonmenetykset,taklaukset! Katotaan siitt pelin jälkee mitä meijän ruksit näyttää:)
Nytten päivänjatkoi/illanjatkoi/öitä:)
Palaillaa,se o moro!
Meinaat,et mä alan kynä ja papru kädes analysoimaan Kärppien peliä?!!!!!!!!!Sullehan se tietenki on se ja sama,vaikka käytät aikas noin,ku kumpikaan joukkue ei suosikkeihisi kerta kuulu,mutta mä haluan keskittyä peliin.Kaiken lisäksi olen jo aiemmin todennut,että mä en pelin hienouksia osaa selittää.Tainnu sanoa sen useammanki kerran,niin että ruksaa sä vaan.Mä voin vetää pelkillä mutu-jutuilla vastinetta=)Ihan tämmösen penkkiurheilijan näkövinkkelistä miltä kokonaisuus vaikutti.Jos ei kelpaa ni ei voi mittää.Jos mä huomaan jotain selkeesti,niin laitan kyllä viestiini,mutta kuten sanoin,haluan keskittyä ihan kattomiseen=)
Ötysiä Heikille:)
ps.joko pipi parani?Toivottavasti.Pelkkä lukeminen ja visiointi tapaturmastasi sai äännähtämään AUUTTS!
hannariiiiiiii;)
Sä tiät ett mä oon oikees,no mä ruksaan Tarkin 'torjunnat' kans:)
Toivottavasti ne saa pelin päättymää enne 21.00.
Juu,mul tämmöne nätti sinine'kynsiväri'peukalos:)
Ok,palataa pelin jälkee väitteleen;) ,mä voin kyll heittää jonkun kommentin kesken pelinki jos pahalta näyttää:)
Illanjatkoi,mä väsään lasangen viel enne pelii!
Moro!
sikailee taas!!!Törkeä selästätaklaus!! Rita pisti kiekon sinne missä on aina Tarkil junan menevä aukko,ei oo tullu yhtään ruksii viel;) Viuhkola on nii näkymätön ett enmä tiä kosk sill o kiekko ees:)
ketjut ois yht hyvii ku Brosin ketju nii Kärpäset olis hyvä joukkue,aivan ylivoimaisesti paras,niiku on ollu koko kauden! Voivoi Levosta ku meni taas halpaan,Narri-pelaaja seisoo paikoilaan ja Kärpänen tule syleileen,jättää käden toisel puolel ja kaatuu,huhhuh! Mix???? Parempi pelinä tää on kyll ku eka,narrit vaa tekee liikaa hassisyöttöi vielki!
Kärpäset oli tänään parempia!!!!:o Tarkin torjunnat,ekas eräs 1,seki oli se yx huitaisu ilmast,2-eräs 1,3-eräs 2. Narrien laukaukset edelleen täysin alaarvoisia,jos ne ei ampuis Tarkkia päin nii kaikki uppois!
Mut kyll nyt näyttää ett ei Narrit pysty to.kaan voittaa,niin väkinäist toi on.
Mä alan ny kattoo kunigas-jallista:)
Illanjatkoi/kelt/mustii unii;)
Moro!
ps.ny on oikee aika ostaa Mignon-munii,-50% tääl ainaski:)
Olipas huisin jännä matsi!Vielä ku sais ton perkeleen keksinnön(=lue digiboxi)toimimaan,ni avot!Ny ei tullu kuvaakaan.Eli piti alakerran kehnolla kuvanlaadulla töllöttää,mutta parempi sekin ku ei mitään.
Kärpillä on niin hyvät kentät,että jos Piku ei aina loistakaan,ni sit loistaa joku muu.Tosta Pesosesta on kyl sanottava,että löi mulle jauhot suuhun,ku valitin,että hän on ollu vaisu pitkään eikä vakuuttanut mua.Pelimies mikä pelimies.Tarkkiin luotan täysin edelleen.Jotenki en hermoile hänen puolestaan.Oletin,että olisi pelannut jopa huonommin ja selvinny silti. Kyllä hänestä kelpo mokke on tullut ja ikää kehittyä viel vaik miksi.
Normion iso rangaistus oli liian iso.Kyllä kaveri käänsi selkäänsä eikä Normio voinu enää vauhdilleen mitään.Ilkeennäköstähän se oli ja rangaistus paikallaan osin,mutta liika on liikaa.Ihan kohtuudella muuten Japa selvis,vaikka pidän kyllä Favorinia parempana.Ainaki lauantain perusteella.Taitanee piiparoida torstain pelinkin.No,jos jatkaa lauantain linjaa,ni ok.
Kerro muutes mulleki mis koulus tollasta matikaa on opetettu,että Tarkki on torjunu muutaman laukauksen?Ku ei mee tähän paksuun kalloon sit millään;)
Hyvinhän narritki pelas,mutta ny Kärppien peli oli todella mukavaa katseltavaa.Tykkäsin ja pisteet Kojon suhteen senku nousevat.Kyllä tolla liikkeellä olevaa Kärppälaumaa kantsii kattookki.Ei edes aristeltu mitään,taklattiinki ja otettiin vastaan hyvin.Mainiota!
Tietyllä tapaa ois tietysti ollu ok,jos narrit ois vaikka yhden voittaneet,toki vielä mahdollista sekin,mutta aika epätodennäköistä. Kärpät parantaa aina askeleen tai parin verran enemmän ku Jokerit.Sen kyllä näkee.Avainpelaajat Ritaa lukuunottamatta hakusessa.Hirso tais pettää eniten.Rita ois voinu maalata aika tavalla,jos sillä ois ollu paremmat ketjukaverit,luulisin.Olen aina tykänny,et hän on todella huippuhyvä pelaaja.sääli hänen takiaan,ettei pääse kaikkee osaamistaan näyttämään.
Shedden tulee varmaan Ouluun luusahan kanssa;)Oli sillä niin murhahimoinen katse pääosan ajasta,että hirvitti suorastaan ja jotain se molkotti.Varmaanki Fuckin fuckia..sitähän se aina viljelee.Kumma muuten,että siitä ei tuomita rangaistusta,jos tuomarille huutelee,kun mun mielestä se huus Japalle.
Torstai on toivoa siis täynnä tän illan pelin jälkeen=)
Mignon-munat on vähän liian äiteliä mun makuun,joten saavat maksaa vaikka parikymmentäsenttiä ni en taitas ostaa.Hauskannäköisiähän ne toki on.
Ny uni luppasee silmäluonta,joten kauniita unia.Kyllä Kärpät taitaa olla ny liian kova pala muille. Jännitystä lisää se,että voittaako Kärpät puhtaasti 3-0 ja näin voittaa kaikki välierät sun muut ilman tappioita.Se ois varmaan aika historiallista vai onko jokin seura tehnyt semmosta joskus?Mut jäitä hattuun.Kaipa joskus on sillastaki noustu ja Kärpät saa pistää silti parastaan torstainakin. Hyvän olon tunne ei saa tulla vasta ku torstain pelin jälkeen.'
Öitä=)
ps.hannari?vastaanhangoittelijako?
Siis voittanut mestaruuden ilman tappiota. Jokerit.
toss jo vastannuki sulle onko joku vieny'puhtaasti'mestaruuden. 96-97 tosiaan Narrit sekä 97-98 ifk :o !!
Ekkö sä vielkää oo siihe manuaaliin tutustunu;),toine vaihtoehto o ett kiipeet katolle ja pistät poitsun huutaa ku kuva o hyvä:) ,nim.merk.kokemusta o,poika huus ett ny o hyvä.....ku pääsin alas ja sisää nii karseit haamukuvii,poika vaa meinas ett hyvihä tuo näkyy:)
Joo,onnex mä sentää huomannu koko kaudell mikä Kärpäsis toimii,Brosin kenttää oon sun päähä yrittäny takoa;)
Ei se ollu mikää liian iso rangaistus,näki ett reilusti irti laidas,hyvi olis ollu aikaa ajaa vaik ohi!
No katos,selostajat ku oppis selostaa ett laukasee suoraan päin...eikä ett maalivahti torjui! Se on kax iha eri asiaa,Jamo pienenä veskarina joutui torjuun,nää nykyiset isokokiset menee vaa polvilleen ja toivoo ett tulee päin! Six Tarkille tuli n.4TORJUNTAA eile!Selkiskö?:)
Kai sull ny o nautintoo kattoo sun telkust ku yhest ukost lähti kuvas 4 ukkoo,kyll siin tuli mielikuva ett vähäx noi liikkuu;)
Se siit pelist,kai se o se to peliki katottava,ett sun kaa voi kinata;)
Jos saat tän viikon Veikkaajan käsiin nii siin o taas mielenkiintosii juttui,mm.kumpi on muiden fanClub-joukkojen suosikki finaalis,Jyp,Lukko ja Ilves-fanclubit ei haluu ett Kärpäset voittaa:) ,3-sivuu Kärpäsii,juttu siit kuinka Heikkilä jätti kesken pleijareiden Bluesin valmistautumaa yksin ku herra kävi Luulajassa hakemass töitä!! "Kävin Luulajassa neuvottelemassa sopparista,keskustelut ei kuitenkaa johtaneet toivottuun tulokseen" Bluusissa kukaan ei tienny mihi ukko oli kadonnu! Ett sellane veijari...ny vähä selittyy mix Siniset oli nii aneemisii Kärpäsii vastaan. Sitt o juttuu Bäckström vastaa Teemu,murskaako se Teemun unelman heti ekal kierroksel!
Siit tuliki mieleen;)
Ottawa-Pittsburgh
Nashville-San Jose
Vancouver-Dallas
Anaheim-Minnesota
Arvailuja kiitos:) (peliaika loppuu 21.55)
Ei täss sitt muuta ku...
illanjatkoi/öitä:)
Moro!
Tuskin sä enää tähän aikaan lähet mitään kuponkia viemään,mut laitetaan ny silti:
Ottawa-Pitsi Ei aavistustakaan!Sanotaan ny vaik 2-3!Jatkolla.
Nääs-San Jose Jos toi Jose voittais..eh..2-4
Vancouver-Tallasi Kyllä mä meen ny tunteella jo!Tallasille 3-5
Ana-Minnesota Vaik Teemu tuol hyöriiki,niin veikkaan Minnesotalle. Nikke on muuri=)2-3
Mä oon ihan susihukas näitte kans,ku en ees suomalaisliigaa ossaa äänestää=)
Vai on noi pks-jengit tehneet noin.Eli niillä yhtäpitkät voittoputket ku Kärpillä!
Mulle on ihan osaava ihminen asentanu hommat,joten mun ei tarvi vaivata tyhmää päätäni manuaalin kans:)Ilmaki vaikuttaa paljon.Eilen tuuli kovaa ja kuvaan vaikutti.Ei siel sentään neljää ukkelia samas hahmos näkyny=)Mut tottakai harmittaa,jos mun kattomiset on huomennaki tota luokkaa!Mulla on muuten korkeen paikan kammo,joten unohdetaan se katto=)
Vai semmonen systeemi sulla omas torjuntatilastossasi.No..perhostyylihän on in,joten ei sit siellä Nhl:ssäkään kukaan loppujen lopuksi taida torjuu mitään;))
Brosin kenttä on mainio,mutta niinhän Kärpillä tuntuu olevan kaikki!Nelonenkin suorastaan loistanu,vaikkei maalintekijäkenttä varsinaisesti olekaan.Lisäksi Kärpistä on tullu oikeel taval fyysinen.Hempskutti,mun täytyy taas sanoa,et Kojo on ryhdistäytyny kunnolla!!!Toivottavasti nähdään eilisen kaltaista peliä lissääää!!Mitä tulee Norpan rangaistukseen,niin mun pää ei käänny.Turhan kova,kun kaveri oli välittömästi leikis mukana.Ei käyny kuinkaan.
Vai ei Ipan kannattajatkaan suosi Kärppiä.Ikävä kuulla.Pitäskö tarkistaa omat sympatiat tupsukorville ny..hmm..
Noi jutut on usein tarkoitushakuisia,joten en usko Kakesta ihan kaikkee paskaa mitä kirjoitetaan. Pitäs kuulla molempia osapuolia,niin tulis enemmän neutraalia näkökantaa.Mut lööpithän ne on,jokka myy!
Montakos kierrosta siellä rapakon takana ny pelataankaan maximissaan?Onhan se tavallaan ikävä,jos Teemu putois Niken syystä,mutta piru vie!Emmä kyllä aio siitä pahoillanikaan ihan hirveesti olla.Nikkeä on niin paljon parjattu,että onnellinen oisin hänenkin menestyksestään.Sitä menestyksen huumaahan on Teemulla kyllä tähän mennessä ollut vaik kuin,vaikka se Stanley Cup-sormus puuttuukin.Mistä toi Stanley muuten tulee?
Huomenna on juhlan paikka;)
Kauniita unia Heikkiseni..
Jokereillahan oli tuohon aikaan aivan hirvittävä menestyskausi päällä. Hifk sen sijaan yllätti samalla tempullaan,eli puhtaalla menolla mestaruuteen.Heikki tossa infosi mua asiasta.
Hienoa ois,jos pohjoisen joukkue pääsis samaan!
7 min jäi viel gutaa;) ,mun moka ett en aikasemmi kysyny.....pitäishä se jo tähä ikään tuleena tietää ett naisii saa ain oottaa;)
No joo,mut voit brassailla sill ett ne tarvi vaa 3 voittoo semeis:)
Osaava ois laittanu jäykemmän maston nii ett ei heiluis,paa sellaset terveiset;) ,no huomen pitäis tyyntyä.
Otevrel on sun kaa varmaa samaa mieltä,siinki taklaus puhdas....mut oliko tarpeellinen,ja siin kävi niiku tosski olis voinu käydä. Paikallaan olevan pelaajan taklaamisen vois aivan hyvin kieltää!
paras 7:stä ja juhannukseen asti ne pelaa:)
Eiks se Stanley tuu siit Paksukaisen kaverist.....ohukaisest?;)
Mitä me huomenna juhlitaa??? Ai nii...veikkausvoittoo....85,10e;)
Päivänjatkoi:)
Moro!
ps.mä veikkaan netin kautta:)
Kyllä Kärpät on ollu aivan mahtava.Todellakin kympin sakki totaalisesti! Kojo on luonut nahkansa finaalipeleihin aivan uskomattomasti.On hienoa huomata,että olen ollut vääräs, tai sit hän on kääntäny kurssia haluamalleni suunnalle.Kärppien peli on ollut nautittavaa finaaleis ja koko pleijarien ajanki paransi ja paransi. Aivan upea fiilis=)Ei kahta sanaa siitä,kenelle kannu kuului!
NY ei viitsi eikä jaksa ajatella mittää muuta=)
Kauniita unia ja PUSU!
Palaillaa ku oot palautunu maanpinnalle;)
Moro!
Nii et herra on hyvä ja kirjoittaa sitten ku soppii. Meinaan,et ku se suurin ärsytys on ohi. Ai vuonna 2008 vasta?No voivoi..tulipa pitkä tauko;))
shamppanjat o juotu ja talon ympäri juostu pelkäs Kärpäs-paidas jo?:)
Ei ärsytä,mähä sanoin ett oon onnellinen sun puolest jos Kärpäset voittaa!
Ohan täss hyviäkin asioit lätkäs tapahtunu viime päivinä........Mats Sundin kieltäytyi MM-kisoist!;)
Pitäiskö arvailla taas?:)
Mä vähän 'autan'ny;)
New Jersey-Tampa Bay, Jersy oli idän kakkone,Tampa 7.
Buffalo-NY Islanders,Puhvelit ygösii,Islantilaiset 8.
Detroit-Calgary ,Detroit lännen 1,Calgary 8.
Eiks olluki kauheest apuja?;) ,pist sä lopulliset merkit,ota huomioon ett tasaista o:)
Ny ku o taas F1 viikonloppu nii lataappa tost toi sopcastin versio1.1.1 nii näet kisat monest kanavast sunnuntain. http://www.sopcast.org/download/
tost voit viel mitata nopeutta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000000301&posting=22000000006947101
Eipä täss sitt kurjuutta kummempaa,palaillaan:)
Huomenta/päivänjatkoi!
Moro!
meil on kuoroharkois:) http://www.youtube.com/watch?v=zqfFrCUrEbY
Noin vanhanaikaisesti sanottuna ku mä niin vanahanaikainen ketjujeniki kans.Mulla oli jostain historian hämärästä jääny nimi Biljadetninovkin mieleen ja se oliki jonku mukaan pelannu kai joskus 70-luvulla tai jotain=)Joten älä ihmettele missään mun jälkeenjääneisyyttäni;)
Katoppa vaan,et nelosella on oma juttunsa.Se on se ketju,joka vääntää ja kääntää,kun fyysisyyttä tarvitaan. Silloin se pistetään asialle.Piku taklas komiasti Kandadapelis mut ei se samaan kategoriaan tietenkään kuulu ku esim.J.Ruutu.Taitoa pikkasen eri lailla kuitenkin.Mut jännään sitä,näkyykö se,jos laitureina on lähinnä jäähyntappajia.Eipä varmasti ole kielletty maalejakin tekemästä. Kyllä mä katson,että 1 ja 2 ovat ne kentät,jotka saavat pelis aikaakin eri lailla ku muut.
Simasta:mä en laita mitään siirappeja.Perusjuomaa ja kaikki tykkää ku ei ala kikkaileen.Kyl se kuule fariinilla tulee riittävän makeeta ilman siirapinlitkuakin=)
Sit arvailuihin:
Usa-Itävalta Eikös se Itävalta ollu vaikee Venäjällekin,joten miksei jenkeilleki sit?Olikos näis veikkauksis se tasapeli vars.peliajal?Se tulis lähinnä mieleen ja sit voittas Usa vaikkapa numeroin 3-2.
Ukraina-Suomi 0-3.Ei täs mitään ongelmia tuu!
V-Venäjä-Tsekki Kyllä se on tosiaan toi kakkonen.Tsekki taitaa olla peräti mitaleilla,ainakin joukkue on kova!sanoisin et luvuin 1-3 voittaa.
Venäjä-Tanska Varmasti lyö Tanskan!Tulee kuule murskaluvut!!Sanotaan raaásti 10-0!
Mut se tästä. Palaammepa taas kuvioihin huomenna:)
Yötä hyvää:)
Biljadinovokodrov???Sä mitää 70-luvust muista:)
Joojoo,Juudaksen aikana mennää viel jarrukentäl mut sitt siirrytää nykyaikaan!;)
Laitoin sitt näin:
USA-Itävalta 1 .Eile kattelin vähä ruottinTV:st SWE-USA pelii,Jenkkipojat osaa maalinteon,vähist paikoist teki 3-5 voiton!
Ukraina-Suomi alle.
V-Venäjä-Tsekki 2.
Venäjä-Tanska( 2) 1.
Mä laitan välil puol pulloo oluttaki simaan:) Kokeile ainaski hunajaa joskus.
Eiku illanjatkoi/kauniit unii:)
Moro!
ps.se kapteeni joka laski jäteöljyn Airistoon pitäis laittaa uimaa sinne sotkuun...kele!!
Silmä vähän loppasee täs,mutta sisulla pistän rivin kaks.
En oo huomannukkaa kiireiltäni mitään öljyturmaa meilläpäin.Jos joku on sotkenu tahallaan,niin kyllä sen tosiaan sais laittaa uimaan mönjässään ja kauan!Piru noita kusipäitä sit taitaa riittää maailman tappiin asti!
Kentät Ukrainaa vastaan sit julkastu.Ei muuten paha,mutta kyl toi saakelin teletappijengi sais ainaki hajota.Pelkään,että kentää kakkonen on syvältä huomenna.Ja jos ja kun on,niin ois Erkalla selkärankaa pistää ne kaverit vaikka arvontapussiin ja ravistaa ja sit kattoo,kuka häippäsee.
Mielenkiintoista tulee olemaan Ruutun Jakke Kärppämiesten kans. Jotenki hupaisaakin.Noo..eiköhän Jarkko ainaki piä huolen siitä,että Pikua ei ny telota.Siel aiemmas surullisenkuuluisas turnaukses ku kaveri jäi yksin,eikä kukaan tehny mitään. Ny taitaa tulla eri sävelet ja hyvä niin.Kunhan ei turhia jäähyilujä vaan tuu.sitä jellonat ei pitempään kestä.
Ni.Voishan sitä kokeilla,mutta ny on simat tehty joksiki aikaa jo,niin että sit myöhemmin ehkä.
Hyvää yötä.Mä kömmin ny peiton alle tuhisemaan:)
muistutan vaa ett rupee taistelee digiboxin kaa ajois,matsi tulee suorana YLEextrast klo.16;)
päivänjatkoi:)
Moro!
Kirvesmiehii hoitamaa homman kotii:) Aika hurjasti tuli jäähyjä,ton venäläisen ohjaajan hidastukset oli kyll aika hukassa,niist ei kyll selvinny jäähyjen syyt ollekaa. Siin näki ett ku Kontiola on ollu kauden aikasemmis peleis paras nii kyll kannatti valita kisoihi,roolipelailusta viis! Ukrainan ainoot paikat tuli ku Kärpäset oli kentäl,onnex ne ei kyll paljo ollukaa;)
Jeeee,voitettii 3,30e:)
Eiku uutta hakuu:)
Sveitsi-Latvia 1 ,eiks ni?:)
Saksa( 2)-Kanada 2 ,tarkoittaa ett Kanukit pitää voittaa väh.3 maalil.
Ruotsi-Italia( 2) 1 ,toivotaa kuiteski ett Italia voittaa;)
Slovakia-Norja( 2) 1 ,slovakeil o kova porukka!
Aika kova porukka toll Venäjälki,7-1 jo! Ei taida sun 10-0 riittää:)
Mutt katotaa taas huomen,
illanjatkoi/öitä:)
Moro!
Oli porukkaa pitempään ku luulin,joten en ehtiny kunnolla ees seuraamaan matsia.Käsittääkseni nelonen hoiti puolustustehtävänsä kunnolla.Nolla ku on tulos vastustajalle,niin eikös se yleensä sitä meinaa?Oli taas jäähysumainen peli.Tosta ei voi ku parantaa.Sen mitä näin,ni aika hengetöntä menoa oli.Konna oli pirteenä,mut siinäpä se olikin.Kalliokin oli heittäny mailan ja saanu pelirangaistuksen.Jestas!
Pihlströmki sit tulee kisoihin ku Salmelainen läks.Jänniä kuvioita.Ottiko Tonylle sit luonnolle toi odottelu.Ehkä oli hyväkin,et jos ei kauheesti intoo,niin ei levitä sitä fiilistä muihinki.
Pelit vaan kovenee,joten katsoisin,että jyvät ja akanat seulotaan Venäjä-pelissä todella.Eiköhän toi Tanskaki selvitetä puolilvaloin vielä just ja just;)
Joo..laita veikkaukset noin,paitsi että mä uskon jostain syystä Latvian yllättävän.Maalin erolla voitto sille.Mut sähän laitat mitä tahot niinku ennenki=)
Hyvää yötä.Ei jaksa ny enempiä.Käyn pikaisesti kattomassa onko tullu johonki toiseen paikkaan vastauksia ja sitten tutumaan:)
21.45 YLE Extrassa Suomi voittaa MAAILMANMESTARUUDEN!!!! :)
Moskovaski aletaa mennä oikeaan suuntaan,enää yx Kärpänen jäljellä;)
Nautinollista iltaa/kullanvärisii unia:)
Moro!
Jos Spede ei olekaan pelaavas kokoonpanos ny, ei se meinaa,että se koko ajan ois pois.Kenttä pelas hyvin,joten pidän pienenä ihmeenä,jos Erkka alkaa osoittamaan niin pahoja dementian oireita,ettei muista edellisen pelin hedelmiä!
Eipä täs muuta ku hyvää yötä sinnekin:)
ps.Siel on muuten 3 KÄRPPÄÄ!Unohit Kukkosen Lassen. KERRAN KÄRPPÄ AINA KÄRPPÄ=)
yx,ett ku Jere tulee nii Pyörälä tippuu kokonaa pois.Juudasta ollaan jo poistamassa peräsimestä,Dufva oli vetäny harkkoja,kaikenlaisten 'jarrukenttien' aika o ohi:)
Hieno veto YLE:lt näyttää koko 95-finaali lähetys kokonaisuutena,jorinoinee kaikkinee.Kyll sitä kelpaa vielki kattoo:) Ku katteli pukuhuone juhlintaa nii eipä Suomel oo sellasii persoonia joukkuees nyt ku silloin.
Katotaans ehtiskö nää veikata:)
Suomi-Tanska( 2) 1.
Tsekki-Itävalta( 2) 1.
Venäjä-Ukraina( 2) 1.
USA-V-Venäjä 1.
Ny hommiin:)
Päivänjatkoi,moro!
Ja toi sun vastaanharaaminen ja Kärppäpelaajien jatkuva teilaaminen saa mut ny oikeesti funtsimaan viitsinkö kirjoittaa enää ollenkaan sulle. Ottaa niin pannuun toi Viuhkolan kykyjen poisjättäminen omien suosikkien tieltä Erkalta=(
Tappara-/Bluesmies veti pavun nekkuun.No,suun kauttahan sitä hengitetään onneksi;)
Ei muuta ku mukavia jatkoja sinne jonnekin:)
mä töissä,päivystän ettei mummot joudu kiipeliin:)
En tykkää pavuist,enkä tykkää siitäkää ett uhkaillaan tyyliin"mä en leiki sun kaa,jos ei leikitä mun säännöil"
Mielipide eroja tulee,ne kuuluu asiaan,mutt helpot pelit meni nyt ja luulis ett Viuhkola olis ollu intoo täynnä ku pääsi kentäl,vähäst peliajast huolimatta!Kuiteski peli pyöri enemmän meijän päädys ku ne oli kentäl!
Ottais Kontiolast mallia,ukot vaihtuu vierest mutt se vie väkisen kiekon vastustajan päätyyn,teki jopa Bergist maalintekijän:) En mäkää usko ett toi 3p/peli tahti jatkuu ku tosi pelit alkaa nyt,mutt nois peleis se näyttö piti antaa ja sen se teki,toisin ku Viuhkola!
Näi se vaa menee,hyvä Ruusunen;)
Päivä/illanjatkoi,ja toivottavasti mummot pysyy kotona ett mä saan kans kattoo pelii illal:)
Moro!
ku että illallahan toi nähdään missä jellonat menee. Siitä tulee joko äärettömän tasainen,kun Venäjän mokke antaa tasoitusta melkoisesti,tai sitten pahin skenaario on rökäletappio Leijonille.Jotenki en siihenkään usko.Kyl sisua sen verran löytyy.
Noo..jos mä pieni nainen tunnun uhkaavalta,niin hui;)
Sääli,että Piku on kentäs,jossa se ei pääse todella oikeuksiinsa. Mulle on ihan turha kenenkään väittää,etteikö liigan huippusentteri,kenties paraskin,olisi taitava.Erkan roolitukset eivät onnistuneet ainakaan tältä osin ja tulijoita tais olla liikaakin samaan paikkaan ku Piku.Samaten väitän,ettei Ridan kyvyt oo minnekään kadonneet. Huono hetki ja se oli siinä.Toivottavasti leijonalauma ei maksa siitä kalliisti,kun ainaki noi teletapit tuntuvat saavan yrittä aina vaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan..huolimatta melkoisen heppoisesta pelistä.
Joo..piän peukkuja,että kaikki menis hyvin ja sä saisit kattoo pelin rauhas. Toivottavasti siitä tulee todellinen thrilleri:)
Jatketaanpa sit myöhäisellä,jos väsy ei iske tai tää ylläpito taas renklaa:)
peli,J.Ruutu teki sen taas!Voi kele sitä idioottia,on kattonu vissiin Lämäri-leffaa vähä liikaa,kehtas viel tuuletella ku poistu! Meinasin jo toka erän jälkee yhtyä sun mielipiteeseen teletapeist,mut ne paransi 3-eräs huomattavasti,Pärssinen ehkä pahiten hukas viel. Venäjäki tuli kyll 3-erään vähä takki auki jo,ei näköjää oo varaa yhtää löysäillä.
Norrena vaik torju välil hyvinki nii maalit tuli kyll helpol,puolustukselt ei kyll paljon apuakaa tullu. Ja noi ketjut pitäis nyt valita nii ett ne ei koko ajan muutu,tost mitää tuu ku ukot kokoajan vaihtuu vierelt!
Mä tulin keikalt pihalle just ku Venäjä meni 1-0 johtoon,joten melkee koko pelin näin:)
Nyt pitää kattoo SopCastilt Liverpool-Chelsea peliä!Koska asennetaa se sulle?:)
Kauniit unii:)
Moro!
Heitän pari lausetta.
Teletapit oli parempia ku luulin,vaikkei kukaan ylitse muiden ollut.Mun silmis kaikkein positiivisin oli tää Hentusen Jukka.Muistelen,että se on kyllä aiemminki ollu melkonen jässikkä ku pelipäällä on.Viuhkola loukkaantu,mut missä vaihees?Ei tainnu olla enää toises eräs?Mitä tapahtu,en nähny?
J.Ruutu on ihan ok silloin,ku ei tee kauheita mokia.Kyl niitä ärsyttäjiäki tarvitaan.Mä en tykänny siitä vilkutuksesta.Jätti kuitenki muut pulaan ja pelleili vaan.En nähny mistä se ulosajo tuli.Oliko oikee?Sun ilmaisustasi päätellen aiheesta.Meinaan,että kanukki anto kyllä venäläisille anteeksi selkeitä jäähynpaikkojakin.
Oli vauhdikas ja nautittava peli.Kolmas erä antoi tosiaan lupauksia,että parantaa voidaan ja pärjätäkin. Norrenan eka näytti turhan helpolta,mutta olihan miehellä hienoja torjuntojakin.Ehkä silti parempi,että Lehtonen kokeilee seuraavaksi.Norrena ei kuitenkaan ollut ihan parhaimmillaan.Kyl sen näki.Kenties hermostunu kovasta vastustajasta.
On se kieltämättä hienoa katsella tota Venäjän peliä silloin ku se toimii.Kaunista,kaunista..Mut ei meijän pojat hävetä tarvi.Ihan täyttä uunoa ei pelistä löytyny,vaikka mietti kuin.Avainpelaajat olivat välillä kyllä melko hukassa,mutta väläyttivätkin välillä.Jotenki tuntu,että Koivun peli tais heistä olla pahiten ulalla.Katsoinko väärin?
Kontiolan rooli alkoi himmetä,kun vastustaja koveni,mutta se oli odotettavissa kaikilta.Uskon,että Konnasta on vielä paljon iloa.
Katotaan ny koska asennellaan ja mitä=)Otin vuoden tarjousjutun Canalista sittenki,mut katotaan ny tuleeko sitäkään katottua mitenkään.Toi sun soppihan tais olla se nettilatausjuttu ja muka ilmainen.Emmä tiä miten sä sen voisit mulle paremmin opettaa.Laitat rautalankamallin vaihe vaiheelta tänne vai?
Mut nyt..hyvää yötä.Palaillaan taas:)
rautalangast väännän;) ,vormulatki koht taas. Viuhkola sai reisivamman jossain välis.
Ruutu taklas kiekotonta miestä taas myöhäs,jäähyn syy tais olla kyynärpäätaklaus,joka tapauksessa iha pimee!!
Hitto,tää futis meni jatkoajalle......mun pitäis ajaa viel raksalle tänään.Päivystys loppuu aamu 7:ltä,sitt huominen vapaa:)
Päivänjatkoi,palaillaan:)
Moro!
Vaikuttaa kyllä turhan kovalta rangaistukselta Jarkolle tommonen.Ei J.Ruutu aina sikaa pelaa,siis sellaista sikaa,ettei laillisiin rajoihin sovi. On se kaveri hiillostanu vastapuolta sen verran välillä,että on oikeesti ollu hyötyä Suomelle.Riskialtis pelaaja kieltämättä,mutta riskejäkin on otettava.Jos jäähyilee jatkos Suomen ulos,niin sitten voin tarkastaa sanomisiani.
Vai reisivamma..hemputti,ku Mertaranta ei tainnu mainita mitään loukkantumisesta,vai satuinko just väärään aikaan teen hakuun..Ihmettelinki,ku ekas eräs Piku pelas mainiosti ja sitten katos ku maan nielemänä.Pyörälän tulo sit loppujen lopuksi havahdutti,että jotain on tapahtunu.Kukahan piru se oli,joka Viuhkolan rampautti.Alkaa Pikulle kohta riittämään nää venäläisten telomiset,saakeli!!
Mut sulle mukavaa päivänjatkoa.Olikohan se katsomas peli se maksa-altaan peli.Oli menny pilkuilla jatkoon kai.Oli kenties aika jännittäväkin sitten:)
ps.voithan sä laittaa tänne rautalankamallin tyyliin paina sitä ja sitten sitä ja..:)
Mikää rangaistus ei oo tarpeex kova Ruudulle!!! 5pelin pelikielto nyt vaa sille,ei pääse pilaamaan Suomen peliä enää sitt.
Änäris Vancouveri hävis 3 kerran Ankoille,sielt saataisiin Salo puolustukseen,paha vaa ett Hannu Hanhet sais mm.Sedinit&Näslundin. Buhvalokin voi tippua,Lydman&Numminen olis kans hyvä apu.
Pyörälä pelas centterinä,ei taida iha olla sen paikka?
Juu,Liverpool tiputti miljardimiehet ja meni finaaliin:) ne pelas pitkän kaavan mukaa,koko rahalla,pääsin lähtee vast ½1-aikaan ajeleen:)
Jep,pistän rautalankamallin paperille ja sitt tänne;)
Nyt imuroimaan,kävin äske vuokraamas rakennusimurin:)
Päivän/illanjatkoi:)
Moro!
Jos toi yks laitto oikeen linkin,nii J.Ruutu ois pois varsinaisista ketjuista ylim.hyökkääjänä.Nii että sä varmaan tykkäät=)Jarkko on aika ristiriitainen kaveri.Hyvässä ja pahassa.Joskus nähny jotain haastatteluja siitä ja yllättäny ihan fiksuilla ajatuksilla,eli ei se aivoton idiootti ihan oikeeseen osu.Mut näkee sit mitä hän tuo vielä joukkueelle tullessaan.Odottavalla kannalla täällä päin:)
Pyörälä on pelannu sentterinä Kärpissä,kun Piku oli loukkaantunu,mutta totta on,että eihän se Speden omin paikka ole vaan laiturin homma.Ihan kelvollisesti hoiti kuitenki homman nähdäkseni,mutta ei tietysti vedä vertoja Pikulle syöttötaidoillaan samas paikas.Joku kramppi Viuhkolalla on ollu.Pirullinen varmasti,ku tulee.Toivottavasti ei kuitenkaan haittaa enää lauantain pelissä.Vai oliko se Sveitsin jälk.peli lauantaina,en ny muista varmasti..joka tapauksessa toivon,että Piku on kondiksessa sinne.Kyllä hän on ollut hyvä nelosessakin.
Näilläki palstoilla monet haukkuu Pyörälän ja Viuhkolan turhiksi jätkiksi kisoihin.Sanoisin,että kusi kastellu muhat päästä.Tottakai rapakon takana on vielä hyviä suomalaisia,mutta mä en usko ny kehenkään sateentekijänä.Eikä Suomella mikään pitkä kuivakausi oo ollukkaan,mitä ny yks "punatornado"pyyhkäisi,mut ihan hyväs kasas selvittiin.
Väitän,että eilen nähtiin tuleva mestari,jos ote ei ala tosta lipsumaan.Ei ton Kanadan pelikään näytä niin ihmeelliseltä.Leijonilla täydet mahikset mitaleille.
Hyvää yötä ny,palataan taas:)
NYT Suomel on mahixsii ku Ruutu viltis:) ,pysyis kans siel!
Sä pääset taas taisteleen digiboxin kaa ku peli tulee Extralta,älä luovuta;) Hyväs lykys tää o vika peli minkä Suomi voittaa....tai ehkä Italian sentään:)
Kuolemankamppailussa tulee sitt joku nelikost Kanada/Slovakkia/Tsekki/USA vastaan,siin on tekemist.
Suomel pitäis toivoo onnistumista,mut samal halun ett Juudas saa kakkaisen lopun ,paha yhtälö:)
Ny pitää jatkaa töit,palaillaan
Moro!
Olin meinaan duunis.Enpä jääny mistään paitsi, kuulosti olevan täysin sysipaska matsi.Tuskin lauantain pelikään saa onnesta ähkymään=)SUNNUNTAI ON SIT JO IHAN TOINEN ASIA!=)
Eipä tosta pelistä sen enempiä.Näin vähän koostetta ja oli kyllä aneemista.Tolla tavoin ei kunnian kukko kiekaise Leijonille.Mut uskon,että ei kaikki tollasia kilpikonnia olekaan,ku mitä Käkikellojen maa oli.Kai se on vaikeeta puhkasta tollasta puolustussysteemiä.
Sulla tosiaan vaikee yhtälö=)Ootko saanu mitenkään sitä ratkaistua?;)
Ens yönä taitaa olla tosi tärkee peliä jellonia aatellen.Meinaan se Salon tulo on mahdollista.Pakkipuoli tarvii kyllä täydennystä,joten jos kaikki natsaa ni tervetuloo vaan sinivalkeeseen laumaan:)
Sulle Heikki kauniita unia.Mä luen yhtä lakipuolen juttua vielä läpi,että osaisin sen,nii että masiina menee täs kohta kii.Palataan viimeistään lauantaina.Huomenna tulee taas porukkaa,joten voi olla,että koneelle en välttämättä ehdi.Sen näkee sitten.Öitä!
ps.täällä ei sitten mikään asianajajaksi lukeva kirjoittele,niin että älä päättele tosta lukemisesta mitään;))
päivän peli selvitti,Lehtonen pitää jatkaa maalis!Piti välil Suomea yksin pystys.
Kyll Juudas taitaa vetää pidemmän korren mun ongelmas:)
Sakemannit aiheutti ekan jymypaukun!
Kärpäset sai sitt uusia Kärpäsiä,saa nähä mite Vertala pärjää,ei oo oikee missää muualla ku Kirvesmiehis onnistunu.
Juu,Selänne vois lähettää Salon ny kisoihi,siitä huolimatta ett Ruotti hyötyis vielä enemmän. Eikä se oo sanottu ett Juudas älyis pyytää ees Saloa avuksi.
Voi hitsi,mull olis ollu käyttöö asianajajast:)
Hyvää viikonlopunalkuu,mä meen huomen puhtasee raksalle:)
Moro!
toteutumas:) ,Juudas siirsi Viuhkolan ykkösketjuun,voi pyhä Sylvi sentään!!! Toi nyt viimestään ratkas sen ett toivon Juudakselle kurjaa päätöstä uralle!!Vaik menee Suomen kustanuksella,mut ei voi mitään. Ettei vaan Viuhkola taas satuta itteensä ku Italias pelaa niit puolCanukkeja.Ville ja Jere tietty pärjää vaik keskel on kuka,mutt ei toi tuu toimimaan! Luulis Kontiolaaki harmittavan ku on ollu paras centteri koko kauden mutt Juudas heittelee sitä ees taas!
Salo sitt olis halukas kisoihi jos ei seura taas kiellä,ois kyll tervetullu vahvistus! Hannuhanhetkaa ei sitt hyötynykää Vancouverin putomisest,ainoastaa D.Sedin ois mahdollisest tulos.*taputtaa karvaisia käsiään*:)
Kattelen täss tota Rus-Ita peliä,ei saanu venäjän pojat kiekkoo ex-Kirvesmiehen Muzzatin taa vaik pelas 5-3 vastaa,siin on huomen Finskeilki tekemist,mutt ei se mitää,pääasia ett Juudaksel menee huonosti:)
Joo o,mun pitäis olla tuol palatsis,mutt täss mä vaa töllötän tota pelii:) ,no päivä se on huomenki:)
Sopivat terveiset:)
Moro!
Norrenan kova matsi oli Venäjää vastaan ja ilman muuta "Kärppä"tarvii omansa.Mitenkään Norrea väheksymättä näyttää siltä,että Lehtonen vois kuitenki olla se eka mokke.Eihän Sveitsi-pelin nolla tietenkään mikään tehomittari ollu,kun vastustaja ei kauheen kova ollu,mutta kyllä se kuitenkin näistä vaatimattomimmista kiekkomaista parhaita oli,joten jotain osviittaa sekin peli näytti silti.Eikä ne pelannu huonosti, vaan tekivät kaikkensa,että jellonilla oli ikävät oltavat kauan!
Vai että asianajajaa tarvittisit.Paalutitko sä sittenki naapurin tontin?=))
Sanan Vertala kohdalla lyö vähän tyhjää,mutta kyllä mullekin on jääny mieleen,että ois Tapparas pelannu ihan kippoonmenevästi.Katotaan ny mitä siitä tulee Oulus.Mä en tuomitte ainakaan ennenku on pelannu jonku aikaa.Annetaan kaverille mahdollisuus näyttää.Kuusela oli mielestäni hyvä hankinta,puhumattakaan tsekistä.Ne on aina Kärpillä onnistuneet:)
Salo on sit tulemas ja en usko,että lekuri stoppia pistäs.Jos kaveri kerta tuntee,että kaikki ok,nii miksei tulis.Uskon,että tuo paljon helpotusta pakkipuolelle.Jospa Kukkonenki sais tehdä muutakin,kuin olla enimmäkseen Numpan lakeija.Joskus tuntuu siltä,että Erkka on käskeny mukailla Numpan pelaamista ja sehän tarkoittaa sitä,että Lasse ei saa pelata omilla vahvuuksillaan täysillä.Se ois huono homma,koska mun mielestä Kukkonen on kokonaisuudeltaan paras pakki meillä tällä hetkellä huolimatta siitä,että Numppa latoo pisteitä.Numppa vaan enimmäkseen hyökkäilee:)Joka tapauksessa molemmat ovat ehdottomasti tällä hetkellä Suomen parhaimmat pakit.Bergille taitaa alkaa vanhuus tulemaan jo kohtuunuorella iällä.Välil tuntuu olevan hukas päivät ja kuukaudet;))
vai pitäskö sanoa vienosti että viu viu=)Noo,vitsit sikseen, kun vaan Pikun kohdalla huomenna on kuvaannollinen sanasikermä: viuh viuh;) Antais huutia teille pilkkaajille. Täs oli mahis vielä kokeilla ihan uutta kaveria ykkössenaksi ja nostan Erkalle rohkeudestaan hattua!Ei taida olla montaa ymmärtäjää.Mä tonne jonneki laitoinki jo,että ei kyse ole siitä,että kuka luistelee nopeimmin.Kysehän on siitä,että keskusyksikön pitää taitavasti osata lukea peliä ja SYÖTTÄÄ laitureilleen,jotka saavat ollakin sentteriä vauhdikkaampia.Mä uskon,että huomenna voi suusi loksahtaa auki positiivisesti Pikun kohdalla:)
JOS hän ei onnistu,niin sallin sinun riemuita pienessä mielessäsi;)Joka tapauksessa ei minulle eikä muillekaan jää jossittelun varaa sen takia,etteikö Piku saa ny mahista. Sydämestäni toivon,että liigan yks fiksuimmista pelaajista ny onnistuis ja mä saisin näyttää sulle pitkää virtuaalikieltä=)Konna kyllä selviää vielä iskustaan. Totuus on,että kun isot pelit tuli,niin hänen roolinsa väheni,mitenkään pilkkaamatta.Konna on mun mielestäni liigan parhaita pelaajia,mutta kaikkien on oppirahat maksettava, niin Konnan kuin Pikunkin.Mulle on loppupeleis samantekevää kuka ykkössenana on tai kuka neloses,kun vaan voitto tulee LEIJONALLE. Mun ainut kriteeri Pikun peluuttamista nelosessa vastaan on se,että tiedän hänen lahjojensa osoittavan eritapaista pelitapaa,vaikka hoitikin tonttinsa hyvin siellä. Toisaalta Konna ei oo neloskamaa sen takia,että taitaa olla aika lailla pelkästään hyökkäysorientoitunut pelaaja.Mut huominen näyttää mitä tapahtuu.Olen rauhallisin mielin tuli mitä tuli.Matsi ei ole kuoleman kamppailu,mutta tottakai kiinnostustani lisää melkoisesti se,että näen mihin Piku pystyy kun aikaa annetaan vai pystyykö sittenkään sen kummempaan. Näytön paikka:)
Mä en täl hetkel tiä miten se Venäjän peli Italian kans päätty,mut otaksuisin,että kyl se Venäjä ainaki sen yhen maalin värkkää vaikka mikä ois.Olis kato liian iso pommi Italian voitto.En mä ihan siihen usko,vaikka ihailtavaa yritystä taisteluun heillä on.Toisaalta,jos he täysillä painavat mahdollista mestaria vastaan,niin mikäs siinä.Kenties Leijonilla on helpompaa pelata heitä vastaan huomenna:)Ylimielistä asennetta ei toki saa löytyä.Hiukan epäilyttää nääs,että Venäjällä on pompan napit lennelleet. Ei mikään maa semmonen heittopussi ole,että yli kävellään. Yllätykset ovat pelien suolaa,mutta jellonat sais minun puolesta yllättää positiivisesti jatkossa vaikka joka kerta,niin se ois parasta:)
Hyvää yötä.Jännäämisiin huomenissa!
löyty syy tohon Juudaksen järjettömyyteen..... sanoi haluvansa tasoittaa kuormitusta,ne ku o pelannu paljon saa huomenna vähä huilia.Mut se mitää muuta.....kaikkee huonoo Juudaksel:)
Saatpaha sitt säki nähä ett Viuhkolan taidot ei riitä kansainvälisii peleihi!Joten ny jos menee penkin alle,(alle 3p/pelissä),odotan ett myönnät ett parempi ku siel Lapis vaa pörrää eikä lähe leikkii isojen poikie kaa:)
Ny mä kömmin Hetekkaan ja kattelen viel tota Galacticaa,good night.
Huoment/päivänjatkoi:)
Moro!
Eiköhän Piku epäonnistuessaan löytyne nelosesta sitten,sillä kyllä hän tonttinsa hyvin hoiti siellä silti. Sä oot vähän turhan innokas laittamaan hyvää pelaajaa kotimatkalle:)Mut katotaan ny se peli ensin!
Ei kai joukkueen pitäs täs vaihees olla noin puhki!Erkan pitää vaan peluuttaa muitakin.Suomella ollu yks tosi kova vastustaja ja ny jo puhki?!Tasottas vaan kenttien jääaikoja,niin se lepuutus on siinä. Eiköhän ongelmat liene muualla ku tossa.Erkalla on ongelma käsissä,kun ykkössenaa ei tunnu löytyvän ei sitten millään.Kaikki vaihtoehdot alkaa olla kokeillut,joten annetaan ny Pikulle mahdollisuus näyttää.Kyllä hän liigan paras sentteri on,vaikka mitä sanot.Monipuolinen kaveri,jolle on AINA käyttöä.
Vai Galactican ystävä olet.Mäkin oon joskus katellu sitä sarjaa,ihan mukava.Ny ei vaan ehdi paljoo katteleen mitään sarjoja.
Mukavaa lauantaita. Jännäämisiin illalla!
ny vaa MTV3:n txtTV s.810,siin Juudaksen selitys ketjumuutoxsiin! Et kai sä oikeesti ajatellu ett Viuhkola pelitaidoillaan olis päässy 1-kentään:)
Jos Urheilukanava olis näyttäny samaan aikaa pelattavaa Tse-Slo peliä nii oisin kattonu sen ja boikotoinu Suomen peliä!!:) Mut kai se on sitt katottava ku Viuhkola häpäisee ittensä:)
Mä laittaisin T.Ruudun ykköseen keskelle,Villen kaa ne pelas hyvi yhteen ja Jere tois siihe extra mausteen! Jossain vaihees ketjut tulee menee näin:
Peltonen-T.Ruutu-Lehtinen
Hentunen-Kapanen-Pärssinen
Kallio-Kontiola-Bergenheim
Miettinen-Koivu-J.Ruutu/Pyörälä
Kissastudios Ape ja Jortsu saa jossain vaihees Juudaksel nää ketjut taottua sen kaaliin:)
No joo,kyl vanha Galactica oli parempi,täss uues Starbuck:ki o nainen:)
Hyvää päivänjatkoi.......enää 10h nii su unelma Viuhkolast murskaantuu;)
Moro!
ei toi riittänyt mihinkään!Toinen maali oli kyllä hieno.Muutama huomio pelistä,missä oli Ville&Jere?Oliko syy Viuhkolan? 4-kenttä oli paras,vaikka ei pisteitä nyt tullutkaan,peli pyöri kokoajan Italian päädyssä!Sillei 4-kentän tulee pelata:) Viuhkolan joka toinen syöttö meni Italialaisille ja Italian parhaat maalipaikatkin iskettiin Viuhkolan edestä.Siinä mielessä tää oli paras Suomen peli koska nyt oli 4-hyökkäävää ketjua,mut mut......en anna sen jatkaa ykköses;)
Illanjatkoi/kostei unia:)
Moro!
Viuhkolan syöttöpeli oli mitä nautittavinta.Siellä ei montaa pikkumokaa edes sattunu!Oletin,että tämä loistava syöttökone saa pisteitä just niistä syötöistä,mutta kaverihan näyttää olevan varsinainen maalijyräkin=)
Erkka oli laittanu ny kaikki ketjut hyökkäämään, sillä vastustajan mukaanhan homma menee.Sanon kyllä,että jos Erkan maininta ketjujen muutoksesta tarkoittaa et Piku menee takas nelosen senaksi,niin se on uskomatonta. Siinä menee täysin hukkaan tämä kaveri.Tottakai hän osaa puolustaa, hänhän on niitä harvoja monitoimikoneita joukkueessa,jolta sujuu kaikki muu paitsi moken hommat,enkä siitäkään ihan päätäni pölkylle laittaisi;))
Kontiola väläytteli kyllä ja hänenkin paikkansa on toisenlaisessa ketjussa,koska varmasti tulee eteen puolustava nelonen huomisen pelissä.Sekä Viuhkola että Kontiola kuuluvat eri ketjuihin, siis hyökkääviin.Viuhkolan paikka on sentterin paikka,siitä ei pääse minnekään.Hienoja oivalluksia läpi pelin.Kakkoserä oli heikompi,mutta tuskin huomenna herpaannutaan hetkeksikään.Kyllä mä kokeilisin tällä kokoonpanolla,mutta sitä tuskin näen,jos kerta Erkka sanoo,että ketjut muuttuu huomennakin.Kyllä tää suoranainen siksakki sais alkaa loppumaan.Ei homma rauhoitu,jos pelaajat ei tiedä keiden kans he seur.päivänä taas pelaavat ketjussa.
Edelleenkin aistin keskusteluissa Pikun aliarvioimista.Toivottavasti hän saa olla huomenna ainakin sellaisessa kentässä,jossa hänen taitonsa pääsevät tehokkaammin esille,kun ei hän kuitenkaan mones ketjus voi olla yhtäaikaa.Mä pitäisin hänet kyllä huomennakin ykköses.Hyvinhän se peli kulki lukemisen kannalta tolla viisikolla.
Millä tavoin siis syyllinen oli Piku?Kyllähän se oli Peltonen,joka ekan maalin syötti. Vai pitäskö maalintekijät olla jostain syystä nää Nhl-pelaajat,vai?Mä en oo samaa mieltä,että muut ovat heidän lakeijoitaan.Kaikkia tarvitaan ja jos ykköskenttä oli tehokkain, niin ei siinä pitäs olla naputtamista.Hentunen oli kans mainio.Nostanu tasoaan kovasti.
Minne sä muuten oisit sitten Viuhkolaa sijoittamassa noin ihan vakavasti puhuttuna?Kotiin menevään lentokoneeseenko?Älä vain sano,että juu.Idioottien kanssa ei tee mieli sentään kirjoitella=)
Hyvää yötä.Katotaan kuka ehtii huomenna kirjoittaan ja mitä.Ole mies ja tunnusta faktat.VIUHKOLAN JARI ON TODELLA LOISTAVA PELAAJA!
kattonu peliä pelinä.Ois kyll mukava olla kärpäsenä katossa seuraamassa ku katot pelejä:) Pakko myöntää ett aina en oikee ymmärrä sun näkemyksiä,ku ne on nii erillaisii ku ite pelis ollu:) Jos joku teki tilastoa nii näkisit ett Viuhkola teki eniten harhasyöttöjä,se ny vaa on fakta!Tarkoitin sitä ku ihmettelin missä Ville&Jere oli,ett yhteistyö Viuhkolan kanssa ei onnistunut lainkaan.Ekassa eräs Jere ja Ville syötteli keskenään ja kahes vikas tosiaan olivat täysin näkymättömiä.
Ei Juudas oo kieltäny koskaa 4-ketjuu hyökkäämäst,mut jos ei pysty nii ei pysty:)
Noitten ketjujen muuttaminen on kyll syvält,mikää muu ketju ku teletapit ei oo saanu rauhas saanu harjoitella yhteispelii,se tulee kostautumaan!
Eikä Peltonen syöttäny ekaa maalii,sen veto olis pitäny mennä sisään mut Hell from Italia teki haamutorjunnan,pomppukiekost sitt Viuhkola laitto vaappuvan kiekon hikisesti sisää.
Ei Viuhkola kotiin tarvi laittaa.....voi se jäädä katsomoon kattoon loppupelei;) Mä oon edellee samaa mieltä suurinpiirtein ku studiojoukkue:
Peltonen-T.Ruutu-Lehtinen
Hentunen-Kapanen-Pärssinen
Kallio-Koivu-Miettinen
Pihlström-Kontiola-Bergenhaim
Italia oli umpisurkee tänää,huomenna o iha toinen peli,ja Juudaksen tokavika peli:)tekis mieli heittää voltti:) Teppoki sitt kieltäytyi jo,kyll nää kieltäytymiset kertoo ett ei kaverit oo unohtanu mitä Juudas teki! Summanenki kyseli oikeutusti Veikkaajas mikä ero oli Niinimaan ja Salmelaisen poistumisest joukkuest kesken kisojen,kummallekaa ei luvattu peliaikaa ja se ei herroille sopinu! Niinimaan lähöstä nousi kauhee haloo,Salmelaisen lähöst ei mitää!
Saas nähä miten Tsekin käy,tappio Canadalle ja Saksan voitto V-Venäjäst nii ne on ulkona!
Ny nukkumaan,öitä
Huoment/päivänjatkoi:)
Moro!
hyvää huomenta kaikesta huolimatta=)
Kyllähän pelistä on niin monta näkökulmaa kuin on katsojaakin.Tietysti joskus toiveajattelu saa tietyt lasit silmille,mut ei ainakaan mulla. Kyllä mä oisin voinu haukkua Pikun pelinkin,jos siihen ois ollu aihetta.MUT EIP OLLU!Kaiken lisäksi,jos alan ammattilaiset sanoo,että Viuhkola oli todella huippuhyvä,niin sinä luonnollisesti menet ohitse arvioinesi heidän näkemyksistään;)Lopuksi tosta vielä se,että Jere ja Ville kehuivat kilvan Pikun pelisilmää.Kyl sää ny jäit yksin vanha,katkeroitunut äijäpaha myrkyllisten Kärppä-mietteittesi kans;)))Kirvesrinnan pilkkakirves osu ny omaan nilkkaas=)
Kyllähän Erkka on pelaajille hahmottanut kentän rakennetta.Onhan hän sanonut,että nelonen(silloin kun Piku on siinä)on enemmän puolustava,kun kerta Piku osaa senkin.Nythän se murehti sitä,että Viuhkolaa vois laittaa taitojensa puolesta moneen paikkaan,mutta ku ei oo äijiä,jotka osaa hoitaa nelosen sentterin tontin. Tosi on,että niitä on vähän.Pyöräläkään ei täysin istu sinne sentterin paikalle,vaikka tuuraakin välillä.Hankala juttu ja pelkään,että Piku joutuu sinne.Toisaalta uskon Ruotsia vastaan tulevan yv-ja av-tilanteita eri tavoin ja eiköhän Erkka tajua pistää myös Pikua sitä ajatellen.Pikuhan teki maalit yv:llä.Siinä oot oikees,että Ville EI syöttänyt sitä ekaa maalia,vaan Piku hoiti homman ku se ei Villellä menny sisään.ANTEEKSI kauheasti,että Piku meni piru vie tekemään maalin!Nhl:n suomalaistähdenhän sen ois pitäny tehä!Syöttöpistehän joka tapauksessa tuli Villelle. Lohduttaudu sillä.Maali oli siis sun mielestä varmaankin hyvä juttu,mutta sen tekijä väärä.Voi voi sun leijonasydäntäs->huomaa!Kirjoitettuna pienellä,sillä sun sydän ei sykkää joukkueelle vaan yksilöille.Ihme,että toinen maali kelpas sullekin sen "hikisen"maalin takia.
Sä sit pudottaisit kokonaan Kärppä-taustaiset pois Kukkosta lukuunottamatta!Syvällä on inhosi heitä kohtaan!*keskari*En mä ainakaan Tappara-taustaisia pelaajia inhoa.Mä laittasin oikeesti ekana pois Kallion ja Miettisen noista.Päräkään ei kauheesti vakuuta,mutta Erkka tais jo sanoa,että se pelaa jatkossakin,niin että turha täällä on katsomosta pullikoida:( Miettinen kenties vielä hivenen heikompi Kalliotakin.Ei siellä pelkällä komealla pärställä pärjätä=)Toi sun haaveesi ketjukoostumuksesta on susille menny.Erkka tekee nelosesta AIVAN VARMASTI puolustavan kentän.Minnes sun ihana konnas sit laitetaan ku ei se sitä hommaa osaa?Vaikee nähä sitä kilpikonnana=)
Numminen on kyllä mielestäni sanonu jo ajat sitten,ettei edusta enää mj:ta.Ei taida olla Erkasta kuitenkaan kyse. Tuos oon samaa mieltä,että kauhee haloo nousi Niinimaasta ja Salmelainen on päässy ku koira veräjästä.Mikähän siinä tosiaan oli!
Jännittäviä katseluhetkiä illalle!
ps.älä iske vasaralla kuiteskaa ittees rakennuksella senkin naulapää=)
karannu Juudakselta lopullisesti!Ny siin käy nii ett ku Ruottil ei oo mikää ihme jengi tänä vuonna nii Suomi voi yllättää ne tänään! Sitt se luule ett kaik on ok ja jatkaa noil vitsiketjuil kuolemanpeliski ja sitt tulee noutaja.No,mä saan sitt kostoni;) Pääsen taas kannustaa Leijonii koko sydämellä ku Juudaksest päästään:),se o melkee maljan paikka;)
En mä kato mist joukkueist pelaajat on,jos ne pelaa sellast kiekkoo josta pidän nii iha sama miss ne pelaa! Mä ainaski kaipaan Pesosta kisois,sille kävi vääryys ku joutu Viuhkolan kaa pelaan ja se oli sitt siin! Eiks se oo joku Kärpäne;)
Saat nähä ett toi vanhanaikaine'muka pitää olla jarrukenttä' siirtyy historiaan ku Juudas häipyy! Italia peli oli Suomen paras ku kaikki kentät hyökkäs! Ootko kuullu sellasta sanontaa ku hyökkäys on paras puolustus?:)
Kyllä Kontiola osaa puolustaaki,tekihä se av-maalinki! Mut ei sen paikka oo ykköses tossa poruukassa,sitä tarvitaan muualla koska noi muut ei oo vakuuttanu,ehkä Kapasen tilalle?
Mä rupeen pistää kimpsut ja kampsut kasaan ja lähe kotiin kattoon ku Erkan paidankaulus rupee hikoileen:)
Illanjatkoi/öitä
Moro!
tilastot toisen erän jälkeen,1-kentällä ei yhtään maalipaikkaa tasakentällisin,ei tosin vastustajallakaan! Onko 1-ketjun homma olla 'jarrukenttä'? ;) ,vieläkö Viuhkola on oikees paikas?
Jatketaan havaintoja:)
Moro!
Emmä jaksa kahdes osios höpöttää=)
Mä kyl sanoisin,että kentät sais pysyä noin,ei ny enää sais vaihella.Se toki on huomattava,että herrat Miettinen ja Pärssinen eivät ole pelanneet hyvin.Etenkin Miettinen..en mä tosiaan muista mitään,missä se ois ees väläyttäny.Muistakkosä?
Ykköskenttä ei ny tulessa,mutta pelasi kyllä silti takuuvarmasti.Ei syytä vaihtaa.Se huonompi peli sai olla täs.Eikä kaiken huipuksi Suomi huonosti ees pelannu.Tarkkuutta maaliyrityksiin,niin ollaan pitkälle kuule!Ei se kiekko moken läpi mene.Lehtonen kämmäs pahasti sen maalin,mutta en usko,että antaa saman toiste tapahtua.Jotenkin on semmonen tuntuma,että ei muuta ku Kari edelleen maalille.Luottoa mulla on vielä häneen jäljellä.
Pyörälä pelasi nelos hyvin ja Koivun kenttä oli vaihteeksi tosi hyvä.Jännää miten noi kenttien parhaimmistot noin aaltoilee.Vähästä oli kii.Ny voi sanoa,että Hannu Hanhet voitti.Omalla taidollaan ne ei ois maalia tehny.Piti suomalaisen siinä avittaa=)Mut kaiken kaikkiaan sellainen kumma paradoksi täs ny on, et vaikka jellonat hävisivät,niin siinä häviössä oli kuitenkin voiton siemen.Se nääs näytti,että Ruotsi on hyvinkin lyötävissä,kun saavat vain pojat viimeistelyn natsaamaan.Siitähän tässä oli pelkästään kyse.Mokkeen kisat ei kaadu,oli kumpi oli maalilla,mutta hitusen tosiaan kallistun Lehtosen suuntaan.
Bergiä kävi välillä oikeesti sääliksi.Se oli tosi paha välillä ja samaten Sarajevo.Jälkimmäiseltä ne kuuluisat laukaukset puuttu tyystin,mutta ei kai sitä pakeilta niin ootetakkaan.Kukkonen oli hyvä huolimatta parista tuhannen taalan paikasta.Niitä nääs oli yllin kyllin muillakin.
Olen erittäin luottavainen ja uskon,että heittämällä veks esim.Miettisen ja Pärssisen asiat voisivat korjaantua lopullisesti.Nää kaks eivät huolimatta varmasti kovasta yrityksestä saa mua luottamaan heihin riittävästi.Teletapeilla oli pahoja kytkentäkatkoksia toisiinsa välillä.
Konnan vois nostaa vaikkapa kokeileen Miettisen paikkaa,mitä tuumit?Toisaalta,jos meitä vastaan tulee,ja taitaa tullakin,Pohjois-amerikkalainen joukkue,niin veikkaisin,että Erkka peluuttaa jotain sellaista pelaajaa,jolla tuntumaa näistä rapakon takaisista joukkueista.Niinhän on tehty ennenkin.Bergenheimiä vois kuvitella kokoonpanoon seuraavaan matsiin ainakin.No, hyvinhän sekin kaveri on homman hoitanu aina,kun on saanut pelata.
Ei Leijonien tarvi peliesitystään hävetä.Hienosti pelasivat ja Ruotsi se vaan onnistuu hankkimaan hyviä pelaajia joko Nhl-statuksella tai ilman.Toi vaan osoittaa sen,että hyviä pelaajia löytyy tosiaan muualtakin kuin Nhl:stä. Ei se liiga mikään lätkän raamattu ole:)
Pääpiirteittäin saa siis mennä joukkueen kokoonpano noin mun mielestä.Ny pitää alkaa hitsaamaan sitä ketjun omaa juonta toisiinsa kunnolla.Sehän tapahtuu vain siten,että ei aleta ihan mullinmallin ketjuja muuttamaan.Ainakaan näitä,jotka on pelannu kelvollisesti yhteen.
Joo..väsymys käy jo käpälään tälläkin jellonalle,joten toivottelen kauniit unet:)
Palaillaanpa taas ku ehitään!
KOISTINEN........niii kuka?????? Pitäisköhän jonkun oikeesti ny tutkia ton Juudaksen nuppi! Pelottavaa,luin Urheilulehteä ja mä oon samaa mieltä ku Sihvone Juudaksest ja pelitavast!!:) Retro-kiekkoa,mähä oon yrittäny takoa sun päähä ett mitää jarruketjui ei enää tarvita,se on dinosaurusajalt! Jos Kanadaa vastaan jatketaan noilla vitsiketjuil nii se on sitt siin!USA nimmittäin yllättää nikkarit. Jerest ja Villest pitää saada paljon enemmän irti,ja Viuhkola ei oo oikee mies siihe ketjuun!!!!Nyt on ollu 2 pelii heikkoja vastustajii vastaan antaa näyttöjä ja ne o nolla tasakentällisin!!Ei ykköskentän tehot voi olla nii,T.Ruutu sinne nii voin unohtaa ett haluun Juudaksel kakkasen lopun:)
Miettinenhän tuli vast Moskovaan,eikä tosiaan oo saanu mitään aikasex,ei edes pelillisesti!Pärssinenki iha turhaan tuol,Pihlström tois kaivattua energiaa.
Joo,Lehtose tapahtu yx lapsus,mut varmempi se kuiteski on ku Norrena.....sattuha Myllykselleki samanlainen yhes tietys pelis v-95:)
Ruotsilla nyt ei oo mikää kummone joukkue tuol,niitte lohko oli naurettavan helppo,eikä Suomi noil vitsiketjuilkaa voinu millää voittaa.
Kiva nähä illan RUS-SWE pelis miten molemmat joukkueet aikoo hoitaa sen että HÄVIÄÄ. Kumpikin haluu mieluummin Slovakian ku Tsekin vastaansa,Tsekki voi vaik saada Jagerinki mukaan ku se tippu viime yönä.
Epäilen ett täält Suomen lohkost ei mee ku Venäjä välieriin.
Ei Kontiola voi Miettisen paikalle mennä,N.Kapasen kyll.Kapanen ollu aika hukas ja ottaa älyttömii jäähyjä.
Koivun kenttä oli hyvä,mut jos Suomi haluu voittaa nii tarvitaan murhaava 1-kenttä,T.Ruutu sinne siis:)
Kyll lopulliset ketjut olis pitäny jo olla pari kolme pelii sitt valmiit,olis ehtiny vähä pelata yhes,nyt kaikk on myöhäs,varsinki ku Juudas tekee ne vaan hulluimix!
Pääset taistelleen taas tigiboxin kaa tänää jos haluut kattoo CAN-USA pelin,tai sitt kato ruottin SVT Euroopast RUS-SWE pelin,se voiki olla mielenkiintoisempi:)
Illanjatkoi/öit
Moro!
Konnahan oli pelkästään sentterinä hyödyllinen.No, sit tohon toiseen paikkaan.Kapanen ei oo ollu kunnossa myöskään ja uskon Konnalla olevan panoksia enemmän jäljellä.
Kyllä mä pitäisin edelleen noi ykköset noin.Mut näkee sitten mitä tapahtuu.Voi olla,että Erkka pistää kaiken uusiksi.Ottaa kaikki ne pelurit,jotka tuntevat parhaiten pohjois-amerikkalaisen tavan pelata ja osaavat jotakuinkin vastata siihen.Silloin ei esim.Pikulla ja Spedellä olisi paljonkaan sanottavaa, ei toki myöskään Konnalla ja taitaa siellä olla muitakin.Ei perkule, ei toikaan toimis. Annetaan siis suht´koht olla.Konnalle vaan pitää saada rooli ja ykköseen se ei soveltunu.Viuhkola ei ole ykkösen ongelma vaan se,että Jere ja Ville eivät sittenkään ole osanneet pelata yhteen.Tää ilmiöhän on ollu koko ajan ennen Pikuakin.Toivottavasti täs harkkapäivinä homma hitsautuu!
Pihlströmin kisat oli tässä. Kun pakki otettiin,niin siinä tais mennä Philströmin sauma.Eikö?Koistinen voi olla hyvinkin piristävä lisä aika kehnossa pakistossamme.Eihän hän Nhl:n tähtiä ole,mutta käsittääkseni ollut hyvä alemman sarjan jutuissa kuitenkin. Laittasin hänet yhteen Laamasen kans.Ovat pelanneet muutama vuos sitten yhes parina Ilveksessä.Vois toimia eikä tarvis hakea sen suhteen tuntumaa,ettei tunne toista.Nyt ku ei oo aikaa enää suurisuuntaisiin operaatioihin.
Kyl ruottalaiset lehet oli niin haljeta omahyväisyyteensä ku niitä lueskelin.En enää viittiny sitä uhoa paria artikkelia pitemmälle lukeakaan.On se kiva,että se lauma ei tule menestymään!Jättivät paremman mokenkin ottamatta kisoihin,kun tää mikä se ny olikaan..pelas nii hyvin Suomea vastaan.Hehheh..kusivat omille kintuilleen.Eikö niitten valkku oikeesti huomannu minne laukaukset meni pääasiassa!Leijonat ku yritti tehä maalin moken läpi=)Kyl siinä saa torjuntoja kivasti.Eipä silti,kyllähän hän silti torjuikin ihan hyvin,mutta en väittäisi häntä silti vielä voittavaksi maalivahdiksi.Lehtonen sellainen voisi olla.Moka tuli onneksi ny ja kaveri on skarpimpi.Tietynlainen rentous kuvastuu hänestä,mutta ei Norrenasta.Se on selkeä merkki kuka pitäs olla ykkösvahti."Kärppä" tietysti.
Mä tulin töistä klo 20 aikoihin,joten kisat tältä päivältä ymmärretyt.Onneksi ehin kattoon torstaina=)
Palataanpa jälleen. Nyt hyvää yötä:)
Ei sitt USA yllättäny Canadaa:) Oli kyllä varsinaista NHL-AllStars pelailua,ei paljon taklattu.Mutt kyll USA pesee Leijonat,nyt ei enää auta ketju muutoksetkaa!
Ruotti osas sitt hävitä kunniakaasti Venäjälle,ei kukaan pääse sanomaan ett tahallaan hävisivät.Oha se vähä outoo ku eilen leimattii 3-veskarin passi ja tänää heti maaliin:) Slovakki on nii huonosti pelannu ett kyll pahoin pelkään ett HannuHanhet menee mitallipeleihi taas.
YX paikka on viel vapaa,Juudas muka odottaa Filppulaa Detroitist!Jos olis jotain kotona viel siel ylhääl leimais Pihlströmin passin ja panis pelaamaan ketjuun Hentunen-Kontiola-Pihlström!
Sihvonen on oikees siin ett kyll toll porukall vois pärjätä,mut johtaja on persiist!
Studioski oli J.Jalonen ja Vesa Rantanen,molemmat haukkui mm. maalivahtien peluuttamist,tuhoo Lehtosen vireen ku ei tiedä kuka on ykkös molari!Vähän pelottaa toi Jalosen tuleva pelitaktiikka,ei aijo antaa luoville yksilöille tilaa,vaa pitää pelaa joukkueena! Kuiteskin kaikis muissa joukkueis on joku yksittäine pelaaja joka ratkasee pelit.Suomi vaa pelaa joukkueena hyvin,niiku eilen,mut sitt ei oo ketään joka tekis sen maalin!
Ai sulleki selvis ny eilisen pelin myötä Tarkin hyvyys,kiekko ei mee veskan läpi;) Ja sitä EI!!! lasketa torjunnax,sitä yritin sull selittää ku silloin laskin Tarkin TORJUNTOJA;)
Huomen sitt välipäivä,Detroit voittaa yöl,ja Canada&USA saa viel vahvistuksii.
Äideil taas su.kestämist ku tulee lätkää ja formulaa:) paitti ett sulle taitaa kelvata molemmat?:) meijän pitää se SopCast asentaa sulle kaa joku ilta:)
Ny nukkuun,öit
Moro!
ps.ootko jo viisutöpinöis:)
TÄNNE NÄIN=)
Mulla on kova luotto Leijoniin.Ihan saletisti mitskun ottavat ja veikkaanpa,että finaalissakin ovat.Jos siel kaikki natsaa,niin kulta on täysin realistinen,mut silloin on kaiken tosiaankin onnistuttava 100%:sti!
Ruotti ny sitten taas jatkos..prk..Venäjä ny oli selviökin.Suomi saa sit Usan jälkeen uudestaan Venäjän vastaansa,mut ei hätiä mitiä.Maalillahan se voitti viimeks vaan.Ny on laiskanläksyt tehty ja priimus loistaa=)
Jaa..etteikö seksiä täl palstal..katos sen..mikä se ny oli..joku Jenny tai Jenni tjsp.Kauhee määrä vastauksia=)Taitaa tyttöä huvittaa provonsa.Kyl me tytöt kuule samal viisii vitsaillaan miehistä ku te meistä;))Riippuen seurasta nii aika hurjaakin tekstiä.Mä en punastele helposti;)Oonhan mä kerran uteliaisuudesta napannu tekstitv:n puolelta jonku jätkän kii,joka halus puhpuhia,you know,ihan vaan et tietäsin miltä semmonen tuntuu luuris=)Oli vähän pokas pitelemistä,mutta loppuun mentiin ja kaveri oli tyytyväinen toises pääs,ku mulla toi sanansäilä on kyllä aika hyvä jos tahon.Onnistuu toikin puoli.Mut se siitä.Sait taas uuden kuvion palapeliin nimeltä Laura;))
Kyl te miehet saatte pitää ilonne vähäpukeisista neitosista kaikin mokomin,mutta jos sillä kosiskellaan voittoa kisois,niin se vähän tökkii mulla. Mä en kyl rehellisesti sanottuna ees kato miehiä sillä silmällä viisuista.Semmoset sliipatut, öljytyt,pepsodenthymyiset snobit ei oikein nappaa meikään.Pitää olla rosoa ja vähän särmää, elämän koulimaa,että näkee eletyn elämää muual ku joidenki vanhuutta ehkäisevien purnukoiden maailmassa.Mä nääs en inhoo mitään muuta niin paljon ku pintakiitoa ja kiristysleikkauksia=)Maailmassa yli puolet ihmisistä näkee nälkää ja elää kauheuksien keskellä ja jotku rutisee muutamasta rypystä tai kilosta.Maailma on mahdoton lännessä arvostuksineen.
Mut eihän mun mitään tulipalopuheita pitäny pitää maailmantilasta.Niille ois toiset palstat ja mä oon tällä hetkellä pikkasen väsähtäny väitteleen,kun vastassa on aika hedelmätöntä jankkaamista:)
Huomenna sit jännät paikat.Mä jännitän jo ny!!Uijui!Kuis sitä saa nukuttuakaan?Pitää tulla oikein rallilla kotia,kun töis joutuu oleen aika pitkään.Ehin kyl just ja just katsomaan,joten ei sikäli huolta kuitenkaan.
Hyvää yötä sinne jonnekin. Toivotaan et suomalaiset mättää maaleja urakalla ja ihailemasi Piku häärii kapellimestarina kaikessa;) Öitä Heikki!
Missäs vaihees sä sitä rautalankamallii alat vääntään,meinaan kohtahan noi formulatki tulee ja pitäs ehtiä testata toimiiko?
Kyllä kaiken on onnistuttava 200%:st ja mafian kidnapata Juudas että Leijonilla olis mitää jakoo:)
Mähä sanoin ett Ruotti säästeli Suomea vastaan ja hävis tahallaa Venäjälle,ne taktikoi ainoan vastustajan toisest lohkost jonka ne pystyis voittaa!Ruottin veskari on surkee,mut Suomi ei saanu yhtään kiekkoo sisään,se kertoo jo kaiken!
En mää löyvä sexsiä täält,.....vai leijona-palstaako tarkoitat?
Sähä hurja tyttö oot,eiks toll voi tienata vähä extraa;) ,samall ku virkkaat ähkit puhelimeen;)
Huomenna....hmmmm....mä saan kostoni,valitettavasti:) Ja koko Suomi syyttää Viuhkolaa häviöst;)
Joooo,ny mä pidän ton ajatukse ja men nukkuun,öit:)
Moro!
ps.Jos ehin nii laitan huomenna rautalankaohjeet;)
sekä meijän kylän Lehtinen pelas Suomen jatkoon!
Mä taistelen viel tän rautalankamallin kaa;) ,palaan myöhemmin
Moro!
Joo, hienoa,että Jere teki maalin rankusta.Oli kyllä todellinen thrilleri.Nautin ja pelkäsin koko pelin edestä=)IHANAA että jellonat selvis jatkoon,mutta on sanottava,että toi puolustus on kyllä pelottavan epävakaa!Välillä jotku onnistuu välil ne samat on ihan ulapalla!Koko joukkue teki välillä hirveitä virheitä,mutta toisaalta hienoja kuvioitakin.Ketään en ala varsinaisesti syyttään,vaikka pakkipuolelta semmosta löytyskin.Mieli hyvänä,mutta Venäjä taitaa olla liian kova,jos puolustus vuotaa tolla tavoin.Kyl hyökkääjien tehtävä pitäs olla muu kuin pakkien apuna oleminen jatkuvasti.
Ne,jotka haukkuu tiettyjä pelaajia taisivat saada pitkän nenän ja taas toiset,jotku kehu jotku muut ylitse muiden saivat myös.Niin se peli Suomella aaltoilee.Olen iloinen,että Piku teki maalin.Otti tiettyä iestä hänen selästään pois.Uskon,että jellonat pelaa vapautuneesti Venäjää vastaan,ku eivät taatusti ole ennakkosuosikkeja.silloinhan peli yleensä luistaa.
Ny alan kunnolla katsoon noita semiviisuja,joten hyvää yötä.Palataan huomenna:)Koita laittaa sit se rautalankajuttu=)
täst aloitetaan http://www.sopcast.com/download/ klikkaa SopCast 1.1.2 for Windows(all in one)
tulee "tiedostojen lataaminen"-ikkuna
klikkaa "Tallenna"...lataus alkaa...anna ladata...ku lataus valmis klikkaa AVAA
tulee SopCast-ikkuna,klikkaa "Setup-SopCas....no hei..klikkaa KAKSI kertaa;)
tulee "Pakatun kansion varoitus"-ikkuna,klikkaa "Pura kaikki"
tulee "Ohjattu purkutoiminto"-ikkuna,klik seuraava..ja seuraava...ja valmis
tulee "SopCast"-ikkuna,klikkaa tota boltsii...2krtaa!!!!;)
tulee "avaa tiedosto-suojausvaroitus"-ikkuna,klik SUORITA
tulee"Installer language"-ikkuna,valitse Suomi..kai? Klikkaa OK
tulee "SopCast 1.1.2 asennus"-ikkuna,klik seuraava..tulee asennuskohde..klik ASENNA....asentaa.........................................................................................................klik VALMIS.
Sulje päällimmäinen ikkuna,tulee "SopCast-login"-ikkuna,pistä ruksi "auto login on this computer" kohdalle...klikkaa LOGIN
vie cursori CHANNELS:in päälle ja klik. Valitse kanava luettelost klikkaamal.
SIINÄ SE ON:)
kun lopetat klikkaa punaista LOGOUT.
Vois ottaa pusun toho poskelle*kääntäis posken*:)
Pelist....no joo,onnex oli veskareis ratkaiseva ero!
Yritystä oli kyll pelis,järjest ei aina tietookaa:) T.Ruutun poruukka ja Hentunen oli ainoot jotka sai puhtaat paperit multa..Lehtonen tietty kans..muut oli kyll välill iha tuuliajol! Ottelu olis voinu päättyä iha kummalle vaa,USA:l tolppa ja.Puolustajat,varsinki Kukkonen anto kyll sellasii hasardisyöttöi ett huhhuh!Jatkoajal Ville ja Jere väläytti muutaman kerran ku pääsivät riippakivest eroon:) TAAS loistava peli Viuhkolalt,USA av:lla maali ja syöttö USA:n kolmanteen maaliin,jokohan näytöt on annettu kansanvälisis peleis?
Voisix kertoo mulle mix se Koistinen piti raahata sinne kisoihi jos sen passii ei leimatakaa?????? Joko alat usoa ett Juudaksell ei oo kaik kotona?
Mul tuli ropleema ny ku ei taija ola mitää järkee mennä raksalle kattoo telkkaa koko vkloppu:)...lätkää..viisuja..vormuloit! Pitäis kieltää laittaa samal vkl noi paljon katottavii ohjelmii:)
Noist viisu karsinnoist menee ainaski Norja ja Turkki finaaliin!
Jeps,pärjäile asennuksen kaa;) palataa astialle.
Moro!
ps.Hollantiki menee jatkoon*pistelaskenta ei oo viel alkanu*:),Viroki ehkä *1min äänestysaikaa jäljel*;)
Montakoha viestiä tääl jo on...no viel mahtuu:)
Enhä mä oo sanonu ett Jenkit mikää heittopussi oli,itseasias ei olis yllättäny mua jos ne oli finaaliin astiki menny. Vaa se ett Juudas ei pystyny vaikuttaan tuloxseen milläänlail,junnutti samal taktiikal koko pelin! Lehtonen pelas meijät rankkareihin ja hoiti meijät finaaliin! Rankkari vetäjätki oli iha vääräs järjestykses ku ilmeisesti ne luuli ett 5 vetäjää,tää Jenkki joka ampui 3:nen ja 4:nen rankun on kuulema sellane ett aina pistää sisään!Vaa eipä pystyny yllättään Lehtosta! Eli periaattees Jere ei olis ees päässy vetämään Juudaksen hölmöilyn takia!! Eli ei saanut hommaa toimimaan ennenku onnella päästiin jatkoon! Fakta on se ett Suomi ei voittanu yhtään kunnon lätkämaata varsinaisella peliajal vaa kahella onnekkaalla(vihdoikin) maalil päästiin finaaliin!! Venäjä pelin taas ei voi järjel selittää;Lehtonen tietty siinki piti pystys,mut se hurmos mikä siin oli,oli kyll jotain elämää suurempaa:) Siinäkää Juudaksel mitää ansioo,ei se ollu sanonu ett pelakaa paremmi ku teijän taidot edellyttää,se oli kyll joka jätkän päätös ett NYTT KELE!!!
Finaalis sitt Juudas taas hyyty,joku muista valkuist varmaa sano sill ett pitäiskö kokeilla vähä kokoonpano muutoxsii,mutt sillo oli jo myöhäist!
Mikä toi Itävalta juttu on?? Kuulopuhettako taas,vai jonkun osallisen kertomaa FAKTAA?? Mä en ainakaa muista tollasta,onx taas Iltapäivä-lehtien'faktatietoa'?
Muutenki ihme itkemist nyt ku pesti loppu,tollast säälipisteiden hakemine o syvält!!
Et sä mitää hanskoja tartte,lapaset kätösiin ja alat takoa;),5min nii oot iha puhki:)
Tääl on kyll melkee tyyni,digiboxsiki toimii:)
Ei oo palatsi viel lähelkää valmis.....herra Inspistä ku ei näkyny vähään aikaa tääl:)....mut kyll tää täst:)
Joo,palaillaa taas:)
Hyv yöt ja moro!
Linnut laulaa ja aurinko paistaa,mikäs tässä ollessa.
Se Itävalta-juttu on kyllä ihan näiden Kurrin ja kumppaneiden paljastamaa.Eipä Sihvoset ja Summaset ole kieltäneet,joten uskon sen olevan totta. Tuskinpa Kurrikaan lähtee valehtelulinjalle tollases.Todella raukkamaista ja pisteet ovat raatoa kohtaan tällä hetkellä absoluuttisessa nollapisteessä!
Kyllä niitä jatkareita oli muillakin,niin että ei siinä elämää kummempaa oo tapahtunu.Tuohan kuuluu kuvioihin huippumaillakin.Ei se aina mee vars.peliajalla poikki.Ny kyl vaikuttaa,että sua närästää niin kauheesti Erkka,että et näe sokeudeltasi realiteetteja olleskaan!Minusta Erkka on fiksu ja älykäs valmentaja,enkä katso häntä petturiksi millään muotoa.Tämä rähisijäraato näytti muuallakin poltetun maan taktiikkaa, savuvana vaan jää ku herra häipyy paikasta jos toisestakin.Se kyl kertoo jotain:)
Mä unohin sul aiemmin vastailla joihinki kyssäreihin, eli: joo, äitsykkäpäivä meni normaaleis merkeis,kuten suurimmalla osalla menee.Onneksi ei kärähtäneitä luomuksia tarvinnu sentään syödä=)
SopCast toimii!!Siihen vaan tarvi hommata w2000 professionalin,nii ei tullu mitään ongelmia.Ajettiin se sisään xmiehen:n toimesta.Kantsii pitää kohtuuvälit,niin saa apuakin:)
Mulla on vielä ihan pari juttua tekemättä,että saan opiskeluni loppuun tältä erää,niin että taidanpa ottaa kirjat ja paperit ja painua tuonne terassille tekemään hommia,jos vaan ei ala tuulemaan kovaa.Saa samalla happea siemaistua:)
Kivaa päivänjatkoa sulle sinne raksallesi.Sinnehän sä varmaan suunnistat.Eilen tais olla joku potkupallokisailu kakkosel,joten taisit nokka kii ruudus töllöttää=)
Talitintit täälki aamusin pitää kauheet metelii ja herättää:)
Siis Itävallas kuulopuhe juttu,ei pidä usoa noit itkiöit jos ei oo pitäviä todisteit! Kurri o katkera Summaselle ku Raatoha ei olis halunnu sitä joukkuejohtajax sillo ku valmensi!Ku Summane sai vapaat kädet ifk:s ja Narreis nii tulosta tuli,Sinisten touhuhan on aina ollu enemmän ja vähemmän amatöörimäist,siihe Raato olis halunnu muutost!Mutt Salonoja uso enemmän Heikkilää ja Raato sai lähteä,mitä Salonojaa harmittaa nyt jälkikätee ku ny tietää mite sitoutunu Heikkilä loppujen lopux oli Sinisiin,jättää ny joukkueen pleijareis yksin harjoitteleen ku käy Ruottis työnhaku reissus ja eroo kesken sopimuksen!! Kyll viel joku on nii fixsu ett ottaa Summasen valkuks ja sitt tulee tulosta hyökkääväl ja energisel pelil,saat nähä!Pelkään vaa ett se on ifk,kuha Matikaine pääsee sen yli ett Raato vaihtoi Narreihi.
Joojoo,mutt ajattele asiaa näin,jos USA olis tiputtanu Suomen,minkälainen maku kisoist olis jääny? Ei yhtään kunnon pelii Suomel!! USA:han olis mennyki jatkoon ilman niitten surkeet veskarii! En tiä tykkäsitko Juudaksen pelityylist six ku se muistuttaa Kärpästen?;)
Aattele ny ku Kärpästen peli aiheutti sulle harmait hiuksii koko kauden välieriin asti! Laiskanpulskaa pelaamist,niiku monta kertaa ite sanoit,eix nii? Juudaksen tyyli samanlaist,lätkää pelataan,tai ainaki pitäis,katsojien tähden!!! Jos sull olis kausari nii olisko oikein ett sä oot maksanu kalliin hinnan ja sitt pelataan'laiskanpulskasti' koko kauden?? Mun mielest se o huijaust ja katselijoide ala-arvioimist!!!
Siis onx sull vanha Win2000??? Hanki ny hyvä tyttö XP:n jostain:) Ei ihme ett sull mikää toimi;)
Juu,Hetekas kattelin potkupalloo.....hyvä peli mut erätauol UniMatti yllätti:)
Tuospa tuli hyvä musavideo,Ville Valo&Natalia Avelon "Summer wine"
Jeps,opiskele sä mä siirryn ny tonne palatsiin:)
Päivänjatkoi:)
Moro!
Mukavalla mallilla noi läksyt ny,joten vähä hengähdän.Koko päivän puurtanu niiden paris.
Sä se sit et muuta näkemyksiäs,vaik mikä ois,no "piä tunkkis"=)Raato taitaa olla jollain tapaa mielisairas huutamisiensa kans.Ei se,että voi olla loistava valmentaja tarkoita sitä,että sen nojalla saa olla täys sika ja idiootti pelaajia kohtaan.Ei kiitos sellaselle valkulle,mieluummin sit Kojon tyyli ja tää on paljon sanottu kuten tiijät;)
Mä en tykkää laiskanpulskasta lätkästä vaan hyökkäävästä tuli sit tappioita tai ei.Mut Leijonia ei voi verrata Kärppiin,niin erilaiset joukkuekokoonpanothan on kyseessä. Jokainen valkku peluuttaa erilailla ja kyllähän Erkallakin väliin on turhan varovaista mun makuun,mutta hyvinhän se noinkin on pärjäilly ja välillä väläytelly kunnolla.
Sä väännät valkoisen mustaksi vaik väkisin,joten anti olla toi asia.Mä inhoon jankkaamista yli kaiken.Jos ei mee perille,niin ei se sit enää mun päänsärky ole.
Tohon jossitteluun ei voi sanoa muuta ku että jos tätillä olis..tohon suohon uppoaa spekulointi ku spekulointi=)
No ei kai toi w2000 ny niin aataminaikuinen oo?!Kyl mä aion sillä pärjätä ja ko se soppiki ny näkyy ni no hätä=)
Joo..mä oon kuullu ton kesäviinin niitten esittämänä.Menettelee,mut ei mun mielimusaa kuitenkaan.Fiilispohjaisesti menee välillä:)
Hyvää yötä Heikki jälleen. Palaillaanpa.
toi aihe ny ku päästii yhteisymmärrykseen,Juudas o petturi! Täst ei sitt kirjoiteta enää!!:)
Onnea vaa sille sinne jumppaopistoon!
No oha se 2000 ny aataminaikuine!!! Voi herranjestas sentää,XP:kin alkaa olla ku tuli uus Vista jo! Mite sä saat minkää toimimaa tolla? Mikäköhä Explorer-versio sul on,5?;) Kokeile ny ees jos saisit ladattua 7:an siihe 2-tonniseen.Varmaa jollaki sun kaverilki o se XP:n asennuslevy,lainaa sitä ja vaihda ny hyvä tyttö siihe,tarvit vaa sen pitkän koodin.
Huomen huilipvä,meen ansiotyöhö:)
Öitä/huoment/päivänjatkoi:)
Moro!
ps.katteles huomenna(pe) klo.21.oo Nelosen leffan,mun lemppari:)
Mä katoin sen Uneton Seattlessa. Enpä ole ennen nähnytkään.Ihan söötti ja niiskis-leffa.Jonku kivan kainalossa vois olla ihan fiilistelytäpinöis täysil.Teki ihan kivaa katsoa kovan opiskeluprosessin jälkeen kunnon siirappia. Kyl se multa kyyneleitä kirvotti,mutta sellaiset tarinat,joissa on todellista lihaa ja luuta ympärillä saavat vasta sydämeni kunnolla liekehtimään.Toi oli semmosta pikkusööttiä ja mua korpes kauheesti,kun tää kaveri,jonka kans nainen oli ensin kihlois yritettiin kuvata niin pirun sairaalloisena ja aneemisena,että varmasti toinen ois jo jälkikasvunkin takia parempi vaihtoehto;))Jotkut huumoripläjäykset oli kyllä kivoja, kuten se "mimmien leffa-kohtaus"Ihan katsottava filmi kuitenkin.
Mä en oo kauheesti ylettömän romantiikan ystävä jostain syystä. Liekö maailma kyyniseksi tehny vai muuta vikkaa,mutta mä tykkään kyllä eniten leffoista,joissa on jokin selittämätön jännite,kuten Täällä Pohjantähden alla-trilogia ja Kaurismäen leffoista suurin osa.Kaurismäki osaa ihan oikeesti vähin piirroin löytää suomalaisen sielun ja se viehättää mua ihan tautisesti=)
Jep..lopetetaan jauhaminen siitä,onko Juudas vai eikö ole.Sä et voi sitä tietää,enkä mä:)
Muistankohan ny väärin,ku mulla oli tätä ennen w98 nii sanoit sulla olevan jotain samaan suuntaan?Eiköhän täl pärjätä;)Vaik mä varmastiki voisin lainata töistä levykkeen ja ajaa uusimman,mutta Vistaa en ajais.Oon sitä mieltä,että semmonen joka on just tullu markkinoille ei kannata heti ostaa,ennenku ihmisille kertyy kokemuksia ja voi päätellä tuliko niin hyvä,että kantsii vaihtaa edes.Monesti vanhas on vara parempi.
Emmä ole ostamassa ps3:stakaan.Ei oo teräväpiirtotelsua eikä taida tullakaan.Rahareikää löytyy tärkeämpäänkin:)
Mä en oo niitä ihmisiä,jotka ravaa kaiken uutuuden peräs.Mua ei vaan kiinnosta.Kierrän mieluummin silloin tällöin kirppareita ku oisin varsinainen shoppaushullu vaik ale-myynneis.Mitä nopeammin kaupoista selviän sen parempi.Joo..tiedän..oon naiseksi melkoisen outo lintu;)Mut mun arvomaailma on toisenlainen.Se ei perustu siihen minkä vuoden auto mulla on, tai oonko mä just ajan hengen mukaan pukeutunut jne.jne.
Hyvää yötä Hessu.Kauniita unia.Älä sä ainakaan oo uneton siellä jossain;)
iha hyvin nukun.....tosin liian vähän:) Alkaa olla vähä riskaapelia ku muutama kerta viime aikoina alkanu ratis pilkkiä.
Mä tykkään Meg Ryanist,varsinki Hanksin kaa tehny hyviä leffoi:)
Oha Täällä pohjantähden allaki romanttine leffa:)
Akselin ja Elinan häävalssi yx romanttisimist suomalaisist biiseist:)....kauan katsoin sinua syvälle silmiin,kauan katsoin,katsoin ja ajattelin...:) Sä oot 'piiloromantikko';)
Kaurismäen leffat on mull vähä liian mustavalkosii,60-lukuisii:)
Ny kyll muistat väärin,ei me seukattu -98....tai siis eiku ei mull oo koskaan ollu Win98:ii;) Jos töist saat,mitä epäilen,XP:n nii kandee laittaa! Se on nii paljo kätsempi ku 2000,ohjauspaneeli helpompi käyttää ja siin o oma palomuuriki.
Taulutelkan joudun varmaa ostaan mun saunaosastoon,piippu on just sen levyne ett siihe sopis sellane pieni:) PS1,eikäPS2 eikä PS3 tuu hankittuu,mutt se uus Nintendon Wii sopis tällasel papparaisell:) Just luin ett se o vaaralline lähiympäristölle ku huiskitaan meneen,siin saa ikkunat ja lamput kyytii ku kalikka lipee käest:)
Jospa sitt lätkästki jotain,Anaheim voitti yöllä ja tasoitti 2-2:een! Teemu oli hyväs virees! Se vähä mitä mä kattelin sitä aamul nii 4-3 tilantees Filppula ampu tolppaan,jote ois voinu päättyä toisinki,5 maalin teki tyhjiin. Su.klo 22.00 katotaa sitt Canalilt mite käy seuraavas pelis,eix nii?:)
No ni,klo taas koht yx,ei tuu taaskaa monta tuntii nukuttuu...mut kai sitä ehtii sitt wanhenpana nukkua;)
Ny öit/huoment/lämpimii päivänjatkoi:)
Moro!
Kyllähän se tosiaan on kaunis se häävalssi.Mut jos koko leffa ois sitä samaa söpöilyä,niin sitten menis överiksi.Tiedät mitä tarkoitan. Muistatkohan semmosta elokuvaa,tai sarja se tais olla,joka tuli ylen ohjelmistosta aikoja sitten ku Myrskyluodon Maija?Siinä oli sellainen leffa kans,joka meni syvälle sydämeen.Semmoset jois on elämisen maku ja todellisuuden tuntu ovat parhaita.Hollywood-hömppää voi kyl katsoo,mutta harvemmin sieltä mitään todella laadukasta tulee.Toisaalta en mä mikään elokuvafriikki ole,nii että en ole asiantuntija sanomaan,mut sen perusteella mitä katellu,niin aika pinnallisia suurin osa.Jotku Oscaritkin saaneet ihan syvältä.
Kyl sä sanoit kuule,että sullaki vanhat kamat ja niil tulee hyvin toimeen?Vai onko vanha kama mielestäsi sit Vistaa edellinen?:)
Saapas nähä meneekö kenkään suomalainen finaaliin rapakon takana. Teemu ja Teppo ois kyl mielenkiintoista katottavaa. Se mun digiboxi on edelleen lasten huonees yläkerras,joten en viitsi heidän untaan häiritä.Heinäkuussahan toi muuttuu sit niin,et alhaallaki boxi tarvitaan ja jos laitan korttipaikkaisen,niin voin katellakin.Yöunet on kyllä tärkeitä,joten alvariinsa en ala tollottaan.Usko mua,että sun kannattaa säästellä elimistöäsi ja antaa sen myös levätä kunnolla,muuten alat piiputtaa ja pahasti.Kuinkas vanhana sä sit oikein aiot nukkua,ku oot sanonu olevasi ikäloppu ja ny kirjoitat,että on aikaa nukkua vanhempanakin?Vai meinaatko,että haudas on aikaa maata?:)
Täytynee jossain vaihees alkaa katselemaan minkälaista rosteria on koossa seur.kautta varten liigas. Vähän vilkaisin yhes vaihees Kärppien ja näytti aika lupaavalta.Tietysti siellä voi vielä kato käydä ja esim.Piku lähtee Nhl:ään,jos se sopimus tulee mieleisenään,mut ihan ok:lta vaikuttais.Pakkipuolelle voi tulla vähän ongelmia,mut sekin varmaan vielä muuttuu.Mites Bluesin ja Tappuran hankinnat?
Mukavaa lauantaita!
Jep,Myrskyluodon Maija oli hieno sarja,Janne rehti suomalainen mies. Muutenki Åke Lindmanin tekemät sarjat ja leffat o sellasii ihmislähesii. Jenkki vastine vois olla joku Pieni talo preerial tai Waltonin perhe,neki oli hyvii:)
Ei mul kyll oo vanhat kamat,tehottomat kyllki:) Mutt XP on vissii senverran nopeempi ku 2000 ett pärjää:)
No tänää tulee Buffalo-Ottawa jo klo 21.10,pistä poika popcornikulhon kaa alakertaan kattoon Bondia sillaikaa;)
Joo,joku aamupäivä vois kyll nukkuu univelat pois,mutt viel ei ehi:) Ku pääsee "muutaman" vuoden pääst eläkkeel nii sitt o wanha;)
Kärpäsil käy ku Narreil koht,Narrit oli iha symppis jengi ennen Hjallista,sitt ku rupes ostaa muilta parhaat pois joka kevät muuttu vihatuimax jengix sarjas. Kärpäsil vähä samanlaisii oireit alkaa näkyä jo,kukaan ei tykkää jos liian ylivoimasii rupee olee. Omii nuorii pitäis joka vuos ottaa rinkiin mukaan!
En mä oo sillee kattonu tarkemmin Sinisten ja Kirvesmiesten sopimustilanteit,vähä sellane mielikuva jääny ett Kirvesmiehet nuortuu ja Siniset eläköityy;) Sinisten koko 1-ketjuha hävis,Kirvesmiehist tuli Öhman.
Älä pelkää,ei Viuhkola pääse Änäriin;)
Jeps,mukavaa viikonlopun alkua.....palaillaan:)
Moro!
ps.4:nen ja klo.21.00 on taas illan leffa aika! :)
meinas melkein ikkunapokat tulla silmille,ku tuuletin.Muuten oiski mitä ihanin grillausilma.
Toi lähellä eläkeikää ei kerro kyl yhtikäs mitään=)Ohan Suomes jo kakskymppisii eläkeläisiäkin;)Suhteellinen käsite sekin.
Mä oon joskus katellu sitä pientä taloo preerial.Siinäki oli joku Laura..tais Maija Vilkkumaa laulaakin jotain semmosta,että: "ne ei tahdo mua ne tahtoo Ingallsin Lauran sietämään kaiken ja anteeksi antamaan"=)Toi ei kyl minuun sopiskaan,vaan sen biisin jatko paremminkin:"mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran,vielä teen mitä huvittaa.."Kai mä osin oon jo tähän ikään kyl tehnytki.Meinaan ku oon kahesti eronnukki.Senpä takia en enää ansaan kävele,vaik ois mimmonen mettämies haulikkonsa kans!
Mut se Preeria oli kyllä aika kevyttä kamaa verrattuna Maijaan.Mulle on iäksi syöpyny mieleen esim.ne kohdat,joissa lapsi kuoli,kun taikina turposi sen vatsassa ja se,kun Maijaa pilkattiin ja syljettiin,ja joku sano,että sais vaikka tappaa sen,kun sillä oli kuukautiset.Niiden aikana ku ei ollu hyvä kulkea ihmisten ilmoilla.Härregyyd sentään=)Hienoja filmejä noi.Antavat paljon katselijalle ja niissä on monta kerrosta,joita voi aina uudelleen ja uudelleen katsella ja löytää ajateltavaa lisää.
Mä en ny oikein kässänny,et kenet Kärpät on ostanu joltain toiselta joukkueelta kovalla hinnalla?Mä en ainakaan oo tosta tietoinen.Jokerit sitä harrastaa lähinnä.Jos kyse on Vertalasta,niin näyttäs siltä,että sitä pidetään Kärppien kannalta päinvastoin huonona hankintana!Valaise pimeydessä kulkijaa tästä asiasta.Olen ihan uunona.
Mä oon kerraki täsmälleen samaa mieltä Sihvosen Petterin kans siitä,että Pikulle tekee hyvää olla vielä vuos Suomes. Se on OIKEESTI niin hyvä pelaaja,että tulet kuulemaan siitä aivan varmasti maailmalla. Halusit tai et, ja varmastikin et haluu;))
Toivottavasti tää myrskytuuli ei oo vieny kattoo palatsistas ja kaikki irtain on suojassa sisätiloissa.Meinaan tääl Pirkanmaal on oikeesti kova tuuli.Varmaan tullu jossain vahinkojakin tyyliin puita kaatunu linjojen päälle jne.
Palataanpa taas ukkokulta.Toivottavasti kaltaises "Koskelan Jussi" ei sentäs kuole paskahuussireissullaan ku rientää työstä työhön lepäämättä ja elimistö sanoo STOP! Hiljennä vähän hyvä mies.Vähemmälläkin kerkee valmiis maailmas:)
Voipi olla,että katonki ton,jos tohon aikaan alkaa.Kuhan vaan muistaisin!Tais se leffa,jota suosittelet olla ny Forrest Gump tai jotain.Oon sen joskus nähny,eikä se niin hyvä oo,että toista kertaa haluan aikaa tuhlata.
Juu,täälki pieni pihuri käy:)
Siis virallinen eläkeikä,siihe!:)
Jeps,Maijassa tais kuolla yhtä monta lasta ku jäi henkiin,vanhin poikaki vajos jäihin ainaki. Janneki hukkus.Hienoo näyttelijän työtä oli kaikilt,lapsiltki.
No joo,Vertala yx mutt Kuusela ny lähinnä.Siitä käytiin kova huutokauppa.
Voisin vaik vetoo lyödä ett Viuhkola ei koskaa tuu pärjään maailmal,korkeintaan Ruottis,jote sun ilox pelaa Kärpäsis viel pitkään:)
Juu,juu....hosumalla ei tuu ku...............tyttöjä,vai mite se meni?;)
Omaa luokkaansa on illan leffa,komedia naisten baseball joukkueest jonka valkuks Hanksi joutuu:)
Mutt kato lätkän vaa ja kannusta Teppo voittoon:)
Mä keskityn ny toho potkupalloon,illanjatkoi/öit:)
Morientes!
Tai manselaisittain se taitas mennä et mortonki=)
Kyse olikin kuule siitä,että KETÄ HYVIÄ LIIGAS PELAAVIA KÄRPÄT ON MUILTA VIENY?!!!!Kuusela ei tietääkseni pelaa liigassa enää,joten se on todellakin kenen tahansa saatavilla ja itsehän se päättää minne haluaa mennäkin. Understand?Kärppien ei tarvi hävetä Krisun hankintaa millään muotoa.Odotan kaverilta paljon, saa sit nähä miten istuu rosteriin.Lähtöoletukset ovat hyvät.Tuo arvostelusi on vanhan miehen saivartelua.Elämä potkii päähän ja henkikään ei kunnolla kule, kyl siinä sitruunaksi vähitellen kurtistuu kaikin puolin ;)))
Sä taidat olla todella futishullu?Mä yritin noiden isojen kisojen aikana kesällä päästä lajin syvimpään olemukseen,mut kyl se mulle edelleen on mysteeri.Lätkä on paljon energisempää ja siinä tapahtuu ihan eri lailla!
Joo..Maijassa oli paljon synkeitä kohtaloita,mutta myös elämän arjen pieniä hienoja ilon vivahteita,jotka tasoittivat kovastikin.Sellasta satoa ei vaan kovin usein tuu.Joka tuutista tulee jenkkifilmiä toisensa perään,tai sit niitä mua ärstyttäviä valmiiksi naurettuja ohjelmia. Ihan ku ihminen ei ite tietäs mikä itteensä naurattaa.Eihän kukaan naura aina samoille asioille.Oikeeta laumasieluksi pesemistä moinen, pthyi!!
Mistäs sä vetoa löysit,ku tääl tyhjätasku vastas,jolla on järkee niin paljon,ettei lähe jonku Laitelan Ismon linjoille?=)En harrasta uhkapelejä,vai tarkoititko jotain,joka pysyy virtuaalipelinä?Meinaan,et sä kyl häviäisit vedon Pikusta!Yritit ny sit laitaa ton "korkeintaan Ruottis"että vähän pelastaisit kasvojas,jos sittenki mokoma pärjäis;)
Jaa..yrittääkö sovinistisika nostaa rumaa kärsäänsä siellä,häh?!Mulla ku on tyttöö ja poikaa,niin oon huomannu,että fiksuja mukuloitahan ne on molemmat sukupuolet.Ne vaan pitää kasvattaa eri lailla ku sinut;)))
Mä en sit kattonu lätkää,ku pätki niin paljon.Meni hermo mokomaan.Enkä jaksanu sitä nelosen leffaakaan,kun luin sit dekkaria.Teppo sit ei sitä sormusta saanu,sääli. Mut ainahan jonku on hävittäväkin,eikä hänelle onneksi se kuitenkaan maailman tärkein asia ole.Onko sillä muuten ennestään tota sormusta?Keillä kaikilla suomalaisista on toi mestaruussormuus yleensä, siis tän päivän pelaajista,jotka vielä tuolla rapakon takana tahkoavat?
Vilkaisin tangomarkkinoitaki hetken,muta aika surkeeta oli.Joidenki alarekisterit oli niin kammottavia,et tunsin myötähäpeää suorastaan!Yks kaveri sano,että se vaalee, olikohan Oulusta, olevan nainen muistuttaa jollain tavoin naamataulultaan mua.En muista ny minkälainen oli,joten kai se täytyy tiirata se jatko-osa,kun se joskus tulee=)Uskoisin kyllä,että ei muistuta pätkääkään!
Tuuli on vähän tyyntyny ja odottelen terassinautintoa tälle päivälle.Huomenna taas työn arkea.Mun on vastenmielistä matikkaa vielä tahkottava vähäsen,päästääkseni siitä eroon,joten ihan seesteisenä ei kaunis päiväkään näyttäydy,mutta saisipahan edes kesän äänistä nauttia ulkosalla pakertaessa:)
Näkymisiin, eiku kirjoittelemisiin!
niiku täälpäin sanotaan:)
Ok,muotoilin vähä väärin,tarkoitin rahan käyttöä:)Kuusela oli käsittääkseni vuokral Frölundas?Soppari Ässien kaa kyll loppu,Ässät olis halunu jatkoo,mutt eihä ne pystyny tarjoo saman verran fyffee!Samoin Kirvesmiesten kaa,olisivat mieluusti ottaneet oman pojan kotii.
Eli Kärpäsil käy ku Narreil,sitä ruvetaa vihaamaan ja Kärpäset saa huomata ett ei raha tee onnellisex:)
Mä kattelen kaikkee urheiluu,kuha se on suorana!:) Six Maikkarin formulat saa olla ku tulee jälkilähetyksenä! Onnex on SopCast;)
Ke.pelaa mun suosikki Liverpool mestareiden liigan finaalis Milania vastaan,kato se:) 2005 ku ne kohtas samas finaalis Milan johti jo 3-0 ekan puoliajan jälkee,mutt Pool nousi toisel tasan ja voitti rankkareil!!:) Siin oli kaikki draama mitä pelist voi vaatia! Porukka vaa lopetti kattomise ekan jakson jälkee ku ajattelivat ett homma o selvä,arvaa harmittaako niit ny?:)
No kato ku Ruottis pärjää kuka vaa pehmo,Viuhkolaki;)*suojaa päänsä*
Joojoo,mutt eiks sellane sanonta oo? Molempia mullki....enkä ny muista hosusinko..;)
Joo,tais jäädä ny Tepolt sormus saamatta,tuski Buffalo enää tollast mahist saa,eikä Teppokaa varmaa enää kauan jatka,vois jo tulla kotii ja lopettaa ura Kirvesmiehis:) Ei taida sormus olla ku Jerellä ja Niemisen Villel,...ja kasvattajaseurat oli? Nii i;)
Tsemppiä matikkaan,rasvaa laskutikku nii kyll se siit;)
Mä menin jo ½11 eile nukkuun ja heräsi vähä vail 8 ku hullu talitintti herätti!:) ti ti ti.....ti ti ti....ti ti ti,toine vastas jossain trrrr... trrrr...trrr,tätä jatku ainaski ½h! Olisivat ryhtyneet hommii helkkari ku yhteine sävel kerra löyty!;) Mut iha hyvä ett ton verraki sai unta,ny jaksaa taas:)
Päivänjatkoi,mä siirryn palatsiin:)
Moro!
Ai miten selitän ett Summanen sai viimeisex tietää neidin poistumist? No siten ett joukkue päätti pitää palaverin ilman valmentajia,niiku tollasis erimielisyys tilanteis AINA tehään,Saku&muut yritti puhuu järkee neidille mut se oli niiiiiiii loukkaantunu ku joku vähä korotti ääntä sille ett ilmoitti lähtevänsä kotii!! SIX!!!!
Summasen näkemys on ilmeisesti sen kirjas? Neidin näkemys ny o samaa tasoa ku näitte 'Juudaslaisten',paskanjauhantaa!
Eikä Summane mitää siltoja oo poltellu,jätkä tietää mite homman sais toimii,ja antanu vaihtoehdon ett jos nii tehään,nii se hommas mukana,muute lyckka till teille! Raato ei haluu olla mikää sylikoira vaa o aina täysil mukana siin mitä tekee ja odottaa saman muiltaki!
Summasest ei ollu kellään mitää huonoo sanottavaa enne tota neiti episoodii,päinvastoin!! Nii ett SE kertoo kyll Summasest paljo enemmän! Näköjää se on,niiku ajattelinki,ett Juudaslaiset on ne jotka on puhunu paskaa Summasest eikä päinvastoin! Säälittävä itkijälauma!!!!!
Toivottavasti Villen esimerkki avaa nyt muidenki pelaajien suut tost WC:sta,lähinnä Sakun joka kans kuulu sillo kapteenistöön.
No nii,harvoin käytän tällast kielenkäyttöö,mutt nyt pisti sen verran vihax ett pakko:) Eikä se oo mikää uskon asia,totuus tulee pikkuhiljaa esiin,ja Raato vapautetaan kaikist syytteist:)
Katos tätä ja itke;) : http://www.blues.fi/index2.php?m=2&s=0&d=0&news_id=1140
*ylpeilee*;)
Mites se oli niitte lohkojen kaa ens kaudell,joko ne poistu?? Jos,nii ei oo Kärpäsil mitää mahiksia voittaa runkosarja/liigan ens kaudel! :)
Jeps,öitä/huomenta/päivää/iltaa/öitä:)
Moro!
Jeee,Teemu pääs loppuotteluun!! Olipa huikee loppu ku Detroit myllytti lopussa ylivoimal! Ducksit lähti 3-erään 3-0 johdossa,mutt alko varmistelee ja se meinas kostautua!
No ny ei Teemua pysäytä enää mikää:)
Päivänjatkoi:)
Moro!
Ostinpa sitten ton Veikkaaja-lehden ja täytyy nauraen todeta,että oot kyl lukenu sitä monen muun lailla ku piru raamattua=)Herra ei sit sanonu mitään esim.siitä,että Summasen johdolla tehdään KESÄHARJOITUKSIA?!!!!!!!!!!!!Ohhoh ja vielä kerran OHHOH! Mikähän virassa oleva valkku hyväksyisi moisen systeemin,että hänen ohjeidensa ohi menee tyyppi,joka ei ole pestattu valmentajaksi?! Kyllä haisee juttu pahasti Raadolle!En ihmettele enää ollenkaan tota häirintää. Joissain jutuis puhuttiin siitä,että Summas-lahko on yötä myöten todella soittanu Itävallan aikaan,mutta Veikkaajakin ymmärsi asian muka hienosti,sillä intohimo lätkäänhän antaa moisen anteeksi.Eihän sellainen siksi oo häiriköintiä,eihän?*v..uilee*
Musta alkaa pikkuhiljaa tulla antiRamifani. Tässä taitaa tulla eteen samantapaisisia paljastusvaikeuksia kuten sellaisilla,joilla on vaitiolovelvollisuus työnsä puolesta.Taitaa olla johdollakin,joten helppo on toisen osapuolen lyödä,kun ei tarvi vastata. Ehkä asialla on niin laaja mittakaava,että sitä ei haluta siksi viedä oikeuteen,että sillä on tuhoisat seuraukset itse jääkiekolle. Vois kai sanoa,että se on Raato joka on tuhoamassa lätkää,vai?Oman suuren itserakkautensa tähden kostontielle lähtö ei varmasti auta Suomen maajoukkuetta mitenkään,päinvastoin! Kaiken lisäksi näyttäs ny siltä,että Niinimaa on ollu vain alkuun sysäyksen antanu pieni kivensirunen. Takana on paljon enemmän kuin yhden pelaajan lähtö,syystä jos toisesta.
Ville ja muistaakseni "päällikkö"ovat Summasen parhaita kavereita,eikä näytä Ville sitä kieltävänkään tos artikkelis. Pitää yhteyttä ja varsin lämpimästi. Oiskos tässä ny pukki kaalimaan vartijana todetessaan,että ei oo häiritty, ei. Tyhmempikin kykenee olemaan skeptinen tollasen ystävyyssuhteen ollessa taustalla!
Totuus on,että kyl se on ollu Erkka joka on ollu koko ajan pihdeissä ja olis oikeus ja kohtuus,että jos ne pihdeissä pitelijät ovat lätkän vaikuttajia,saisivat maistaa samaa grillausta. Tuskinpa ovat saaneet.En usko moiseen esim.Raadon ja Sihvosen kohdalla. Toi Veikkaajan artikkelin kirjoittajakin näyttää olevan niin untuvikko pärstältään,et tekis mieli mennä kuivaamaan korvantaustat jolpilta;))
En tykkää Kummolasta,enkä kauheesti Kurristakaan tai Jutista,mutta kyllä sitä paskaa roiskuu kaikkialla. Ois todella hyvä tietää, ketkä ne ovat,jotka tätä tulehtunutta tilannetta ylläpitää edelleen! Kenen etu se on? Nyt ja yleensäkin,kun on tähän työhön lähdetty mukaan,niiden valkkujen,jotka ovat tähän tilaan asiat saattaneet adjutantteineen pitäisi kantaa vastuunsa siitä,miten Leijonat ja yleensä suomalainen jääkiekko kehittyy. Nyt tuntuu,että ainoa tapa kehittää sitä on heittää sontaa ja käydä henkilökohtaisuuksiin oikein reippaasti halveeraten?Ainakin Sihvonen on lähtenyt tolle tielle. Mua alkaa jo ärsyttämään se,koska saa melkein vetoa lyödä siitä,etteikö kyseinen herra ujuta joka helvetin juttuunsa aineksia tästä sotkusta.Tavalla tai toisella.
Saas nähä miten jatkossa,kun toiset miehet aloittaa työn.Jos paskanheitto loppuu, asiallisen kritiikin jäädessä,niin ei tarvi olla kummoinenkaan Sherlock Holmes löytääkseen asioiden takaa tietyt tahot ja ennenkaikkea se Raadon.
Sun on varmaan vaikea tätä niellä,mutta ei mulla oo mitään sitä vastaan,jos Blues saa parhaan palkinnon.Onhan tota tullu Kärpillekin ja sydämestäni toivon,että ton palkinnon saajapiiri senkus laajenee vaan.Sehän tarkoittaa sitä,että asiat todennäköisesti ovat mallillaan laajemmassa skaalassa ja potentiaalia tulevaisuuteen on olemassa. Kunhan nuo herrat isoherrat vaan selkeyttäisivät muutoin noita isompia suuntaviittauksia.
En oo vielä selvillä siitä lohkojaosta. En oo ottanu selville.Täytyypä koittaa jossain välis tiirata jostain,jos infoo sais:)
Mukavaa pikkulauantaita!Koitan kattoo sen futismatsin ihan jo sun mielikses;)
Melkein meinas käydä "Suomet" lopus,mutta onneksi ei. Kumpa Teemu ny sais hienon uransa päätteeksi(?) ton sormuksen. Oishan se hieno juttu suurelle pelaajalle.Mikä parasta,niin Detroitin ruotsalaisvalta koko kolauksen, hih hii..
mite päädyit tollaseen mielipiteeseen Veikkaaja-jutust? Oot lukenu ja tulkinnu sen sillee kun sä HALUUT ett asia olis:) Kyllhän toi on nii asiallinen kirjoitus ku olla ja voi,ketää ei syytetä,kyseenalaistaan vaa motiiveja ja kehoitetaa sopimaa asia!!Noinha se pitää mennä! Sä taas syyllistyt toho samaan huhupuheisiin uskomisee ilman todisteita,ilman faktaa! Jos Juudaslaisil olis jotain näyttöä ett Summanen olis mitenkää häirinny niitte työtä muuten ku kritiikillä nii aivan takuulla olis jo esittäny ne!!! Samoin joukkue olis istunu Summasen ulos WC-04 jos ne olis ollu neidin puolella,mut ku ei olleet!
Ja mitä ihmettä kesäharjoituksil on ton asian kaa tekemist????Jokaine pelaajahan saa palkata ketä haluu treenarix kesäisi,eikä maajoukkuevalmentajalla oo muutenkaa mitää tekemist pelaajien treenauksien kaa! Monella pelaajalla on seura valkun lisäksi muita omia treenareit,mm.NHL-pelaajil jotka viettää kesän Suomes! Jos joku haluu Summasen valmentajakseen nii sehä vaa kertoo sen kyvyist valmentajana! Sun on turha väittää jostain häirikkösoitoist ku niist ei oo mitää näyttöö,päinvastoin,todistaja on nytt ett niitä EI ollu!! Yritä ny tyttö hyvä perustaa väitteesi faktoihi jo eikä noihi huhuihin!
Jos Summasen potkuille olis ollu joku pätevä syy nii tuski sille olis maksettu palkkaa sopimuksen loppuun saakka,mieti sitäki!
Kuten ehkä luit nii Ville pitää ex-valmentajiin muutenki joskus yhteyttä.Jos Raadon pelaajakavereit haetaa,nii Saku sen kans kesäl käy golfaamas.Sähä olit sitä mieltä ett Saku oli neidin puolella sillo WC:ssa,mix se ny golffais Summasen kaa jos piti sitä roistona.
Joten iha turha Summast syyllistää ilman mitään näyttöö!! Kummola on Suomi-kiekon syöpä,siit on päästävä eroon!! Juudaslaisetki on puhuneet ittensä nii pussiin ett se o iha naurettavaa!!
Juudas on kaiken 'grillauksen' ansainnu,Raato ei!
No nii,oha se hyvä ett täällane keskustelun aihe saatii ku liiga ja MM-kisat ohi;)
Ootpa sä kiltti ku potkupalloo meinaat kattoo mun mielix;).......ett sitt kannata niit musta/puna raitapaitoi,ne o vihollisii....vaik ne sun mielest komeimpii onki;)
Jeps,jännää iltaa ja taistelemisiin:)
Hyvää öit ja moro!
Kohtahan se matsi alkaa,joten heitän vähän.Oon päivällä lukenu tota Jatkoaikaa ja sieltä hirvittävän pitkää jatkojuttua siitä,onko Erkka tuhonnu jääkiekon.En luonnollisestikaan ehdi millään kaikkea lukemaan,mutta siellä on muutama tosi mielenkiintoinen tyyppi, esim.sellainen ku Cobol.Petteri Punakuonoki kirjoittaa siellä ja tuntuu olevan Cobol piikkinä lihas. Osuko ja upposko,herra yksin tietää;)Mut sieltä saat uusia näkökulmia itsellesi asiaan kuten itekin saan. Mä en voi leimasimella iskeä mitään faktaa pöytään,mut paljon saat tehä töitä,jos mun pää tästä kääntyy. En ole ihan tyhjästä vetäny ajatuksiani,kyllä mä oman päättelyketjun lopuksi tähän oon tullu.Joo joo..blondi mikä blondi..mutta..sokea kanaki voi löytää jyvän nih:)
Palaillaan paremmalla ajalla ja syvemmin sit!
tollaset Jatkoajat,eikä varsinkaa ne ns.'asiantuntijoit' siellä. Ainoat jotka pystyy kertomaa faktat on soppaan osalliset! Palasii on jo alkanu putoo paikallee ja mitä enemmän niit näköjää paljastuu sitä enemmän Juudaslaiset kärventyy!
Ei Juudas mitää jääkiekkoo pystyny tuhoon,ainoastaa nää 4vuotta!
Mä en edellenkää kaipaa näkökulmia vaa faktoja,niihi perustan arvioni:)
Ny futist:)
Moro!
ps.puna/musta raidat onki kulunu pois...noi valkoset o niit vihollisii;)
Sun ei sit kantsi omaakaan näkökantaa ainoana totuutena pitää,kun et sinäkään sitä tiedä;)
En jaksa käsittää,miten Erkka on tuhonnut nää neljä vuotta lätkää?!!Mitaleita tullu hienosti.Tuo sun suhteettomuudentaju on jostain hupaisaa suorastaan=)Sä haluut nähdä vain ne osaset,jotka sopii SUN kuvioihis.Harvoin näkee tai lukee yhtä sokeasta kirjoittajasta,joka on sitä ihan tahallaan.Mulla ainakin on kova halu tietää totuus asiasta.Tällä hetkellä se ei mun silmis ole suotuisaa Raadolle ja toivonkin,että jos näin ei ole,niin hän ite astuu reilusti esiin kertoen asiat ja keskustellen eri osapuolten kanssa kunnolla.Se on ainut tapa.
Mut toivottavasti järki viel jossain vaihees palaa päähäs;)
Hyvää yötä!
ottaa jotain vastaan:) Sä edelleen HALUUT ett asiat olis noin ku sä näet!
En mä väitä ett mun näkökanta on loppujen lopux oikee,mutt niillä FAKTA tiedoil mitä meil nyt on nii sä oot enemmän pihal ku mä!!
Kerro ny mikä siin on nii vaikee ymmärtää ett Juudas hyväksymällä valmentajan pestin ja RIKOMALLA herrasmies-sopimusta aiheutti tän tulehtunen tilanteen? Jos siihe pestiin olis valittu kuka tahansa tilalle nii tällaist tilannettaha ei olis syntyny,eiks nii? Rupee latoo faktoja jotka tukee sun näkemystä sitt,nytthä sull ei oo mitää muuta ku ett Juudasta on kiusattu,muka:) Mite sä voit puolustaa tollasii valehtelioit ja itkiöit??????
Summanenhan on ilmeisesti kirjassaan kertonu miten asiat meni,en ole lukenu kirjaa joten en osaa sanoa varmax,mut Juudas vaa höpisee ympäripyöreit itkuja!!Juudas jos joku on se joka on velvollinen kertomaan oman näkemyksen asiast avoimesti!
Kyll mul järki pelaa,älä huoli:) Sun oikeudentaju ny vaa vähä hukas!:)
Ny ku sull näkyy Canali nii voisit kattoo huomen(pe)klo 21 Munchen-elokuvan. Se kertoo 1972 olymppialaisis tapahtuneest Musta syyskuu-järjestön verisest iskust. Kerrot sitt kandeeko mun kattoo se myöhemmin. Spielbergin ohjaus on kuulema Hitchcock-tyylinen.
Hyvää vklopun alkuu
Moro!
Erkkahan on sen jo sanonutkin. VAIN JA AINOASTAAN SIITÄ SYYSTÄ sopimus oli voimassa. Erkka ei siis pettäny ketään!!Rami hoiteli itsensä ulostuksen ihan omilla avuillaan! Lisäksi kysyisin sulta,että MITÄ sä oisit tilalle tarjonnu?Oisko pitäny jättää hommat hunningolla ihan vastuuttomasti?Mistä sä valkun oisit siihen hätään hommannu,jos mielestäsi Erkanki ois pitäny poppoineen liueta tilanteesta Raadon mukana?Mä en tajua tota!Kyllä kai tekemisen vastuullakin on sijansa?
Digiboxi taas oikuttelee eikä anna signaalia,joten Munchen jäi sitten näkemättä:( Ois varmasti ollu mielenkiintoista katsoa. Se on tullu ennenki,mutta mä en silloinkaan nähny sitä.Järkyttävä tapahtuma kaiken kaikkiaan. Eikähän tuo vihanpito puolin ja toisin edelleenkään tunnu loppuvan. Tässä alkaa tulla kyyniseksi ja turraksi jatkuville uutisilla,jotka eivät tietyltä ilmansuunnalta anna mitään kunnollista toivoa tulevaisuudesta.Kaiken huippu on se,että tavalliset ihmiset tulisivat kyllä toimeen keskenään,mutta valtaa janoavathan ne siellä kieroilevat ja kusettavat porukkojaan minkä ehtivät!
Piku sit lähti Nhl:ään:(( *nyyh* New Jersey Devilseihin. Ei häntä kukaan voi korvata, oli se semmonen monitoimikone. Mut ehkä tasasella laadulla mennään etiäpäin. Kyllähän Piku oli melkoinen tekijä vastustajia kaadettaessa.Pittääkö tässä alkaa tosissaan kattomaan noita Nhl:n pelejä,ku siellä niin monta Kärppääki pelaa.Mun suuret suosikit Piku ja Jokisen Jussi ennenkaikkea.Nii..ja Rinteen Pekan edesottamuksetkin kyl kiinnostaa kovasti.Mä nääs uskon,että siitä kaverista kohisee vielä jossain vaihees kaikki!Todella hyvä mokke!
Hyvää yötä Heikki.Mä täs siivoskelen pikkuhiljaa kämppää. On kiva,kun ei aamulla odota ihan hirvee työmäärä ja voi vaik nauttia ulkoilusta,jos kesäinen sää sallisi. Kukkiakin pitäs istuttaa ilostuttamaan terassia:)
Palataan:)
halpaan,Juudaksen yritys lieventää petturuutta!! Ei herrasmiessopimuksis mitää lieventäviä asianhaaroi oo!! Se on kaikki tai ei mittää! Eihän ny Summanen WC:sta potkittu pois,vaa sen jälkeen,ku oli ensin vieny Suomen ehkä kaikkein aikojen kovimpaan saavutukseen! Kyll vapaita valkkuja olis löytyny,ja aikaa olis ollu yhtä paljon ku Juudakselki!
Ei tota Munchenii oo tullu enne TV:st,tehty 2005,ensi-ilta Canaliski.Tulee seuraavan kerran su.klo12.35. Sellast se o,valta turmelee ja kansa kärsii!
Mite sä meinaat kattoo telkkuu parin kk pääst,pistä ny vaik se x:ä sinne katol;) Watson vihjas ett sill oli synttäritki täss äskettäin?:)
Jep,saadaan siihenki meijän kinaan vastaus sitt;) Mä veikkaan ett tulee maitojunal takas,jote pyyhi kyynelees:)
Justha sä siivosit,jouluunki viel pitkä aika;) Huomenna tulee vettä mut su. kesä:) Nii,no voiha pelargoonioit istuttaa tietty parvekelaatikkoon vaik sataa;)
Mä nautin äske jääkylmän Lapparin ja ny Hetekkaan:) ,tänää joutu ajaa tien sivuun ja ottaa torkut,ei pysyny silmät auki!
Päivänjatkoi/huoment tai jotain:)
Moro!
ps.testaa SopCasti huomenna ku tulee aika-ajot!
Mä en millään pistä Erkkaa edes löysään hirttosilmukkaan. Ei oo nääs näyttöjä!
Munchen-juttu on kyllä tullu telkusta,mutta tais olla jonku toisen tekemänä.Siinä oli just toi olympialaiskylän verilöyly.En vaan ehtiny sitä nähdä.No, eiköhän noita uusintoja ala tulla kohta, niitähän tulee jatkuvasti muutenkin,ni että odottavalla kannalla kritiikkini kanssa:)
Mä en millään ehtiny kattoon netistä sitä aika-ajoa,mutta enpä jääny näemmä mistään paitsikaan.Mua alkaa oikeesti huolestuttamaan Kimin tilanne.Mikä perhana sitä vaivaa!Ei enää voi puhua McLarenin huonosta tekniikastakaan,kun muilla kulkee.Piru kuiskuttaa korvaan,että Kimi se ongelma on eikä mikään muu.En tahtois millään uskoa. Ny se alkaa olla kohta monen sylkykuppina.Mä ainakin luotan vielä Kimiin, sillä hänellä on nopeutta kyllä riittävästi voittajaksi. Mika Häkkinen on ollu suomalaiskuskeista kaikkein sympaattisin ja harmittelin kovasti,kun hän jätti formulat.Pisti luun kurkkuun Shumillekin.
Mä oon ny yksin kotona ja aattelin kattoo semmosen leffan ku Kauna,mutta en tiä uskallanko.Vilkas mielikuvitus ja kenties en saa nukuttua sen jälkeen....hmm..pitänee miettiä tarkkaan mitä teen.
Ai kellä oli synttärit, siis mun x:lläkö?No ei tasan tarkkaan ollu sillä eikä kyl mullakaan,joten sä pohdit siellä ny hassuja=)Voinhan mä pyytää sitä,jos se kattos ton antennijutskan. Mut eihän täs viel kiirettä.
PIKU EI TULE KOSKAAN MAITOJUNALLA TAKAISIN.JOS SE TULEE TAKAS,NIIN SE TULEE SIKSI,ETTÄ SITÄ EI KIINNOSTANU MEININKI RAPAKON TAKANA.Pikulla on niin taattu paikka Kärpissä hyvällä liksalla,että häntä ei heitellä ku heittopussia paikastaa toiseen.Antaa Pikun ny haistella uusia tuulia ja miettiä rauhas mitä haluu elämältään.Mähän oisin taivais,jos se tulis Kärppiin takas, samaten ku Jussi, tai Rinne.Taitaa vaan jäädä haaveeksi.Jos noi ois mukana,niin Kärpille ei löytys kyl sen jälkeen mitään vastusta muista*pullistelee rintojaan*;)
Mukavaa lauantain jatkoa sulle.Näppäilen taas kohta tänne näin:)
Sä et oo puolueeton ku sun mielest Rami o sika ku uskals korottaa ääntään neidille;) Mut jätetää aihe hautumaan enneku hermostut muhu taas lopullisesti ja ootetaan lisää FAKTOJA!
Ohan niit dokkareit Munchenin verilöylyst tullu joo,mutt ei tää Spielbergin leffa.
Mull taas ei pyöri toi soppari täss GSM:ss. Kimin ei olis koskaa pitäny sekaantuu Italialaisiin!!! Ferrari on filunki talli!
Häkä oli kova sillo ku viel uskalsi ajaa,pari viimest vuotta oli jo sellaset ett huomas ett ajo varoen.Sellasel ajol ei voi pärjätä.
Rohkesti vaa katot,tarkista ett ovet ja ikkunat o kii;) Eikä tarvi pelätä,kyll 'Buffy' hoitaa;)
Jos se tulee kesken takas nii kyll se sillo on maitojunan kyyti,ku se on nimen laittanu paperiin nii ei se enää päätä miss pelaa! Mutt jäädään tässki asias kuulolle;) Ei Kärpäset maksa ku 10-osan siit mitä tuol tienais.
Onx sull mitä pullistaa?;)...sori,ei voinu vastustaa kiusausta;)
Kauhuist iltaa/rauhallisii unii:)
Moro!
ps,jos laskin oikeen nii tää o 200 viesti.....nii ett jatketaanks tuol: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=660&posting=22000000021628569