Olipa aneemista

Mihin on kadonut säihke Kokoomuksen keuloilta.
Vaaliavaus kielii pahasta verenheikkoudesta tai jopa keripukista. Tällä menolla ääniprosentit putoavat punaviinin kanssa samoille lukemille.
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

70-luvulla puolue ja Paasikiviopisto olivat konkurssikypsiä.
Pantiinko silloin nimi sellaiseen paperiin, joka meni nk. pankkikriisissä lunastukseen:
velat perittiin kahteen-neljään kertaan ja kansalaisten omaisuus kaapattiin pakkohuutokaupoista pakinjohtajan kamulle tai myytiin samana päivänä eteenpäin 3-4 kertaiseen hintaan.

Itälä poliisiministerinä pitää huolen, ettei poliisi tutki pankkien perintärikoksia ja Kanerva vahtii pankkivaltuustossa, ettei Ratakaan ryhdy tönkimään tunkiota.

Paula Kokkonen perustuslakivaliokunnassa blokkaa kaikki oikeuskangsterin ja oikeusasiamiehen peittelyrikosten valitukset.
Edellinen ei-kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja oli U.Kekkonen.
Sen jälkeen virkarikokset ovat saaneet rehottaa täysin mielivaltaisesti; niihin ei puututa!

Keskiajalta tunnettu inkvisitolaitoskin tuhoutui omaan mahdottomuuteensa. Nyt selkärangattomilla kansanedustajilla on hätä, kun omat housut meneekin tarkastettavaksi:
seuraavassa eduskunnassa on vähintään 50 uutta kansanedustajaa. Luulisi niistä löytyvän ne 10 selkärankaistakin, jotka antaa puoluemafiosoille pitkät ja laittaa laillisuusvalvojien virkarikokset tutkittavaksi.
vrt. http://kotisivu.mtyv3.fi/jorma.uski/kk-6-02.html
Tuon kysymyksen vuoksi jopa eduskunnan palvelimelta estettiin sähköpostien lähettäminen minulle; Soneran teletunnisteista ei opittu mitään!
Sälehoitoon näyttää olevan enemmänkin halukkaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kykykykö? kirjoitti:

Mihin on kadonut säihke Kokoomuksen keuloilta.
Vaaliavaus kielii pahasta verenheikkoudesta tai jopa keripukista. Tällä menolla ääniprosentit putoavat punaviinin kanssa samoille lukemille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu