Rehellinen lapinmies

Keskustan lisäksi ainoastaan Perussuomalaiset ottaisivat tälläisen ehdokkaan listoilleen.

Herra on osallistunut pilaamaan Suomen urheilun mainetta kyseenalaisin menetelmin. Siinä vahingot jäivät vielä pieniksi, mutta entäpä sitten kun tämän kaltainen herrasmies osallistuu yhteisten asioiden päätöksiin niin kuka tietää mitä on tulossa.

Ettekö jo oppineet yhtään mitään Tanja Karpelasta ja tekijänoikeuslaista? Miksi Suomen Keskustan pitää turvautua tälläisiin ehdokkaisiin. Olisi demokratian kannalta suotavaa pidättäytyä ehdokkaissa joilla on laaja-alaisesti tunnustettua osaamista.
13414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niillä usein vierailemillasi BB-sivuilla, ehkä sieltä löytyy noita "rehellisiä ja nuhteettomia" yhteisten asioiden päättäjiä, hah.

Äänestä
  • Vastauksesi kannustaa minua jatkamaan :)

    Äänestä

Keskusta tuntuu jatkuvasti keräävän listoilleen negatiivistakin julkisuutta saaneita henkilöitä.tällä ehkä vain yritetään pitää kannatusluvut ylhäällä keinolla millä hyvänsä.sodassa ja rakkaudessa kaikkihan on sallittua mutta kepulaiset ovat lisänneet siihen vielä politiikan mukaan. rehellisten ja suoraselkäisten puolue jotka puhuvat vain niin totta kuin osaavat.

Äänestä

... kuka valitaan. On hyvä olla monenlaisia ehdokkaita. Ei jokin rike tee ihmistä loppuiäkseen kykenemättömäksi. Valitsivathan kankaanpääläiset Juhantalonkin uudelleen eduskuntaan, vaikka hän oli saanut tuomion.

Äänestä
  • Juhantalo on hankkinut Kankaanpäähän niin paljon valtion kustantamaa toimintaa, että siksi hänet äänestettiin uhallakin eduskuntaan. Mitä vastaavaa Isometsä on tehnyt asuinkunnalleen ?

    Äänestä

  • Kepulainen linja on hyvä säilyttää. Siihen kuuluvat olennaisena osana rikolliset, valehtelijat ja muut vilpistelijät. Ehkä puolueen seuraava nimi voisi olla Kepukonnat.

    Äänestä

Aliarvioit perussuomalaisia, Toni Halme kieltämättä on töpeksinyt, muttei ole valehdullut kansalle päin naamaa.

Sensijaan vain kepu voi ottaa Isomettän listoilleen, kenenkään muun omatunto ei veny niin pitkälle

Äänestä
  • ..tulee olemaan kaikkien puolueiden listalla ei mikään puolue ole toista puhtaampi jos penkomaan aletaan.
    Mutta sitä varten on tuomioistuimet jotta nämä saavat rangaistuksen ja kun se on kärsitty niin on vapaa niinhän se on rattijuoppo A.Kekkonen,verojohtaja Tammi,pankinjohtaja Sungvist ym kokoomuslaisista puhumattakaan.

    Äänestä

  • löydy, kuin synnittömiä jesuiittoja? Muistaakseni Isometsä on rangaistuksensa kärsinyt tuosta kolttosestaan. Eikä kyseessä ollut minkäänlainen rikos, juridisessa mielessä, vaan rikkomus urheilun doping sääntöjä vastaan. Näyttää hieman kummalliselta tämä julkinen kivittäminen. Joku Isoksi Kirjaksi mainittu puhui jotain ensimmäisen kiven heittäjästä. Tuli vain mieleen.

    Äänestä

  • tästä ketjusta kirjoitti:

    löydy, kuin synnittömiä jesuiittoja? Muistaakseni Isometsä on rangaistuksensa kärsinyt tuosta kolttosestaan. Eikä kyseessä ollut minkäänlainen rikos, juridisessa mielessä, vaan rikkomus urheilun doping sääntöjä vastaan. Näyttää hieman kummalliselta tämä julkinen kivittäminen. Joku Isoksi Kirjaksi mainittu puhui jotain ensimmäisen kiven heittäjästä. Tuli vain mieleen.

    Se, että teko on sovitettu, sen seuraukset ja itse teko ei katoa. Jokainen voi pohtia, minkälainen ehdokas on tälläinen, joka on patologinen valehtelija.

    Äänestä

  • muistakaa menneet kirjoitti:

    Se, että teko on sovitettu, sen seuraukset ja itse teko ei katoa. Jokainen voi pohtia, minkälainen ehdokas on tälläinen, joka on patologinen valehtelija.

    ..yhtä vihainen kyllä on sullakin ajanvietteet epäilen vain,että sulla on valikoiva tuo syyttely ??
    Ja oletko itsellesikin kun tulee töpättyä ??

    Iso kirjakin käskee antamaan anteeksi, mitä tulee valehtelijoihin niin se klubi on kyllä jo nyt eduskunnassa.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    ..yhtä vihainen kyllä on sullakin ajanvietteet epäilen vain,että sulla on valikoiva tuo syyttely ??
    Ja oletko itsellesikin kun tulee töpättyä ??

    Iso kirjakin käskee antamaan anteeksi, mitä tulee valehtelijoihin niin se klubi on kyllä jo nyt eduskunnassa.

    Älä taas sekoita anteeksiantoa ja rangaistuksen sovittamista siihen, mitä mies on tehnyt? Eihän tämä mies ole osoittanut katumuksen merkkiäkään teoistaan, kuinka sellaiselle voi antaa anteeksi joka ei sitä edes pyydä?

    Tornion PR-hommissakin tämä kaveri oli "töissä", työnteko rajoittui lähinnä palkan nostamiseen. Kaupungin PR-hommat eivät sitten kiinnostaneetkaan.

    Että ihmiset voivat olla sitten tyhmiä.

    Äänestä

  • sekaisin? kirjoitti:

    ..Jari on ollut erittäin suosittu henkilö joka puolella suomea ja varsinkin Torniossa missä hän on syntynyt ja esimerkkinä nuorille ainakin Lahteen saakka mitä sitten tapahtui niin se on jo toinen juttu.
    Mutta ei Jari varmaankaan ole muuttunut yhtään noin ihmisenä päinvastoin Lahden jälkeen ja kyllä hän ansaitsee täydet oikeudet ei hän kuitenkaan mitään rikosta ole koskaan tehnyt.
    Jos sinä et tykkää tuskin tykkäsit ennen Lahteakaan vain tosi ystävät ei käännä takapuolta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tepolta kirjoitti:

Keskustan lisäksi ainoastaan Perussuomalaiset ottaisivat tälläisen ehdokkaan listoilleen.

Herra on osallistunut pilaamaan Suomen urheilun mainetta kyseenalaisin menetelmin. Siinä vahingot jäivät vielä pieniksi, mutta entäpä sitten kun tämän kaltainen herrasmies osallistuu yhteisten asioiden päätöksiin niin kuka tietää mitä on tulossa.

Ettekö jo oppineet yhtään mitään Tanja Karpelasta ja tekijänoikeuslaista? Miksi Suomen Keskustan pitää turvautua tälläisiin ehdokkaisiin. Olisi demokratian kannalta suotavaa pidättäytyä ehdokkaissa joilla on laaja-alaisesti tunnustettua osaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu