Ennen kuin painun ansaitulle levolle,niin kerron

tänään 9 pentua,valitettavasti yksi kuoli.muut pennut hyviä,"rasvisia" ja elinvoimaisia.Emä väsynyt mutta muuten tyytyväinen,maistu jo kevyt ilta pala,kun kakarat tuntuu olevan aktiivisia ruokailijoita.Ihanaa mun A-pentueeni on syntynyt!
7470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pian teillä on aikamoinen hulina. Nämä viikot menevät kuule nopsaan.

Äänestä

on rasvaisia?

Äänestä
  • Onnea vielä kerran. Kysyjälle vastaisin, että alle 4:n vuorokauden ikäisten pentujen yksi kuolinsyy on alhainen syntymäpaino, siksi iloitkaamme rasvaisista eli pulskista pennuista. Myös pentujen pinnassa voi tuntua rasvaa, jos pennut ovat oikea-aikaisia.

    Äänestä

Onnea uusista turriasista!

Äänestä

ja Haukullinen,saksanpaimenkoiria ovat isoina ja toivottavasti kaikki terveitä.Mun tulee vaikeeta luopua näistä olen rakastunut näihin jo nyt suut ja silmät täyteen.Onneksi saan omalta kasvattajalta apua ja neuvoja.12 vuotta odottelin ja keräsin tietoa ja oppeja,mutta silti tuntuu jännältä,ja vähän epävarmalta.Kiitos kaikille onnittelijoille,noi mustat mötikät on aivan ihanan suloisia.

Äänestä
  • Meilläkin ollaan raskaana, tai siis koira on tiineenä, mutta omistaja käy äitiysvalmennuksessa ja kunnostaa lastenhuonetta. Laita välillä terveisiä tulemaan.

    Äänestä

  • pamitzin kirjoitti:

    Meilläkin ollaan raskaana, tai siis koira on tiineenä, mutta omistaja käy äitiysvalmennuksessa ja kunnostaa lastenhuonetta. Laita välillä terveisiä tulemaan.

    yliannostuksen mun "vauvauutisista"!Onneksi on lomaa jouluun saakka,niin voin olla näiden kanssa25/8!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


meille synty kirjoitti:

tänään 9 pentua,valitettavasti yksi kuoli.muut pennut hyviä,"rasvisia" ja elinvoimaisia.Emä väsynyt mutta muuten tyytyväinen,maistu jo kevyt ilta pala,kun kakarat tuntuu olevan aktiivisia ruokailijoita.Ihanaa mun A-pentueeni on syntynyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu