MUSTASUKKAISUUS ahdistaa

mä vähän pelkään sitä..se on ihan hirveää kun tietää että en ole pettänyt, enkä ikinä niin tekisi..ja sit toinen sanoo, että "susta näkee mitä olen tehnyt2 "olet ihan syyllisen näköinen"

se tekee mut melkein mielisairaaksi ja tekisi mieli huutaa ja raivota ja jopa hypätä parvekkeelta alas,

väsyttävää

Kuulostaapa tutulle, minä itse seurustelin yli kaksi vuotta ihmisen kanssa, joka oli mustasukkainen, minun kavereille, työlleni, lähiperheelleni, lapsilleni, kaikelle. Sain kuulla aina mitä olin tehnyt ja olin valmis tekemään sen miehen kuin miehen kanssa ja missä tahansa, mihin aikaan tahansa ja joka tapailin kesken työpäivää miehiä hotelleissa ja olin työkavereiden kanssa neuvotteluhuoneissa hommailemssa. Yritimme tehdä asialle kaikkea ja hän itsekin tunnusti ongelman, sitä en tiedä tunnustiko minun mieliksi vai ymmärsikö itse oikeasti tilanteen. En käynyt enää missään, olin aina kotona ja yritin siten vakuuttaa että ei ole mitään syytä epäillä (emme asuneet yhdessä, onneksi), niin hän piti yhteyttä puhelimitse koko ajan ja jos olin esim. minuutin pois puhelimen ääreltä ja hän ehti sillä välin soittaa, olin taas..... Kun olin ulkona kävelemässä, olin aina jonkun miehen kanssa ja kun olin... jne. Minä aloin jo pukeutumaankin huonosti, koska miehet kuulema kiinnittävät minuun liikaa huomiota ja minä siten pidän silmäpeliä heidän kanssaan, hiuksia ei saanut enää laittaa, huulipuna piti olla huomaamatonta, korkeat kengät piti vaihtaa mataliin, hameet farkkuihin jne. Ja siitä huolimatta, vaikka olin jo aika kauhistuksen näköinen, touhusin edelleen kaiken maailman juttuja. Jos joku mies oli tullut vastaan kadulla jossa asun, hän oli tulossa minun luotani, jos sänky oli petaamatta oli siinä just tehty jotain, jos suihku oli väärässä kohdassa, oli taas.... ja kun vessan rengas ei ollut alhaalla oli ollut mies (vaikka olin pöntön pessyt juuri), kun suihkuhuoneen lattia oli märkä olin....kun ostin uutta kynsilakkaa tarkoitti se.....JNE... Lista on loputon. Eli joskus ihminen voi muuttua, mutta minä tein kovasti työtä, että minuun luotettaisiin ja todellakaan en ole uskoton, mutta tilanne vain paheni kuukausi kuukaudelta, enemmän ja enemmän tuli uusia uskomattomampia juttuja. Jos oikeasti miehesi haluaa apua niin menkää juttelemaan jonkun kanssa ja katsokaa onko siitä jotain apua, jos ei ole sitten sinun pitää vain päättää haluatko elää siinä "helvetissä" vai alatko rakentamaan omaa elämää ilman häntä. Tiedän miten kauhealle tuntuu kuunnella tuollaisia asioita ihmiseltä jota oikeasti rakastaa! Se sattuu sydämeen ja tuntuu ettei jaksa, menee voimat. Mutta omaa identiteettiä ja ulkomuotoa ei saa antaa toisen muuttaa!

...Kuullostaa niin tutulle... ainainen syyllisyyden tunne vaikkei mitään ole tehntkään... itse jaksoin 9-vuotta... nyt vuosi erossa enkä ole koskaan voinut hengittää näin kuin nyt!!! Se tuntuu pahalta mutta, mieti haluatko elää elämäsi noin kun nyt elät.. VOIMIA SINULLE!!!

huono käsitys itsestään tai sinusta, kun on noin perustavalla tavalla mustis. Aika nuoria varmaan? Noin se juuri ilmenee ja vielä jos ensimmäiset/aikaisemmat muijakaverit olivat pettäneet on semmoisen yllättävän vaikea olla luulematta etteikö nykyinenkin pettäisi.. Koeta takoa sille päähän, että eivät normaalit ihmiset petä puolisoaan: se ei ole niin yleistä kuin huonon itsetunnon ja huonoja kokemuksia omaavat mahdollisesti kuvittelevat.

Kuullostaa hirveän tutulta, vaikka olemme jo varmaan puolet vanhempia kuin sinä. Mieheni on juuri tuollainen. En saisi käyttää edes ripsiväriä kun lähden töihin vaan pitäisi näyttää petolinnulta (= suoraan sängystä ylös ja vaatteet päälle ja ulos)vaikka hän kehuukin minua aina kauniiksi vaikka olisin kuinka nuutuneen näköinen. Kerran erehdyin laittamaan huulipunaa töihin ja arvaa, sainko kuulla siitä ainakin vuoden jälkeenpäin. Kun tutustuimme, jouduin pikkuhiljaa jättämään kaikki ystäväni, harrastukseni ja pysymään vain kotona. Työmatkat olivat painajaismaisia miehen soitellessa 5 min välein tarkistaakseen mitä teen ja missä olen ja kenen kanssa (ja arvaa vaan jos en jokahetki vastannut puhelimeen tai viesteihin joita lisäksi tuli yhtämittaa!) ja pahimmillaan hän tunki mukaan vaikka eri kaupunkiin, ja vain tarkistaakseen olinpaikkani ja pitääkseen huolen etten vietä aikaani kenenkään muun kanssa.
Kaiken lisäksi hän "tietää" kaiken menneisyydestäni ja valittaa mitä kaikkea tein exäni kanssa mutten hänen kanssaan tee jne.Ihan sama mitä vastaan, tilanne ei muutu. Tällä hetkellä hän käy luojan kiitos terapiassa ja syö lääkkeitä. Saan myös joskus tavata ystäviäni. Mutta onko olemassa lääkettä mustasukkaisuuteen, joka on tietääkseni koko eliniän pysyvä "sairaus"? Masennus paranee lääkkeillä, mutta paraneeko mustasukkaisuus?
Nuoruudessani seurustelin vuoden mustasukkaisen miehen kanssa, mutta lopetin suhteen koska en kestänyt jatkuvaa epäilyä ja syytöksiä.Nyt olen kestänyt jo muutaman vuoden ja rakastan miestäni vaikka elämä on hirvittävän raskasta.
Hän myös yrittää tehdä minut mustasukkaiseksi puhumalla hyvännäköisistä naisista, miten kaikki hymyilee hänelle jne. Nykyään annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun tiedän tarkoitusperän. Enää en jaksa myöskään itkeä riitojen ja syytösten jälkeen. Hän tuntuu saavan siitäkin mielihyvää jos saa minut lannistettua täysin taikka raivonpartaalle. Nykyään jos pystyn hillitsemään itseni, vaikenen ja "kuuroudun" täysin niin hän lopettaa.
Ihmettelen vaan onko psykoterapiasta apua mustasukkaisuuteen? Onko se auttanut jollekin joskus vai onko tämä eliniän kestettävä kärsimys?