Mielenkiintoista, että YK:n raportti ja Israelin raportti tarkkailijoiden kuolemasta julistettiin salaiseksi. Lieneekö syynä esimerkiksi, että YK:n tukikohdassa olisi ollut esimerkiksi terroristeja YK:n suojeluksessa. Tämä ei tietenkään saa tulla ilmi, ettei YK:n maine totaalisesti mene. Nyt Israel on kuitenkin kiltisti ottanut syyt niskoilleen, saadakseen edes jonkinlaista arvostusta maailman silmissä. Tätä olettamusta vahvistaa myös se, että Suomen hallitus on asiasta aika vaitonainen, eli taitavat tietää paljon enemmän kuin mitä julkisuudessa antavat ilmi.
YK SALAILEE
oma lehmäkö ojas
3121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta siitä huolimatta Israelilaiset olisivat saaneet mediavoiton mikäli olisivat tällöinkin ensin määränneet aseman tyhjennettäväksi ja sitten tuhonneet sen, tai koska niiden sotakalusto on täysin ylivoimainen niin olisivat voineet saartaa aseman ja kuvausryhmien läsnäollessa tyhjentää sen siten että olisi nähty ketä siellä on.
Ei ole aiemmin myöskään kerrottu että raunioista olisi löytynyt ulkopuolisia.
Tässä on kyseessä ajantappaminen ja asian vesittäminen sitä kautta.
Kyseessä oli viesti, mutta kenelle ja miksi on kysymys.
Kuten shakkipelin laudalla moukat voidaan uhrata, ulkomaalaisilla on vielä vähemmän väliä.
Ja nyt sinne tunkee parisataa kuolemankandidaattia lisää, huomaatteko yhden syyn miksi asia on ollut tarkoituksella pois parrasvaloista..
Hollyvoodin ja juutalaisen suuren rahan omistamat tiedotusvälineet ovat taas muokanneet mielipiteet.
Ihmisten muisti vaihtelee kahden viikon ja kolmen kuukauden välillä.
Kuolleet sotilastarkkailijat eivät olleet juutalaisia, vaan pakanoita. Näin ollen heitä ei lasketa henkilötappioiksi.
juutalaisista rauhanturvaajista, en minäkään. Kaikkea muuta ne kyllä tekee. Samoin usa.