Kuten Rosewater jo aiemmin kirjoitti jutussaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=112&conference=672&posting=21500000000003352
Olen samaa mieltä hänen kansaan nykysuuntauksen metsään menosta. Elokuvien leikkaus on hengästyttävän nopeaa josta ei tahdo saada mitään otetta. Turhia kikkailuja ja täysin tarpeettomia kuvakulmia. Ei osata poimia oleellista vaan huseerataan siellä täällä ja räpsitään sitä ja tätä. Ei se ole elokuvaa vaan mitään sanomatonta musiikkivideota.
Tyylikkään elokuvan ei tarvitse huseerata ja heilua kuin hullun ”se” mielettömän ”siellä”. Elokuvan sisältö on kaiken A ja O, elokuvan tekijän on osattava saada se esiin. Kuten eräs kokenut näyttelijä ihmetteli miksi nykyisten näyttelijöiden täytyy näytellessään tehdä koko ajan jotakin? Niin miksi siinäkin pitää huseerata, heilua ja irvistellä unohtaen oleellisen. Kyllä nämä mestarit näyttelevät hyvin pienieleisesti mutta kaiken tarpeellisen ilmaisten. Katsokaapa esimerkiksi Boogie Nightsissa kun Mark Wahlberg esittelee ”komeuttaan” Burt Reynoldsin kanssa eräälle vanhalle staralle niin kuinka pieni kulman kohotus voi osoittaa ”sen” suuruuden, ei siinä tarvita ilmeiden kaikkea kirjoa! Kyseisessä elokuvassa Burt on todella hyvän roolin. Uusista elokuvista voi mainita todella kypsästi ohjatun Jackie Brown. Siinä on sitä tyylikkyyttä ei hosumista onnistunut juttu kaikilta osa-alueiltaan.
Toki on tilanteita joissa tiivis leikkaus on paikallaan mutta sen täytyy olla saumatonta, eteenpäin vievää ja olennaiseen porautuvaa kuten Alfred Hitchcockin Psykon suihkukohtauksessa jossa on kymmeniä otoksia leikattu saumattomaksi kokonaisuudeksi jota ei edes huomaa leikatun sellaisesta palapelistä.
Elokuvassa on rytmi ja henki joka on saatava elämään luontevasti jolloin leikkauksia edes huomaa vaan kaikki vievät elokuvaa eteenpäin ja imee katsojat mukaansa lähes hypnoottisesti.
Pitkistä otoksista joista Rosewater mainitsi niin eikö Alfred Hitchcockin Köysi ole kokeellisesti yhdessä huoneessa rullan pituisin otoksin toteutettu kokeilu jossa leikkaukset tehtiin näyttelijöiden selkiin ym. kohteisiin niin, ettei niitä edes huomannut. Toki pitkien otosten itsetarkoituksellinen viljeleminenkin on pitkästyttävää.
Katselin vasta Ben Hurin ja siinä oli pituutta, seesteisyyttä ja vauhtia. Katsokaapa kilpa-ajo kohta niin siitä ei vauhtia puutu vaikka leikkaus ei ole hengästyttävää eikä ole käytetty digitaaliefektejä. Tuli sohvalla heiluttua ja nyrkkejä puristeltua.
Käsikirjoitus, miljöö, lavastus, kuvaus, näyttelijätyöskentely, ohjaus, musiikki, leikkaus mutta myös sydän täytyy olla kohdallaan hyvää elokuvaa tehtäessä. Kaikella täytyy olla tarkoitus ja jokaisen palasen on loksahdettava kohdalleen, silloin meille syntyy katsottavaksi mestariteos.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=112&conference=672&posting=21500000000003352
Olen samaa mieltä hänen kansaan nykysuuntauksen metsään menosta. Elokuvien leikkaus on hengästyttävän nopeaa josta ei tahdo saada mitään otetta. Turhia kikkailuja ja täysin tarpeettomia kuvakulmia. Ei osata poimia oleellista vaan huseerataan siellä täällä ja räpsitään sitä ja tätä. Ei se ole elokuvaa vaan mitään sanomatonta musiikkivideota.
Tyylikkään elokuvan ei tarvitse huseerata ja heilua kuin hullun ”se” mielettömän ”siellä”. Elokuvan sisältö on kaiken A ja O, elokuvan tekijän on osattava saada se esiin. Kuten eräs kokenut näyttelijä ihmetteli miksi nykyisten näyttelijöiden täytyy näytellessään tehdä koko ajan jotakin? Niin miksi siinäkin pitää huseerata, heilua ja irvistellä unohtaen oleellisen. Kyllä nämä mestarit näyttelevät hyvin pienieleisesti mutta kaiken tarpeellisen ilmaisten. Katsokaapa esimerkiksi Boogie Nightsissa kun Mark Wahlberg esittelee ”komeuttaan” Burt Reynoldsin kanssa eräälle vanhalle staralle niin kuinka pieni kulman kohotus voi osoittaa ”sen” suuruuden, ei siinä tarvita ilmeiden kaikkea kirjoa! Kyseisessä elokuvassa Burt on todella hyvän roolin. Uusista elokuvista voi mainita todella kypsästi ohjatun Jackie Brown. Siinä on sitä tyylikkyyttä ei hosumista onnistunut juttu kaikilta osa-alueiltaan.
Toki on tilanteita joissa tiivis leikkaus on paikallaan mutta sen täytyy olla saumatonta, eteenpäin vievää ja olennaiseen porautuvaa kuten Alfred Hitchcockin Psykon suihkukohtauksessa jossa on kymmeniä otoksia leikattu saumattomaksi kokonaisuudeksi jota ei edes huomaa leikatun sellaisesta palapelistä.
Elokuvassa on rytmi ja henki joka on saatava elämään luontevasti jolloin leikkauksia edes huomaa vaan kaikki vievät elokuvaa eteenpäin ja imee katsojat mukaansa lähes hypnoottisesti.
Pitkistä otoksista joista Rosewater mainitsi niin eikö Alfred Hitchcockin Köysi ole kokeellisesti yhdessä huoneessa rullan pituisin otoksin toteutettu kokeilu jossa leikkaukset tehtiin näyttelijöiden selkiin ym. kohteisiin niin, ettei niitä edes huomannut. Toki pitkien otosten itsetarkoituksellinen viljeleminenkin on pitkästyttävää.
Katselin vasta Ben Hurin ja siinä oli pituutta, seesteisyyttä ja vauhtia. Katsokaapa kilpa-ajo kohta niin siitä ei vauhtia puutu vaikka leikkaus ei ole hengästyttävää eikä ole käytetty digitaaliefektejä. Tuli sohvalla heiluttua ja nyrkkejä puristeltua.
Käsikirjoitus, miljöö, lavastus, kuvaus, näyttelijätyöskentely, ohjaus, musiikki, leikkaus mutta myös sydän täytyy olla kohdallaan hyvää elokuvaa tehtäessä. Kaikella täytyy olla tarkoitus ja jokaisen palasen on loksahdettava kohdalleen, silloin meille syntyy katsottavaksi mestariteos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Erittäin hyvin kirjoitettu, onnittelut!
Nykysuuntaus näyttää todellakin olevan juuri sitä itseään eli silkkaa MTV/Jyrki-nopeasti-huojuen-käsivaralta-henkilökuvat heikkoja -sontaa. Kaikki kikkailut tehdään jo pelkästään sen takia että niitä voidaan tehdä, ajattelematta kuitenkaan kokonaisuutta.
Tunnelman luomiseen käytetään liian vähän aikaa ja vaivaa ja puuttellista tarinaa yritetään saada henkiin pelkillä tehosteilla.
Henkilökuvauskin jätetään turhan usein lapsipuolen asemaan. Tämä seikka pisti silmääni esim. Black Hawk Downissa. Pidin kyllä elokuvasta paljon ja olihan se hienoa sodan kuvausta, mutta henkilöhahmot jäivät jotenkin etäisiksi ja heidän kohtalonsa ei jaksanut kiinnostaa piirun vertaa. (Sain kylläkin sairasta tyydytystä kun iki-ihana ORLI tipahti kopterista..:))
No mitäpä muutakaan Bruckheimerilta voisi odottaa. Minulle kyseinen henkilö on alkanut muodostua jo synonyymiksi sanoille aivoton viihde.
Toki tämä aivoton viihde tekee välillä hyvää itsekullekin, mutta pistää ärsyttämään kun olisi mahdollisuus ja resurssit tehdä hienokin elokuva hyvästä aiheesta, niin tehdäänkin helppoa purkkaa MTV-sukupolvelle. Tyyliin Pearl Harbor. (Kannattaa muuten katsoa hieman samantyylinen lento/sota/rakkaus -tarina, Jan Svérakin ohjaama Pilviin Piirretty. On paljon parempikin.)
Onneksi vielä löytyy joitakin ilonaiheitakin. The Others oli todella positiivinen tuulahdus kaikkien teiniviiltelyjen jälkeen. Se osoittaa ettei hyvään elokuvaan tarvita suurta budjettia ja mahtavia erikoistehoisteita.
Kun Elokuvahullu nosti esille tiiviin leikkauksen, niin en voi olla mainitsematta Unelmien Sielunmessua. Keskiverto elokuva sisältää 600-700 Leikkausta, Mutta Unelmien Sielunmessussa niitä on yli 2000. Tämä ei kuitenkaan tunnu elokuvaa katsoessa liioitellulta, vaan sopii kokonaisuuteen täydellisesti.
Ja lopuksi vinkki niille, jotka arvostavat kunnon "silmänkarkkia", Barry Lyndon MTV3:lla 18.1.2003 (Maikkari näyttää sen varmaankin suhteella 4:3, mutta eiköhän siitä jotain jää käteen)
Kieltämättä pienet, mutta älylliset seikat ratkaisee. Tämän takia pidän QT:n leffoista, kuten Jackie Brown. Siinä ei pröystäillä liikaa, se onkin QT:n ainoa eroava leffa kaikista muista, ainakin melko lailla erilainen, kuin osiin pätkityt: Pulp Fiction, Reservoir Dogs, Four Rooms...
Ja JB:ssä De niro vetelee dogstyellä ... ja asia kuitataan hyvin sanoin "That was fun"... Siihen olisi voinut odottaa jotain ihan älytöntä, mutta Tarantinon mukaan se kuitattiin mitättömällä, mutta sinänsä ytimekkäällä lauseella...
Täytyy sanoa, että kuvakulma, joka löytyy Four Roomsin otoksesta jossa Sigfried (David Proval) iskee kädellään jossa on ase Tediä naamaan... ja Ted (Tim Roth) lentää naama irveessä iskien päänsä... hehe siinä on todella nerokas kuvakulma yhdistelmä. Ja legendaarinen hidastus....
http://filmnet.cjb.net
Lisäisin vielä sen, että kun puhelin soi Four Roomsissa siinä kohtauksessa jossa on juuri Tim Rothia kolkattu sen jälkeen..soi siis puhelin ja Sigfried vastaa.... niin otetaan pienoin ajo...että zoom puhelimeen ja samantien Sigfired iskee kätensä luuriin ja vastaa... siinä on todella nerokas kuvakulmazoomajo yhdistelmä.
Näitä kannattaa ihan itsekin käyttää tulevissa leffa-projekteissa.
http://filmnet.cjb.net