Hei vaan kaikille. Haluaisin kysyä asiaa, joka on kovasti askarruttanut mieltäni viime vuodet.
Kymmenen vuotta sitten alkoivat aika rajut vauhtioireet, kaikenlaista ostamista ja maailmanparannusjuttuja. Tuli ero ja potkut työpaikasta ja kaikkea ikävää. Luottotiedot meni ja elämä muuttui tosi kurjaksi.
Sitten uusi vauhtijakso ja taas masennus ja kamala sellainen.
Sitten viisi vuotta sitten tapasin nykyisen vaimoni ja aika pian sen jälkeen sain(en vieläkään ymmärrä, miten se onnistui) unelmatyöpaikan, jossa olen edelleen.
Kummallista on se, että kun elämä seestyi, tuli lapsia ja hyvä työ ja ennenkaikkea ihana vaimo, niin kaikki oireet sairaudesta ovat pysytelleet täysin piilossa. Pelolla odottelen, että milloin alkaa tapahtua kamalia...mutta ei. Elämä on ihanaa ja työ tarjoaa aivan mahtavia haasteita joihin vastaan koko potentiaalilla(ilman ylilyöntejä tai "voimattomuus-jaksoja").
Nyt kysynkin, onko mahdollista elää koko loppuelämä (olen nyt 40-vuotias) ilman tuota kammottavaa sairautta, vai voiko se varoittamatta palata ja tuhota kaiken sen hyvän, mitä viiden vuoden aikana olen saanut rakennettua.
Olisin todella kiitollinen, jos teillä on kokemuksia asiasta.
Kymmenen vuotta sitten alkoivat aika rajut vauhtioireet, kaikenlaista ostamista ja maailmanparannusjuttuja. Tuli ero ja potkut työpaikasta ja kaikkea ikävää. Luottotiedot meni ja elämä muuttui tosi kurjaksi.
Sitten uusi vauhtijakso ja taas masennus ja kamala sellainen.
Sitten viisi vuotta sitten tapasin nykyisen vaimoni ja aika pian sen jälkeen sain(en vieläkään ymmärrä, miten se onnistui) unelmatyöpaikan, jossa olen edelleen.
Kummallista on se, että kun elämä seestyi, tuli lapsia ja hyvä työ ja ennenkaikkea ihana vaimo, niin kaikki oireet sairaudesta ovat pysytelleet täysin piilossa. Pelolla odottelen, että milloin alkaa tapahtua kamalia...mutta ei. Elämä on ihanaa ja työ tarjoaa aivan mahtavia haasteita joihin vastaan koko potentiaalilla(ilman ylilyöntejä tai "voimattomuus-jaksoja").
Nyt kysynkin, onko mahdollista elää koko loppuelämä (olen nyt 40-vuotias) ilman tuota kammottavaa sairautta, vai voiko se varoittamatta palata ja tuhota kaiken sen hyvän, mitä viiden vuoden aikana olen saanut rakennettua.
Olisin todella kiitollinen, jos teillä on kokemuksia asiasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mutta sitä ei tarvitse pelätä. Tarvittavat lääkkeet on syötävä ja itseäsi muistettava kuunnella. Yleensä sen kuitenkin laukaisee taas joku elämän stressitekijä, joten jos tasaista elämää elät, niin voi olla, että menee hyvinkin. No paniikkia ... vaikka terveeksi et tule koskaan.
ajatuksissani esim. puolison kuolemaan ja olemme puhuneet kaikki asiat selviksi, jos näin kävisi, että miten selviäisin kaikesta yksin. Olen siis myös oireeton/lääkkeetön bipo.
Rauhallinen kautesi on ollut nyt poikkeuksellisen pitkä, mutta sitä ei voi tulkita merkiksi elinikäisen sairauden paranemisesta. Et voi elää loppuelämääsi ilman sairautta, silti sinulla on mahdollisuus elää hyvä loppuelämä sairautesi kanssa.
Asia huolestuttaa sinua. Se on täysin riittävä syy hakeutua mielenterveyslääkärin vastaanotolle ja käydä asia perusteellisesti sairaushistoria mukaanlukien läpi. Sopiva tasaajalääkitys ei välttämättä ole poissuljettu vaihtoehto.
Siltä tosiaan tuntuu, että ehkä olisi hyvä käydä lääkärissä. Toisaalta, mikään ei viittaa siihen, että vauhtijakso kummittelisi kulman takana. En ole aikoihin tuntenut oloani näin tasapainoiseksi.
Siksi edelleen kysyn: Onko mahdollista, että kymmenen vuoden takaiset pelottavat asiat tapahtuivat, koska mieltäni stimuloitiin hyvin voimakkaasti - - liityin tuolloin erääseen verkostomarkkinointiyritykseen ja ajatukset alkoivat todella lentää tuolloin.
Myöhemmin tapahtunut "toinen" vauhtijakso liittyi myös erään VM-yrityksen kovaan hype-jaksoon. Nyt kun olen ollut poissa noista systeemeistä, niin kaikki on sujunut hyvin, ilman mitään ongelmia.
Saataa olla niin, että tavallinen hyvä elämä ilman voimakkaita tunnekuohuja on myös hyvä "lääke" ylivilkkauteen. Tiedä häntä...olisi mukava kuulla samantyyppisistä kokemuksista.
Olet osannut välttää stressiä ja vauhtiherkkiä tilanteita ja sinulla näyttää muutenkin olevan hyvä tuntuma itseesi.
Elämässä voi kuitenkin tulla eteen jotain ennalta-arvaamatonta ja silloin oman itsen lukutaito joutuu tosissaan koetukselle varsinkin ilman tasaajalääkitystä.
Tarkoitukseni ei ole tyrkyttää sinulle tasaajalääkityksiä. Ryhtyisit kuitenkin tuumasta toimeen ja juonisit joitain varasuunnitelmia mielenterveyslääkärisi kanssa.
Älä edes suotta ajattele asiaa.
Menneet ovat menneitä ja niillä on ollut oma tarkoituksensa sun elämässäsi.
Ei enää tarvitse minkään muuttua ns.pahaksi.
Elämässä tulee jatkuvasti vaikeuksia mutta ei niiden tarvitse johtua mistään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, olen täysin varma asiasta.
NAUTI ITSESTÄSI, PERHEESTÄSI, TYÖSTÄSI JA KAIKESTA!!!!!
Itselläni oli tosi pitkä tauko sairaalareissustani,kun uhkaava ero aiheutti tautini puhkeamisen.Vieläkään eivät asiat ole kohdallaan,mutta sairaalasta pääsin 2vkon jälkeen pois!Tämän taudin kanssa on vain opittava elämään ja tutustuttava itseensä niin hyvin kuin mahdollista.Mitä tasaisempaa elämää saa elää,sitä varmempi saa olla siitä,että ei tauti ilmesty!