Kekkosesta ei vaan päästä eroon julkisuudessa, niin ei kai ole syytä tuota maalaisliitto/keskustapuolueen kautta aikain suurinta hahmoa unohtaa täälläkään. Tämän päivän lehdissä kerrotaan, miten Kekkosen aikana silloisen keskustapuolueen sisällä oli toinen puolue, varjopuolue, K-linja. Sen vaikutusvalta oli suurempi kuin virallisten puolue-elinten. Sitä tuki Urkki itse, ja se syrjäytti puolueen johdosta ”oikeistovoimia” edustavan Johannes Virolaisen ja toi hänen tilalleen vasta 33-vuotiaan Paavo Väyrysen.
Niinpä Paavo sitten käsin kirjoittamallaan kirjeellä kiitti kauniisti Urkkia ja sanoi ymmärtävänsä, että hänen nousunsa puoluejohtajaksi ei olisi ollut mahdollista ilman presidentin tukea.
Kekkosesta on taas tullut myös uusi kirja. Entinen kommunistien kansanedustaja Kaisa Turpeinen, joka on koulutukseltaan ja ammatiltaan psykiatri, osoittaa itse olevansa mitä kiireellisemmässä psykiatrisen hoidon tarpeessa. Kirjan aihe on niin kaukana uskottavasta, että täällä esiintyvä eräs ”toimittaja” vaikuttaa Turpeisen rinnalla lähes todellisuudentajuiselta!
Jos Urkilla ja tuolla rouva Klemolalla oli ollut läheinen työsuhde jo 40 vuotta, niin miksi ihmeessä ja millä ”lihaksilla” he seksisuhteeseen ryhtyivät vasta Urkin ollessa 79-vuotias vakavasti sairas mies, ja rouvakin jo lähenteli seitsemättäkymmentään. Vaikka Urkki oli tuolloin jo dementikko, kyllä hänellä sentään jotain tajua oli kyvyistään ja rouvan mahdollisuuksista tuolla alueella!
Mutta nyt eräästä toisesta kirjasta. Avaukseni otsikko on Jukka Seppisen vuonna 2004 ilmestyneen kirjan nimi. Ostin kirjan tuoreeltaan, ja sitä silmäillessäni tulin siihen tulokseen, että eipä taida kannattaa lukea: niin raskassoutuisen tuntuista tuon yli 900-sivuisen kirjan pienellä kirjasinkoolla painettu teksti oli. Myös Oiva Härkönen täällä piti kirjaa varsin mitättömänä, jos oikein ymmärsin.
Silloin tällöin olen siitä kuitenkin pätkän lukenut, ja hiljattain aloin lukea kirjaa järjestelmällisesti alusta alkaen. Ja totesin, että ei kirja sittenkään huono ole: parempi se on kuin Juhani Suomen Kekkos-elämäkerrat. Kaikki tärkein niihin sisältyvä on sentään lyhyemmässä muodossa ja sittenkin myös paremmin kirjoitettuna. Ja tuossa kirjassa Kekkonen saa myös kritiikkiä, joka Suomen kirjoista tyystin puuttuu. Ehkäpä juuri siksi Oiva kirjaan nuivasti suhtautui!
Kun aikoinaan tein Kekkos-tutkielmani näille saiteille (siihen vielä linkki alla), minun lähteinäni oli kolmisenkymmentä kirjaa (mainittu tutkielman lopussa). Jos tuo Seppisen kirja olisi jo silloin ollut käytettävissä, varmaan olisin sen lähteisiini sisällyttänyt. Mukavasti se vahvistaa tutkielmassani esittämääni ja antaa eräitä uusiakin tietoja. En ole vielä puolessa välissäkään kirjan järjestelmällistä lukemista, mutta sen verran se on jo ajatuksia herättänyt, että niitä tässä hieman esittelen.
Mielenkiintoista on kuvaus Kekkosen tulosta politiikkaan ja siitä, miten laskelmallisesti hän valitsi puolueekseen maalaisliiton, johon siihen mennessä ei ollut osoittanut vähäistäkään kiinnostusta. Hän oli aikaisemmin profiloitunut lähinnä kiihkosuomalaisena AKS:läisenä, ja oli siksi saanut vastustusta urheilujohtajanakin, eikä hänen menestykseensä politiikassa uskottu. Svenska Pressen totesikin lakonisesti: ”Kekkonen ei ole tulevaisuuden nimi”.
Mielenkiintoisesti Seppinen tuo esiin myös Kekkosen pitkäaikaisen työn Etsivässä Keskuspoliisissa, siis meidän tiedustelussamme, ja toteaa sen vaikuttaneen Kekkosen koko poliittiseen uraan, etenkin hänen presidenttikauteensa mm. siten että hän tunsi tiedustelun menetelmät ja mahdollisuudet ja niinpä hän Neuvostoliitonkin lähetystöväen kohdalla mieluummin nojautui tiedustelumiehiin kuin diplomaatteihin KGP:n miehet ohittivat K3ekkosen suosiossa jopa NL:n poliitikotkin, kenties Hrustshovia lukuun ottamatta..
Kirjassa esiintuotu Hella Wuolijoen suuri merkitys ”Kekkosentekijänä” on myös minulle uutta. Olihan Vuolijoki maanpetoksesta tuomittu neuvostovakooja, ja tuollainen nainen sitten asettuu voimakkaasti tukemaan ”porvarillista” poliitikkoa! Seppinen toteaakin, että ”Wuolijoen perimmäinen tavoite oli Neuvosto-Suomi; Paasikivi ja Kekkonen olisivat matkan varrella vain tarpeellisia välineitä”.
Minunkin tutkielmassani esiintuomani Jelisei Jelisevin osuus Kekkosen nostamisessa olisikin Seppisen mukaan alkujaan lähtöisin Hella Wuolijoesta eikä Kustaa Vilkunasta.
Kekkosen täysin häikäilemätön laskelmointi uransa rakentamisessa on johtoajatuksena kirjaa alkupuolella, ja siitä esitetään lukuisia esimerkkejä. Kekkosen älyä ja tahdonvoimaa on pakko ihailla, kun näkee, miten hän otti selvää siitä, mikä on Neuvostoliitolle mieluista ja mikä ei ja miten hän kehitti itseään ”oikeaan suuntaan”. Muutostahan alkoi tapahtua jo sodan aikana 1942, kun Kekkonen ensimmäisten joukossa tajusi sodan lopputuloksen ja ihan oikein päätteli maailmanpolitiikan käänteet, kenties ensimmäisenä nuoremman polven porvarillistaustaisena poliitikkona. Siitä huolimatta hän ei ensimmäisten joukossa liittynyt ns. rauhanoppositioon, ja tuskin häntä siihen silloin vielä olisi huolittukaan.
Hyppään hyvin paljosta yli ja vain muutama kirjassa esiin nouseva huomio ns. noottikriisin tiimoilta. Sitähän on jo kauan pidetty Kekkosen tilaustyönä Honka-liiton nujertamiseksi. Seppisen mukaan Kekkonen 60-vuotispäivillään 3.9.1960 pyysi Nikita Hrustshovia auttamaan häntä vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Tuolloinhan ei vielä ollut mitään Honka-liittoa, mutta Kekkonen älykkäänä miehenä ennakoi syntyvän liittokunnan, jolla olisi paljon suurempi poliittinen kannatus kuin hänellä, ja kyllä Hrustshovkin laskutaitoinen oli. Ja Hrustshov suostui mielihyvin pyyntöön, ja pani sitten toiveen täytäntöön nootilla, joka kaatoi Honka-liiton.
Seppinen kuvaa varsin yksityiskohtaisesti vaiheita, joissa noottia kehiteltiin. Varsinaiset valmistelutyöt lienevät tapahtuneet Neuvostoliiton ulkoministeriössä, joka hyväksytti kaiken itsellään Hrustshovilla. Tietoa ei ole, pidettiinkö Kekkonen ajan tasalla koko ajan, mutta luultavaa on, että kyllä hän noiden KGP-yhteyksiensä kautta oli tietoinen siitä, missä mennään. Joten hänen yllättymisensä nootin tavoitettua hänet Havaijilla oli vain hyvää näyttelemistä – ja lopputuloksenkin hän hyvin tiesi ja siksi voi jatkaa lomaansa ja lähettää Ahti Karjalaisen Suomeen asiaa hoitamaan.
Huvittavaa on, että kotikommunistimme eivät tienneet mitään hankkeesta. Vasta marraskuussa 1961, kun koko kommunistijohtomme oli neuvotteluissa Moskovassa ja tulevat presidentinvaalit tulivat esille, Hrustshov haukkui kommunistejamme saamattomiksi ja totesi äärioikeiston Suomessa vahvistaneen asemiaan ja perustaneen liiton, jonka tarkoituksena oli Kekkosen syrjäyttäminen ja kehityksen kääntäminen kohti niitä aikoja, jolloin Suomi oli hyökkäysrintamassa Neuvostoliittoa vastaan. Tällöin Hrustshov oli naurahtanut ja todennut, että kyllä suomalaisissa kommunisteissa täytyy jotain hyvääkin olla, ja oli kysynyt läsnä olleilta Ville Pessiltä ja Inkeri Lehtiseltä: ”Mitä arvelette, jos lähettäisimme sinne Suomeen nootin”.
Ehkäpä toiste lisää tuon kirjan pohjalta. Pitäisiköhän hankkia ja lukea myös se Seppisen uusin kirja, jossa hän kai melkoisesti ruotii Mauno Koivistoa? Kirja on kyllä teilattu varsin päteviksi katsottavilta tahoilta, mutta eihän tuo Kekkos-kirjakaan tainnut aikoinaan kovin hyviä arvosteluja saada.
Tässä siis linkki parin vuoden takaiseen Kekkos-tutkielmaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400
Niinpä Paavo sitten käsin kirjoittamallaan kirjeellä kiitti kauniisti Urkkia ja sanoi ymmärtävänsä, että hänen nousunsa puoluejohtajaksi ei olisi ollut mahdollista ilman presidentin tukea.
Kekkosesta on taas tullut myös uusi kirja. Entinen kommunistien kansanedustaja Kaisa Turpeinen, joka on koulutukseltaan ja ammatiltaan psykiatri, osoittaa itse olevansa mitä kiireellisemmässä psykiatrisen hoidon tarpeessa. Kirjan aihe on niin kaukana uskottavasta, että täällä esiintyvä eräs ”toimittaja” vaikuttaa Turpeisen rinnalla lähes todellisuudentajuiselta!
Jos Urkilla ja tuolla rouva Klemolalla oli ollut läheinen työsuhde jo 40 vuotta, niin miksi ihmeessä ja millä ”lihaksilla” he seksisuhteeseen ryhtyivät vasta Urkin ollessa 79-vuotias vakavasti sairas mies, ja rouvakin jo lähenteli seitsemättäkymmentään. Vaikka Urkki oli tuolloin jo dementikko, kyllä hänellä sentään jotain tajua oli kyvyistään ja rouvan mahdollisuuksista tuolla alueella!
Mutta nyt eräästä toisesta kirjasta. Avaukseni otsikko on Jukka Seppisen vuonna 2004 ilmestyneen kirjan nimi. Ostin kirjan tuoreeltaan, ja sitä silmäillessäni tulin siihen tulokseen, että eipä taida kannattaa lukea: niin raskassoutuisen tuntuista tuon yli 900-sivuisen kirjan pienellä kirjasinkoolla painettu teksti oli. Myös Oiva Härkönen täällä piti kirjaa varsin mitättömänä, jos oikein ymmärsin.
Silloin tällöin olen siitä kuitenkin pätkän lukenut, ja hiljattain aloin lukea kirjaa järjestelmällisesti alusta alkaen. Ja totesin, että ei kirja sittenkään huono ole: parempi se on kuin Juhani Suomen Kekkos-elämäkerrat. Kaikki tärkein niihin sisältyvä on sentään lyhyemmässä muodossa ja sittenkin myös paremmin kirjoitettuna. Ja tuossa kirjassa Kekkonen saa myös kritiikkiä, joka Suomen kirjoista tyystin puuttuu. Ehkäpä juuri siksi Oiva kirjaan nuivasti suhtautui!
Kun aikoinaan tein Kekkos-tutkielmani näille saiteille (siihen vielä linkki alla), minun lähteinäni oli kolmisenkymmentä kirjaa (mainittu tutkielman lopussa). Jos tuo Seppisen kirja olisi jo silloin ollut käytettävissä, varmaan olisin sen lähteisiini sisällyttänyt. Mukavasti se vahvistaa tutkielmassani esittämääni ja antaa eräitä uusiakin tietoja. En ole vielä puolessa välissäkään kirjan järjestelmällistä lukemista, mutta sen verran se on jo ajatuksia herättänyt, että niitä tässä hieman esittelen.
Mielenkiintoista on kuvaus Kekkosen tulosta politiikkaan ja siitä, miten laskelmallisesti hän valitsi puolueekseen maalaisliiton, johon siihen mennessä ei ollut osoittanut vähäistäkään kiinnostusta. Hän oli aikaisemmin profiloitunut lähinnä kiihkosuomalaisena AKS:läisenä, ja oli siksi saanut vastustusta urheilujohtajanakin, eikä hänen menestykseensä politiikassa uskottu. Svenska Pressen totesikin lakonisesti: ”Kekkonen ei ole tulevaisuuden nimi”.
Mielenkiintoisesti Seppinen tuo esiin myös Kekkosen pitkäaikaisen työn Etsivässä Keskuspoliisissa, siis meidän tiedustelussamme, ja toteaa sen vaikuttaneen Kekkosen koko poliittiseen uraan, etenkin hänen presidenttikauteensa mm. siten että hän tunsi tiedustelun menetelmät ja mahdollisuudet ja niinpä hän Neuvostoliitonkin lähetystöväen kohdalla mieluummin nojautui tiedustelumiehiin kuin diplomaatteihin KGP:n miehet ohittivat K3ekkosen suosiossa jopa NL:n poliitikotkin, kenties Hrustshovia lukuun ottamatta..
Kirjassa esiintuotu Hella Wuolijoen suuri merkitys ”Kekkosentekijänä” on myös minulle uutta. Olihan Vuolijoki maanpetoksesta tuomittu neuvostovakooja, ja tuollainen nainen sitten asettuu voimakkaasti tukemaan ”porvarillista” poliitikkoa! Seppinen toteaakin, että ”Wuolijoen perimmäinen tavoite oli Neuvosto-Suomi; Paasikivi ja Kekkonen olisivat matkan varrella vain tarpeellisia välineitä”.
Minunkin tutkielmassani esiintuomani Jelisei Jelisevin osuus Kekkosen nostamisessa olisikin Seppisen mukaan alkujaan lähtöisin Hella Wuolijoesta eikä Kustaa Vilkunasta.
Kekkosen täysin häikäilemätön laskelmointi uransa rakentamisessa on johtoajatuksena kirjaa alkupuolella, ja siitä esitetään lukuisia esimerkkejä. Kekkosen älyä ja tahdonvoimaa on pakko ihailla, kun näkee, miten hän otti selvää siitä, mikä on Neuvostoliitolle mieluista ja mikä ei ja miten hän kehitti itseään ”oikeaan suuntaan”. Muutostahan alkoi tapahtua jo sodan aikana 1942, kun Kekkonen ensimmäisten joukossa tajusi sodan lopputuloksen ja ihan oikein päätteli maailmanpolitiikan käänteet, kenties ensimmäisenä nuoremman polven porvarillistaustaisena poliitikkona. Siitä huolimatta hän ei ensimmäisten joukossa liittynyt ns. rauhanoppositioon, ja tuskin häntä siihen silloin vielä olisi huolittukaan.
Hyppään hyvin paljosta yli ja vain muutama kirjassa esiin nouseva huomio ns. noottikriisin tiimoilta. Sitähän on jo kauan pidetty Kekkosen tilaustyönä Honka-liiton nujertamiseksi. Seppisen mukaan Kekkonen 60-vuotispäivillään 3.9.1960 pyysi Nikita Hrustshovia auttamaan häntä vuoden 1962 presidentinvaaleissa. Tuolloinhan ei vielä ollut mitään Honka-liittoa, mutta Kekkonen älykkäänä miehenä ennakoi syntyvän liittokunnan, jolla olisi paljon suurempi poliittinen kannatus kuin hänellä, ja kyllä Hrustshovkin laskutaitoinen oli. Ja Hrustshov suostui mielihyvin pyyntöön, ja pani sitten toiveen täytäntöön nootilla, joka kaatoi Honka-liiton.
Seppinen kuvaa varsin yksityiskohtaisesti vaiheita, joissa noottia kehiteltiin. Varsinaiset valmistelutyöt lienevät tapahtuneet Neuvostoliiton ulkoministeriössä, joka hyväksytti kaiken itsellään Hrustshovilla. Tietoa ei ole, pidettiinkö Kekkonen ajan tasalla koko ajan, mutta luultavaa on, että kyllä hän noiden KGP-yhteyksiensä kautta oli tietoinen siitä, missä mennään. Joten hänen yllättymisensä nootin tavoitettua hänet Havaijilla oli vain hyvää näyttelemistä – ja lopputuloksenkin hän hyvin tiesi ja siksi voi jatkaa lomaansa ja lähettää Ahti Karjalaisen Suomeen asiaa hoitamaan.
Huvittavaa on, että kotikommunistimme eivät tienneet mitään hankkeesta. Vasta marraskuussa 1961, kun koko kommunistijohtomme oli neuvotteluissa Moskovassa ja tulevat presidentinvaalit tulivat esille, Hrustshov haukkui kommunistejamme saamattomiksi ja totesi äärioikeiston Suomessa vahvistaneen asemiaan ja perustaneen liiton, jonka tarkoituksena oli Kekkosen syrjäyttäminen ja kehityksen kääntäminen kohti niitä aikoja, jolloin Suomi oli hyökkäysrintamassa Neuvostoliittoa vastaan. Tällöin Hrustshov oli naurahtanut ja todennut, että kyllä suomalaisissa kommunisteissa täytyy jotain hyvääkin olla, ja oli kysynyt läsnä olleilta Ville Pessiltä ja Inkeri Lehtiseltä: ”Mitä arvelette, jos lähettäisimme sinne Suomeen nootin”.
Ehkäpä toiste lisää tuon kirjan pohjalta. Pitäisiköhän hankkia ja lukea myös se Seppisen uusin kirja, jossa hän kai melkoisesti ruotii Mauno Koivistoa? Kirja on kyllä teilattu varsin päteviksi katsottavilta tahoilta, mutta eihän tuo Kekkos-kirjakaan tainnut aikoinaan kovin hyviä arvosteluja saada.
Tässä siis linkki parin vuoden takaiseen Kekkos-tutkielmaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400
Vastaukset 31
Vanhimmat
Äläpä JKK sekoile asiassa ja sanomisissasi:
Pakkoruotsituksen uhri olit sinäkin viimekädessä!
Opit pakosta tuon 5% vähemmistökielen, koska kielirasistinen työpaikkasi sitä edellytti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000019957439&view_mode=flat
>> ...näkyy olevan muitakin "pakkoja", jotka ovat jääneet oppimatta. Kuten esim. oikeiden linkkien laittaminen. >Missään nimessä en ole vastaan ruotsin kielen asemaa massamme, enkä puhu pakkoruotsista, koska mielestäni kaksikielisyytemme on rikkaus, jota tulee vaalia.>hän antoi minulle vuoden ajan tunteja ruotsissa niin, että vuodessa luin ja tentin Efraim Jacobsonin keskikouluille tarkoitetun ruotsin kielen oppikirjan sekä Amanda Piiraisen kirjan "Ruotsia aikuisille". Ja vuodessa opin kielen niin hyvin, että ei minua juuri suomenruotsalaisesta puheeni perusteella erottanut.
On se kumma, miten joku asia iskee jonkun päähän niin, että sitä täytyy tuoda esille aina ja kaikkialla siihen mitenkään kuulumattomissa yhteyksissä.
Lapsilla sellaisia tapoja on, mutta mistä syystä myös eräillä aikuisilla? Miksi ruotsin kieli sinulle on sellaisen trauman aiheuttanut? Jäitkö sen vuoksi kaksi kertaa luokalle ja jouduit jättämään koulusi kesken? Kyllä kai sellainen liittyi yleiseen lahjattomuuteen.
olevan keris!
Onnittelut vähistä kirjoitusvirheistä!
Tuohan on oikeastaan aika mukava kontrasti. Aina kun kapi alkaa suoltaa suhteellisuudentajutonta juttuaan Kekkosesta niin toinen vastaavanlaisen päähänpinttymän omaava virittää juttua pakkoruotsista.
- Kirjassa esiintuotu Hella Wuolijoen suuri merkitys ”Kekkosentekijänä” on myös minulle uutta. Olihan Vuolijoki maanpetoksesta tuomittu neuvostovakooja, ja tuollainen nainen sitten asettuu voimakkaasti tukemaan ”porvarillista” poliitikkoa! Seppinen toteaakin, että ”Wuolijoen perimmäinen tavoite oli Neuvosto-Suomi; Paasikivi ja Kekkonen olisivat matkan varrella vain tarpeellisia välineitä”. -
Minulle tieto ei kyllä ole uusi. Ettei vain olisi samasta asiasta tietoja Juhani Suomenkin kirjoissa. Täytyy tarkistaa. Jostakin varmasti olen asiasta lukenut, enkä kovin ihmetellytkään. Teki se Kekkonen paljon härskimpääkin.
Seppisen kirjaa en ole aikonut hankkiakaan, mutta pitänee vaikka kirjastosta lainata ja ainakin silmäillä sitä. Seppisen sensatiohakuisen tyylin tunnen hänen muista kirjoituksistaan.
...tuosta Kekkosen ja Hella Wuolijoen yhteydestä on ollut puhetta muissakin kirjoissa, mutta jotenkin se on jäänyt minulta vähälle huomiolle.
Samoin en ollut erityisemmin tullut ajatelleeksi noitakaan mielestäni huomionarvoisia näkökohtia, joista totean avauksessani:
>> Mielenkiintoista on kuvaus Kekkosen tulosta politiikkaan ja siitä, miten laskelmallisesti hän valitsi puolueekseen maalaisliiton, johon siihen mennessä ei ollut osoittanut vähäistäkään kiinnostusta. Hän oli aikaisemmin profiloitunut lähinnä kiihkosuomalaisena AKS:läisenä, ja oli siksi saanut vastustusta urheilujohtajanakin, eikä hänen menestykseensä politiikassa uskottu. Svenska Pressen totesikin lakonisesti: ”Kekkonen ei ole tulevaisuuden nimi”.
Mielenkiintoisesti Seppinen tuo esiin myös Kekkosen pitkäaikaisen työn Etsivässä Keskuspoliisissa, siis meidän tiedustelussamme, ja toteaa sen vaikuttaneen Kekkosen koko poliittiseen uraan, etenkin hänen presidenttikauteensa mm. siten että hän tunsi tiedustelun menetelmät ja mahdollisuudet ja niinpä hän Neuvostoliitonkin lähetystöväen kohdalla mieluummin nojautui tiedustelumiehiin kuin diplomaatteihin KGP:n miehet ohittivat Kekkosen suosiossa jopa NL:n poliitikotkin, kenties Hrustshovia lukuun ottamatta..
Mitä muuta mahtuu päiväänne kuin olla saittikirjailija ja oman egon korostaja.
Kaikella kunnioituksella !
Tähän päivääni ei ole mahtunut kovin monia asioita. Heräsin n. 7,30, lueskelin lehden ja laitoin aamiaisen, sitten tulin tänne netille ja lueskelin noita puolueohjelmia, joista tein edellisen avaukseni. Sitten kävin terveysasemalla verikokeissa ja sydänfilmissä (hiljattain ilmenneen kohonneen verenpaineen seurantaan ja lääkintään liittyen).
Palatessani kävin kaupassa ja valmistin lounasta itselleni. Sitten tein kevyen viikkosiivouksen sekä laitoin pesukoneen ja tiskikoneen pyörimään. Sitten kirjoittelin tämän toisen avauksen (suurimman osan tekstistä sain entisestä, eräällä toisella saitilla olevasta kirjoituksestani).
Nyt olen tyhjentänyt nuo pesu- ja tiskikoneet, juonut kahvit ja kohta rupean lueskelemaan. Illalla aion katsella hieman tv:iota ja ottaa iltadrinkin ja mennä melko aikaisin vuoteeseen lueskelemaan.
On siis ollut tällainen hiljainen yksineläjä-leslen päivä. Eilen oli vilkkaampi, kun oli viikkojumppa saunoineen ja uimisineen ja kävin kaupungillakin.
Ja viikonloppu myös on taas vilkkaampi. Ehkäpä käyn Karjaalla ja Pohjassa tapaamassa poikiani ja heidän äitiään, ellei jonmpi kumpi pojistani tule käymään luonani. Ensi viikolla on useampikin tilaisuus, pari kokousta ja yksi iltariento. Ja lukea aion enemmän, mikä merkitsee sitä, että täällä olen vähemmän. Vaikka ei minun näiden vuoksi tarvitse nytkään täällä asua; nopeasti näitä minulta syntyy!
Että tällaista. Toivottavasti vastaukseni tyydytti sinua.
Tuo varjopuolue, K-linja, on ollut meidän kepukriittisten arvioinnin kohteena tällä palstalla aina kun keskustelu on noihin 60-, 70- ja 80-luvun vaarallisen politiikan vuosiin kulkeutunut.
Olemme ylistäneet Virolaisen varovaisuuden viisautta ja kauhistelleet Kekkosen rähmälläänolon syvyyttä tai Korsimon vaalirahojen alkuperää
Meille on ilkuttu kuorossa, Oiva, Emeritus ja muut ovat lytänneet tietomme kaunaisiksi mustamaalauskirjoituksiksi. Rautkallio tai muut asian todistaneet ovat heidän mielestään kykenemättömiä historiaa tutkimaan tai tulkitsemaan.
Mitähän tuo kuoro nyt sanoo kun itse Isohookana sen todistaa tässä virallisessa keskustan historiikissa. Odotan Oivan mustan valkoiseksi selittävää kirjoitusta
En viitsinytrassata Oivan ja kumppaneiden mieltä sillä, mitä tuo "Iso-Tytti" sanoo. Todettakoon nyt kuitenkin, että varsin omalaatuistahan tuo toiminta on ollut. Joku voisi määritellä sen rumemminkin. Ryhmä piti omia kokouksiaan, hankki ja sai rahoitusta ohi puolueorganisaation (Neuvostoliitostako?) ja kaikella tuolla oli Urho Kekkosen tuki, kertoo Tytti.
Mutta haaksirikonhan tuo varjopuolue sitten koki, kun sen keulakuva Ahti Karjalainen ei päässyt puolueen presidenttiehdokkaaksi. On se Virolaisen ehdokkuus ollut kova paikka Urkille, mikäli hän sen vielä jotenkin tajunnut on.
Oli sillä K-linjalla loppuvaiheessaan varsinaiset voimahahmot johdossa: pahoin alkoholisoitunut Karjalainen, täysin periaatteeton Imelä-Eikka ja keinoja kaihtamaton pyrkyri Väyrynen! Virolaisen Jussi oli noiden rinnalla todellinen Suomen Mies!
Jori C "Äänruutille"?
No, minäpä sanon sen miten J Virolainen sanoi:
"Jos me olisimme toimineet niillä teidän opeillanne silloin, niin ME EI NYT TÄSSÄ ISTUTTAIS !"
...en vähään aikaan täällä ole ollut. Mutta tuosta voitaisiin kyllä vetää myös toisenlainen johtopäätös: Virolainen saattoi tarkoittaa, että ei oltaisi näin syvällä suomettumisen kuopassa, jos Honka-liitto olisi voittanut ja silloin varmaan myös Ehrnrooth ja kumppanit olisivat saaneet toisenlaisen aseman demokraattisessa Suomessa.
sellaista johtopäätöstä voi vetää!
...Kolomivarttinen suomiviinapullo tuli vetästyä tuosa naamariin!
...Mutta nythän ei tuu edes kirjoitusvirheitäkään!
Elä tykkää huonua, sinun kans on mukava heittää huulta!
vie"... Mutta miten se gin-tonic, onko se fiksumpien ihmisten juomaa?
NATOttaako?
erääle samanmieliselle kaverillesi että, "silloin kun minä ilmestyn paikalle, niin silloin on viisainta heittää "pensselit santaan"?
Siis täälläkö olisin tuollaista ilmoittanut? Älä nyt sentään ihan sekavia puhu. Ihan hölmöä huuhaata, jostain toisesta maailmasta; tuollaista voisi odottaa lähinnä vain Kerikseltä!
Lähdenpä tästä iltapesuille ja sen jälkeen katson digiboxini erään tallenteen ja sitten painun pehkuihin kirjan kanssa, eli jatkan tuota Seppisen kirjan lukemista.
Jos vielä vastineita tulee, vastailen niihin huomenna, mikäli katson sen tarpeelliseksi.
Hyvän yön toivotuksena laitan tähän linkin, jonka takana oleva hyväntahtoinen juttuni vie teidänkin ajatuksenne mukavampiin asioihin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000019942134
Hyvää yötä!
että, sinä, noin fiksu ja "filmaattinen" ihminen et lähde harhailemaan mihinkään junttien saiteille, vaan pysyt aina täällä keskustan saitilla!
Olet vongannut mummoja 70 saitilla, ja mummot ovat kouluttaneet sinut feministiksi. Hyvää se sinulle on tehnyt, kirjoitat niin nätisti naisista tuossa linkissä. Pysykin siinä aihepiirissä ja sillä saitilla, jossa saatat saada vielä vaikka minkälaista mainetta ja kunniaa!
olla hieman vaikea alue tuo poliittinen depatti.
Ehkä hänen kannattaisi keskittyä ennemmin sienimetsän ja maalaismaiseman raikkaaseen ilmapiiriin!
"vaikea alue tuo poliittinen depatti"
Ilmoitat noin siis olevasi keris. Kai kaikki muut osaisivat kirjoittaa oikein sanan debatti.
Poliittinen debatti on korkein arvo elämässäsi, ja sitä tavoittelisit, mutta voi, voi ja vielä kerran voi! Mahdotonta sinulle. Kukaan ei ole sinua paremmin osoittanut pätemättömyyttään siihen.
kun keskustellaan, niin en panisi pahakseni, vaikka kertoisit, että minkä puolueen kannattaja sinä olet?
...vastaan vasta nyt, on ollut tähdellisempääkin tekemistä. Virittelin tänään langattoman verkon talooni. Nyt voin kahdelta pöytäkoneelta ja yhdeltä läppäriltä jatkossa vastailla avauksiisi. Vaikka lupaavat wlan-verkot käsittämättömän pitkiä toimintamatkoja, piti minun pienessä omakotitalossani (280 m2) miettiä lähettimen ja vastaanottimien paikkoja, että sain kaikki toimimaan.
Mutta nyt toimii lähiverkko hienosti! Vastaukset typeryyksiin tulevat lähes reaaliajassa jatkossa! Kolmelta koneelta!
ei ole valitettavasti aivan hyvää, koska minä olen ollut niin vähän aikaa Suomessa. (Kieli ei ole vielä kehittynyt taudelliseksi)
Minä olen Romanohveja, (vanha venäläinen suku). Äitini joutui pakenemaan, kansalaissodan melskeissä, erään puolalaisen sirkuksen mukana euroopan kautta vapaaseen maailmaan, ja isäni oli Turkkilainen mustalainen, jotenka minun pätevyyteni politiikan saralla ei voine yltää viidennen kolonnan tasolle!
Wau! Annan arvoa vaivannäöllesi ja rahallisellekin sijoituksellesi vuokseni, ja saatan jatkossa vastailla useammin huomionosoituksiisi, jos vaihdat nikkisi paremmin totuutta vastaavaksi. Miten olisi "huomiosi kipeä"?
Mutta tuossa jutussani osoitan vain terveellä tavalla arvostustani noille naisille, jotka arvostuksen ansaitsevat. Tein kai kuitenkin virheen linkittäessäni juttuni myös tänne, sillä joku kepuhörhö ili käynyt sielläkin sylkäisemässä.
kirjoitus
Komitet gosudarstvennoi besopasnosti lyhennetään "KGB", ei "KGP".
Tutkija Hannu Rautakallio puhuu "Kaa-Goo-Peestä" käyttäen venäläistä kirjainsanaa "k":sta.
http://www.google.fi/search?q=KGP&start=0&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi-FI:official
http://www.fsb.ru/history/history.html
Historiankirjoituksessa tunnetaan ns. historiallisen henkilön ongelmatiikka. Lyhyesti sanoen se käsittää kysymykset siitä millaisista lähtökohdista ja millaisissa kantimissa historiallista merkitystä omaavan henkilön elämää ja työtä on tarkasteltava. Suurimpia mahdollisia historiankirjoituksen virheitä ovat anakronismit ja erilaiset yhden selittäjän teoriat.
Suomalaisen yhteiskunnan muutos viime vuosisadalla oli kansallisesti omalaatuinen, määrällisesti vailla vertaa ja poikkeusolosuhteiden värittämä. Tältä taustalta historiallisesti vaikuttaneiden henkilöiden roolin arvioimisessa pitäisi olla aivan erityisen huolellinen. Mutta tietysti taustanhahmottamisen vaikeudesta johtuen myös mitä pinnallisimmatkin analyysit nousevat esiin.
Kekkosen henkilöhahmon suhteen avuttomimmat tulkinnat nousevat siellä missä sorrutaan anakronistisiin kuvitelmiin aikalaisrealiteettien tarjoamasta valinnanvapaudesta ja siellä missä selitetään Kekkosen suosio ja yksinvaltius suoraan hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan johtuvaksi. Tällaiset mammuttiluokan virheet mitätöisivät historiantulkinnat olisipa kyseessä kuka tahansa ja missä tahansa, mutta erityisesti niiden kömpelö avuttomuus paistaa läpi kun on kyseessä Suomen poikkeuksellinen kehityshistoria ja siinä poikkeuksellista valtaa nauttineen poliittisen johtajan rooli.
Historiaa ei pitäisi kirjoitella niiden joiden henkisestä kantista jo lähtöasetelmat menevät kirkaasti lipan yli. Heille riittäisi työtä ensin selvittää itselleen ne muuttujat joiden varassa tapahtunutta kehitystä yleensä olisi tarkasteltava.
Historiankirjoituksen yleiseen ongelmatiikkaan voi luoda katsauksen vaikkapa akselilla Pentti Renvallin kirjoituksista Heikki Kirkisen yhä hyvänä ja käyttökelpoisena pidettyn yleisesityksen kautta kahden Juhan, Sihvolan ja Siltalan kirjoituksiin, joista jälkimmäisen johdatus psykohistorian metodeihin löytyy netistäkin. Perehtyminen alan alkeisiin riittää useimmille ainakin näiden kaikkein apukoulutasoisten ja höyrypäisimpien kyhäelmien jättämiseksi omaan arvoonsa.
Kun noin hyvin tiedät, mitä pitää ottaa huomioon historiankirjoituksessa ja ilmeisesti uskot omaavasi myös muita paremmat tiedot ja ymmärryksen historiallisista tapahtumista, niin miksi et ryhdy kirjoittamaan ja tule kuuluisaksi ja ylistetyksi! Kun osaat oikean metodin ja sinulla on oikeat tiedot, niin näytä noille tunareille, joihin nyt Jukka Seppinen ja Tytti Isohookana-Asunmaakin ovat liittyneet.
Entuudestaan siellä sellaisia, siis Kekkosta kritisoineita tai hänestä varmaan vääriä tietoja esittäneitä ovat minun lukemistani ainakin Väinö Tanner, K-A.Fagerholm, Johannes Virolainen, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Matti Kalliokoski, Jukka Nevakivi, Matti Paavonsalo, Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio, Jukka Tarkka, Timo Vihavainen, Martti Häikiö, Max Jakobson, Björn Alholm, Viktor Vladimirov, Juri Derjabin, Oleg Gordievsky, Inna Rogatschi, Jelisei T. Sinitsyn ja varmaan monia muitakin, jotka nyt eivät tule mieleeni.
Mutta ainakin noita joko vaivaa anakronismi (olisiko se ollut mahdollista myös Tannerin, Fagerholmin, Virolaisen, Koiviston, Sorsan ja noiden neuvostoliittolaistenkin kohdalla?) tai heidän tietonsa ja taitonsa ovat puutteelliset kirjoittaakseen näkemästään, kuulemastaan tai tutkimastaan. Varmaan noiden tutkijoiden tutkimusmetoditkin ovat olleet väärät.
Näytäpä nyt sinä mallia! Vai olisiko sittenkin niin, että olisit eunukki, jolla on jotain käsitystä siitä, miten temppu tehdään, mutta oma kyky siihen… no, ei tarvinne kuvata pitemmälle.
Ei kai sinulla sentään voine olla objektivirhettä, eli et voine tarkoittaa minua sanoessasi noin:
>> Historiaa ei pitäisi kirjoitella niiden joiden henkisestä kantista jo lähtöasetelmat menevät kirkaasti lipan yli. Heille riittäisi työtä ensin selvittää itselleen ne muuttujat joiden varassa tapahtunutta kehitystä yleensä olisi tarkasteltava.> Perehtyminen alan alkeisiin riittää useimmille ainakin näiden kaikkein apukoulutasoisten ja höyrypäisimpien kyhäelmien jättämiseksi omaan arvoonsa.